Olen syönyt vuoden seroguelia unettomuuteen, remeronia masennukseen, ja cipralexia pelkotiloihin.
Nyt vähennän seroguelin sadasta puoleen, sitten 25 mg. ja lopetan. Näin olemme lääkärini kanssa eilen sopineet.
Cipralexin 7,5 vähennän 5.mg. ja sitten lopetan.
Jäljelle jää remeron 7,5 mg. ja unilääke stella.
Jokohan sitten tulee itku, tai nauru ihan aidosti. Toinen vaihtoehto on tietysti se, että makaan sängyssä ja itken koko ajan. No - nauranut olen lähinnä jollekin tilannekomiikalle. Mutta en ole itkenyt vuoteen, vaikka en usein itkekään, niin kyllä joskus luulisi jotain tuntevansa. Kun katsomme jotain filmiä, mieheni on tippa linssissä, mutta minusta ei tunnu miltään. Ei elämä voi olla näin tunneköyhää.
Pitääkö minun vielä luopua remeronistakin, että tuntee olevansa elossa? Millaisia kokemuksia teillä on ed. mainituista lääkkeistä? Kertokaa ihmeessä, vai olenko minä kylmä ja tunteeton?
Nyt vähennän seroguelin sadasta puoleen, sitten 25 mg. ja lopetan. Näin olemme lääkärini kanssa eilen sopineet.
Cipralexin 7,5 vähennän 5.mg. ja sitten lopetan.
Jäljelle jää remeron 7,5 mg. ja unilääke stella.
Jokohan sitten tulee itku, tai nauru ihan aidosti. Toinen vaihtoehto on tietysti se, että makaan sängyssä ja itken koko ajan. No - nauranut olen lähinnä jollekin tilannekomiikalle. Mutta en ole itkenyt vuoteen, vaikka en usein itkekään, niin kyllä joskus luulisi jotain tuntevansa. Kun katsomme jotain filmiä, mieheni on tippa linssissä, mutta minusta ei tunnu miltään. Ei elämä voi olla näin tunneköyhää.
Pitääkö minun vielä luopua remeronistakin, että tuntee olevansa elossa? Millaisia kokemuksia teillä on ed. mainituista lääkkeistä? Kertokaa ihmeessä, vai olenko minä kylmä ja tunteeton?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kysymys kuuluu, miksi sulla lopetetaan lääkkeet? Katsoiko lääkäri että et ole enään masentunut?. Jos olet todellakin masentunut niin ei lääkkeiden lopettaminen sulle tunnepuolta tuo.
Ne lääkkeet lopetetaan, jotka eivät ole toimineet. Esim. cipralex on jo pudotettu 15 mg:sta 7,5mg.
Remeron on toiminut, joten se jätetään. Enkä tunne itseäni enää, niin masentuneeksi. On vaan välillä koitettava,( eli otettava riski) miltä tuntuu.
Vertaistukiryhmään, jossa saa keskustella...
Aluksi ei tarvitse sanoa pakosti yhtään mitää.
Saa kuunnella muiden elämäntarinoita.
Kun hetki on kuunneellut...niin haluaa itsekin sanoa...
Johan alkaa tunnetta löytymään.? . !. ?
Mun eräs ystävä syö seroguelia ja siinä mun muistaakseni hirveät sivuvaikutukset.
Tunteettomuus johtuu lähinnä lääkityksestä mutta myös pintaa syvemmälle ulottuvista asioista sekä masennuksesta ihan joskus pelkästäänkin. Mulla kesti kauan tajuta että voin olla asioiden kanssa sujut.
Mä syön Sepramia ja olen kultani kainalossa joka ymmärtää näitä asioita nyt kun olen jutellut hänelle niistä. Mun masennuksen aikoihin liittyi pikälti uskottomuus(tunteettomuuden takia)sun muut yhtäkkiset päiväunet paremmasta elämästä jotka olen nyttemin luokitellut turhiksi juuri tämän hetkisen tilanteen kannalta sillä jokainen ihminen elää unelmaansa jos vain niin tahtoo.
Voi sitä iloa kun aloitin noi sepramit ja puhuin puolisolle, puhuin vanhemmille. Kerrankin nostin kissat pöydälle vaikka kamaluuksia olivat. Pääsin monesta henkisestä taakasta joka vielä lisäksi masennuksen päälle painoi vielä minua alas.
Mulla oli joskus kauhukohtauksia ja paniikkihäiriöitä, ja vaikeaahan se joskus tuntui olevan, mutta yritin hoitaa niitä tilanteen hallinnalla ja asettaa itseni juuri sinne missä tunsin että voin rauhoittua ja olla rauhassa ilman minkäälaista levottomuutta. Sen takia nukuin paljon ja kävin kotona kun siellä asuu vielä 4 ihmistä.
Vaikka masennuksessa tuntuu ettei halua lähteä mihinkään. Kannattaa lähteä kuitenkin, loppujenlopuksi se syvällä tuolla jossain piristää. En toki suosittele masennuksissa lähtemään minnekään baariin tai vastaavaan jossa paljon ihmisiä. Vaikka vain mummon luo ja ottaa asiat niinkuin ne tuntuvat.
Mä olen ollut viimeiset 2 vuotta tunteeton. Ja itkin ensimmäisen kerran viimevuoden syksynä ja olin asioista aidosti iloinen. En ollut muistanut että miltä se tuntuukaan. Nyt taas kun olen joutunut lopettamaan sepramit, olen hieman tunteeton edelleen mutta ainakin muistan miltä se tuntuu, ja kultani tietää etten aina ole sellainen, niikuin olen nyt.
Olen hirveesti keskustellut ja kaivellut seurauksia kaikesta. Joskus se ei ole auttanut. Nyt voin jälkeenpäin sanoa ettei ole maailmassa mitään niin noloa asiaa etteikö sitä voisi muille jakaa(nille jotka tietää että he ymmärtävät sillä on niitäkin jotka eivät tajua, eivätkä halua tajuta...pieni ero ihmisten välillä)
Pitää muistaa ettei joka päivä ole samanlainen ja myös saada toiset ymmärtämään kaikki tämä...
Kiitos, kun kirjoitit tuntui hyvältä, että on muitakin. Ja vielä paremmalta, että voi selvitä. Ihan tavallista arkeahan tässä vaan yritetään elää, niin ilojen, kuin surullistenkin asioiden kanssa. Pääasia, että jollekin tuntuu.
Kiitokset ja Hyvää kevään odotusta sinulle!