Hyväksyykö kansa keskustan politiikan…

…siis Kemijärvellä ja muualla, myös sen, että lähes maailmanennätyskuprut tehneen Jukka Härmälän täytyy pysyä Outokummun ja Rautaruukin hallituksen johdossa? Niin näkyy Pekkarinen vaativan vastustaessaan Häkämiehen aikeita pullauttaa Härmälä pois noilta palleilta. En tiennytkään, että Härmälä oli päässyt asemiinsa Keskustan mandaatilla, vaikka olisihan se pitänyt arvata jälkien perusteella ja viimeistään eilen, kun Härmälä sanoi syrjäyttämisaikeiden johtuvan poliittisista syistä. Ja nyt Pekkarisen esiintulo asian sinetöi.

Siltä vaikuttaa, että kansa ei ole tuollaisista moksiskaan, kun kepun kannatus näkyy yhä olevan niin korkea, että se pitää toista sijaa hallussaan. Tai sitten sen selittää vain se, että meissä on niin paljon sellaisia, jotka eivät ymmärrä politiikasta mitään, eivät miellä edes puolueiden tarkoitusta niin kuin sen pitäisi olla – väline asioiden ajamiseksi – vaan puolue mielletään itseisarvoksi, josta ei hevin luovuta.

Tuollaiseen viittaa sekin, että nyt niin riemuitaan noista mielipidemittauksen tuloksista. Tuotan pettymyksen niille, jotka ovat jo avauksinaankin riemuinneet, että minua (eräiden muiden mainittujen lisäksi) nyt veetuttaisi. Uskokaa, että E.V.V.V.K. kuin se, mikä minkin puolueen suosio tällä hetkellä on. Eikä olisi ehkä aihetta riemuun niilläkään, jotka mieltävät puolueet kauneuskilpailun osanottajiksi – kepulaisille ehkä tutummalla vertauksella maatalousnäyttelyn kilpailusonneiksi. Nyt ei olla vielä kunnolla alkukarsinnoissakaan.

Minä en näe puolueita kauneus- tai sonnikilpailujen osanottajina. En edes urheilukilpailun osanottajina, mutta jos ne sellaisia olisivat, niin vaalikausi on kuin maraton – runsaan neljänkymmenen kilometrin juoksu – ja nyt on juostu vasta nafti kymmenen kilometriä; tässä vaiheessa oleva sijoitus harvoin on lopullinen maratonilla.

Minä tosiaankin asetan ensiksi arvot, arvostamani ja toivomani asiat, ja sitten vasta rupean katselemaan, mikä puolue niitä ohjelmillaan ja käytännössä paremmin edistäisi. Ja sen arvioini teen aina vasta varsin lähellä vaaleja, nyt ei ole ollenkaan sen aika. Saattaa olla, että eräät arvonikin vielä runsaassa kolmessa vuodessa muuttuvat, jos niin kauan elänkään, mutta uskon, että ainakin seuraavat pysyvät:

1.   Vuosikymmenten työllä ja vaivalla rakennettu hyvinvointiyhteiskunta, palveluineen ja muine tunnusmerkkeineen. Sitä en soisi jätettävän täysin markkinoiden armoille, koska se merkitsisi pian sen romuttumista.

2.   Yhteiskuntamme edelleen kehittäminen niin, että ”heikompia ei jätetä”. Ja se tarkoittaa vähävaraisempienkin, ja varsinkin lasten ja vanhuksien tarpeiden huomioon ottamista, lasten ja nuorison kehitys- ja koulutusmahdollisuuksista huolehtimista, sillä heissä on maamme tulevaisuus. Vanhuksille nuoremmat ikäpolvet ovat paljon velkaa, joka pitäisi muistaa. Ja on myös niin, että parhaassa iässä olevat aina pärjäävät paremmin omin avuin, vanhukset ja lapset eivät.

3.   Työelämässä olevien tarpeista ja oikeuksista pitää tietysti myös huolehtia, sillä he tätä maata tällä hetkellä eniten rakentavat ja edellä mainittujen asemaa turvaavat. Tähän kuuluu oikeudenmukainen, nykyistä tasa-arvoisempi palkkakehitys ja palkansaajia edustavien järjestöjen vaikutusmahdollisuuksien ylläpitäminen. Mahdollisimman hyvät vaikutusmahdollisuudet ja tasa-arvoisen aseman turvaaminen kaikille suomalaisille on myös parasta maanpuolustusta, eli jokaisen suomalaisen olisi voitava kokea, että ”Suomi on hyvä maa, paras meille suomalaisille, tätä maata kannattaa puolustaa". (Adolf Ehrnrooth)

4.   Maamme järkevää kehittämistä, joka ei tarkoita sitä, jota eräät kutsuvat nimellä ”alueellisen ja sosiaalisen tasapainon palauttaminen” van sitä, että kehitetään niitä alueita, joilla on kehitysmahdollisuudet, sillä se koituu parhaiten koko maan ja kaikkien suomalaisten hyväksi. Se edellyttää mm., että pääkaupunkiseudun verokertymiä ei kärrätä muualle, sillä täällä ne voitaisiin käyttää koko maata hyödyttävämmin uusien innovaatioiden edelleen kehittämiseksi (vain täällä siihen on kunnon mahdollisuudet), mutta siellä, minne niitä ihan liikaa viedään, niillä vain ylläpidetään lahoja rakenteita ja varmistetaan noiden alueiden takapajuisuus.

