Hei kaikki rakkaat ystävät!
Voisitteko kertoa kuinka hoitokokoukset järjestettiin, seurojenyhteydessä(kö)?
Vai olivatko erillisiä kokouksia?
Millä nimellä he itse(lestat) kutsuivat noita tilaisuuksia?
Miten ilmoituspuoli, oliko jossain lehdessä ilmoitus tulevasta hoitokokouksesta?
Miten esim. vennammolainen oli sinne eksynyt?
Miten ne kokoukset alkoivat, millä sanoilla ?
Miten ne päättyivät kunakin kertana, käsirysyyn??, sanoiko joku että haen lakkini ja en enempi tänne tule? Vai miten?
Sellainen keskipitkä rehellinen tiivistelmä olis kiva, jos joku kertois ?
Hyvää perjantai-iltaa kaikille!
Voisitteko kertoa kuinka hoitokokoukset järjestettiin, seurojenyhteydessä(kö)?
Vai olivatko erillisiä kokouksia?
Millä nimellä he itse(lestat) kutsuivat noita tilaisuuksia?
Miten ilmoituspuoli, oliko jossain lehdessä ilmoitus tulevasta hoitokokouksesta?
Miten esim. vennammolainen oli sinne eksynyt?
Miten ne kokoukset alkoivat, millä sanoilla ?
Miten ne päättyivät kunakin kertana, käsirysyyn??, sanoiko joku että haen lakkini ja en enempi tänne tule? Vai miten?
Sellainen keskipitkä rehellinen tiivistelmä olis kiva, jos joku kertois ?
Hyvää perjantai-iltaa kaikille!
Vastaukset 28
Vanhimmat
Seutat loppuivat. Sitten alkoi hoitokokous. Melkein kaikki sinne jäivät. Synnistä ja synnin tunnosta haluttiin päästä pois. Se oli 70-luvun elämää. Se oli jännittävää, vähän niin kuin tietokoneet nykyään.
verrattu tietikoneeseen.
Kiitos myös siitä että olit ainoa joka vastasit itse kysymykseeni, nuo toiset osasivat vain copupastata vanhoja TOISTEN viestejä.
Mistä tiedät että kaikki linkkini olisivat TOISTEN uvauksia?
Olen vuosia käynyt keskustelua näistä asioista, täällä ja muuallakin. Luuletko että on hauskaa joka kerta aloittaa alusta, kun tänne ilmaantuu uusi vl-nuorisopolvi, joka taas eiole koskaan kuullutkaan väkivallan ja julmuuksien vuosista. Ne eivät ole hauskoja muistoja muistella.
On surkea asia että v-nuoriso on tosiaan pidetty täydessä pimennossa siitä mitä heidän vanhempansa ja isovanhempansa tekivät.
Hoitokokouksia ja hengellistä väkivaltaa puolustavat vl:t ovat esittäneet julkisuudessa suoranaisia valheita ja kiistäneet selvät tosiasiat väkivallasta ja uhkailusta.
Ihmisen oma muisti on lyhyt ja sitä on helppo valtakoneiston avulla manipuloida!
Erityisesti kun manipulaation kohteiksi on vl-liikkeessä järjestelmällisesti otettu jokaisen vl-ikäluokan kaikki lapset ja nuoret.
Vaikka joku heille kertoisikin vl-liikkeen lähihistorian todellisuudesta, he eivät ota mitään tietoa vastaan. He torjuvat autenttisen informaation refleksinomaisesti.
Heidän "koulunsa" on monivuotinen rauhanyhdityksen organisoima raamattuluokka-pyhäkoulu - nuortenleiri - rippikoulu - opisto- ketju. Se on muokannut heidän tajuntansa torjumaan refeksinomaisesti kaiken omaa lahkoa koskevan kielteisen informaation. Heille ei tule mieleenkään lähteä itsenäisesti perehtymään tosiasioihin.
SRK:n menneisyyden hallinnan kulmakivi onkin "tulevaisuuden hallinta".
Eli lasten ja nuorten sielujen sieppaaminen oman järjestön aivopesun kohteeksi.
Manipuloitu mieli "ei halua" kyseenalaistaa.
Ymmärrän yskäsi, mutta mielestäni kysyin asioita mitkä eivät selviä vanhoista viesteistä. Elävän arkiston tv-dokumentti herätti kysymyksiä esim. siitä vennamolaisesta, koska nyt tässä lähinnä hymyilytti hänen läsnäolonsa hoitokokouksessa....
Läheltä seurasin naapurin isännän tilannetta. Hän oli niin pitkään ollut maalaisliittolainen kuin muistan ja puolueen Liitto-lehden tilaaja.
Vuosilukuja en muista, mutta joskus 70-luvun alussa Veikko Vennamon pienviljelijöiden puolue löi itsensä läpi maaseudulla. Hyvin monet kokivat Vennamon ajavan paremmin viljelijöiden asiaa kuin silloinen keskustalainen maalaisliitto.
Naapurin isännän Liitto-lehti vaihtuikin jossakin vaiheessa Vennamolaisten lehteen, taisi olla nimeltään Suomen Uutiset. Naapurin isäntäkin sai olla jonkin aikaa vennamolaisenakin lestadiolainen.
Sitten tapahtui tämä surullisen kuuluisa opillinen muutos vl-liikkeessä, alkoi heikkisaarislaisuuden aika. Silloisten johtajien uskonnollisuuteen tuli erittäin vahva poliittinen sidos maalaisliittoon, nykyiseen keskustapuolueeseen, tiettyjen rahoitusjuttujen vuoksi.
Vennamolaisia ryhdyttiin vainoamaan ja käännyttämään vaatimaalla parannusta jostakin väärästä hengestä. En nyt jaksa muistaa, mikä sen vennamolaisuuden aikaansaama henki oli nimeltään, mutta kadotukseen johtava se jokatapauksessa oli.
Muistan hyvin, kun naapurin isäntääkin hoidettiin useita kertoja vennamolaisuudesta. Hänestä olikin vähitellen tullut ajatuksiltaan niin vennamolainen, kuin vaan voi kuvitella. Ei hän paljon muusta siihen aikaan puhunutkaan, oli niin innoissaan.
Paikallisen ry:n johtmiehet panivat hänet pakkovalinnan eteen. Hänen oli valittava vennamolaisuuden ja vanhoillislestadiolaisuuden välillä. Muita vaihtoehtoja ei annettu. Niin hän sitten kaikkinen pututtelujen ja uhkailujen jälkeen valitsi vanhoillislestadiolaisuuden, lapsuudenuskossa kun oli.
Muistan selvästi hänen ahdistuksensa, kun hänen poikiensa läheisenä leikkitoverina sitä päivittäin havainnoin. Näiden tapahtumien seurauksena hänestä tuli hyvin hiljainen ja masentuneen oloinen ja sitä hän oli kuolemaansa asti.
Poliittinen painostus oli yski osa hoitokokousajan väkivaltaa. Se ei koskenut niitä uskovaisia jotka eivät olleet SMP:n kannattajia. Mutta hoitokokoukset koskettiva joakisessa rauhanyhdistyksessä järjestään kaikkia, vauvasta vaariin ja mummoon. Painostukseen riitti mitön tai täysin keksitty "syy".
Olin hoitokokouksessa, jossa uskovainen mummo seisoi seurakunnan edessä. Kokouksen vetäjä, hoitomies, seisotti häntä siinä, kuulusteli ja kiusasi. Mummo tärisi ja itki. Hän pyyteli ääni vavisten syntejään anteeksi. Paikalla olleet uskovaiset olisivat häntä siunanneet, mutta hoitomies puisteli päätän ja kuulutti kovaääniseen: Mene kotiin miettimään tarkemmin, olet nyt sidottu.
Armo oli loppunut. Sitä jaettiin tipoittain ja sitten se loppui kokonaan. Mistä tämä kertoo?
Uskovaisten sieluja ne kaivelivat. Kaivelemista riitti yhä uudestaan! Se oli loputtoman tuntuista. Aina keksivät uuden nimisen "hengen" josta piti parannusta tehdä. Niidenkin jotka jo olivat yhden parannuksentekokierroksen tehneet. Lapset ja nuoretkin menivät mallin mukaan jonossa julkista rippiä tekemään seurakunnan eteen.
Pyhän Hengen pilkkaan siinä SRK:n hoitomiehet sortui. Se on selvä. Liekkö he koskaan parannusta tehneet.
Jokaisella syntisellä on oikeus katua syntejään ja tehdä parannus. Jeesus itse armahti vielä ristillä ollessaan toisen ryöväreistä. Älkää hyvät ihmiset unohtako sitä. Armoa riittää ja se kuuluu ihan jokaiselle Jumalan luomalle ihmiselle rodusta ja maanosasta riippumatta.
Haulla löytyy hätkähdyttäviä silminnäkijäkuvauksia:
"Olin itse hoitokokouksissa omalla paikkakunnallani rauhanyhdistyksellä useita kertoja ja en (luulen että sattumalta) joutunut kokouksen johtajien painostuksen kohteeksi itse. Yhäkin olen saanut matkaa tehdä tässä valtakunnassa. Mutta mieltäni on alkanut vaivata ja olen alkanut yhä enemmän miettiä niitä tapauksia. Vanhoilla päivilläni.
Tiedätkö, eivät ne "Saatanan lapsiksi " julistetut uskovaiset tosiaankaan halunneet itse minnekään lähteä. Ei, sen voin vakuuttaa, ja moni muu kokouksiin osallistunut on samaa mieltä.
He olivat aivan samanlaisia uskovaisia kuin sinä ja minä, kuin me muutkin rauhanyhdistyksessä. Heistä jokainen halusi sydämestään tehdä matkaa jumalanlapsena, ei mitään muuta. Me kaikki olimme tulleet kokoukseen koska siihen velvoitettiin osallistumaan.
Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ne syytökset. Milloin mistäkin. Eri asioista eri kokouksissa jopa, mutta pääasiassa "synnin" nimityksenä käytettiin niitä erilaisia "henkiä". Ne nimitykset vaihtelivat. Ensialkuun muistaakseni puhuttiin ”kososlaisesta” hengestä, sitten ”kuivasta ja hempeästä” hengestä. Julkirippiä vaadittiin kaikilta näistä hengistä. Toisin sanoen tilanne oli sen kaltainen että suurin piirtein jokainen ry:llä seuroissa käynyt olisi ollut saastuttanut uskonsa ja julkisesti harjoittanut ”väärää hengkeä”. Siksi oli pakko kaikkien julkisesti parannusta tehdä.
Hoitokokouksessa useasti aivan sattumanvaraisesti jotkut yksittäiset ihmiset tai perheet nostettiin erityisiksi silmätikuiksi. Ilman todellista syytä, ilman erityistä rikkomusta, sen voin vakuuttaa läheltä nähneenä! Kyllä me toisemme ry:llä tunnemme ja tiedämme, arjessa kun ollaan talosteltu samassa siionin rakkaudessa. Kukaan meistä ei ollut tätä ennen kuullutkaan kososlaisesta hengestä.
Heidät eristettiin noin vain kanssakäymisestä ja kiellettiin muita uskovaisia olemasta missään tekemisissä heidän kanssaan. Jos joku uskovainen vaikkapa vain kyläili erotetun luona, siitä joutui itse selvittelemään eli "piinapenkkiin" seuraavassa hoitokokouksessa.
He, syytösten kohteeksi nostetut uskonveljemme ja -sisaremme, yrittivät siinä parannusta tehdä hädissään ja oman vajavaisuutensa ja huonoutta tuntien. Mutta hoitokokouksen vetäjät kielsivät evankeliumin julistamisen. "Sinun pitää vielä selvitellä asioitasi", sanottiin. "Ei tämä selvä ole". Jos joku syytetty uskovainen Raamattuun vedoten yritti kysellä, että mistä on kyse, häntä häpäisten ja pilkaten johtajat sanoivat "Ei tässä Raamatuita tarvita!".
Milloin on tällainen on tullut vastaukseksi armonkerjäläiselle? Hyvin vanhat uskovaiset joutuivat seisomaan nöyryytettyinä kokouksen ”johtajiston” edessä, monet korkeassa iässä olleet murtuivat ja itkivät.
Me kokousväki, lukittujen ovien takana, kellon käydessä jo yöllä kahta ja kolmea, me emme rohjenneet kysyä, mistä oli kyse. Emme puolustaneet syyttä syytettyä. Herkkä omatunto kyllä kehotti nousemaan ylös ja osoittamaan rakkaudella vakavia kysymyksiä kokouksen vetäjille, mutta se meininki oli sen laatuinen että jos yhtään kyseli mitään, ihan viatontakin, siitä saattoi itse joutua heti leimatuksi väärähenkiseksi. Osaisiko silloin "oikeilla sanoilla" kysyä? Tuli pelko ja hätä pelastaa oma ”nahkansa”. Auttakoon Kristuksen armo meitä.
