Yksinäisyys vain osaksi oma syy

Sosiaalisia taitoja joko imetään tai ei imetä äidin maidossa. Sosiaalisia taitoja opetetaan (tietoisesti tai tiedostamatta) tai ei opeteta lapsuuden ympäristössä. Muiden hyväksymän ulkonäön/luonteen joko saa tai ei saa syntyessä.

Kuka tietää, miten paljon ne sosiaalisesti lahjakkaat valittaisivat, jos olisivatkin saaneet samat lähtökohdat elämään eivätkä olisikaan sosiaalisesti lahjakkaita? Olisiko heillä tarpeeksi tahdonvoimaa muuttaa itseään?

Toki taitoja voi kehittää, mutta kaikelle ei vaan voi mitään! Joten turha moittia yksinäisiä, että he olisivat ainoastaan omasta syystään yksinäisiä.

Veikkaan että kyllä minäkin melko erilainen ihminen olisin, jos minut olisi synnyttänyt eri äiti, omaisin sisaruksia, olisin kaunis, jos perusluonne olisi erilainen. Mutta ei, minulla on ujot ja sisäänpäinsuuntautuneet vanhemmat, olen ainut lapsi, lapsena olin muiden mielestä ruma sekä sain kiusaamista osakseni perusluonteeni takia.
5642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

oikein huokuu itsesääliäsi tuo viestisi. Mitäpä jos miettisit yhtä monta hyvää asiaa itsestäsi/"kohtalostasi" kuin löysit huonoja ja alkaisit pyöritellä niitä hyviä puoliasi mielesssäsi yhtä usein kuin huonojasi?

Mitä luulet että tapahtuu jos kieltäydyt alistumasta itse itsellesi? Jos valitset sen, että tappelet itsellesi hyväksymääsi kohtaloasi vastaan? Ei mitään ole kirjoitettu tähtiin valmiiksi, meistä jokainen voi opetella uusia tapoja elää ja uusia ajatusmalleja. Tiedän sen kokemuksesta. Helppoa se ei ole, mutta mikä nyt sitten on hinta, minkä olet valmis maksamaan mielestäsi paremmasta elämästä? Jos hinta on se, että pitää nähdä vaivaa oletko valmis maksamaan sen? Omasta hyvinvoinnistasi?

Äänestä
  • Eksyin tähän nyt ihan sattumalta enkä tiedä mistä tässä palstassa on yleensä puhumus, meneekö toiston ja itsestäänselvyyksien puolelle jos nyt sanon. Mutta sanonpa silti.

    Että onpa vaan kaikki niin kovia poikia ja tyttöjä vaatimaan toisilta vaikka mitä mutta itseltä ei sitten ihan hirveesti vissin kuitenkaan?

    Ihmisen perusluonne ei muutu. Ujo voi oppia näyttelemään sosiaalista mutta ei se ujous mihinkään häviä. Sen sijaan että jokainen yrittäisi opetella suvaitsemaan ja käsittelemään erilaisia ihmisiä vaaditaan tosta noin vaan toista näyttelemään sanotaan 8 tuntia joka päivä esimerkiksi työelämässä, ja varmastikin viikonloput ja muut vapaa-ajat vielä päälle sillä sosiaalisellahan on aina jotain meneillään. Se EI tuo minkäänlaista hyvinvointia sen elämään joka siihen on pakotettu, todellakaan. Yrittäisitte itse olla jotain aivan muuta kuin olette 24/7?

    Jos muutos onnistuu, se onnistuu ainoastaan ympäröivien ihmisten tuella, eli ympäröivät ihmiset hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet ja SIKSI et ole enää lopulta ujo. Uudessa ilkeämmässä ympäristössä palaat lähtöruutuun alta aikayksikön.

    Äänestä

  • tuotaniin kirjoitti:

    Eksyin tähän nyt ihan sattumalta enkä tiedä mistä tässä palstassa on yleensä puhumus, meneekö toiston ja itsestäänselvyyksien puolelle jos nyt sanon. Mutta sanonpa silti.

    Että onpa vaan kaikki niin kovia poikia ja tyttöjä vaatimaan toisilta vaikka mitä mutta itseltä ei sitten ihan hirveesti vissin kuitenkaan?

    Ihmisen perusluonne ei muutu. Ujo voi oppia näyttelemään sosiaalista mutta ei se ujous mihinkään häviä. Sen sijaan että jokainen yrittäisi opetella suvaitsemaan ja käsittelemään erilaisia ihmisiä vaaditaan tosta noin vaan toista näyttelemään sanotaan 8 tuntia joka päivä esimerkiksi työelämässä, ja varmastikin viikonloput ja muut vapaa-ajat vielä päälle sillä sosiaalisellahan on aina jotain meneillään. Se EI tuo minkäänlaista hyvinvointia sen elämään joka siihen on pakotettu, todellakaan. Yrittäisitte itse olla jotain aivan muuta kuin olette 24/7?

    Jos muutos onnistuu, se onnistuu ainoastaan ympäröivien ihmisten tuella, eli ympäröivät ihmiset hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet ja SIKSI et ole enää lopulta ujo. Uudessa ilkeämmässä ympäristössä palaat lähtöruutuun alta aikayksikön.

    suppea käsitys ihmisestä. Minun mielestäni elämä muokkaa meitä kaikkia ja siinä sivussa voimme itsekin muokata itseämme. Ongelman tunnistaminen ja tunnustaminen on vain alku, itse olen ollut äärimmäisen ujo ja eristäytyvä, tajunnut sen jo hyvin pienenä etten ole "normaali", mutta vasta parikymppisenä tajusin, etten todellakaan halua elää koko elämääni näin.

    Nyt nelikymppisenä tiedän kulkeneeni pitkän matkan ulos tuosta itseään ruokkivien käytösmallien kehästä enkä usko olevani ainoa, joka on muuttanut käytöstään ja parantanut sosiaalisia taitojaan. Ei tästä ole taivas auennut, mutta oma elämä on helpompaa kun ei enää turhia jännittele ja eristäydy. Ei ne tuntemukset ole minnekään hävinneet, eli silleen olet oikeassa, että perusluonne ei muutu, mutta olen opetellut etten anna ahdistuksille ja peloille turhaa painoarvoa. Tämähän on minun elämä ja saan muuttua jos haluan. Kukaan muu ei muuta minua. Jos haluaa elää eristäytyneenä niin sitten minun puolesta siihen on oikeutettu, ei kenenkään tarvitse muuttua jos itse on tyytyväinen.

    Voidaan myös kysyä, että jos ujon ei tarvitse muuttua miksi ns normaalin pitäisi sitten muuttua toisen ujous paremmin huomioonottavaksi?

    Fakta vain on, että muita et voi muuttaa, vain itseäsi. Valistaminen ja asioista puhuminen auttaa toki aina hetkellisesti,joskus jopa pidemmällä tähtäimellä, mutta se todellinen muutos lähtee vain muuttamalla omaa käytöstä.

    En koe olevani pakotettu mihinkään, olen tietoisesti esim hakeutunut töihin missä en voi eristäytyä. On ollut aikoja milloin se on ollut raskasta, mutta niinhän töissä on muillakin, niilläkin joilla on paremmat sosiaaliset taidot. Elämään kuuluu se, että vaikeuksieen kanssa täytyy oppia elämään, täytyy etsiä aktiivisesti ne omat keinot ja ratkaisumallit. Hölmö ei ole se, joka hakee uutta väylää, vaan se, joka jää tuleen makaamaan.

    Minun mielestä jokaisella on oikeus onneen, mutta toisin kuin leffoissa, ei meitä tule prinssit pelastamaan, emme törmää elämämme prinsessaan vain nyhjäämällä kotonamme. Pitäisi uskaltaa eikä antaa mitättömien pelkojen kasvaa suhteettomiksi ja lamaannuttaviksi. Kukaan ei saa haluamaansa elämää viikossa jos 20v elämästä on mennyt piilotellessa ahdistuksensa kanssa, mutta 20v päästä siitä voi todeta, että muuttua voi ja muutos kannattaa.

    Äänestä

  • on aika kirjoitti:

    "Voidaan myös kysyä, että jos ujon ei tarvitse muuttua miksi ns normaalin pitäisi sitten muuttua toisen ujous paremmin huomioonottavaksi?"

    Niin. Nykyäänhän rapautuu aika moni muukin perusperiaate mitä ainakin minulle on opetettu, joten on toki tullut selväksi että ei tarvitse. Muutoin en olisi juuri tästä asiasta juuri tällaisin sanoin maininnutkaan. Yksi omista suurimmista ongelmistani liittyykin juuri tuohon, että kuvittelen minullakin olevan jotain oikeuksia, esimerkiksi samat kuin muilla, ei enempää, mutta ei myöskään vähempää.

    Alkuperäinen kirjoitti tulleensa kiusatuksi perusluonteensa takia? Tämä ei siis ole niinkään kiusaajien ongelma vaan sen ominaisuuden, joka oikeuttaa tämän kohtelun. Tässä tapauksessa ongelmana on perusluonne, joka täytyy muuttaa ettei tule kiusatuksi. Näitä asioita on varmasti paljon joita täytyisi monienkin itsessään muuttaa ja kehittää, sen verran yleistä kaikenlainen inhottavuus toisia ihmisiä kohtaan nykyään on.

    tarkoittanut että kenenkään luonne pitäisi muuttaa. En koe että oma luonteenikaan olisi muuttunut, mmutta se on muuttunut miten asennoidun ennen ahdistaviksi kokemiini tilanteisiini. Olen oppinut olemaan turhia ahdistumatta ja jännittämättä turhia. Se on vapauttanut minut pitämään minut huolta itsestäni mm niin, että uskallan puolustautua normaalisti jos joku yrittää litistää minua.

    Mutta tärkeämpää on se, että pystyn menemään sosiaalisiin tilaisuuksiin ja luomaaan kontaktia muihin.

    En halua syyllistää ketään, varsinkaan sitä ujoa, vaan haluan kannustaa etsimään omaa tapaa toimia niin, että pystyy murtamaan "häkkinsä". Minun mielestä on tärkeää tietää, että omaan toimintaansa voi vaikuttaa. Ei ole olemassa jotain mallia mitä on pakko noudattaa loppuelämänsä. On hyvä ymmärtää, että vaikka toisia ei voi muuttaa voi siitä huolimatta itse avautua elämälle eikä jatkaa itsensä eristämistä.

    Mun oman tieni etsiminen on edelleen käynnissä, ikuinen projekti varmaankin, mutta silti moni asia on muuttunut paljon positiiviseen suuntaan. Ja samaa toivon kaikille muillekin, muutosta parempaan. Itselleni tärkeintä oli lopettaa turha jahkailu miksi muut eivät sitä, miksi muut eivät tätä, miksi itse sitä, miksi itse tätä. Tärkeintä oli ottaa ohjat itseni suhteen omiin käsiini. Se on ainoa keino vaikuttaa asioihin oikeasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Imetään äidin maidossa.. kirjoitti:

Sosiaalisia taitoja joko imetään tai ei imetä äidin maidossa. Sosiaalisia taitoja opetetaan (tietoisesti tai tiedostamatta) tai ei opeteta lapsuuden ympäristössä. Muiden hyväksymän ulkonäön/luonteen joko saa tai ei saa syntyessä.

Kuka tietää, miten paljon ne sosiaalisesti lahjakkaat valittaisivat, jos olisivatkin saaneet samat lähtökohdat elämään eivätkä olisikaan sosiaalisesti lahjakkaita? Olisiko heillä tarpeeksi tahdonvoimaa muuttaa itseään?

Toki taitoja voi kehittää, mutta kaikelle ei vaan voi mitään! Joten turha moittia yksinäisiä, että he olisivat ainoastaan omasta syystään yksinäisiä.

Veikkaan että kyllä minäkin melko erilainen ihminen olisin, jos minut olisi synnyttänyt eri äiti, omaisin sisaruksia, olisin kaunis, jos perusluonne olisi erilainen. Mutta ei, minulla on ujot ja sisäänpäinsuuntautuneet vanhemmat, olen ainut lapsi, lapsena olin muiden mielestä ruma sekä sain kiusaamista osakseni perusluonteeni takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu