Koira-allergiaako??

Suunnitelmissa olis hommata koira ja käytiin eilen kasvattajalla katsomassa. Siellä oli kuusi koiraa ja olimme siellä n. tunnin. Eilen ei ollut mitään oireita, mutta tänä aamuna nenä oli ihan tukossa ja hieman vuoti myös verta. Muita oireita ei ollut.
Olen ollut n.2 vuotta sitten siinä allergiatestissä missä pistellään käsivarsiin allergeenejä. Mitään allergioita ei todettu.

Minulla on ns. krooninen nuha jota hoidan Cirrus nimisellä lääkkeelä. Perimmäinen syy tähän nuhaan on ilmeisesti nenän 'hormiston' ahtaus/vika. Tämä nuha on aika hyvin pysynyt aisoissa jo pitemmän aikaa, mutta nyt aamulla se palasi, juuri otolliseen aikaan ajatellen koira-allergiaa.

Appivanhemmilla on kaksi koiraa ja en ole huomannut tulevan niistä mitään oireita.

Pelkäänkö nyt turhaan allergiaa? Tulisiko oireet samantien kun on koirien lähellä, vai voiko ne tulla tällai vasta seuraavana aamuna?
3636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En kyllä Sinuna ottaisi koiraa. En missään nimessä. Ei oo koirallekkaan kiva, kun joutuu muuttamaan kotia, nyt kun riski Sulla on tiedossa ja vielä korkea riski.

Vanhat testit saat unohtaa. Siitä on kehosi ehtinyt muuttua minne vaan.
Mutta suosittelen syömään sinkkiä.

Äänestä
  • Hei!!
    Sinun kannattaa mennä uudelleen allergia testeihin, jotka otetaan verinäytteenä, niistä saa tarkemman tuloksen onko allerginen koiralle ym eläimille.

    Äänestä

Jos todella suunnittelet koiran ottoa niin sitten tosiaan uudelleen allergiatestiin.
Itsellä puhkesi koira-allergia alle puolessa vuodessa...tosin minulla on koiria.

On tosiaan edelleen mutta vaikeata on allergian kanssa. Eli jos sinulla todetaan allergia niin kehottaisin luopumaan koiran ottamisesta, ihan itsesi ja sen koiran takia. Minun sydämeni särkyy kun vain mietinkin sitä että pitää kohta etsiä näille uusi koti ja pitää löytää vielä hyvä koti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Justeeri kirjoitti:

Suunnitelmissa olis hommata koira ja käytiin eilen kasvattajalla katsomassa. Siellä oli kuusi koiraa ja olimme siellä n. tunnin. Eilen ei ollut mitään oireita, mutta tänä aamuna nenä oli ihan tukossa ja hieman vuoti myös verta. Muita oireita ei ollut.
Olen ollut n.2 vuotta sitten siinä allergiatestissä missä pistellään käsivarsiin allergeenejä. Mitään allergioita ei todettu.

Minulla on ns. krooninen nuha jota hoidan Cirrus nimisellä lääkkeelä. Perimmäinen syy tähän nuhaan on ilmeisesti nenän 'hormiston' ahtaus/vika. Tämä nuha on aika hyvin pysynyt aisoissa jo pitemmän aikaa, mutta nyt aamulla se palasi, juuri otolliseen aikaan ajatellen koira-allergiaa.

Appivanhemmilla on kaksi koiraa ja en ole huomannut tulevan niistä mitään oireita.

Pelkäänkö nyt turhaan allergiaa? Tulisiko oireet samantien kun on koirien lähellä, vai voiko ne tulla tällai vasta seuraavana aamuna?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu