Sain taa maistaa uutta vittua. Nainen on noin 38v ja ulkomaalainen, aasialainen, tarkemmin Thaimaasta, ja hänellä yksi lapsi, 6v. Lämmittelyn jälkeen vittu oli suorastaan märkä ja sain hörpötellä kaikessa rauhassa ja nainen piti ilmiselvästi siitä, koska sai ainakin kaksi-kolme orkkua sarjassa peräkkäin. Vittu aukeni ja emätin laajeni siinä kun vetelin kielelläni ja livoin silloin tällöin ihmeen kovana ja isona tököttävää klitorista. Toosa oli melko väljä, työnsin sinne sormia yksi kerrallaan, ja kohta olisi mahtunut koko nyrkkini, mutta nainen ei enää halunnut suuseksiä, vaan siirtyi viihdyttämään minua. Oli kiva kokemus. Edellisellä naisella, nuoremmalla, vakituisellani, on huomattavan tiukka pillu tähän verrattuna, ja klitoris pieni, takana myös yksi synnytys. Vittujen vetävyydessä, siis koossa, on todella eroja, niitä kaikkia kokoja tarvitaan.
Vitut todella erilaisia!
Kielimies
1
2645
Vastaukset
- fantasiaa...?
No,kyll pillut on samanlaisia ja itse en naisena kyll yhdy tarinaasi. Pillu ei noin vaan levittäessä ja nuolemisessa aukea levälleen,pornokuvissa kylläkin kun ne on muokattu uuteen uskoon.Oikea pillu toimii toisin :))
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621208- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99613
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574