jännittämisestä

ole mukavaa kun on aina läpimärkä ja apua ei saa mistään.

yleisillä paikoilla tärisee,pyörryttää ja tuntuu kuin menis askeleet sekaisin. Ei tunnu saavan oikein henkeä ja jos saa niin tuntuu ahdistavalta, kuin muovipussia koittaisi sisäänhengittää...

Tuntuu kuin kaikki tuijottaisi, vaikka itse oon se joka tuijottaa...syntyy sellanen hauska kierre josta menee vielä pahemmin hämilleen...onneks on plugit, kun ne tunkee korville ja koittaa tuijottaa maahan ni ei tunnu siltä että sisukset painautuis vatsanpohjalle hengittäessä.

Tätä esiintyy onneks vaan esim. käytävissä ja muissa isoissa paikoissa joissa paljon väkeä(kutsutaan as-syndroomaksi, johon oon onnekkaana saant vielä sosiofobian ja pers.häiriön kaupanpäälle, niinkuin kirsikaksi kakunpäälle. Sos. vuorovaikutus on ollut lähes koko lyhyen elämäni nollassa tän takia, parina viimevuotena oon koittanut vähän kiriä, joskin sos. vuorovaikutuksen hahmottaminen on tämän STANAN aspergerin takia nollassa.

Kun tohon vielä lisää nää jännityksen oireet niin voi kuvitella miten päivät kuluu...

Osaan kuvitella ja tiedän miltä tuntuu... mutta hei, mene oikeesti puhumaan jollekkin asiasta, ite käyn psykologilla. Puhui mulle viimeks jostain ahdistusta poistavista lääkkeistä ja siitä KUINKA PITÄISI PYSTYÄ KERTOMAAN ONGELMANSA MUILLEKKIN IHMISILLE JOIDEN KANNSA ON: TÄLLÖIN PURAT OSAN LASTISTA KOSKA MUUT TIETÄVÄT ONGELMAN JA HYVÄKSYY SUT SELLAISENA KUIN OOT. Itse oloa se ainakin helpottaa, ainakaan mun kaverien määrään hiljaisuuteni ja sekoiluni ei oo vaikuttanu koska ne tietää asiasta. Muut ongelmat kuten huimaus, pahoinvointi,ym on varmaan vaan seurausta siitä hemmetin hirveästä ahdistuneisuudesta ja jännityksestä, josta on näiden huonojen kokemusten kautta syntynt fobia. Kun oloa pelkää, se hyökkää heti päälle.

Puhu hei asiasta jollekkin, tuolta löytyy vertaistuki niminen yhteisö netistä, mistä saa neuvoa ja mahdollisuuden purkaa mitä vaan ulos. Tärkeintä on että pysyt tolpillas ja pystyt elämään asian kanssa, kuitenkin kohtuudella niin että teet asialle jotain, kuten teitkin kirjottamalla siitä tänne. Nyt hei viet sitä vaan etiä päin, pohdiskelet ja pala palalta treenaat ja etit keinoja toimia niissä tilanteissa joissa olo iskee, se ei tottavie oo helppoa,siihen menee helvetin pitkä aika, mutta eikös se ole sen arvoista jos lopussa ainakin on mahdollisuus että ongelma pienenee tai katoaa kokonaan...

Pärjäile, voimia sulle.