5.   Kun satsaamme parhaamme mukaan maamme sisäiseen kehittämiseen ja kansalaisten elinmahdollisuuksien turvaamiseen sitä kautta, on vastaavasti huolehdittava myös maamme ulkoisesta turvallisuudesta, jottei tule tilannetta, jossa kaikki nuo ponnistuksemme menisivät hukkaan. Siksi maamme pitäisi mahdollisimman pian liittyä Naton jäseneksi.

Siinä viisi sellaista asiakokonaisuutta, joiden perusteella sitten aikoinaan päätän puolueesta, jota äänestän. On muitakin, mutta tuossa kyllä tärkeimmät minulle.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että sdp ja kokoomus ovat tasavahvoilla; sdp ehkä vahvemmilla ensimmäisessä ja toisessa teesissäni, kokoomus neljännessä ja viidennessä. Mutta paljon ehtii vielä tapahtua ennen vuoden 2010 kevättalvea, ja saattaahan olla hyvinkin niin, ettei minun tarvitse silloin enää tuollaisia asioita pohtia, vaan olen jo maallisten murheiden ulottumattomissa.
38975
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

On päässyt Maukalla juurtumaan tuo hevosenkarvaperuukki päähän ja sinne on iskenyt ilmeisesti jonkin sortin loiseliö. Aivot lienevät tuhon omat.

Äänestä

ja pahenee terävin pilkkakirvein! Korhosen kirjoitus on juuri sitä, mistä edellä tuossa varoitin. Ei tarvinnut edes kristallipalloa asian ennustamiseen! :)

Muista, Korhonen, että myös Kokoomus vastustaa Stora-Enson lakkauttamispäätösten purkua eikä Keskusta yksin. Siitä huolimatta Kokoomus on maan suurin puolue! Ei näytä siis tuo Stora-Enso-kohu laskevan etenkään Kokoomuksen kannatusta, päinvastoin! :)

Demarit, jotka Stor-Ensosta yrittävät kerätä poliittisia irtopisteitä, menettävät jatkuvasti kannatustaan. Onkohan järkevää jatkaa pilkkakirveiden teroittelua Stora-Ensolla?

Kannatan Kokoomuksen äänestämistä, jos Keskustan äänestäminen on sinulle ylivoimainen tehtävä. SDP on taantumuksellinen auringonlaskun puolue ja ei näin ollen sovi noin viisaan ja uudistuksellisen upseerin arvomaailmaan ja imagoon millään tavalla.

Äänestä

Kun Stora-Enso ilmoitti lopettavansa Kemijärven tehtaan olit täällä heti samana päivänä päivittelemässä, ettei ole ihmekään, että tuollainen keskellä erämaata ja metsiä oleva tehdas joudutaan lopettamaan.

Ehkä kansa luki kommenttisi ja veti siitä johtopäätöksen, että näinhän sen täytyy olla ja hallituksenkin olla aivan oikealla asialla. Siksi se siirtyi enemmässä määrin kannattamaan keskustaa ja kokoomusta.

Äänestä

....Niin, hyväksyykö herra Korhonen yhdenkään poliitikon ja puolueen itselleen riittäväksi?

Ääni Keskustalle olisi rivointa mahdollista pilkkaa.
Ääni RKP:lle olisi piilohomoilua (toisaalta se olisi kantapeikkojen piilohelmasynnin kannatusta?)
Ääni SDP:lle olisi isänmaan petturuutta (punanahat pahimpia piilokommareita)
Ääni vasukoille täysin mahdoton ajatuksenakin?
Ääni Kokoomukselle pilkkaisi Korhosen itsensä mainostamaa sosiaalista omaatuntoaan.
Ääni KD:lle olisi tekohurskahtelua
Ääni vihreille? sitä ei uskoisi kukaan, ei erkkikään
Ääni per-suille veisi korkean herran astraaliolemuksen liian pieniin ympyröihin.
Ääni eduskunnan ulkopuoliselle?
ääni Kenelle?

Korhosen on nyt pistettävä toimeksi, tultava ulos kaapistaan ja perustettava lopultakin oma, jo pitkään valinkauhassa ollut puolueensa, jonka nimi, ohjelma, säännöt, kannattajakortit, rahat, vakuudet, lippu ja vaalimainokset ovat kaikki olleet valmiina jo kolmisen vuotta, eikö niin?
Korhonen voisikin nyt paljastaa puolueensa nimen. Se olisi yhtä juhlaa saitin väelle.

Äänestä
  • Minua on alkanut kiinnostaan senioripuolue, olishan se niinkuin eläkeläisten etujärjestö ja eläkeläisiäkin on monen ikäisiä. On meinaan alkanut ottaa päähän tuo hokema että oltais vain joku aktiiviväelle kiusallinen kuluerä jonka palveluita ja eläkkeitä voi leikkailla miten vain. Taitettua elinaikaindeksiä sun muuta p:lettä jotka ei hyväosasilla tunnu missään mutta satanen pois 800 euron eläkkeestä jo tuntuu.

    Äänestä

Siis paljonkin jäi tärkeinä pitämiäni asioita pois tuosta avauksestani, jonka yhdeltä istumalta varsin nopeasti naputtelin.

EU-politiikkamme kehittämisen tarpeista olisin ollut ehkä aiheellista puhua, samoin ulkopolitiikastamme yleisemminkin. Tietenkin toivon myös yritysten toimintamahdollisuuksien ylläpitämistä ja parantamistakin, sillä ovathan ne avainasemassa mm. työllisyyskehityksen kannalta. Enkä toki halua maaseudunkaan autioituvan, vaan toivon senkin kehittyvän, mutta keinot sen kehittämiseksi näen toisin kuin useimmat keskustalaiset täällä.

Mutta ehkä tuossa kuitenkin mielestäni kaikkein tärkeimmät asiat luettelin, koskapa ne niin pinnassa olivat, että tulivat solkenaan ulos.

Toivottavasti minua paremmin yritysmaailmaa ja maaseutua tuntevat tuovat ajatuksiaan esiin niiden näkökohdista. Samoin ulkopoliittisia näkemyksiä, keillä niitä on; esim. pitääkö satsata enemmän Venäjän vai lännen suuntaan, EU:n ensiarvoisuutta tietenkään unohtamatta.

Ja kaikessa toivon edellä kulkevan asian ja puolueen vasta sen perässä, jos sen joku haluaa esille tuoda. Niin kuitenkin on oikea marssijärjestys.

Äänestä
  • viimeistä valitusta taistelukentällä.

    Äänestä

  • voisi jo sellaisenaan kirjata Hallitusohjelmaan, taas tuli asiallista asiaa Jompelta, kuten tavallisestikin. Mitä taas tulee tuohon tapaus Härmälään, nythän on niin, että Hallituksen on tässävaiheessa tehtävä jotakin, koska kansalaiset ovat tuohduksissaan Kemijärven tehtaan takia. Pitää siis jollain lailla näyttää, että kyllä Hallitus toimii. Sattui vain olemaan, että tämä Härmälä on Pekkarisen kaveri, ja kuten tiedämme kaveria ei jätetä hädän hetkellä. Menköön sitten koko valtakunnan asiat päin peetä mutta kaveria pitää puoltaa, ja kun tuo kaveri vielä on Kepulaisia, niin eihän se sovi että hänet erotetaan,meinaa pikku Mauri.

    On tosi huvittavaa, kun seuraa noitten Kepulireppanoitten kannanottoja tässä Kemijärvi asiassa, ja myöskin kokkareiden toimia. He ovat Tämän Hallituksensa nimissä hyväksymässä vaikka koko Suomi neidon myynnin,vaikkapa Kiinan Kansantasavallalle. He luottavat sokeasti ministereidensä kaikkivoipaisuuteen ja virheettömyyteen,vaikka tosiasiahan on, että lähestymme taloudellisesti, vuoden 90-tä alun lamaa. Eivät nämä palstakepulit näe nenäänsä pidemmälle, mesotaan vaan kuinka kansa luottaa tähän kansainväliseen nahjukseen pitkä- Mattiin.

    Katsokaa hyvät ihmiset Tv-stä sellainen elokuva kuin Pitkän jussin Majatalo, en muuten sitä katsoisi, mutta siinä näkee miehen joka käyttäytyy juuri kuin Suomen pääministei, huhkii sinne tänne ja mistään ei mitään tule.

    Äänestä

...tuorein gallpkin sen kertoo.

Mutta Korhonen laskee lööperiä.

Pekkarinen ei ole missään "vastustanut Häkämiehen aikeita pullauttaa Härmälä pois noilta palleilta"

Ei siis missään.

Pitkä vuodatus meni taas hukkaan Korhonen.

Äänestä
  • Jo tuo joko klo 18 Ylen uutisissa tai maikkarin uutisissa sanottiinkin. Ja tässä lisää Elisan uutisista:

    - - -

    Pekkarinen pitää Härmälää luotettavana ja sitoutuneena

    Valtio-omistaja antoi potkut metalliyhtiö Outokummun hallituksen puheenjohtajalle Jukka Härmälälle, kertoi Helsingin Sanomat eilen. Kuva: LehtikuvaHelsinki

    Julkaistu: 02.02. klo: 02:14
    Päivitetty: 02.02. klo: 16:30

    Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen puolustaa vuorineuvos Jukka Härmälän toimintaa metsäyhtiö Stora Enson toimitusjohtajana sekä teräsyhtiö Outokummun hallituksen puheenjohtajana. Hän otti kantaa Härmälän toimintaan Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa.

    Pekkarinen sanoi sekä lehtihaastattelussa että Yleisradion Lauantaiseurassa saaneensa vaikutelman, että Härmälä oli erittäin vahvasti sitoutunut Kemijärveen. Hän tarkensi kuitenkin myöhemmin STT:lle, ettei tarkoittanut tällä sitä, että Härmälä olisi toimitusjohtajana toiminut nykyisissä olosuhteissa toisin.

    Pekkarinen ei halunnut arvostella hallituksessa omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Jyri Häkämiehen päätöstä erottaa Härmälä Outokummun hallituksen puheenjohtajan paikalta.

    Pekkarinen otti Lauantaiseurassa kantaa myös tuleviin energiaratkaisuihin ja toisti kannatuksensa vesivoiman lisärakentamiselle.

    Ensisijaisen energian on hänen mukaansa tultava metsästä ja vedestä.

    STT

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Jo tuo joko klo 18 Ylen uutisissa tai maikkarin uutisissa sanottiinkin. Ja tässä lisää Elisan uutisista:

    http://www.yle.fi/lauantaiseura

    Lue myös avausviestisi.

    Koko pitkää jeremidiatia ei tarvitse kahlata - lööperit löytyvät alkupuolelta.

    Äänestä

Solisaliraatilla nousee karvat pystyyn kun kuulee Kemijärven kauheuksista. Niin paljon on pumpattu yhteisiä verovaroja Stuura Ensoon että riepoo satasella sen toilailut. Pelkureita ne päättäjät jotka ei uskalla edes yrittää panna Stuurista ruotuun. Spyt, spyt, spyt kerien ja volteilla.

Äänestä

Näin se vain on. Keskusta ei yksin tee mitään, mitä ei hallitusohjelmassa ole sovittu, kuten ei tee yksikään muu hallituspuolue myöskään!

Hallituksen muodostaa Keskusta, Kokoomus, Vihreät ja RKP. Nämä puolueet ovat luoneet hallitusohjelman, jota he yhdessä toteuttavat. Siis yhdessä totettavat eikä sooloile miten sattuu.

Keskustan syyllistäminen on aika naivia, koska yleisesti kaikkien tiedossa on, että Suomessa ei mikään puolue säädä lakeja tai toimi muutenkaan ilman eduskunnan hyväksyntää. Hallituksessa on useita puolueita ja nämä kontrolloivat toisiaan ja sopimaansa hallitusohjelmaa.

Keskusta ei ole romuttamassa sossujen hyvinvointivaltiota, vaan pitää sitä yllä siltä osin kuin rahat siihen riittävät. Mikä on kenellekkin tarpeeksi on tulkinnallinen kysymys. Itse näkisin mielelläni minimipalkan olenva 3000 €/kk, mutta se ei ole mahdollista. Työttömille haluan 2000€/kk, mutta sekään ei ole mahdollista. Talouden realiteetit sanelevat pitkälti hallituksen ohjelmat ja sitovat kädet aika pitkälti.

Raha ei kasva puissa, vaikka sossut eivät sitä halua tunnustaa!

Äänestä
  • Niin kai sitten on. Vaikka kyllä minulla edelleen on kutina, että paremminkin on niin kuin avaukseni alussa totean:

    >> Tai sitten sen selittää vain se, että meissä on niin paljon sellaisia, jotka eivät ymmärrä politiikasta mitään, eivät miellä edes puolueiden tarkoitusta niin kuin sen pitäisi olla – väline asioiden ajamiseksi – vaan puolue mielletään itseisarvoksi, josta ei hevin luovuta.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Niin kai sitten on. Vaikka kyllä minulla edelleen on kutina, että paremminkin on niin kuin avaukseni alussa totean:

    >> Tai sitten sen selittää vain se, että meissä on niin paljon sellaisia, jotka eivät ymmärrä politiikasta mitään, eivät miellä edes puolueiden tarkoitusta niin kuin sen pitäisi olla – väline asioiden ajamiseksi – vaan puolue mielletään itseisarvoksi, josta ei hevin luovuta.

    ja mikä hirveintä kuulut olevan vielä "niitä miehiä".

    Äänestä

hänen avaukselleen darkoiddamaansa dehdävää, joden hän pääddi heiddää uuten herjaavan aloiduksen pyydämään uudda saalisda.

Doveri Heinäluomasada ei dule pääminisderiä, vaikka hän sidä jokaisessa ildarukouksessaan doivoo.
Samoin hän doivoo Suomesda dehdävän pikimmiteden nadomaan, vaikka hänen mielesdään dyhmä kansa vasdusdaisi kuinka.

Demujen kannaduksen lasku on Keskusdan syydä, siksi dälläinen iva-avaus oli doverin mielesdä pakko laiddaa.

Händä viduddaa raskaasdi, sillä hän ei voi olla ikinä väärässä, siksi hän lähdee Edelä-Ameriikkaan, paikaan mihin kepulaised ei ole koskaan päässeed jalallaan asdumaan.

Hän on laadinut oman puolueohjelmansa, 5:en kohtan
ohjelman, dotisdaakseen olevansa viisas mies, roddakoulun käynyd. Sosialisdisen manifesdin on hän näin dehdyd uusiksi.

Kyllä hän on hyvä temari, kohoddakaamme hänen uutelle sosialitemokraaddiselle puolueohjelmalle kolminkerdainen huraa huudo. huraa, huraa, raa.

Äänestä

Olet järjestämässä vaaleja kevättalvella 2010. Oletko pohtinut, mihin kysymykseen hallitus kaatuu?

Äänestä
  • Olisikohan jokin henki tuon kuiskannut minulle! Vapiskaa, puolueet - tai iloitkaa - sillä varmaan sitten niin tapahtuu, eli palataan taas hyviin Kekkosen aikoihin, jolloin ennenaikaiset vaalit olivat enemmän sääntö kuin poikkeus.

    Äänestä

..etusijalle, niin kuinka jätät puoluevalinnan vaalien alle. Ei kai ihmisen arvot voi heitellä laidasta laitaan. Ainakin perinteisessä mielessä SDP ja Koomuksella ovat arvot kaukana toisistaan. Tietysti käytännässä ne ovat jauhautuneet olemattomiin. Ennen vaaleja niitä vähän sitten yritetään hätäsesti seuloa.

Jos halua antaa kaikkea markkinatalouden armoille, niin et voi silloin kannattaa valtion rahan sijoittamista kansainvälisille pörssiyhtiöille.

2,3 ja 4 kohdat ovat kaikkien puolueiden tavoitteita, Natoa lukuunottamatta. Kaikkihan yrittää lapsista, vanhuksista ja siltä väliltä pitää huolta.

Äänestä
  • ...en ymmärrä sanomaasi, en edes sen tarkoitusta. Ymmärsitkö sinä lukemasi avauksestani? Tuossakin miellät minun sanoneen tasan päinvastaista mitä sanoin

    >> Jos halua antaa kaikkea markkinatalouden armoille, niin et voi silloin kannattaa valtion rahan sijoittamista kansainvälisille pörssiyhtiöille.

    Äänestä

Kääntäkää katseenne tulevaisuuteen. Sieltä löytyy ratkaisu eikä mistään SDP:n masinoimasta menneisyyden hurmosliikkeestä.

Kuka herättäisi kemijärveläisen massaliikkeen hurmosunesta?

On säälittävää seurata Kemijärven massaliikkeen menneisyyden miesten taistelua tuulimyllyjä vastaan kaikkia uusia ideoita ja ehdotuksia vastustaen. Ymmärrettävää on, että isku tehtaan lopetuksesta on kova ja raskas, mutta nyt alkaa olla aika herätä UKK:n ajoista tähän päivään ja ryhtyä miettimään kuinka tästä ettenpäin. Hieman kauempaa katsottuna näyttä karmealta, kun kaupungin valtuuston puheenjohtaja ei näytä käsittävän mistä on kysymys ja yrittää kääntää aikakelloa taaksepäin. Seuraavassa muutama ratkaisuehdotus tilanteesta selviämiseen:

1) Rovaniemi-Kemijärvi-Salla radan sähköistäminen

Kulkuyhteydet ovat kehityksen ehdoton edellytys. Tämän vuoksi on jatkettava taistelua yöjunayhteyden säilyttämismallia hyödyntäen. Taistelu on hyvä esimerkki ennakkoluulottomasta ajattelusta. Vaatimus sellun keittämisen jatkamisesta pienessä savua tupruttavassa tehtaassa edustaa sen sijaan hirttäytymistä menneisyyteen. Uskokaa uuteen tulevaisuuteen!

2) Uuden johtajuuden löytäminen

Nyt pitää löytää jostain uutta johtajuutta Kemijärvelle joko paikkakunnalta tai paikkakunnalta pois muuttaneista ennakkoluulottomista miehistä tai naisista. Tässä tilanteessa "uuden Kari Väänäsen" löytäminen olisi pelastus tilanteeseen. Nykyinen kaupungin johto - valtuuston puheenjohtaja, kaupunginjohtaja ja sellutehtaan pääluottamusmies- ei näytä pystyvän uusiutumaan. Tulevaisuus saattaa löytyä Koillis-Lapin ainutlaatuisesta luonnosta ja eri vuodenaikojen hyödyntämisestä.

3) Kansanliike uuden tulevaisuuden etsimiseksi

Kemijärveläiset, siirtäkää menneisyyden miehet syrjään ja etsikää joukoistanne "uusi Kari Väänänen", joka luotsaa seutukuntanne uuteen tulevaisuuteen. Vanha Kari Väänänenkin saattaisi sopia airueksi, ellei hän ole hirttäytymässä sellutehtaan kurkihirteen yhdessä valtuuston puheenjohtajan, kaupunginjohtajan ja pääluottamusmiehen kanssa. Massaliike on kuopattava pikaisesti.

Nimim. ” Réviseur 881”
http://www.uusisuomi.fi/blogit/jarmokoponen/lakko-oikeus-ei-kuulu-“markkinatalouteen

Äänestä
  • että tälläkin palstalla käyt mesoamassa...hyi, hyi.. soo...soo !

    Äänestä

  • Paavosta ole ollut mihinkään, piilossa kuin jänis!

    Äänestä

mutta mitäpä sitä rottakoulun kayneeltä pelleltä voi enempää odottakkaan.

Äänestä
  • tuollaista vastausta, mutta sinä olit jo kirjoittanut.
    Ihmettelen miksi ukko tekee väenväkisin avauksia, joissa on valheita, eikä ymmärrä toisten vastauksia, ja kiertäen kaartaen selittää kun luulee, että muut ei pysty ajattelemaan. On siinä sirppiliiterin selittäjäsetä.
    Ovatpa kapin avaukseset niin tympäiseviä ja väkisin tehtyjä, että eipä viitsi enempää vastailla.

    Äänestä

Puolueiden kannatus on hyvin raakaa nollasummapeliä vallasta, kun äänestysinnokkuuskin laskee samaa tahtia politiikan arvostuksen kanssa.

Niinpä tässä pelissä on mahdollista saavuttaa voitto ainoastaan jonkun toisen häviön kustannuksella. Tätähän kannatusgallupit seuraavat, kun ne julkaisevat kuukausittain eduskunnan "omistaman" Yleisradion tilaaman ja maksaman puolueiden kannatustutkimuksen, jota Taloustutkimus käytännössä toteuttaa.

Arvoilla ei tässä pelissä ole mitään tekemistä. Niitä toki voi listata omaksi ilokseen, mutta sinunkin arvoistasi näkee, että puolueiden harrastama mielikuvapolitikointi on toiminut hyvin, kun sinunkin arvoihisi on tarttunut puolueiden käyttämiä termejä mm. hyvinvointiyhteiskunnasta, markkinataloudesta, nuorista, vanhoista, heikoista, jne...

Tällä en tarkoita, etteikö arvoja pitäisi olla. ne antavat meille suunnan kohti sitä, mitä pidämme oikeana. Kun lisäksi arsimme arvoista puoluepolitiikan, huomaamme, että kaikki suomalaiset puolueet ovat arvopohjaltaan yllättävän samanlaisia.

Vain vallanhimo ja vallasta käytävä nollasummapeli erottaa puolueet toisistaan ja siinäkin vain sitä kautta, miten puolueet leimaavat ja sättivät toinen toistensa arvoja.

Onneksi kansan enemmistö jo alkaa ymmärtää, että arvojen toteuttamisessa ja hyviin päämääriin pyrittäessä kaikki, mitä tehdään, maksaa rahaa. niinpä sitä rahaa on mieluummin saatava lisää, jotta rahan jakaminen ei olisi enää nollasummapeliä, vaan jaettava kasvaisi niin, että vaikka mihinkään ei käytettäisi suhteellisesti enempää rahaa kuin aikaisemmin, niin rahaa voitaisi siitä huolimatta käyttää enemmän ja tämä enempi raha ei olisikaan enää keneltäkään toiselta pois, vaan kaikki saisivat enemmän ja kaikkien hyvinvointi kasvaisi.

Tätä politiikkaa Suomessa toteuttavat nyt Keskusta, kokoomus, vihreät ja rkp, kun SDP:ltä ja vasemmistolta on pallo hukassa. SDP:ssä tosin näyttää olevan pallo hukassa vain Heinäluomalla ja puolue-eliitillä, koska puolueen sisällä vaikuttaa edelleen aivan terveitä voimia, jotka näkevät talousrealiteettien merkityksen työväenaatteen ja ay-taistelun hurmoksen sumusta huolimatta.

Äänestä
  • .kyseessä on nyt eräänlainen pudotuspeli kaikkien tosiasiassa häviölle päin menossa olevien puolueiden kesken, mutta se vain vahvistaa vahvaa poeriaatettani, että asioiden on on valinnoissani kuljettava edellä, puolueiden vasta tultava niiden perässä. Tuo havaitsemasi ilmeinen tosiasia vain lisää epäluottamustani puolueita kohtaan niin, että se lähentelee jo inhoa. Siis kaikkia puolueita kohtaan.

    Mutta pakko kai niiden avulla on koettaa arvojaan edistää yhteiskunnassa, sillä demokratiamme ei tarjoa muutakaan mahdollisuutta. Ja kuitenkin se demokratia - johon pitkän pimeän jälkeen jo parikymmentä vuotta sitten pääsimme - on parempi kuin diktatuuri (jollainen Kekkos-demoktariakin oikeastaan oli) tai mikään muu järjestelmä.

    Minun arvoni eivät todellakaan ole minkään puolueen propagandasta syntyneitä, vaan nousevat paljon syvemmältä, omista kokemuksistani ja pitkäaikaisesta maailmanmenon seuraamisesta ja sen ajattelemisesta, varmimmista käsityksistäni hyvästä ja pahasta, jossa asetun empimättä hyvän puolelle. Ei mikään noin mustavalkoista ole, mutta sanon noin tarkoitukseni selventääkseni. Jos tuossa luettelossa hieman kalskahtavatkin puolueiden käyttämät kliseet, se varmaan on niiden sananhelinän vaikutusta, mutta oikeasti haluan kyllä nähdä sellaisen taakse ja uskon myös pystyväni niin tekemään.

    Olen varmasti villi ja vapaa mitä puolueisiin tulee, ja mielestäni minulla vielä on varsin terävä pää asioiden ymmärtämiseen - vaikka on jo ikää, joka toisaalta on avu kokemuksen kartuttajana - ja varmasti olen niin itsepäinen, että teen juuri niin kuin tahdon ja parhaaksi näen myös äänestyskäyttäytymisessäni. Asia ensin, vasta sitten puolue.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    .kyseessä on nyt eräänlainen pudotuspeli kaikkien tosiasiassa häviölle päin menossa olevien puolueiden kesken, mutta se vain vahvistaa vahvaa poeriaatettani, että asioiden on on valinnoissani kuljettava edellä, puolueiden vasta tultava niiden perässä. Tuo havaitsemasi ilmeinen tosiasia vain lisää epäluottamustani puolueita kohtaan niin, että se lähentelee jo inhoa. Siis kaikkia puolueita kohtaan.

    itsesi esille.

    Arvot meillä kaikilla on. Sinun esiintuomasi arvot ovat hyviä, en niitä ollenkaan aio kiistää. Samaa mieltä olen siitäkin, että "asioiden on on valinnoissani kuljettava edellä, puolueiden vasta tultava niiden perässä". Tällä perusteella olen oman puoluevalintani tehnyt, koska valitsemani puolue on vähiten huono muihin verrattuna.

    Valintani perustuu myös siihen rationaaliseen johtopäätökseen, että puolueiden ulkopuolelta ei asioihin voi vaikuttaa ja että vain riittävän suurilla puolueilla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin.

    Tästä syystä kannatan myös äänikynnystä valtakunnallisissa vaaleissa. Sen pitäisi olla riittävän korkea, jotta puoluerakenne eduskunnassa alkaisi selvemmin asettua vaikutusvaltaisten puolueiden vastuun varaan.

    Kunnallisvaaleissa ei äänikynnyksiä tarvita. Aluetasolla on sallittava kaikki kansanliikkeet. Näin niillä on mahdollisuus kasvaa vastuullisen aluepolitiikan kautta valtakunnan tason vaikuttajiksi lisäämällä kannatustaan niin, että äänikynnys ylittyy.

    Kokemus meillä kaikilla vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme politiikkaan, puolueisiin ja mihin tärkeysjärjestykseen arvomme asettuvat. Tässä en näe mitään ristiriitaa sen suhteen käyttävätkö puolueet "kliseinään" samoja sanoja, joilla me omia arvojamme nimitän. Tässä suhteessa otan takaisin sen, mikä edellä sanomassani antoi mahdollisuuden väärinymmärrykseen, että sinun arvosi olisivat puolueiden kliseistä poimittuja. Sitä en tarkoittanut.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    .kyseessä on nyt eräänlainen pudotuspeli kaikkien tosiasiassa häviölle päin menossa olevien puolueiden kesken, mutta se vain vahvistaa vahvaa poeriaatettani, että asioiden on on valinnoissani kuljettava edellä, puolueiden vasta tultava niiden perässä. Tuo havaitsemasi ilmeinen tosiasia vain lisää epäluottamustani puolueita kohtaan niin, että se lähentelee jo inhoa. Siis kaikkia puolueita kohtaan.

    Mutta pakko kai niiden avulla on koettaa arvojaan edistää yhteiskunnassa, sillä demokratiamme ei tarjoa muutakaan mahdollisuutta. Ja kuitenkin se demokratia - johon pitkän pimeän jälkeen jo parikymmentä vuotta sitten pääsimme - on parempi kuin diktatuuri (jollainen Kekkos-demoktariakin oikeastaan oli) tai mikään muu järjestelmä.

    Minun arvoni eivät todellakaan ole minkään puolueen propagandasta syntyneitä, vaan nousevat paljon syvemmältä, omista kokemuksistani ja pitkäaikaisesta maailmanmenon seuraamisesta ja sen ajattelemisesta, varmimmista käsityksistäni hyvästä ja pahasta, jossa asetun empimättä hyvän puolelle. Ei mikään noin mustavalkoista ole, mutta sanon noin tarkoitukseni selventääkseni. Jos tuossa luettelossa hieman kalskahtavatkin puolueiden käyttämät kliseet, se varmaan on niiden sananhelinän vaikutusta, mutta oikeasti haluan kyllä nähdä sellaisen taakse ja uskon myös pystyväni niin tekemään.

    Olen varmasti villi ja vapaa mitä puolueisiin tulee, ja mielestäni minulla vielä on varsin terävä pää asioiden ymmärtämiseen - vaikka on jo ikää, joka toisaalta on avu kokemuksen kartuttajana - ja varmasti olen niin itsepäinen, että teen juuri niin kuin tahdon ja parhaaksi näen myös äänestyskäyttäytymisessäni. Asia ensin, vasta sitten puolue.

    noin huono itsetunto, että et usko muiden huomaavan sinun hyvyyttäsi kaikissa asioissa muuten kun niin, että jatkuvasti kehut itseäsi. Olet tietysti sikäli oikeassa, että muut eivät huomaa sitä kirjoitustesi perusteella, mutta ei siihen itsekehukaan auta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

JormaKKorhonen kirjoitti:

…siis Kemijärvellä ja muualla, myös sen, että lähes maailmanennätyskuprut tehneen Jukka Härmälän täytyy pysyä Outokummun ja Rautaruukin hallituksen johdossa? Niin näkyy Pekkarinen vaativan vastustaessaan Häkämiehen aikeita pullauttaa Härmälä pois noilta palleilta. En tiennytkään, että Härmälä oli päässyt asemiinsa Keskustan mandaatilla, vaikka olisihan se pitänyt arvata jälkien perusteella ja viimeistään eilen, kun Härmälä sanoi syrjäyttämisaikeiden johtuvan poliittisista syistä. Ja nyt Pekkarisen esiintulo asian sinetöi.

Siltä vaikuttaa, että kansa ei ole tuollaisista moksiskaan, kun kepun kannatus näkyy yhä olevan niin korkea, että se pitää toista sijaa hallussaan. Tai sitten sen selittää vain se, että meissä on niin paljon sellaisia, jotka eivät ymmärrä politiikasta mitään, eivät miellä edes puolueiden tarkoitusta niin kuin sen pitäisi olla – väline asioiden ajamiseksi – vaan puolue mielletään itseisarvoksi, josta ei hevin luovuta.

Tuollaiseen viittaa sekin, että nyt niin riemuitaan noista mielipidemittauksen tuloksista. Tuotan pettymyksen niille, jotka ovat jo avauksinaankin riemuinneet, että minua (eräiden muiden mainittujen lisäksi) nyt veetuttaisi. Uskokaa, että E.V.V.V.K. kuin se, mikä minkin puolueen suosio tällä hetkellä on. Eikä olisi ehkä aihetta riemuun niilläkään, jotka mieltävät puolueet kauneuskilpailun osanottajiksi – kepulaisille ehkä tutummalla vertauksella maatalousnäyttelyn kilpailusonneiksi. Nyt ei olla vielä kunnolla alkukarsinnoissakaan.

Minä en näe puolueita kauneus- tai sonnikilpailujen osanottajina. En edes urheilukilpailun osanottajina, mutta jos ne sellaisia olisivat, niin vaalikausi on kuin maraton – runsaan neljänkymmenen kilometrin juoksu – ja nyt on juostu vasta nafti kymmenen kilometriä; tässä vaiheessa oleva sijoitus harvoin on lopullinen maratonilla.

Minä tosiaankin asetan ensiksi arvot, arvostamani ja toivomani asiat, ja sitten vasta rupean katselemaan, mikä puolue niitä ohjelmillaan ja käytännössä paremmin edistäisi. Ja sen arvioini teen aina vasta varsin lähellä vaaleja, nyt ei ole ollenkaan sen aika. Saattaa olla, että eräät arvonikin vielä runsaassa kolmessa vuodessa muuttuvat, jos niin kauan elänkään, mutta uskon, että ainakin seuraavat pysyvät:

1.   Vuosikymmenten työllä ja vaivalla rakennettu hyvinvointiyhteiskunta, palveluineen ja muine tunnusmerkkeineen. Sitä en soisi jätettävän täysin markkinoiden armoille, koska se merkitsisi pian sen romuttumista.

2.   Yhteiskuntamme edelleen kehittäminen niin, että ”heikompia ei jätetä”. Ja se tarkoittaa vähävaraisempienkin, ja varsinkin lasten ja vanhuksien tarpeiden huomioon ottamista, lasten ja nuorison kehitys- ja koulutusmahdollisuuksista huolehtimista, sillä heissä on maamme tulevaisuus. Vanhuksille nuoremmat ikäpolvet ovat paljon velkaa, joka pitäisi muistaa. Ja on myös niin, että parhaassa iässä olevat aina pärjäävät paremmin omin avuin, vanhukset ja lapset eivät.

3.   Työelämässä olevien tarpeista ja oikeuksista pitää tietysti myös huolehtia, sillä he tätä maata tällä hetkellä eniten rakentavat ja edellä mainittujen asemaa turvaavat. Tähän kuuluu oikeudenmukainen, nykyistä tasa-arvoisempi palkkakehitys ja palkansaajia edustavien järjestöjen vaikutusmahdollisuuksien ylläpitäminen. Mahdollisimman hyvät vaikutusmahdollisuudet ja tasa-arvoisen aseman turvaaminen kaikille suomalaisille on myös parasta maanpuolustusta, eli jokaisen suomalaisen olisi voitava kokea, että ”Suomi on hyvä maa, paras meille suomalaisille, tätä maata kannattaa puolustaa". (Adolf Ehrnrooth)

4.   Maamme järkevää kehittämistä, joka ei tarkoita sitä, jota eräät kutsuvat nimellä ”alueellisen ja sosiaalisen tasapainon palauttaminen” van sitä, että kehitetään niitä alueita, joilla on kehitysmahdollisuudet, sillä se koituu parhaiten koko maan ja kaikkien suomalaisten hyväksi. Se edellyttää mm., että pääkaupunkiseudun verokertymiä ei kärrätä muualle, sillä täällä ne voitaisiin käyttää koko maata hyödyttävämmin uusien innovaatioiden edelleen kehittämiseksi (vain täällä siihen on kunnon mahdollisuudet), mutta siellä, minne niitä ihan liikaa viedään, niillä vain ylläpidetään lahoja rakenteita ja varmistetaan noiden alueiden takapajuisuus.

5.   Kun satsaamme parhaamme mukaan maamme sisäiseen kehittämiseen ja kansalaisten elinmahdollisuuksien turvaamiseen sitä kautta, on vastaavasti huolehdittava myös maamme ulkoisesta turvallisuudesta, jottei tule tilannetta, jossa kaikki nuo ponnistuksemme menisivät hukkaan. Siksi maamme pitäisi mahdollisimman pian liittyä Naton jäseneksi.

Siinä viisi sellaista asiakokonaisuutta, joiden perusteella sitten aikoinaan päätän puolueesta, jota äänestän. On muitakin, mutta tuossa kyllä tärkeimmät minulle.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että sdp ja kokoomus ovat tasavahvoilla; sdp ehkä vahvemmilla ensimmäisessä ja toisessa teesissäni, kokoomus neljännessä ja viidennessä. Mutta paljon ehtii vielä tapahtua ennen vuoden 2010 kevättalvea, ja saattaahan olla hyvinkin niin, ettei minun tarvitse silloin enää tuollaisia asioita pohtia, vaan olen jo maallisten murheiden ulottumattomissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu