Arista ei ole muutenkaan kuulunut mitään pitkään aikaan, onko joku skisma taas bändin kanssa?
Ari tippui listoilta
lopullisesti
15925
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Arista. Söpöä. Eiköhän Ari pärjää listoista huolimatta, johan se siellä ehti ollakin ja levykin myynyt jo yli 70 000 kpl.
Skismaa bändin kanssa? Tarkoitatko sitä juttua Machine Menin kanssa. Sehän oli sovittu juttu!;D
FFTF on siirtynyt Midprice-listalle, ja on tällä viikolla kakkosena.
Sullakin on selvästi ollut ikävä Aria loman aikana, mutta onneksi perjantaina päästään taas tositoimiin. Sut löytää varmastikin eturivistä ;D
Johan se oli pitkään listoilla. Nyt vaan odottelemaan uutta levyä ja voi jo alkaa pitää suun kiinni noista listoista.
Ei hänellä ole mitään hätää. Idols-leima kummittelee jonkin aikaan, mutta alkaa pian päästä pois sieltä. Toisin kuin nämä, jotka olivat toinen ja kolmas.
Alla linkki elokuvan 1st making offiin joka tulee teattereihin vuonna 2009
-
http://www.youtube.com/watch?v=QWPu6YN6Kt8
-
ei siinä mitään. Mitä muita tossa mahtaa tulla?
on loisto bändi. Täytyy käydä kattoo sit, mut on vielä pitkä aika.
Apcalyptica ainakin tais olla lopputekstien mukaan, muita en kerennyt huomaamaan.
morfikset menee. en tiä miks ku kuuntelen klassist musaaki wälil mut apot ei waa napsaa mul.
mä diggaan!
http://www.youtube.com/watch?v=aFW7oTEqKgc
http://www.youtube.com/watch?v=mUhOo8KcrXw
en mä saa fiilist tost niiden soittelust. siit waa ikäänkuin puuttuu jotai. en tiedä mitä.
saanu käsitystä, että Ari olisi mukana? Vai onko?
ollakkaa.
Mä en oo kyllä lukenu mistään että Ari olis tossa mukana??
Mitä? Eikö Arska olekaan enää löydettävissä Schindlerin ja Tiitisen listoilta? Arvaahan sen, ettei rahkeet riitä.
Mustalla listalla se näyttää vielä olevan, mikäli Seiskaa oikein tulkitsen.
kanssa varmaan, kun ei mitään enää kuulu.
fiksumpi mediakäyttäytyminen, eikä se ole koskaan usutellut fanejaan hyökkäämään lehdistön kimppuun. Onhan hänenkin ympärillä pyöriskellyt kaiken maailman paparazeja ja juorujuttuja, mutta Anna ei ole fiksuuttaan lähtenyt niitä mitenkään kuittailemaan. Siksi kai sitä suositaankin enemmän.