Minä,
lapsuus(kiusattu,perheväkivalta,itsemurha,viina)
Minä,
nuoruus(kiusaaja,varas,alkoholi,lääkkeet,viiltely,masennus,
paniikkihäiriöt,perheväkivalta)
Minä,
melkein aikuinen
(huumeet,alkoholi,masennus,arvet,itsemurha,kuolema)
Minä,
Aikuinen olen 23-vuotiaana ja liian paljon eläneenä. Isommat on vaan arvet ja vahvemmat on vaan lääkkeet. Ja paha olo on musta möykky ja tuntuu että se tekee hengittämisestä koko ajan vaikeampaa. Itsetunto on kokonaan poissa vaikka en sitä kyllä koskaan ole tainnut löytääkään. Vanhemmiltani opin että turpaan saa tai sitten tosi kovasti. Luulen että poikaystävänikin saa minua lyödä, onhan se arkipäivää lapsuudestani. Kielteisemmin siihen ehkä suhtautuisin jos en väkivaltaa olisi nähnyt, mutta siihenkin voi oppia
ja antaa helpommin anteeksi. ja voin kertoa että se henkinen väkivalta oikeastikin satuttaa niin paljon enemmän. Enää en käytä huumeita, enkä ole oikeastaan täysi narkki koskaan ollutkaan. Masennuslääkkeet: miksi ne vaan ei auta, ja kiitos terveydenhuolto kun masennuslääkeiden sivuoireena ilmenneen unettomuuden paikkasitte nukahtamis ja unilääkkeillä. Arpeni haluan vain piilottaa, ne eivät ole mikään hätähuuto, vain keino vuodattaa sisäinen kipu fyysisenä pois. Ja se vitutus niistä
arvista, no toisaalta enpä uimarannoilla viihdykään.
Kun kaikki on ulkoisesti aina ollut hyvin ja olin tosi hyvä oppilas ja tälläkin hetkellä töissä ja on siis poikaystävä... mutta kun sitten taas toisaalta ei ole mitään. Mutta en minä aio vieläkään luovuttaa, toivon että voin parantua ja saada tietää miltä tuntuu kun on onnellinen aidosti. Ja että joku rakastaisi minua .
Minä,
loppuelämäni....???
lapsuus(kiusattu,perheväkivalta,itsemurha,viina)
Minä,
nuoruus(kiusaaja,varas,alkoholi,lääkkeet,viiltely,masennus,
paniikkihäiriöt,perheväkivalta)
Minä,
melkein aikuinen
(huumeet,alkoholi,masennus,arvet,itsemurha,kuolema)
Minä,
Aikuinen olen 23-vuotiaana ja liian paljon eläneenä. Isommat on vaan arvet ja vahvemmat on vaan lääkkeet. Ja paha olo on musta möykky ja tuntuu että se tekee hengittämisestä koko ajan vaikeampaa. Itsetunto on kokonaan poissa vaikka en sitä kyllä koskaan ole tainnut löytääkään. Vanhemmiltani opin että turpaan saa tai sitten tosi kovasti. Luulen että poikaystävänikin saa minua lyödä, onhan se arkipäivää lapsuudestani. Kielteisemmin siihen ehkä suhtautuisin jos en väkivaltaa olisi nähnyt, mutta siihenkin voi oppia
ja antaa helpommin anteeksi. ja voin kertoa että se henkinen väkivalta oikeastikin satuttaa niin paljon enemmän. Enää en käytä huumeita, enkä ole oikeastaan täysi narkki koskaan ollutkaan. Masennuslääkkeet: miksi ne vaan ei auta, ja kiitos terveydenhuolto kun masennuslääkeiden sivuoireena ilmenneen unettomuuden paikkasitte nukahtamis ja unilääkkeillä. Arpeni haluan vain piilottaa, ne eivät ole mikään hätähuuto, vain keino vuodattaa sisäinen kipu fyysisenä pois. Ja se vitutus niistä
arvista, no toisaalta enpä uimarannoilla viihdykään.
Kun kaikki on ulkoisesti aina ollut hyvin ja olin tosi hyvä oppilas ja tälläkin hetkellä töissä ja on siis poikaystävä... mutta kun sitten taas toisaalta ei ole mitään. Mutta en minä aio vieläkään luovuttaa, toivon että voin parantua ja saada tietää miltä tuntuu kun on onnellinen aidosti. Ja että joku rakastaisi minua .
Minä,
loppuelämäni....???
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä,
lapsuus(yksin,äidin henkinen/fyysinen
väkivalta, masennus, itsemurha, äidin murha)
Minä,
nuoruus (ei kukaan, alkoholi, viiltely, masennus, äidin syytökset, isän välinpitämättömyys)
Minä,
melkein aikuinen
(huumeet, alkoholi, masennus, arvet, itsemurha, kuolema)
Minä,
Aikuinen olen 22-vuotiaana ja paljon eläneenä. Isommat on vaan arvet lääkkeitä en voi/halua syödä. Ja paha olo on musta möykky ja tuntuu että se tekee hengittämisestä koko ajan vaikeampaa. Itsetunto on usein poissa. Vanhemmiltani opin, että elämässä saa turpaansa. Luulin, että saan lyödä poikaystävääni, nyt tiedän paremmin. Voin myös kertoa että se henkinen väkivalta oikeastikin satuttaa niin paljon enemmän. Arpeni haluan vain piilottaa, ne eivät ole mikään hätähuuto, vain keino vuodattaa sisäinen kipu fyysisenä pois. Ja se vitutus niistä.
Olen kipeä.
Kun kaikki on ulkoisesti aina ollut hyvin ja olin tosi hyvä oppilas ja tälläkin hetkellä töissä ja on siis poikaystävä... mutta kun sitten taas toisaalta ei ole mitään. Mutta en minä aio vieläkään luovuttaa, toivon että voin parantua ja saada tietää miltä tuntuu kun on onnellinen aidosti. Ja että joku arvostaisi minua.
Minä,
loppuelämäni....???
meistä monia ja on vaan mentävä eteenpäin.Uhriksi
älä ryhdy siitä roolista on paha päästä pois.
Ihmiset kohtelevat sinua juuri niin kun annat niiden kohdella pitää paikkansa.Jätä menneet ajattele sinä olet tärkeä ihminen,hae itsellesi lähelle kannustavia ihmisiä.