Me laskimme päämme alas ja vaikenimme. Menimme kukin koteihimme ja pelkäsimme, olimme ihmeissämme. Luimme Päivämiehestä ilmotuksia yhä uusista hoitokokouksista joihin eri paikkakunnilla velvoitettiin kaikkia osallistumaan. "
------------------------
Kun anoppini ja appeni, silloin jo ikääntyneitä ja koko elämänsä vanhoillislestadiolaisessa elävässä uskossa vaeltaneet, yhtäkkiä erotettiin kotiseurakuntansa yhteydestä, se oli heille syvä järkytys. Kaikkia sukulaisia ja naapureita sekä muita uskonystäviä kiellettiin ehdottomasti pitämästä heihin mitään yhteyttä, eivät aikuiset lapsetkaan olisi saaneet edes soitella. Asuimme kaukana ja pidimme heihin tietysti yhteyttä. Niiden viikkojen aikana molemmat laihtuivat ja vanhentuivat silminnähden, olivat kuin sairaita, kärsivät pahoin eristämisestä. Kukaan ei käynyt kylässä eikä heitä tervehditty. Näin tehtiin vanhoille ihmisille.
Miten he pääsivät armoihin takaisin? Kun he naurettavan papukaijamaisesti kävivät seurakunnan edessä tunnustamassa kuin Neuvostoliiton näytösoikeudenkäynneissä, että olivat olleet "väärässä hengessä" ja "kososlaisia". Jos niillä ihan tietyillä sanamuodoilla ei anteeksipyyntöä hoksannut tehdä, seurauksena oli sitomisen jatkuminen. Koskaan he eivät tästä asiasta jälkeenpäin puhuneet eikä sitä asiaa käsitelty, että mikä se kososlaisuus muka oli tai väärä henki.
Kukaan ei uskaltanut puolustaa eikä sanoa että tämä on täyttä hulluutta. Tai kyllä jotkut rohkenivat, jotkut yksittäiset rohkeat yrittivät vastustaa sitä menoa, mutta heille ei hyvin käynyt. Joskus seuroissa syntyi suorastaan koomisia tilanteita, kun ihmiset yrittivät kovasti kuulostella että mitenkähän tässä nyt pitäisi evankeliumia pyydellä ja miten tuota toista pitää nyt kohdella kun tuli juuri erotetuksi ja helvettiin tuomituksi."
----------------------
Muita kuvauksia:
Marian avaus ja siihe liittyvä ketju:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000490&posting=220000000 13892978
Heino kertoo:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000490&posting=220000000 07510578
Muita:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000490&posting=220000000 26069243#22000000026069243
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000022810244#22000000022810244
Deboran kuvaus:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000007052611
Toinen Deboran teksti:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000490&posting=220000000 07052611
Paula E:n kuvaus:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000009924225#22000000009924225
"Raamattu oli alunperin kirjoitettu vihityille, siis sellaisille, jotka olivat heränneet näkemään ja tuntemaan jumalallisen hengen läsnäolon kaikkialla sekä tiesivät ja olivat vakuuttuneet siitä, että se asusti heissä itsessään. Siitä syystä he eivät kaivanneet mitään muita näkyviä todisteita tuon olemuksen tuntemista varten.
Mutta kun raamattu joutui yleiseksi omaisuudeksi ja avain sen pyhiin salaisuuksiin vihkimättömien, epäpyhien joukossa hävisi, silloin heidät valtasi tietämättömyys ja siitä johtui se sokaistuminen, jonka seurauksena kuollut kirjain tuli hengen tuntemisen sijaan, ja tämän johdosta syntyivät päinvastaiset, väärät raamatun tulkinnat, jotka — niin kuin tiedetään — ovat vieneet ihmiskunnan mitä suurimpiin eksytyksiin.
Sen tähden vielä tänäänkin näemme, että — huolimatta kaikesta niin kutsutusta uskonnollisesta opetuksesta — "uskonnolta" puuttuu kuitenkin sen älyllinen tulkinta. Tämän seurauksena on usein se, että uskonto muuttuu haaveiluksi ja taikauskoksi."(Lainaus teosofian sivuilta)
Ennen kuin asiat selvenevät, niin on nostettava syytetyn paikalle ne henkilöt ja nimet, joka järjestivät ja toimittivat vastuullisina hoitokokouksia? Nyt syytetyn paikalle näkyvät jäävän ainoastaan pienet syntinsä tuntevat syytetyt. Mielestäni johtajat ja asian organisoijat ja juoruvasikoijat ovat Jumalan edessä erityisen syyllisiä ja tuomittavia.
Hoitokokouksista on vasta hyvin vähän tutkimustietoa.
Jani Alatalo teki gradunsa vl-liikkeen julkisuuskuvasta: ”Vanhoillislestadiolaisuuden käsittely julkisuudessa ja vanhoillislestadiolaisten suhtautuminen julkisuuteen Suomessa vuosina 1976–1984.” (Jyväskylän yliopisto 2006.)
Alatalo on työssään selvittänyt hoitokokouksiin liittynyttä julkista keskustelua.
Gradusta käy hätkähdyttävällä tavalla ilmi, millaista hoitokokousmeno todellisuudessa oli ollut. Alatalo vahvistaa silminnäkijöiden kokemukset hengellisestä painostuksesta.
Hän kirjoittaa: s. 58-61 seuraavaa:
”Hoitokokouksien” lähtökohta oli pohjimmiltaan vilpitön – keskustella maallistumisilmiöistä
ja sen vaaroista. Vuosien myötä ”hoitokokoukset” saivat kuitenkin suorastaan arveluttavia piirteitä. -- ”Hoitokokouksien” määrä lisääntyi runsaasti juuri 1970-luvun lopulla. --
Eräs ”hoitokokouksien” ongelmakohta oli synnin määritelmä. Käytännössä asioiden syntisyys saatettiin määritellä paikallisella rauhanyhdistyksellä, joten jonkin asian syntisyys tai syntisyysaste saattoi olla erilaista eripuolella Suomea. Paljon saattoi vaikuttaa sekin, millaisia olivat kunkin rauhanyhdistyksen voimahahmot. Jos he edustivat hyvin tiukkaa linjaa, niin lähes kaikki kokouksiin osallistuneet olivat syntisiä johonkin asiaan ja heidän olisi tullut tehdä julkisesti parannusta milloin mistäkin ”väärästä hengestä”. Osa kokouksissa olleista tekikin parannusta tietämättä edes
tarkasti, mistä tekivät parannusta.
Kaikki eivät kuitenkaan suostuneet tekemään parannusta asioista, joita he eivät katsoneet vääriksi tai synnillisiksi. Tällaisia henkilöitä lestadiolaisuudessa pidettiin ”vääräuskoisina” ja he joutuivat yleensä ulos paikallisen rauhanyhdistyksen toiminnasta, ja sitä kautta myös vanhoillislestadiolaisuudesta. Yleensä parannusta tekemättömien kohdalla käytettiin ”avainten valtaa”, eli heidät ”sidottiin syntiensä vuoksi”, jolloin lestadiolaisen tulkinnan mukaan heillä ei olisi pääsyä taivaaseen.
Kaikkein eniten ”jumalanlasten hoito” oli esillä Päivämies-lehdessä, jossa asiaa oli käsitelty jo ennen vuotta 1979. Lähes kaikissa aihetta käsittelevissä kirjoituksissa lähinnä puolustettiin ”hoitojen” tarpeellisuutta.
Lestadiolaisten aiheuttamaan painostukseen liittynyt runsas julkinen huomio alkoi lokakuussa 1979. Alkuvaiheessa lehtikirjoituksia oli erityisesti Kuusamon alueella ilmestyvässä. Koillissanomat-lehdestä. Kirjoituksissa käsiteltiin lestadiolaisten yöllisiä ”hoitokokouksia”, lestadiolaisten soveliaisuutta toimia opetustehtävässä sensuroimalla oppikirjoja ja lestadiolaisten käsitystä pelastuksesta vain lestadiolaisuuden kautta. Huomion arvoista on, että kaikki Koillissanomat-lehden kirjoitukset oli kirjoitettu omalla nimellä, eli kirjoittajat olivat valmiita seisomaan sanojensa takana.
Painostukseen liittyvät syytteet olivat marraskuuhun mennessä saaneet jo sellaiset mitat, että Kuusamon kirkkoneuvosto käsitteli asiaa kokouksessaan 14.11.1979. Vilkkaan keskustelun jälkeen saatiin aikaiseksi julkilausuma, joka hyväksyttiin äänin 5–5. Tasatuloksessa kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Raimo Karvosen ääni ratkaisi.
Julkilausumasta sanoutuivat irti muun muassa kaikki rauhanyhdistykseen kuuluneet kirkkoneuvoston jäsenet. Julkilausuman vastustajien mielestä kyseessä oli rauhanyhdistyksen sisäinen asia. Julkilausuman viesti oli yksinkertainen. Rekisteröitynä yhdistyksenä rauhanyhdistys voi erottaa jäseniään, kunhan se tapahtuu laillisesti. Mutta kaikenlaisesta omantunnon hallitsemisesta ja kristittyjen orjuuttamisesta ”uskonpuhdistuksen seurakunnat” sanoutuvat irti. Lestadiolaisten oli väitetty kieltäneen jäseniään käymästä muiden kuin lestadiolaisten pappien tilaisuuksissa. Julkilausuman mukaan jokaisella kirkon jäsenellä on täysi vapaus käydä kaikissa evankelis-luterilaisen kirkon tilaisuuksissa. Tulevien painostustapauksien varalta neuvottiin kääntymään kirkkoherran ja kirkkoneuvoston puoleen --.
Voimakkain ääni julkisuudessa painostuskeskusteluun liittyen tuli Suomen kirkon
korkeimmalta taholta. Kirkon johdon kauan kestänyt vaikeneminen lestadiolaisväittelyyn päättyi, kun Helsingin Sanomat julkaisi 2.12.1979 kokonaisen sivun laajuisen arkkipiispan Mikko Juvan puheenvuoron. Kirjoituksen taustalla oli Juvalle tullut runsas joukko kirjeitä, joissa valitettiin muun muassa lestadiolaisten painostavista ”hoitokokouksista”. Valitukset tulivat Pohjois-Suomesta, joten asia olisi kuulunut lähinnä Oulun piispa Hannes Leinoselle. Hän ei kuitenkaan lestadiolaisen taustansa vuoksi halunnut puuttua asiaan ja toisaalta Leinonen myös sairasteli paljon viimeisinä piispanaikoinaan. Siksi käytännössä Oulusta puuttui istuva piispa vuonna 1979. –
Kirjoituksessaan Juva tunnusti Oulun erityisaseman vahvana lestadiolaisalueena, mutta harhaoppisyytöksien osalta Juva totesi, että ”Suomen kirkossa ovat seinät avaralla ja katto korkealla, mutta sen sallivuudella on rajansa”. Painostukseen liittyvään keskusteluun Juva otti kolme näkökulmaa kirkkolakia apuna käyttäen.
Ensiksi esimerkiksi televisio tai ehkäisyvälineiden käyttäminen ei ole syntiä, mutta on jokaisen henkilökohtaisen vakaumuksen asia, kuinka näihin suhtautuu. Toiseksi lestadiolaisiin kohdistetut väitteet voivat pitää paikkansa, mutta ongelmat ei rajaudu lestadiolaisuuteen ja on väärin lyödä leima vain yhteen liikkeeseen, jos ongelmaa on kaikkialla. Kolmas näkökulma olikin jo jyrkempi: Missä lähimmäisiä painostetaan nöyryyttäviin tunnustuksiin, missä häntä kielletään seurustelemasta vääräuskoisten naapurin kanssa tai edes tervehtimästä tätä, missä sairasta estetään hakeutumasta lääkärinhoitoon, missä lapset eristetään ”uskottomista” leikkitovereistaan ja missä vaimot alistetaan
joka suhteessa, nimenomaan myös seksuaalisesti, siellä luterilainen paikallisseurakunta ei voi vaieta.
Juvan kanta oli selvä. Juva oli valmis toimimaan tilanteen muuttamiseksi – ”paikallisseurakunta ei voi vaieta”. Mutta ensisijaisesti asiaa tulisi selvittää paikallisesti, ei valtakunnallisella julkisuudella.”
Jani Alatalo: Kohti avoimuutta. Vanhoillislestadiolaisuuden käsittely julkisuudessa ja vanhoillislestadiolaisten suhtautuminen julkisuuteen Suomessa vuosina 1976–1984.
Jyväskylän yliopisto 2006.
thesis.jyu.fi/07/URN_NBN_fi_jyu-2007441.pdf
Jani Alatalon graudun ohjaajana on toiminut vl-uskovainen historian dosentti Mauri Kinnunen.
Ne jotka ovat asiat kokeneet läheltä, tietävät. Luin gradun jo viime vuonna.
Kuusamon kirkkoherra oli yksi vastuullisimpia hoitokokousvuosina. Mutta muutoin kirkko jätti erotetut kärsimään yksin.
Alatalon gradusta paljastuu kirkon välinpitämättömyyden lisäksi SRK:n ja rauhanyhdistysten karmea tila 1970-1980-luvun taitteessa.
Väkivaltaiset kokoukset jatkuivat, eivätkä edes seurakunnan kyenneet auttamaan uskovaisia pois väkivallan kierteestä. Ennen toisiaan kunnioittaneet uskovaiset ihmiset saatiin raatelemaan toinen toisiaan. Jokainen koetti pelastaa oman nahkansa keinolla millä hyvänsä.
Gradun luettuaan kysyy,
(1) milloin SRK ja rauhanyhdistykset selvittävät tapahtumat ja esittävät siitä anteeksipyynnön;
(2) milloin ev.-lut. kirkkomme selvittää tämän ajan ihmisoikeusrikkomukset. Ne tapahtuivat kirkkomme helmassa, eivätkä seurakunnat antaneet suojaa väärinkohdelluille.
Nykyään kirkko antaa suojaa pakolaisille, mikä on oikein. Milloin kirkko kantaa vastuunsa välinpitämättömyydestään SRK:n hoitokokousten aikoina?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgicategory=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=220000000 31973302
Illalla nukutin
Kirjoittanut: pikkupoikaani, 14.1.2008 klo 08.12
luimme iltarukouksen, keskustelimme päivän tapahtumista, hieman myös uudesta Puuha-Peten Hyrrestä ja siihen hän nukahti poski isän poskea vasten.
Ajatukseni ajautuivat väkisinkin omaan vl-lapsuuteeni. Jouduin nukahtamaan yksin sänkyyni itkien hoitokokusten kauhut ja mahdollisesti, (ehkä todennäköisestikin) yöllä tuleva maailmanloppu mielessäni. Olin silloin omaa poikaani kolme vuotta vanhempi kun SRK:n puimatantereen puhdistus alkoi ja vanhemmat pakottivat meidän kaikkien osallistumaan julmiin yöllisiin hoitokokouksiin seuraavat toistakymmentä vuotta.
Pakottaisinko omat lapseni sellaisiin kauhutilaisuuksiin? En varmasti, vaikka tosiaan oma taivaspaikka uhattaisiin ottaa pois. En usko, että Suomesta löytyy vl-uskonnon lisäksi yhtään järjestöä joka pystyisi velvoittamaan vanhemmilta tuollaista. Millä SRK pitää alamaisiaan niin tiukassa otteessa, että vanhemmat ovat valmiita pilaamaan lastensa lapsuuden ja loppuelämän käskyn kuuluessa? Vastatkaa vl:t, että mikä siinä on, kiitos
Haeppa näiltä sivuilta nimimerkilläni, niin voit lukea mitä niissä hoitokokouksissa tapahtui.
Tällaiset kirjoittelut on roskaa. Tämä on syy miksi ainakin minä en jaksa tällä palstalla olla. Eniten riepoo tämmöset kun tämäkin eli suorasukaiset syytökset joistakin hoitokokouksista. Mitä lie olleet ja oliko siintä vai keksikö joku? Aika raakaa on puskista huudella, syyllistää ja tuomita rauhaa rakastavien uskovaisten joukko , asioista joihin heillä ei ole mitään tekemistä.
Mielipide kuitenkin.
mutta olipa SRK:n kuitenkin...
Hoitokokous on tuomioistuin
Kirjoittanut: Juhani24 22.2.2006 klo 11.47
"Itse erosin vl-liikkeestä 80-luvulla SRK:n johtamista hoitokokouksista kyllikseni saaneena.
Meillä hoitokokous tyypillisimmillään oli sitä, että sunnuntaiseurojen loputtua johtokunnan puheenjohtaja ilmoitti, että rauhanyhdistyksen ulkopuolisten pitäisi nyt poistua, koska kohta käsitellään sisäisiä asioita. Sitten ovet lukittiin ja hoitokokous alkoi.
Ennalta valitsemiaan läsnäolijoita alkoivat "hoitomiehet" syyttämään milloin mistäkin "nimellisestä synnistä" ja heidät pakotettiin seurakunnan eteen kertomaan mikrofoniin sielunsa tilasta. Syytetyt eivät yleensä ymmärtäneet ollenkaan mistä heitä syytetään. Jos he erehtyivät epäilemään syytettä ääneen, heidän todettiin niskoittelevan seurakunnan äänelle, heidät "sidottiin synteihinsä" eli heitettiin vl-liikkeen ulkopuolelle ja julistettiin muuttuneen Jumalan lapsesta saatanan lapseksi.
Vuosien hoitokokousmuodin myötä yleistyneen tavan mukaan kaikki syytetyt tunnustivat kaikki synnit, mistä heitä kulloinkin syytettiin. Mutta sitten alkoikin uusi virtaus -syntejäpä ei annettukaan aina anteeksi! Armon anelija ei osannut asetella sanojaan oikein, ei ollut riittävän katuvan näköinen, ei osannut kuvailla oikein syntiä josta synninpäästöä pyysi jne.. Näin saatiin myös katuvia "sidottua synteihinsä" ja heitettyä ulkoiseen pimeyteen.
Hoitokokouksissa esiintyi hoitomiesten taholta niin rankkaa henkistä julmuutta täysin puolustuskyvyttömiä uhreja kohtaan, että pelko elää vieläkin.
Nämä hoitokokoukset ovat piikki SRK:n lihassa, koska auktoriteetin menettämisen pelossa johto ei halua myöntää tehneensä virheitä eikä nöyrtyä vaadittuun anteeksipyyntöön."
Kiitos hyvästä kirjoituksesta. (Tai siis sen laittamisesta tänne.)
Meilläpäin hoitokokoukset olviat yleensä eri aikaan kuin seurat. Hoitokokouksesta oli erillinen ilmoitus Päivämiehessä. Ilmoituksessa velvoitettiin kaikki alueen uskovaiset olemaan "ehdottomasti" paikalla kokouksessa. Paikalla olisi myös SRK:n mies tai useampi.
Kukaan ei ennalta alkuun tiennyt mistä oli kyse. Piti vaan mennä. Jos joku oli poissa näistä tilaisuuksista sattoi joutua muitta mutkitta erotetuksi. Ilman eri kuulemista.
Kokouksen aluksi ulko-ovet lukittiin. Kokouksen puheenjohtaja velvoitti kuulijoita vaikenemaan siitä mitä kokouksessa puhuttaisiin ja mitä tapahtuisi. Kenellekään ei saanut niistä asioista puhua.
Salaamiskäsky on jälkeen päin monesti arveluttanut. Mikä rauhanyhdistyksen toiminnassa on sellaista että se pitää salata??
Tuotahan se oli, melkoisen rankkaa touhua varsinkin lapsen ja nuoren seurata. Itse pääsin osalliseksi "siionin hoidosta ja rakkaudesta" vasta nuoruusiässä, kun poikien kimppuun oikein toden teolla SRK:n toimesta käytiin. Osalle ei vaivauduttu edes syytettä ilmoittamaan, vaan heitettiin saatanalle (SRK:n oma hoitomies) ihan tuosta vaan,kuten esim kirjoituksessani "NOISSA POJISSA ASUU SAATANA" kerron.
Mummojen nöyryyttämisen jälkeenhän meidän "siionissamme" nuorimmat saatanall heitetyt pojat olivat siis 13- 14-vuotiaita.
tosiaan annettiin, mutta Ry:lle jääneet kyllä kertoivat yhdistyksen ulkopuolisille omia näkemyksiään. Todella epäreilua!
Itse olen avoimesti kertonut hoitokokouksista sekä kanssapuheissa, että kirjoittanut niistä täällä jo kolmisen vuotta.
Toivon, että nämä asiat tulisivat julki! Omaan valtionkirkkoomme kuuluvassa, vieläpä suurimmassa herätysliikkeen toiminnassa ei voi eikä saa oll mitään salattavaa.
Nuo tapahtumat koskettivat paitsi jokaista tuon ajan seuroissakävijää, myös välillisesti suurta joukkoa rauhanyhdistykseen kuulumattomia omaisia, tuttavia, työtovereita, myös tulevia sukupolvia.
T. sirkka
noista hoitokokouksista. "Ainakaan SRK:lla ei ole mitään tietoa tällaisesta, sillä SRK antoi VAIN keskusteluapua pydettäessä".
Itsekin muistan, kuinka julmimmissa (eli tuloksellisimmissa) hoitokokouksissa oli aina paikalla SRK:n hoitomies tai kaksi. Ihmisiä "sidottiin synteihinsä" ja "luovutettiin saatanan haltuun" pääasiassa juuri SRK:n lähettämien julmureiden toimesta.
Albert
P.S. Tuo kaanaankielinen "keskusteleminen" poikkeaa suomenkielisestä kekustelemisesta melkoisesti:)
eivät aukene epäuskoisille, sanottiin.
Hyvin sanottu. Onkin hämmästyttävää että näin laajamittainen hengellinen väkivalta on pystytty tekemään julkisuudelta salassa.
Ja miten laajasti sillä onkaan vaikutuksia! Tosiaan myös seuraavaan sukupolveen ja heidän ihmissuhteisiinsa.
Seurakunta ei edes anna niitä syntejä anteeksi vaan synnit on jo maksettu Golgatan keskimmäisellä ristillä. Tuo näyttää unohtuneen noilta hoitokokousmiehiltä. Seurakunta voi JULISTAA SYNNIT ANTEEKSI JEESUKSEN NIMESSÄ JA VERESSÄ. Synnit ANTAA ANTEEKSI Jeesus itse.
Tekemättömiä syntejä ei tarvitse tunnustaa. Sellainen on hengellistä väkivaltaa jota Jumala ei katso suopein silmin.
Auttenttista kertomusta toinen toistaan "siunauksellisemmista" hoitokokouksista!