Olen yrittänyt selvittää kuinka paljon ylinopeuksien määrä on lisääntynyt nyt kun tolppia on sijoitettu joka paikkaan? Mielestäni yksistään ylinopeuksiin takertuminen ei ole oikeaan suuntaan menemistä. Nyt saavat rattijuopot, ajokortittomat, katsastamattomat ajoneuvot, varastetut ajoneuvot, ym liikkua tiellä aivan vapaasti. LISÄÄ POLIISEJA TIENPÄÄLLE JA POIS SISÄLTÄ.
PS. Toisaalta ylinopeussakot ei saisi vaikuttaa palkkaukseen. Eräissä piireissä on palkkausjärjestelmän muutoksen jälkeen liikenteen ylinopeus-sakot noin kolminkertaistuneet. Onko järkeä?
PS. Toisaalta ylinopeussakot ei saisi vaikuttaa palkkaukseen. Eräissä piireissä on palkkausjärjestelmän muutoksen jälkeen liikenteen ylinopeus-sakot noin kolminkertaistuneet. Onko järkeä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
kameratolpat pois äkkiä ja samoin noi alinopeutta ajelevat tientukkijat
mennä läpi.Eli ei tarvitse kaskonkaan maksaa penniäkään jos poliisi toteaa jotta metsään mentiin ylinopeutta.
En nyt lähde challengeeraamaan nopeusrajoitusten mielekkyyttä. Mutta valvonta onkin sitten kokonaan toinen asia.
Nopeutta suuremmaksi uhaksi koen yksilöt, rattijuopot, reikäpäät ja taukit jotka eivät ole sisäitäneet asettavansa toiset hengenvaaraan... näistä suurimman osan kyllä voi bongata taajamasta, harva kun ison tien varresta matkaansa aloittaa.
Se telkän pönttö on laiha lohtu jos joku tulee hiivassa vastaan väärää kaistaa. Poliisille (kuulemma) on kuitenkin jonkun verran omaakin arviointikykyä suotu, joten kamikaze kuskien (jotka tekevät ihan oman ohituskaistan ohitettavan auton ja vastaantulevan auton väliin) toimintaankin on puututtu.
Toisen hirmusen hauskan jutun huomasin kesällä ajaessani tuhottoman pitkässä letkassa tolppatietä, tuli vastaan raktori joka veti jonnin verran kypsän näköistä porukkaa perässään...aluksi ahdisti oma letka, mutta kyllä sympatiat siirtyi vastaantuleville kun oma kaista oli tukossa eikä ohitusmahdollisuuksia yksinkertaisesti ollut.
Mun puolesta ajakaa vaikka miljoona kuhan otatte sen mukaiset turvavälit ja pystytte pysähtymään ennen mahdollista estettä.
Jos sakkorahaa ei kerry tarpeeksi niin sitten lasketaan nopeuksia, pannan tutka alamäkeen kottaraisen pönttöjä pönttöihin paikkoihin yllätykseksi, eiköhän kassa taas kilise, mutta liikenturvallisuus senkun heikkenee järjettömässä menossa, mutta sehän on vaan "ajanhenki" ja autoilijoiden oma syy. Kun poliisien määrärahat pidetään rittävän ahaalla ja sakkobudjetti tavoitteet riittävän korkealla niin että kunnollisia valvontavälineitä ei ole varaa hankkia niin nekin voivat jatkaa nopeuksien arvaamista ilman näyttöä ja sakot voi arvioida tarpeen mukaan.