Mulla on käsissä lähes päivittäin uusia pieniä rakkuloita, ihan siis sellaisia alle nuppineulanpään kokoisia, joista tulle kirkasta nestettä tippa kun sen puristaa rikki. Ne ei hirveemmin kutise eikä vaivaa, paitsi muutaman kerran niitä on tullut nivelten kohdalle myös käden päällispuolelle. Siinä ne hiukan koskee kun sormia taivuttelee. Pahimpina päivinä näitä vesirakkoja tulee viisi uutta, joinain päivinä ei yhtään.
Joku epäili että olisivat lintukirpun tekosia (koska metsästän lintuja ja rakkulat alkoivat ilmestyä syksyllä linnunmetsästyksen aikoihin) mutta netistä katsomani jutut eivät oikein vastanneet näitä. Rakkulat eivät punoita, eivätkä tule minnekään muualle kuin kämmeniin.
En ole millekään allerginen, en pesuaineille, eläimille, hyönteisille, en millekään.
Kehtuuttaa lähteä lääkäriin tällaisen vaivan takia kun ei niitä rakkuloita kumminkaan ole juuri silloin kun sinne lääkäriin pääsen.
Onko kenelläkään ollut mitään tällaista tai voiko se nyt olla lintukirppusia ja miten ne sitten saa häviämään?
Pienet rakkulat kämmenissä
15
17237
Vastaukset 15
- apteekin
mietoja hydrokortisooneja tai sibicortia. Jos pääsevät tulehtumaan, niin viimeistään sitten näitä rasvoja. Muuten voisi kokeilla desinfektiohuuteita.
Minullekin tulee joskus näitä pieniä nesterakkuiloita, joita nimitän vesikelloiksi. Ensin yleensä käytän niihin käsihuuhdetta tai vastaavaa desinfiointiainetta. Jos tulehtuvat, niin sitten kortisoni-rasvoja.
Minulla rakkulat tulevat käsiin liasta, pölystä, hikoilusta ja niiden yhteisvaikutuksista tai niin olen ainakin itsekseni päätellyt.- Rakkulainen naishenkilö
Kannattaa varmistaa, ettei ole keliakiaa. Joku voi tälle nauraa, jopa lääkäri, mutta minulla homma ilmeni näin.
- kumista.
Ethän käytä mitään kumisia käsineitä? mulle niistä ainakin tulee rakkuloita ja allergiatesteissäkin tää vaiva on todettu...
- Aloittaja
Itse ajattelin jotain pesuainetta koska en ole käyttänyt kumihanskoja kuin hyvin harvoin eikä oireet ole pahentuneet.
Eilen peukalon päälle tuli isoin patti tähän asti ja puhjetessaan siihen jäi ihan hirveä reikä. Inhottavaa. :(
Mitkä pesuaineet aiheuttavat useimmiten allergiaa? Tiskiaineet, pyykkipulverit..? Ja voiko ne aiheuttaa patteja mutta ei kutinaa? - hommia tiedossa
Aloittaja kirjoitti:
Itse ajattelin jotain pesuainetta koska en ole käyttänyt kumihanskoja kuin hyvin harvoin eikä oireet ole pahentuneet.
Eilen peukalon päälle tuli isoin patti tähän asti ja puhjetessaan siihen jäi ihan hirveä reikä. Inhottavaa. :(
Mitkä pesuaineet aiheuttavat useimmiten allergiaa? Tiskiaineet, pyykkipulverit..? Ja voiko ne aiheuttaa patteja mutta ei kutinaa?Ystävälleni tulee just tommosia kosketuksesta yhdestä ainoasta kukkalajista. Ei punota enste eikä kutise, rakkula nousee pikavauhtia.
Todennäköisesti sinulla syy on joku jokapäiväinen aine, jos noin tiheään ilmenee. Saippua, tiskiaine, yleispesuainejäämät kotisi pinnoilla, käsivoide,villahanskat - joku, jota kosket usein. Pyykkipulverin luulisi ärsyttävän muualtakin kuin käsistä.
- mullakin ollut
syyhyä. onko sinulla jaloissa tai muualla vartalossa?
- Aloittaja
Ei ole patteja muualla, ainoastaan kämmenissä ja joskus harvoin käsien "päällispuolella".
Eilen taas nousi varmasti 15 pattia käteen ja viimeinen oli kohonnut yöllä. Eilen en oikeastaan tehnyt kotona mitään, kävin kaupungilla, koskettelin vaatteita, koruja, ja kannoin kauppakasseja. Voisiko joku muovipussin aine aiheuttaa..? Niitä kantelin käsissäni useita tunteja... Argh. Ärsyttää tämmönen, ne on ihhottavan näköisiä. :(- elliivo
Joskus mutta ei aina minulla samaa vaivaa. Se tulee ja menee omia aikojaan. Tämä alkoi joskus 20 vuotta sitten. Meni silloin niin pahaksi että kävin ihotautilääkärillä. Vaivani diaknoosi oli atooppinen ekseema. Yleinen kuivaihoisuus ja lapsuudessa ollut taiveihottuma kuuluvat tähän samaan pakettiin. Kortisonivoide auttaa ja ihoa pitäisi hoitaa huolellisesti perusvoiteilla silloinkin kun vaivaa ei ole. Pahenee stressistä ainakin minulla.
- tohtorin
luokse näytille. Mahdollisuus infektioekseemaan. Jos päästää liian pitkälle, ihottuma muuttuu krooniseksi ja silloin on leikki kaukana. Googleta: infektioekseema
- toden totta
Totista totta ”tohtorin” puhuu.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että silloin kun pääsee krooniseksi, niin on hyvät neuvot kalliit. Ei tahdo auttaa niin mikään, ja tuskallista on.
Onko muuten sinulla, ”tohtorin” omakohtaisia kokemuksia? Haluaisitko kertoa millaiseksi meni ja jos sait avun, niin mistä?
Mulla kesti hoitojen etsiminen melkein vuoden, eikä vieläkään ole takeita siitä, etteikö uusiutuisi. - tri hisss
toden totta kirjoitti:
Totista totta ”tohtorin” puhuu.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että silloin kun pääsee krooniseksi, niin on hyvät neuvot kalliit. Ei tahdo auttaa niin mikään, ja tuskallista on.
Onko muuten sinulla, ”tohtorin” omakohtaisia kokemuksia? Haluaisitko kertoa millaiseksi meni ja jos sait avun, niin mistä?
Mulla kesti hoitojen etsiminen melkein vuoden, eikä vieläkään ole takeita siitä, etteikö uusiutuisi.minulla samanlaisia ollut myös . epäiltiin ensin ekseemaa ja kokeiltiin kaikkia rasvoja mutta sitten vielä lisätutkimuksia ja todettiin sienitulehdukseksi.
- Kaikkeakokeillut
Maito on suurin syy. Täysin maidoton ruokavalio niin ihottuma paranee.
- Anonyymi
Ööm mulla on tämä sama juttu. En ole ihan varma mutta mulla ainakin tulee silloin jos olen tekemisissä pölyn tai lian kanssa mut sitten ne kyllä lähtee
- Anonyymi
Ei ne mitään haittaa. Roimasti hikoillessa sormenjälkiä ei tarvita haluttaessa olevan pois silmistä ja mielestä.
- Anonyymi
syyhy!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95923
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34614Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427