Talousliberalismi Kepun uhkakuvana

Globaali talousliberalistinen toimintatapa on alkanut niittää satoaan myös Suomessa. Ensin oli vuorossa ns. high tech -teollisuuden massatuotantoprosessien siirto kehittyviin kaukoidän maihin. Sen jälkeen vuoroon ovat tulleet sellu- ja paperiteollisuuden rationalisoinnit. Muutoin hyvä talouskehitys on onnistunut vielä neutralisoimaan näiden vaikutukset työllisyyteen koko maan tasolla.

Useat satoja työpaikkoja koskevat rationalisointi-iskut eli yritysten näkökulmasta tehokkuuden ja kannattavuuden parantamiset ovat kohdistuneet pienille paikkakunnille kuten Kemijärvelle. Ylipäätään talousliberalismin toimenpiteet tuntuvat ainakin ensin iskevän Kepulandiassa sijaitseviin alueisiin. Tämän takia ei ole yllätys, että monet Kepun kärkipoliitikotkin ovat hätkähtäneet ja alkaneet antaa paniikkilausuntoja. Hallituksessa Kepu on joutunut nostamaan kädet pystyyn tai oikeammin ristiin toivoen jotain ihmepelastusta.

Työpaikkojen altameneminen ja sitä kautta Kepulandiassa sijaitsevien kuntien veropohjan heikkeneminen ei voi olla tuntumatta Kepun tulevassa politiikassa. Näissä Kepukunnissa nousee kansalaisliikkeitä, jotka alkavat kysellä myös sen perään, mitä aluepolitiikastaan kuulu Kepu aikoo tilanteessa tehdä ja millaisia ratkaisuja on tarjolla. Tätä tilannetta tuskin helpottaa tiedot siitä, että juuri monilla näillä samoilla alueilla kunnallisverotus kiristyy ja ero etelän suuriin ja menestyviin kuntiin vain kasvaa. Kun lisäksi valtionvarainministeri on alkanut puhua verokevennyksistä, se tarkoittaa, että kunnallisverotuksen erot tulevat vain korostumaan kansalaisten verotuksessa.

Tässä ollaan ajautumassa kierteeseen, missä hyvin menestyvät alueet keräävät itselleen parhaat veronmaksajat, koska kaikkein menestyvimmät yritykset sijaitsevat etelässä ja niillä on parhaat mahdollisuudet kilpailla pätevimmästä työvoimasta. Kepulandiaan jäljelle jäävä väki on veronmaksukyvyltään entistä heikompaa, mikä luo paineita kunnallisveron korotuksille, kun etelässä voi syntyä paineita tai paremminkin mahdollisuuksia myös kunnallisten verojen alentamiselle.

Tällainen kehitys on Kepulle kauhukuva. Jos se ei kykene uskottaviin poliittisiin toimenpiteisiin, Kepulandian väki radikalisoituu. Tästä hyötyvät perussuomalaiset ja vasemmistoliitto. Kurjistumisen taakse osataan myös laskea EU-sopimus, mikä tuo vain lisää esim. Persujen mahdollisuuksia nousta merkittävämmäksi poliittiseksi voimaksi Kepulandiassa. Demareilla ja Kokoomukselle on vaikea uskoa siellä päin mitään kannatuksen kasvua. Vihreät on jo valmiiksi leimattu viherpiipertäjien puolueeksi.

Mitä Kepu sitten voisi tehdä asian hyväksi? Siinä on tuhannen taalan kysymys. Nykyisessä hallituskoalitiossa siltarumpupolitiikan harrastaminen on mahdottumuus. Kun Katainen lupaa veronalennuksia, se tarkoittaa tiukkaa budjettikuria menoissa. Siinä aluetuetkin silloin pikemminkin vähenevät kuin lisääntyvät. Kepussa tiedetään, että punamulta toisi tähän kevennystä, kun politiikan painopiste siirtyisi menopuolelle. Tähän siirtyminen edellyttäisi taas Vanhasen syrjäyttämistä ja vahvan aluepoliittisen tahtopolitiikan uudelleen esiinnousua.

Voi olla, että Kemijärvellä saadaan joksikin ajaksi jotain korvaavia työpaikkoja osalle irtisanotuista. Se ei ratkaise tilannetta. Epävarmuuden siemen on ehditty jo istuttaa syvälle maahan. Eikä vain Kemijärvelle vaan kaikkialle muuallekin, missä eletään yhden tai kahden vaihtoehdon varassa pienillä paikkakunnilla. Varoittavia esimerkkejä on jo tullut sen verran paljon.

Näillä Kepulandian alueilla oleville ihmisille jää kaksi vaihtoehtoa. He ottavat jalat alleen ja etsivät työtä sieltä, missä ei olla yhden kortin varassa. Tämän vaihtoehdon kannalta esim. pääkaupunkiseudun asuntorakentamisen lisääminen on avainasemassa. Siinä ei ainakaan Kepu tule olemaan aktiivinen. Toinen vaihtoehto on sitten edellä mainittu radikalisoituminen, mihin ihmiset voivat ainakin purkaa pahaa oloaan. Ratkaisua se itse ongelmaan tuskin tuo. On kolmaskin vaihtoehto eli odottaa jotain ihmettä ja antaa kaiken jatkua entisellään. Tämä viime mainittu on Kepun toivoma vaihtoehto.

Talousliberalismi on toki yhteinen uhkakuva, mutta ensi-iskun kohteena ovat aina heikoimmat lenkit ja siksi Kepu joutuu nyt ensimmäisenä asian poliittisella puolella toden teolla kohtaamaan. Muuten on ehkä niin kuten demarien Kai Kalima totesi, että huonojen aikojen tullessa tukeudutaan Jumalaan ja demareihin.

24

535

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja edelleen

      äänestetty Keskustaa.

      Keskusta on niin hyvä puolue, että sitä ei kannata jättää.

      Keskusta on paras.

      • JormaKKorhonen

        Eli että sinä olet tyhmä. Tai ymmärrät puolueen tarkoituksen väärin; puolueen nimittäin pitäisi pyrkiä hoitamaan asioita ihmisten hyväksi eikä olla palvonnan kohde politiikkansa tylyydestä huolimatta.

        Jaa - mutta jos sinä oletkin onnellinen siksi, että pääsit pois siltä kepulandian ankeudesta ja lasket sen kepun ansioksi! Sellainen "hyväntekeväisyys" ei kyllä taida kuulua kepun tavoitteisiin, sillä se tietää useimmat kepulandiasta lähtemään joutuneet niin fiksuiksi, ettei voi enää säilyttää heidän kannatustaan.

      • Muutettu toki on, mutta samalla Kepu on hylätty. Muista että suurmuuton kohdealueilla kuten Helsingissä Kepun kannatus liikkuun 5 %:n tuntumassa eikä se ole sen suurempi Ruotsin puolellakaan, johon suurmuutto Kepulandiasta 60- ja 70-luvuilla kohdistui. Luvut puhuvat puolestaan, joten Kepua ei ole koettu korvaamattomaksi.

        Kepun menestyksen taittuminen on tietysti ilouutinen kaikille, mutta ihmisten kovat kohtalot sen saavuttamiseksi voi toki olla turhan kova hinta siitä. Siinä mielessä en halua iloita tulevasta alamäestä.

    • megatrendejä

      Katsot kvartaalikapitalistin silmin vain juuri käsillä olevia ongelmia. Jos ymmärtäisit megatrendejä huomaisit missä mennään.

      Helsinki ja pääkaupunkiseutu on kunnallisvaalien lähestyessä löytäneet vihreät arvot. Demarit ovat tehneet kaikkien takinkääntöjen maailmanennätyksen. Keskustatunneli torpattiin ja ruuhkamaksut tilalle. Keskusta luonnollisesti kannataa tuota koska se on voittaja tässä pelissä. Pitkällä tähtäimellä.

      Kun Helsinki ja päåäkaupunnkiseutu tekee oman alueensa yritysten toimintaedellytykset mahdottomiksi ylimääräisillä maksuilla, on yrtysten pakko hakea sijoittumispaikkansa muualta. Työntekijöitä ei saa maksamaan ruuhkamaksuja ylikalliiden asuntojen lisäksi, eikö kustannuksia voi siirtää asiakkaillekaan. Osa firmoista pakenee maasta, osa hakeutuu maan sisällä muualle. Kepulandiaan jossa on tilaa eikä ruuhkamaksut tai muut extra menot kiusaa.

      SDP kaivaa joukkohautaansa entistä syvemmäksi mielistellessään Helsingin ja sen naapureiden vihreästi ajattelevia äänestäjiä, ja potin korjaa Keskusta.

      • Ruuhkamaksujen tarkoitus on tietenkin vähentää yksityisautoilua ja tehdä joukkoliikenne houkuttelevammaksi. Kun joukkoliikenteen käyttö lisääntyy, sen palvelutaso vain paranee, kun on varaa ajaa vuoroja enemmän. Samalla kun kaavoituksessa suositaan raideliikennevarsia, päästään hyvään lopputulokseen. Ei se ole silloin keneltäkään pois ja Helsingin keskustasta saadaan samalla nykyistä viihtyisämpi, kun voi hengittää raitista ilmaa pakokaasujen sijasta. Tämä mahdollistaa mm. ulkokahviloiden perustamisen useampaan paikkaan.

      • Kaupunkilainen.
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ruuhkamaksujen tarkoitus on tietenkin vähentää yksityisautoilua ja tehdä joukkoliikenne houkuttelevammaksi. Kun joukkoliikenteen käyttö lisääntyy, sen palvelutaso vain paranee, kun on varaa ajaa vuoroja enemmän. Samalla kun kaavoituksessa suositaan raideliikennevarsia, päästään hyvään lopputulokseen. Ei se ole silloin keneltäkään pois ja Helsingin keskustasta saadaan samalla nykyistä viihtyisämpi, kun voi hengittää raitista ilmaa pakokaasujen sijasta. Tämä mahdollistaa mm. ulkokahviloiden perustamisen useampaan paikkaan.

        ..että Hesassa on ahdistava olotila kun siellä kulkee mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.

      • Kaupunkilainen. kirjoitti:

        ..että Hesassa on ahdistava olotila kun siellä kulkee mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.

        Olen melko useinkin puuttunut Helsingin liikenneongelmiin. Tottakai ongelmia aina on ne pitää myöntää. Tässä suhteessa järkevät ihmiset eroavatkin juuri kepulaisista. Kun ongelma on havaittu ja tunnustettu, se voidaan poistaa. Tätä periaatetta on yrittänyt suosittaa kepulaisillekin, mutta ei vaan tunnu menevän perille.

      • tekemä...
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ruuhkamaksujen tarkoitus on tietenkin vähentää yksityisautoilua ja tehdä joukkoliikenne houkuttelevammaksi. Kun joukkoliikenteen käyttö lisääntyy, sen palvelutaso vain paranee, kun on varaa ajaa vuoroja enemmän. Samalla kun kaavoituksessa suositaan raideliikennevarsia, päästään hyvään lopputulokseen. Ei se ole silloin keneltäkään pois ja Helsingin keskustasta saadaan samalla nykyistä viihtyisämpi, kun voi hengittää raitista ilmaa pakokaasujen sijasta. Tämä mahdollistaa mm. ulkokahviloiden perustamisen useampaan paikkaan.

        autoverouudistus suosii uusia vähäpäästöisiä autoja, joka parantaa ilman laatua ruuhkaisilla alueilla.
        Siihen kun vielä lisätään hyvällä aluepolitiikalla vähenevä "liikaväestön" (sinun ilmaisu)? siirtyminen ruuhkasuomeen niin aina vain paranee pääkaupunkiseudun elämä.

      • järkeviä...
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Olen melko useinkin puuttunut Helsingin liikenneongelmiin. Tottakai ongelmia aina on ne pitää myöntää. Tässä suhteessa järkevät ihmiset eroavatkin juuri kepulaisista. Kun ongelma on havaittu ja tunnustettu, se voidaan poistaa. Tätä periaatetta on yrittänyt suosittaa kepulaisillekin, mutta ei vaan tunnu menevän perille.

        ihmisiä kun siellä on ongelmia? Kepulaisiahan siellä ei ole kuin 5%?

        Ei 5% kannatuksella kepu voi poistaa ongelmia Helsingissä vaikka sinä kuinka kääntyisit kepun puoleen asiassa.

      • järkeviä... kirjoitti:

        ihmisiä kun siellä on ongelmia? Kepulaisiahan siellä ei ole kuin 5%?

        Ei 5% kannatuksella kepu voi poistaa ongelmia Helsingissä vaikka sinä kuinka kääntyisit kepun puoleen asiassa.

        Ongelmia aina pääsee syntymään vaikka olisi kuinka järkeviä ihmisiä. En nyt lähtisi syyttelemään nokialaisiakaan yleisesti siitä, että pilasivat vesijohtovetensä jonkun oivallisen perusinsinöörin suunnittelun vuoksi.

        Ruuhkat johtuvat siitä, että pääkaupunkiseudun suosio on kasvanut. Ihmisiä on muuttanut lisää, he on vaurastuneet ja hankkineet mm. oman auton tai kaksikin taikka saavat sen työsuhde-etuna. Sitten he ajavat myös näillä autoillaan ja tiet ruuhkaantuvat. Kepulandiasta katsottuna tällainen ruuhkautuminen on tietysti kummastusta herättävä asia, kun sadan kilometrin tienpätkälläkin saa ajan melkein yksin omassa rauhassaan koko matkan.

      • mikä ei ollut yllätys
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ruuhkamaksujen tarkoitus on tietenkin vähentää yksityisautoilua ja tehdä joukkoliikenne houkuttelevammaksi. Kun joukkoliikenteen käyttö lisääntyy, sen palvelutaso vain paranee, kun on varaa ajaa vuoroja enemmän. Samalla kun kaavoituksessa suositaan raideliikennevarsia, päästään hyvään lopputulokseen. Ei se ole silloin keneltäkään pois ja Helsingin keskustasta saadaan samalla nykyistä viihtyisämpi, kun voi hengittää raitista ilmaa pakokaasujen sijasta. Tämä mahdollistaa mm. ulkokahviloiden perustamisen useampaan paikkaan.

        Et siis ymmärtänyt. Se ei ollut yllätys.

        Yritykset äänestävät muuttoautoilla. Ne eivät saa houkuteltua asiakkaita keskustaan jos asiakas joutuu maksamaan päästäkseen neuvotteluun tai ostoksille. Yritykset siirtävät toiminnot muualle. Toivottavasti ei ihan kaikkea Kiinaan. Kauppa ainakin pakenee ruuhkamaksurajan taakse. Sinne "Kepulandiaan" joka on jälleen kerran demareiden hölmöilyssä voittaja. Kiitos siitä.

      • kummastusta..
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ongelmia aina pääsee syntymään vaikka olisi kuinka järkeviä ihmisiä. En nyt lähtisi syyttelemään nokialaisiakaan yleisesti siitä, että pilasivat vesijohtovetensä jonkun oivallisen perusinsinöörin suunnittelun vuoksi.

        Ruuhkat johtuvat siitä, että pääkaupunkiseudun suosio on kasvanut. Ihmisiä on muuttanut lisää, he on vaurastuneet ja hankkineet mm. oman auton tai kaksikin taikka saavat sen työsuhde-etuna. Sitten he ajavat myös näillä autoillaan ja tiet ruuhkaantuvat. Kepulandiasta katsottuna tällainen ruuhkautuminen on tietysti kummastusta herättävä asia, kun sadan kilometrin tienpätkälläkin saa ajan melkein yksin omassa rauhassaan koko matkan.

        se asia, että miten kepulaiset ovat niin tasapainoisia ja järkevänoloisia ihmisiä siellä maalla.
        Niillä ei ole tarvetta yrittää pahoittaa kenenkään kaupunkilaisen mieltä käsittämättömillä valehteluavauksilla eikä kateellisella asenteella.

      • Maltillinen oikeistolainen
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ruuhkamaksujen tarkoitus on tietenkin vähentää yksityisautoilua ja tehdä joukkoliikenne houkuttelevammaksi. Kun joukkoliikenteen käyttö lisääntyy, sen palvelutaso vain paranee, kun on varaa ajaa vuoroja enemmän. Samalla kun kaavoituksessa suositaan raideliikennevarsia, päästään hyvään lopputulokseen. Ei se ole silloin keneltäkään pois ja Helsingin keskustasta saadaan samalla nykyistä viihtyisämpi, kun voi hengittää raitista ilmaa pakokaasujen sijasta. Tämä mahdollistaa mm. ulkokahviloiden perustamisen useampaan paikkaan.

        Henkilöautoilun ja raideliikenteen yhdistäminen pysäköintitalojen avulla olisi paras ratkaisu vähentää autoilua kaupunkien keskustoissa. Näitä taloja pitäisi rakentaa jokaisen kauunkiin tulevan liityntäväylän päähän, josta raideliikenne sitten jatkaisi keskustaan.

        Pysäköintilippu voisi toimia myös päivälippuna keskustassa, jolloin keskustaan ajaminen ei ole enää edes rahallisesti viisasta, ellei siellä jostain syystä todella tarvitse autoaan. Tämä järjestely tekisi myös keskustatunnelin tarpeettomaksi.

        Ruuhkamaksuihin en oikein innostu. Niissä olisi tarkkaan laskettava kuinka suuriksi maksujen keräämisen kustannukset muodostuvat: eli jääkä ruuhkamaksuista kauungille sellaista hyötyä, että niiden kerääminen on järkevää.

        Helpoin tapa olisi, jos kaikissa autoissa olisi sateliittipaikantimet ja ruuhka-alueiden reunoilla anturit, jotka automaattisesti rekisteröivät sisään tulevat ja poistuvat autot ja siirtävät informaation ko. auton laskutustiedostoon. Taitaa vain kestää ennen kuin tuohon pääsemme.

        Jos sitä ennen mennään jonkinlaiseen maksukoppien ja puomien, lippuautomaattien tai kännykällä maksettavien ruuhkamaksujen syöveriin, niin siitä taitaa olla enemmän riesaa kuin hyötyä.

        Jos keskustan nykyisestä henkilöautoliikenteestä saataisi vaikka vain kolmasosa jäämään sisääntuloteiden pysäköintitaloihin ja tulemaan keskustaan ratikalla, metrolla tai lähijunalla, niin uskoisin keskustan vilkastuvan entisestään etenkin kaikenlaisen kulttuuri ja vapaa-ajantarjonnan suhteen, koska ulkokuntalaisten ei enää tarvitsisi nähdä sitä vaivaa, että parkkipaikat on tultava hakemaan ydinkeskustasta, kun kaupungin laitamilla ei minkäänlaisia pysäköintijärjestelmiä ole.

    • uhkakuva..

      on siinä ja se on jo toteutunut, että sen kannattajakunta on sinun ja Jompen kaltaista.

      • aitokepu

        Me ollaan heikoilla, jos kaikki saa tietää, että demarien kannattajakunta on sellaista ja kepun kannattajakunta vain tällaista kuin sinä ja minä. Aatelisit ny vähän.

    • muutahan sinä paska

      et naisille voikkaan.

      • provosointi

        Jos olisit kirjoittanut tuon tosissasi, olisit vahvistanut MPP:n ja hänen hengenheimolaistensa käsityksen keppulien heikoista älynlahjoista ja olemattomasta sivistyksestä.

    • Maltillinen oikeistolainen

      Suomessa ei ole talousliberalismia eikä yksikään eduskuntapuolueemme sellaista ola Suomeen ajamassa.

      Käytät siis täysin väärää käsitettä pyrkiessäsi mollaamaan keskustaa ja tahallasi hämäämään niitä keskustalaisia, joiden taloustietämys on huono.

      Suomessa harrastetaan erittäin vastuullista markkinataloutta sekatalouden ympäristössä, koska julkisen sektorin osuus on edelleen puolet bkt:stä. Jos eläisimme talousliberalismissa, niin julkinen sektori pyrittäisi ajamaan minimiinsä, mitä kukaan ei Suomessa pyri saamaan aikaan.

      Suomi elää globaalissa markkinataloudessa ja vapaan kilpailun ympäristössä. Näistä asioista pääsit jo eilen lukemaan, mutta pannaan ne tähän vielä kertaukseksi:

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000032381741

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000032388889

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000032392706

      En tiedä mihin avauksellasi pyrit - ilmeisesti hämäämään taloudesta tietämättömiä - mutta sen voisit ainakin oppia, että talousliberalismi Suomessa käytettynä tarkoittaa lähinnä populistista yritystä iskeä jotain leimakirveellä, koska Suomessa ei todellakaan ainutkaan puolue yritä aikaansaada minkäänlaista talousliberalismia.

      Kaikki vastuulliset puolueemme - myös sosialidemokraatit hallituksessa ollessaan - ovat toimineet ja toimineet siten, että suomalainen yritystoiminta pärjäisi globaalissa kilpailuymäristössä mahdollisimman hyvin ja tuottaisi myös mahdoillisimman hyvin, koska vain silloin, jos yritykset tuottavat mahdollisimman hyvin, valtio ja kunnat voivat odottaa maksimaalista rahoitusta hyvinvointipalvelujen rakentamiseen.

      Pitää muistaa, että julkisen sektorin osuus meillä on todella edelleen puolet bkt:stä. Se on melkoinen taakka yksityisen sektorin kannettavaksi, vaikka toki julkisen sektorin sisällä taskusta toiseen siirtyvät verotulot hieman asiaa helpottavatkin.

      "Kepulandian" työllistäminen ja pitäminen viihtyisänä on erittäin vaativa ja vaikea haaste, johon vastaaminen edellyttää erittäin suurta innovatiivisuutta, luovuutta, ennakkoluulottomuutta ja muutosvastarinnan heittämistä olan yli.

      On siis aika säälittävää, jos suomalaisella sosialidemokratialla ei ole tähän haasteeseen muuta annettavaa kuin keskustalaisten pelottelua ja ala-arvoista, populistista propagandaa "talousliberalismista".

      • En ole sellaista väittänytkään, että meillä olisi jokin sellainen puolue, joka nimenomaisesti edistäisi talousliberalismin voittokulkua. Meillä on tässä suhteessa sellaisia puolueita, jotka suhtauvat talousliberalismin ilmiöihin puolihyväksyvästi (lähinnä Kokoomus), välinpitämättömästi ongelmaa tunnistamatta (Kepu, osin RKP) ja talousliberalismin voimattomana tunnistaen (vasemmistopuolueet, perussuomalaiset, kristilliset, osin Vihreät, kirkko ja ns. kolmas sektori ei puolueina).

        Tahtoa julkisen sektorin ajamiseen minimiinsä esiintyi jo ideologisesti 90-luvulla. Tätä varten perustettiin sitten oma nuorsuomalainen puoluekin. Valtion rooli nähtiin tässä ideologiassa ns. yövartijavaltiona, joka huolhetii lähinnä vain ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta. Tämä nusujen ajattelutapa on siirtynyt osittain myös Kokoomukseen, joka ei ole kovin tunnettu halustaan toimia julkisen sektorin palvelukyvyn parantamiseksi.

        Politiikan keinot ovat todellakin vähissä, jos globaali markkinatalous hyväksytään sellaisena, kun se nyt näyttää kehittyvän. Politiikka nähdään siinä aina markkinahäiriönä. Tuskin sille muuta vaihtoehtoa onkaan kuin aiempi protektionistinen talousmalli. Se on taloudellisesti tehottomampi, mutta ihmisten kannalta tasa-arvoisempi. Jsokus ennen työssä viihdyttiin, nyt se näyttää olevan yhä useammalle tapa ansaita sen verran, että siitä työstä, missä ei enää viihdytä, päästäisiin mahdollisimman pian eläkkeelle.

      • lause
        Mielipidepankki kirjoitti:

        En ole sellaista väittänytkään, että meillä olisi jokin sellainen puolue, joka nimenomaisesti edistäisi talousliberalismin voittokulkua. Meillä on tässä suhteessa sellaisia puolueita, jotka suhtauvat talousliberalismin ilmiöihin puolihyväksyvästi (lähinnä Kokoomus), välinpitämättömästi ongelmaa tunnistamatta (Kepu, osin RKP) ja talousliberalismin voimattomana tunnistaen (vasemmistopuolueet, perussuomalaiset, kristilliset, osin Vihreät, kirkko ja ns. kolmas sektori ei puolueina).

        "Politiikan keinot ovat todellakin vähissä, jos globaali markkinatalous hyväksytään sellaisena, kun se nyt näyttää kehittyvän. "

        Kenen hyväksyminen on kysymyksessä, jos ei politiikka mitään voi.

      • Tässä oikaisu
        Mielipidepankki kirjoitti:

        En ole sellaista väittänytkään, että meillä olisi jokin sellainen puolue, joka nimenomaisesti edistäisi talousliberalismin voittokulkua. Meillä on tässä suhteessa sellaisia puolueita, jotka suhtauvat talousliberalismin ilmiöihin puolihyväksyvästi (lähinnä Kokoomus), välinpitämättömästi ongelmaa tunnistamatta (Kepu, osin RKP) ja talousliberalismin voimattomana tunnistaen (vasemmistopuolueet, perussuomalaiset, kristilliset, osin Vihreät, kirkko ja ns. kolmas sektori ei puolueina).

        Tahtoa julkisen sektorin ajamiseen minimiinsä esiintyi jo ideologisesti 90-luvulla. Tätä varten perustettiin sitten oma nuorsuomalainen puoluekin. Valtion rooli nähtiin tässä ideologiassa ns. yövartijavaltiona, joka huolhetii lähinnä vain ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta. Tämä nusujen ajattelutapa on siirtynyt osittain myös Kokoomukseen, joka ei ole kovin tunnettu halustaan toimia julkisen sektorin palvelukyvyn parantamiseksi.

        Politiikan keinot ovat todellakin vähissä, jos globaali markkinatalous hyväksytään sellaisena, kun se nyt näyttää kehittyvän. Politiikka nähdään siinä aina markkinahäiriönä. Tuskin sille muuta vaihtoehtoa onkaan kuin aiempi protektionistinen talousmalli. Se on taloudellisesti tehottomampi, mutta ihmisten kannalta tasa-arvoisempi. Jsokus ennen työssä viihdyttiin, nyt se näyttää olevan yhä useammalle tapa ansaita sen verran, että siitä työstä, missä ei enää viihdytä, päästäisiin mahdollisimman pian eläkkeelle.

        Historiallisesti tarkasteluna tuo puoluejakosi ei päde. Suomessa talouden liberalisointi käynnistettiin Sorsan IV hallituksen toimesta, silloin vapautettiin pääomamarkkinat ja ulkomainen lainanotto tuli mahdolliseksi.

        SDP oli siis avaamassa portteja jotka revähtivätkin niin selälleen että seurannut lama oli ennätyksellisen syvä.

        Lamasta nousu onnistui kun Suomi pääsi Lipposen, SDP, johdolla mukaan tuotannon globalisoitumisen aaltoon 1990-luvun loppupuoliskolla. Talouspoliittisen liberalisoitumisen luomassa nosteessa Suomi on ollut SDP:n johtamana jopa esimerkillisen kuulainen Tacherin ja Reaganiin opeille.

        Vasemmistopuolueet eivät siis ole olleet talousliberalismia voimattomasti tunnistavia voimia, vaan sitä voimakkaasti, ja menestyksellisesti, ajanut voima. Olihan molemmat vasemmistopuolueet Lipposen hallituksessa.

        Vasemmistossa toki esiintyy ajattelua jossa talousleberalismi tuomitaan, kaiken vanhoillisimmat vasurit edelleen saarnaavat sitä vastaan, mutta käytännön politiikassa vasemmsito on ollut vetojuhtana siirtämässä Suomea Uusliberaaliin talouteen.

      • Maltillinen oikeistolainen
        Mielipidepankki kirjoitti:

        En ole sellaista väittänytkään, että meillä olisi jokin sellainen puolue, joka nimenomaisesti edistäisi talousliberalismin voittokulkua. Meillä on tässä suhteessa sellaisia puolueita, jotka suhtauvat talousliberalismin ilmiöihin puolihyväksyvästi (lähinnä Kokoomus), välinpitämättömästi ongelmaa tunnistamatta (Kepu, osin RKP) ja talousliberalismin voimattomana tunnistaen (vasemmistopuolueet, perussuomalaiset, kristilliset, osin Vihreät, kirkko ja ns. kolmas sektori ei puolueina).

        Tahtoa julkisen sektorin ajamiseen minimiinsä esiintyi jo ideologisesti 90-luvulla. Tätä varten perustettiin sitten oma nuorsuomalainen puoluekin. Valtion rooli nähtiin tässä ideologiassa ns. yövartijavaltiona, joka huolhetii lähinnä vain ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta. Tämä nusujen ajattelutapa on siirtynyt osittain myös Kokoomukseen, joka ei ole kovin tunnettu halustaan toimia julkisen sektorin palvelukyvyn parantamiseksi.

        Politiikan keinot ovat todellakin vähissä, jos globaali markkinatalous hyväksytään sellaisena, kun se nyt näyttää kehittyvän. Politiikka nähdään siinä aina markkinahäiriönä. Tuskin sille muuta vaihtoehtoa onkaan kuin aiempi protektionistinen talousmalli. Se on taloudellisesti tehottomampi, mutta ihmisten kannalta tasa-arvoisempi. Jsokus ennen työssä viihdyttiin, nyt se näyttää olevan yhä useammalle tapa ansaita sen verran, että siitä työstä, missä ei enää viihdytä, päästäisiin mahdollisimman pian eläkkeelle.

        On turha leimata kokoomusta tai nuorsuomalaisiakaan talousliberalisteiksi. Yövartijavaltion ajajiakin oli van muutama nusujen kautta julkisuuteen yrittänyt yltiölibertaristi. Mitään sellaisia talousliberaalisia aatteita, joilla nyt yrität pelotella keskustalaisia, ei liity suomalaiseen puoluepolitiikkaan.

        Mitä yksityistämiseen tulee, niin edes kokoomuksessa ei ole ollut mitään sellaisia tavoitteita, että "julkinen sektori ajettaisi minimiinsä". Kokoomus toki katsoo vasemmistoa ja osin keskustaakin avoimemmin sitä, millä tavalla yhteiskunnan palvelut pystytään tuottamaan laadullisesti korkeatasoisina ja määrällisesti riittävinä, mutta sellaisin kustannuksin, ettei se rasita liikaa kansantaloutta.

        Palvelujen tuottajana voi siis kokoomuksen puolesta olla kunta, yksityinen sektori tai ns. kolmas sektori, tai mikä tahansa näistä muodostettu yhdistelmä. Pääasia on, että palvelut toimivat, niitä riittää kaikille ja etteivät niiden kustannukset rasita kohtuuttomasti valtion ja kuntien kukkaroa.

        Se, että yrität jatkuvasti uskotella kokoomuksella olevan jokin palvelujen yksityistämiseen ja julkisen sektorin alasajoon liittyvä arvopohjainen tavoite, on täysin perätön väite ja sinun taholtasi todennäköisesti tahallista hämäämistä ja populistista provosointia.

        Mitä globaaliin markkinatalouteen tulee, niin se ei odota meidän hyväksymistämme, kun meidän on pakko elää siinä. Tämän pakon voimme välttää vain palaamalla Kekkoslovakian tullimuurien taakse.

        Sinunkin olisi jo aika tunnustaa se tosiasia, että globaali talous eri ilmiöineen on vähän kuin säävaihtelut, joita pitää ennakoida, joihin pitää osata ajoissa varautua ja joihin on pakko myös sopeutua toimien koko ajan niin, että saamme oman kansamme hyvinvoinnin maksimoiduksi tässä muuttuvassa globaalissa markkinaympäristössä, jota itse emme voi muuttaa emmekä edes välttää.

        En toista eilisiä juttujani, koska oletan Sinun lukeneen ne.

    • joka perustuu

      Sirppiliiterin punakaapuisen miehen harhoihin.

      • Hyvä, että jaoit sitä tietoa mahdollisimman niukasti, kun se kerran perustuu harhoihisi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      252
      2308
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      48
      1367
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      15
      827
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe