Rajat hämärtyvät

RKP:llä on sama ongelma kuin sosialidemokraateilla. Viimeksi mainituilla meni takavuosina sekaisin työväenliike, ammattiyhdistysliike ja poliittinen puolue. Ne ovat eri ajatusmaailmoja, olkoonkin että niillä on myös yhteisiä piirteitä. Yhteisiä olivat ennen kaikkea edusmiehet.

Suomenruotsalaisuus, folktinget ja RKP ovat nekin eri käsitteitä, mutta myös niillä on yhteisiä edusmiehiä ja -naisia. Kun Ulla-Maj Wideroos puhuu, emme aina tiedä, missä ominaisuudessa hän liikkeellä. Kimmo Sasi muistuttaa, että Folktinget on eri asia kuin RKP, ja Jörn Donner osoittaa, että suomenruotsalaisia on myös sosialidemokraateissa.

Suomenruotsalaisuuden vankkana tukena ovat rikkaat säätiöt. Ne eivät ole RKP:n ohjauksessa, pikemmin päinvastoin. Säästiöiden johtohenkilöt eivät esiinny useinkaan julkisuudessa, mutta heidän sanoillaan on suomenruotsalaisten keskuudessa suuri painoarvo.

Kun samoja ihmisiä istuu eri yhteisöjen hallituksissa ja päättävissä elimissä, jää ulkopuolinen toisinaan arvailemaan, missä päätökset tehdään ja kuka on ne oikeastaan tehnyt. Samanlaista rajankäynnin epäselvyyttä voi olla muuallakin, mutta RKP:ssä sen huomaa parhaiten.
0150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Eh -? kirjoitti:

RKP:llä on sama ongelma kuin sosialidemokraateilla. Viimeksi mainituilla meni takavuosina sekaisin työväenliike, ammattiyhdistysliike ja poliittinen puolue. Ne ovat eri ajatusmaailmoja, olkoonkin että niillä on myös yhteisiä piirteitä. Yhteisiä olivat ennen kaikkea edusmiehet.

Suomenruotsalaisuus, folktinget ja RKP ovat nekin eri käsitteitä, mutta myös niillä on yhteisiä edusmiehiä ja -naisia. Kun Ulla-Maj Wideroos puhuu, emme aina tiedä, missä ominaisuudessa hän liikkeellä. Kimmo Sasi muistuttaa, että Folktinget on eri asia kuin RKP, ja Jörn Donner osoittaa, että suomenruotsalaisia on myös sosialidemokraateissa.

Suomenruotsalaisuuden vankkana tukena ovat rikkaat säätiöt. Ne eivät ole RKP:n ohjauksessa, pikemmin päinvastoin. Säästiöiden johtohenkilöt eivät esiinny useinkaan julkisuudessa, mutta heidän sanoillaan on suomenruotsalaisten keskuudessa suuri painoarvo.

Kun samoja ihmisiä istuu eri yhteisöjen hallituksissa ja päättävissä elimissä, jää ulkopuolinen toisinaan arvailemaan, missä päätökset tehdään ja kuka on ne oikeastaan tehnyt. Samanlaista rajankäynnin epäselvyyttä voi olla muuallakin, mutta RKP:ssä sen huomaa parhaiten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu