et sinä aina tullut

runosi vie minut, tällä kertaa joen rantaan. En odottanut ketään, odotin kohon vajoavan veden pinnan alle. Eikä se joki ollut enää villi ennen merta ja voimalaitosta.

Istuin usein illalla ongella, harmitti, kun mummo huusi nukkumaan, just kun kala alkoi syödä. Tuolloin unelmoin vielä isosta kalansaaliista:)

Hyvin elävästi kirjoitat runoja, minä löydän aina itseni jostain :)))

Polvihousuinen poika,onkii ja odottaa.
Mitä tunsit, kun sininen kanootti saapui?
Hieno runo, peres! Tästä voisi vaikka maalata taulun. Kiitos lukuelämyksestä!:D

Kaunis odotus,
mihin sitä vois verrata?
Luonnon helmassa kesässä ja
kala söi.
Odotus syvällä asuu, kiitos aito maalaus.Liisa

minä lettipäinen tyttö
puun takana
sydän väpättäen toivoin

ei huomaa hän
onkii vaan
ja suru silmissäni
käännyin
kiirehdin kotiin

se oli se jännitys, joka nakkeli kiviä
rattaisiin.
Tietäisitpä vain, kuinka sydän halusi
mutta jalkani eivät suostuneet
ne olivat kuin järkäleiset kivet
paikallaan jähmettyneinä.

***

Jukopliut sentään, että osaat viedä tunnelmaan
Peres. Kanootitta, näkymättömin siivin lennän
luoksesi :)

Kiitos jälleen, olet Sinä uskomaton !

Mulla vain oli keltainen kumikanotti!
Kyll sää sen tiijät!
No, väliin olin, kieltämättä, vähän märkä,ja yltäpäältä lumpeissa
ja levissä ja sammakko pääni päällä,
mutta kun se kanootti on niin kiikkerä...
Sitä minä monesti ihmettelin, että missä sinä olit,
kun ei näkynyt kuin onki rannassa tökättynä,,,,

Mutta runosi,,,*huoh*,, niin kauniin näkymän silmiin loihdit! Ja tunnelmat...Ihana! :)