"Hihhuminen" seuroissa

Olen myös nähnyt kuvaamaasi hihhulointia ja kielillä puhumista, vaikuttaa ihan pöljien meiningiltä. Kaikenlaista joukkohysteriaa, huh huh.

kutsutaan sitä tilaa, kun seuroissa ihminen kokee
voimakkaasti mielenliikutuksen.Tähän kokemukseen
liittyy syvä tunne Pyhän Hengen läsnäolosta ja se saa kiittämään! Jos kuuntelet tarkemmin, erotat sa
nat: "Ole kiitetty Herra Jeesus", eri muodoissaan.
Voi olla, että ihmisen persoonallisuusrakenteella on tietty merkitys siinä, ketä liikutukset koskettavat ja ketä eivät! Vanhastaan asiaa on pidetty kristillisyydessä Jumalan erityisenä lahjana ja kosketuksena.

Pienenä poikana ihmettelin ihan samaa, ja joskus jopa pelkäsin ja säihkähdin moista. Äitini sitten selitti minulle että jotkut ihmiset ovat niin herkkäluontoisia että heille tulee niin voimakas tunnelataus siitä että Jumala on häntä syntistä ihmistä armahtanut ja johdattanut kadotukseen vievältä tieltä taivaan tielle, eikä voi pidätellä itseään ja tunteitaan vaan ne pääsevät valloilleen. Ne ovat siis ilonpurkauksia, eivätkä mitään pelottavia tai sairasmielisiä kohtauksia.
Minullakin tulee joskus seuroissa saarnan aikana voimakkaita kiitollisuuden tunteita että olen ihan vähällä purskahtaa itkemään pelkästä ilosta ja kyyneleet pusertuvat silmiin.

Jos olisin ironinen, voisin kirjoittaa seuraavasti: "Olin joskus monta vuotta sitten jääkiekkomatsissa ja takapenkissä vanhat äijät ja nuoret päästelivät suustaan outoja ääniä. Mistä voi tietää että tuo ääntely oli tervettä? Tämä on yksi seikka jota vierastan urheilukilpailuissa. Urheiluihmiset, yrittäkää selittää asiallisesti. En osaa muotoilla kysymystä hienommin."
Tällä tarkoitan, että jos urheilukilpailussa huudetaan ja möykätään surua ja iloa, niin kuinka paljon enemmän on syytä olla surullinen synnin takia ja iloinen Jumalan suuresta armosta!!! Ainakin esikoislestadiolaisten seuroissa liikutukset ovat todellisuutta vieläkin.
Mutta aikoja ennen lestadiolaista heräystä on tunnettu samanlaisia liikutusilmiöitä. Luther kirjoittaa eräässä saarnassaan pari esimerkkiä:
"Kuitenkin on kristityillä, vaikka heidän suuremmaksi osaksi täytyykin tuntea paljon heikkoutta, joskus esimakua siitä (taivaan ilosta), niin että he sillä voittavat pelkonsa synnin ja kuoleman tähden; sen vuoksi tavataankin muutamia sellaisia, joilla on tuollainen ilo. Me luemme pyhästä Monikasta, Augustinuksen äidistä, että kun hän kerran meni Kristuksen ruumiin ja veren korkealle sakramentille, joutui hän niin syviin ajatuksiin Herran Jeesuksen armosta ja hyvistä töistä, että luuli kohoavansa maan yläpuolelle ja huusi sen vuoksi kaikuvalla äänellä: Nouskaamme kaikki ylös taivaaseen.
Sellaisia kristityitä on ollut useampikin, esimerkiksi pyhä Agata ja Agneta, jotka niin iloisina ja reippaina menivät vankeuteensa, kuin olisi heitä viety tanssiin. Oi rakas Agata ja Agneta, kuinka saatoitte sanoa sitä tanssiin menoksi, kun teitä vietiin vankeuteen ja kuolemaan? Sellaisia ihmisiä ovat kristityt: he tulevat niin iloisiksi ja uljaiksi, että ylönkatsovat ja uhittelevat perkelettä ja kaikkea hänen peljätystä ja raivoaan."
(Lutherin saarna 5. sunnuntaina loppiaisesta)