Varasto HOMEINEN, omistaja ei halua maksaa korvausta

Hei,

Vuokrasimme varaston korkeatasoisten myyntituotteiden säilyttämiseen.

Omistaja tiesi alusta lähtien muttei varoittanut, että varaston takaosassa välillä sattuu vesivuotoa.

Varastossamme on ollut paljon tavaraa säilytyksessä monta vuotta ja sillä varasto on ollut tavaraa täynnä, emme ole huomanneet vesivahinkoa ajoissa.

Nyt kun irtisanoimme sopimuksen ja aloitimme siirtää tavaroita pois, huomasimme takaosassa vesivuotoa (kahden viikon muuton aikana vettä on tullut ja kuivunut monta kertaa). Kalusteet ovat homehtuneet ja kodinkoneet ruostuneet.

Vahingosta otimme kuvat.

Vuokranantaja nyt ilmoitti, että hän ei aio korvata mitään, koska koko rakennus on vanha ja "mätäinen" ja vettä on valunut aina. Korjaaminen maksaisi paljon, joten he eivät viitsi korjata.

He vuokraavat yhdeltä tietämättömältä toiselle.

He keiltäytyvät korvata vahingot ja sanovat, että vuokrasopimuksessa on mainonta, että vuokralaisella on oltava tavaralle vakuutus.
Näin he ottivat ovelasti oma vastuu pois ja eivätkä koskaan kertoneet, että tilassa on ollut vesivuotoa.

Nyt kun olemme irtisanomassa varastoa, vaadimme korvausta sillä paljon tavaraa on mennyt pilalle.

Fennia ilmoitti, että vakuutus korvaa luonnonilmiöistä sattunut vahingot, mutta vaikka vuoto rakennuksessa johtuukin vesi- tai lumisateesta, vuokranantajan pitäisi vuokrata tilan hyvässä kunnossa, että tavarat voi säilyttää vahinkoittumatta.

Olen sitä mieltä, että korvausvastuu pitäisi olla vuokranantajalla, koska vuoranantaja tiesi vuotaavasta tilasta ja myös siitä, että säilytämme keittiökalusteita ja kodinkoneita, jotka tarvitsevat kuivaa tilaa.

Haluaisin saada neuvoa miten saisin vuokranantajan maksamaan vahingot.

Kiitoksia.
41790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

olla vakuutus tollasen varalle. Vakuutukset on tällaisia asioita varten, muutenhan kaikki lkais valittaan että meni rikki tai piloille varastossa. No ehkä sitten ensi kerralla muistat ottaa ihan itse vakuutuksen ettei tarvi täällä ihmetellä kuka maksaa.

Äänestä
  • olet varmasti tehnyt vuokrasopimuksen varastosta,lue se ensin tarkkaan läpi ja jos siinä mainitaan, että varasto on kuiva ja sopii tavaroiden varastointiin niin ota yhteyttä kuluttajansuoja toimistoon ja kysy sieltä neuvoja,voit myös ottaa yhteyttä asianajajaan riippuen siitä mitä sopimuksessa lukee. vuokraajalla on myös vastuu siitä mihin hän tilojaan vuokraa ja tilojen pitää olla sopivia kyseiseen käyttötarkoitukseen, älä lannistu vaan vaadi omia oikeuksiasi, vaikka se voi tuntua hankalalta ja työläältä,mutta näinhän se menee, on helpompi huijata kuin saada asioita korjatuksi

    Äänestä

  • vastuu kirjoitti:

    olet varmasti tehnyt vuokrasopimuksen varastosta,lue se ensin tarkkaan läpi ja jos siinä mainitaan, että varasto on kuiva ja sopii tavaroiden varastointiin niin ota yhteyttä kuluttajansuoja toimistoon ja kysy sieltä neuvoja,voit myös ottaa yhteyttä asianajajaan riippuen siitä mitä sopimuksessa lukee. vuokraajalla on myös vastuu siitä mihin hän tilojaan vuokraa ja tilojen pitää olla sopivia kyseiseen käyttötarkoitukseen, älä lannistu vaan vaadi omia oikeuksiasi, vaikka se voi tuntua hankalalta ja työläältä,mutta näinhän se menee, on helpompi huijata kuin saada asioita korjatuksi

    suoja-asia, jos kerran tämä vuokralainen on myös elinkeinonharjoittaja.

    Mitenkö saada vuokranantajaa korvaamaan vahingot? Haasta oikeuteen. Mutta keskustele ensin asianajajan kanssa kanteen menestymisen mahdollisuuksista.

    Äänestä

että ihan HUUTAMALLA HOMEINEN? Onko se joku muotisana vai?
Varmaan oli halpa vuokra kun et kuivaa varastoa saanu?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


varasto_vuokralainen kirjoitti:

Hei,

Vuokrasimme varaston korkeatasoisten myyntituotteiden säilyttämiseen.

Omistaja tiesi alusta lähtien muttei varoittanut, että varaston takaosassa välillä sattuu vesivuotoa.

Varastossamme on ollut paljon tavaraa säilytyksessä monta vuotta ja sillä varasto on ollut tavaraa täynnä, emme ole huomanneet vesivahinkoa ajoissa.

Nyt kun irtisanoimme sopimuksen ja aloitimme siirtää tavaroita pois, huomasimme takaosassa vesivuotoa (kahden viikon muuton aikana vettä on tullut ja kuivunut monta kertaa). Kalusteet ovat homehtuneet ja kodinkoneet ruostuneet.

Vahingosta otimme kuvat.

Vuokranantaja nyt ilmoitti, että hän ei aio korvata mitään, koska koko rakennus on vanha ja "mätäinen" ja vettä on valunut aina. Korjaaminen maksaisi paljon, joten he eivät viitsi korjata.

He vuokraavat yhdeltä tietämättömältä toiselle.

He keiltäytyvät korvata vahingot ja sanovat, että vuokrasopimuksessa on mainonta, että vuokralaisella on oltava tavaralle vakuutus.
Näin he ottivat ovelasti oma vastuu pois ja eivätkä koskaan kertoneet, että tilassa on ollut vesivuotoa.

Nyt kun olemme irtisanomassa varastoa, vaadimme korvausta sillä paljon tavaraa on mennyt pilalle.

Fennia ilmoitti, että vakuutus korvaa luonnonilmiöistä sattunut vahingot, mutta vaikka vuoto rakennuksessa johtuukin vesi- tai lumisateesta, vuokranantajan pitäisi vuokrata tilan hyvässä kunnossa, että tavarat voi säilyttää vahinkoittumatta.

Olen sitä mieltä, että korvausvastuu pitäisi olla vuokranantajalla, koska vuoranantaja tiesi vuotaavasta tilasta ja myös siitä, että säilytämme keittiökalusteita ja kodinkoneita, jotka tarvitsevat kuivaa tilaa.

Haluaisin saada neuvoa miten saisin vuokranantajan maksamaan vahingot.

Kiitoksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu