Rengaskokojen "kehityksestä"

En ymmärrä tätä nykyistä autotehtaiden rengasfilosofiaa. Aina uuden mallin esittelyssä on alla entistä leveämpi ja matalampi rengas. 18x225x45 alkaa olla jo normaali koko vähänkin painavammassa autossa. Seurauksena on, että kyyti huononee, vetelytaipumus lisääntyy, renkaiden kestoikä pienenee, alustan osat ovat aikaisempaa kovemmalla rasituksella, kun tien ja korin välissä ei ole juuri minkäänlaista joustoa. Ja ennen kaikkea hinta kasvaa. Kaiken tämän epämiellyttävyyden lisääntymisen ja kulujen kasvun kuittaa tietenkin kuluttaja, ja tyytyväisenä, onhan uusi rengas kauniinpi. Miksei siirrytä suoraan puisiin kottikärryn rattaisiin. Olis tuntuma tien ja korin välillä yks yhteen. Autolehtien testaajissa on muutoin kouhoja ajo-ominaisuuksien ääriolosuhteiden korostajia mukavuuden kustannuksella, mutta näistä uusista renkaista ja niiden huonosta soveltuvuudesta arkiajoon ne kyllä jaksaa urputtaa.

Liekö sitten kaikki kuluttajat tyytyväisiä, minä en. Mulle riittäisi puolentoistatonnin omapainoiseen autoon hyvin 195x65x15 renkaat. Saab ja Volvo näyttävät vielä perusmalleissaan noita käyttävän.
12869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Nykyautoon, jossa on vakiona suuret vanteet ja matalaprofiiliset renkaat, vaikkapa 195/65-15 narvit ja katso miten ajofiilis "paranee": Meno muuttuu todella huteraksi, ja ajonvakautus/"hallinta" luulee auton olevan vähän väliä luistossa vaikka se ei sitä ole.

Kehitys kehittyy vaikka se ei aina ole edistystä, ja nykyisten autojen alustarakenteet ja jousitus- sekä ohjausgeometria ovat suunnitellut näitä leveitä ja matalaprofiilisia rinkuloita varten. Jälkikäteen perinteisempään profiiliin siirtyminen todella saattaa vain pahentaa auton käytöstä.

Äänestä
  • ääni tässä kuuluu. Eikös kysymys pitäisi esittää, miksi alustat suunnitellaan sellaisksi, että ne muka vaativat matalaa ja leveää profiilia. Saabissa ja Volvoissa ei sitten vissiin ole nykyaikaisia alustoja. Sitä paitsi en esittänyt, että jälkikäteen pitäisi asentaa korkeaprofiilisia renkaita, vaan että autoista tulisi suunnitella sellaisia, että ne voidaan varustaa korkeampiprofiilisilla renkailla. Ne ovat halvempia, miellyttävämpiä ja kestävät pidempään kuin nämä uudet hirvitykset, jotka ovat niin s..tanan rumiakin vielä.

    Luistonestoa en ole tarvinnut autoissani, enkä toivottovasti tule tarvitsemaankaan. Ainakin vielä on allani sellainen auto (Citroen XM), että sen ominaisuudet riittävät liukkallakin ilman luistonestoja.

    Äänestä

  • Kalle kirjoitti:

    ääni tässä kuuluu. Eikös kysymys pitäisi esittää, miksi alustat suunnitellaan sellaisksi, että ne muka vaativat matalaa ja leveää profiilia. Saabissa ja Volvoissa ei sitten vissiin ole nykyaikaisia alustoja. Sitä paitsi en esittänyt, että jälkikäteen pitäisi asentaa korkeaprofiilisia renkaita, vaan että autoista tulisi suunnitella sellaisia, että ne voidaan varustaa korkeampiprofiilisilla renkailla. Ne ovat halvempia, miellyttävämpiä ja kestävät pidempään kuin nämä uudet hirvitykset, jotka ovat niin s..tanan rumiakin vielä.

    Luistonestoa en ole tarvinnut autoissani, enkä toivottovasti tule tarvitsemaankaan. Ainakin vielä on allani sellainen auto (Citroen XM), että sen ominaisuudet riittävät liukkallakin ilman luistonestoja.

    Vaan näin asiat ovat, eivätkä enää ikinä tule palaamaan vanhoihin "hyviin" aikoihin.

    Ihmetellä ja kitistä toki voi mutta ei se vaikuta millään tavalla siihen mitä suunnittelijat suunnittelevat, ja ennenkaikkea kuluttajat haluavat.

    Toki matalaprofiiliset renkaat ovat helvetilliset uraisella, monttuisella ja karkealla asfaltilla, mutta täytyy muistaa että autojen päämarkkina-alueet ovat aivan muualla kuin Suomen pienenpienissä ja marginaalisissa markkinoissa.

    Autot suunnitellaan nykyään ajettavaksi ihmismäisissä olosuhteissa sileillä ja hyväkuntoisilla tienpinnoilla, eikä enää edes missään nimessä soratiepinnoilla joita ei enää edes esiinny muualla kuin meillä ja Venäjällä.

    Näin ne asiat vaan nyt ovat ja me täällä peräpohjolan persereijässä voimme vain ja ainoastaan itkeä asioiden nykytilaa.

    Tai sitten äänestää itsellemme päättäjät jotka ymmärtäisivät hyväkuntoisen tieverkoston merkityksen ajettavuudelle, turvallisuudelle, ja ennenkaikkea kansantaloudelle, nykyisten vihertävien oikeistohippien- ja hinttien sijaan jotka rankaisevat meitä autoilijoita syyttä omista typeristä päätöksistään.

    Ts. Ongelmat ovat aivan muualla kuin autojen renkaissa tai niitten koossa.

    Äänestä

  • Ääni.. kirjoitti:

    mutta meidän hallanaroila leveysasteillamme tuskin ikinä saadaan ylläpidettyä tasaista päällystettä tieverkoilla. Harvaanasuttu maa ja pitkät etäisyydet. Nastat vaiko painavat rekat kuluttuvat hetkessä uuden pinnan syville urille. Lisäksi routa muotoilee pintoja uusiksi. Se on loppumaton työmaa. Sen tähden ainakin minä valitsen jatkossakin automerkkejä, joissa on perinteinen profiili ja hyljeksin niitä nykytuotteita, joissa sitä ei ole. Kaipa niitä sellaisiakin löytyy ja jos ei löydy ajetaan vanhalla.

    Äänestä

Tähän on jouduttu sen vuoksi, että kilpa- autoissa, joissa tarvitaan isohalkaisijaiset jarrulevyt niin vanteesta tulee iso ja renkaasta "pieni". Valitettavasti juuri korttinsa saaneet ilman ajokokemusta liikenteeseen tulleeet lapset haluavat romujensa näyttävän renkaiden (ja päänsä lippalakin) osalta samankaltaiselta. Tämä on sitten levinnyt osaan kehitysasteessa vastaanvaan mutta varttuneempaan porukkaan. Ja vanteta suolletaan halpamaista.

Olisi syytä harkita pikemminkin turvallistta, alempia kuluja ja suurempaa mukavutta.

Äänestä

Tuli hankittua C5. Kun katsoin rekisteriotetta, oli renkaan koko aikamoinen yllätys 215/55x16 93W.

Varsinkin tuo nopeusluokka tuntuu liioittelulta. W=270 km/h. Suomessa ei tietysti ajeta paljoa yli 120 km/h, mutta eihän tuolla autolla pääse Saksassakaan lähellekään tuota.

Onko muilla kokemusta, miten käy, jos valitsenkin ensi kesäksi hieman "hitaammat" T 190 km/h, H 210 km/h tai V 240 km/h renkaat. Noista vain ensimmäinen on alle todellisen huippunopeuden, mitä sitäkään ei Suomessa pääse tien päällä koskaan laillisesti ajamaan.

Äänestä
  • Kattelin vähäsen rengas-onlinelta noita eri vaihtoehtoja Misukalla. Jos hankit kesärenkaaksi tuon merkkiset kiekot ja ne on W-luokkaa, on hinta 175/kpl, jos nopeusluokka on T niin hinta on 148/kpl. Vaan C6:een ne vasta hunajaa maksaa (koko 245x45x18) 258/kpl. Vertailun vuoksi, että se parjattu 195x65x15 maksaa 83/kpl.

    Tuo T-luokka riittää Suomessa ihan hyvin.

    Äänestä

  • Omiin autoihini en ole koskaan ostanut H- luokkaa nopeampia renkata, vaikka huippunopeus olisi edellyttänyt. Nytkin ovat T- luokan renkaat alla (kesällä).

    Mitä korkeampi nopeusluokka, yleensä sitä kovempi runko ja myös on kumi renkaassa. Ajo- ominaisuuden kannalta (jousto ja erityisesti melutaso) Suomessa ei pitäisi mennä yli H- luokan. T- luokan saatavuus kuitenkin alkaa olla niukkaa, kun kaikki autot kulkevat yli 200 km/h ja ihmiset hankkivat ohjekirjan ja rengasmyyjän opasuksella kalliita ja nopeasti kuluvia renkaita.

    No alkuperäinen kysymyshän oli vanteiden koosta. Vannekokona ja myös renkaan leveytenä kannattaa käyttää minimiä. Näin saadaan parhaat ajo- ominaisuudet, pienin melutaso ja pienin polttoaineen kulutus. Erityisesti talvirenkaan leveys minimimitalla antaa hyvän pureutumisen sohjon läpi kovaan ajorataan, kun pintapaine saadaan maksimoitua. Erityisesti kevyissä autoissa asia korostuu.

    Äänestä

  • ...vähän "överiksi", mutta tuo nopeusluokka on asia jonka olen itse kokeillut (tyhmyyksissäni).
    T-luokan kumi riittää nopeutensa puolesta, mutta renkaan "pehmeä" runko tekee autosta sellaisen, että se ei ole turvallinen. H-luokka on jo kokonaan toista luokkaa. Moni on pilannut autonsa ajo-ominaisuudet tuon takia. Enkä edes puhu minkään rengasmerkin puolesta.

    Äänestä

  • reinorengas kirjoitti:

    ...vähän "överiksi", mutta tuo nopeusluokka on asia jonka olen itse kokeillut (tyhmyyksissäni).
    T-luokan kumi riittää nopeutensa puolesta, mutta renkaan "pehmeä" runko tekee autosta sellaisen, että se ei ole turvallinen. H-luokka on jo kokonaan toista luokkaa. Moni on pilannut autonsa ajo-ominaisuudet tuon takia. Enkä edes puhu minkään rengasmerkin puolesta.

    Mulla on "skeidassani" tälläkin hetkellä T-luokkalaiset kesärenkaat ja hyvin pyyhkii, risteyksissä sen huomaa, kun puskurissa roikkujat jää kymmeniä metrejä, eikä ole kertaakaan metsähallituksen puolelle ollut aikeissa lähteä. Oli aikaisemmin H-luokkaa, ja alkuperäiset oli W-luokkaa, minä mitään eroja ole huomannut vetelyyden suhteen. Vai onko kyse rengasmerkistä? Misukat ainakin on riittävän jäykkiä nopeusluokasta riippumatta. Nokialaisetkin (H-luokka)oli kerran alla, mutta ne alko ravistelemaan jonkin ajan päästä, eikä tasapainotus enää auttanut, kuulemma ominaisuus ei vika (kulutuspinta oli kulunut laineille), joten palasin Misukoihin, vaikka koitankin kotimaista suosia.

    ajatuskatko. Kyse ei ole siitä Tsekin maan tuotteesta vaan "shittiksestä", no paskaa kumminkin molemmat, sanoo ranskalaisten ja shekkiläisten autojen vihaajat.

    Äänestä

  • Kalle kirjoitti:

    ajatuskatko. Kyse ei ole siitä Tsekin maan tuotteesta vaan "shittiksestä", no paskaa kumminkin molemmat, sanoo ranskalaisten ja shekkiläisten autojen vihaajat.

    ...automerkistäkin tosiaan kiinni. Oma kokemukseni perustui 80 Audiin ja se oli niin selkeä ero että sen huomasi heti. Näköjään kinastelevat tuolla palstalla tuosta A4:n ajo-ominaisuuksista ja sielläkin se oli esillä. Ei ole kokemusta esim. A4:stä.
    tuollahan mm. moititaan Audin puskemista, mutta ei kuulemma voi johtua renkaan rungosta:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kalle kirjoitti:

En ymmärrä tätä nykyistä autotehtaiden rengasfilosofiaa. Aina uuden mallin esittelyssä on alla entistä leveämpi ja matalampi rengas. 18x225x45 alkaa olla jo normaali koko vähänkin painavammassa autossa. Seurauksena on, että kyyti huononee, vetelytaipumus lisääntyy, renkaiden kestoikä pienenee, alustan osat ovat aikaisempaa kovemmalla rasituksella, kun tien ja korin välissä ei ole juuri minkäänlaista joustoa. Ja ennen kaikkea hinta kasvaa. Kaiken tämän epämiellyttävyyden lisääntymisen ja kulujen kasvun kuittaa tietenkin kuluttaja, ja tyytyväisenä, onhan uusi rengas kauniinpi. Miksei siirrytä suoraan puisiin kottikärryn rattaisiin. Olis tuntuma tien ja korin välillä yks yhteen. Autolehtien testaajissa on muutoin kouhoja ajo-ominaisuuksien ääriolosuhteiden korostajia mukavuuden kustannuksella, mutta näistä uusista renkaista ja niiden huonosta soveltuvuudesta arkiajoon ne kyllä jaksaa urputtaa.

Liekö sitten kaikki kuluttajat tyytyväisiä, minä en. Mulle riittäisi puolentoistatonnin omapainoiseen autoon hyvin 195x65x15 renkaat. Saab ja Volvo näyttävät vielä perusmalleissaan noita käyttävän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu