Miten löydän mukavan nuoren naisen seurustelukumppaniksi kun pelkään naisia? :/. Pelkoa ja arkuutta se on.
Miksi pelkään? Pelkään osoittaa kiinnostusta, vältänkö siten torjutuksi tulemista?
Miten katkaista se pelonkierre, johon olen oppinut lapsuudessa?
Se on surullista, jos minä vaikutan ylpeältä ja EVVK niitä naisia kohtaan, jotka pitävät minusta. Se on pelkoa, anteeksi. Olenko sitten tullut joskus niin pahasti torjutuksi, että olen alkanut käyttäytyä estyneesti? Kärsin sosiaalisesta estyneisyydestäni. Kuten jo tiedättekin, hain itsestäni viat, joidenka arvelin olevan syynä yksinäisyyteeni. Tein itsestäni omassa mielessäni epäviehättävän, eli ruman. Se ei ole syy. Minua on mainittu mm:
-Komeakin olet
-Oot komee mies
-Salskea, komea nuorimies
-Hyvännäköinen nuorimies
-Oot ihana!
-Sä oot aika söpö
-Kato peiliin!
-Perkele jos ei tuollainen naama ja kroppa riitä!
-You're like Spiderman (Tobey Maguire)
-Ihan kivanäköinen
-Mukavannäköinen nuorimies
-Kiltinnäköinen
Eli jospa sen rumuuskomplekisin sitten heittäisin lopullisesti pois.
Pelkoa on alettava tehokkaamin käsitellä. Sanotaan, että pelot pitää kohdata. Palstaa lukevat naiset voisivat hieman valaista, miksi minä Yv pelkään Teitä? Olen kuullut, että monet nuoret naisetkin ujostelevat lähestyä kiinnostavaa miestä. Olen huomannut mm. tällaisenkin jutun: Yleensä kun olen vaikkapa iltalenkillä ja huomaan, että vastaan tulee miellyttävännäköinen nuori nainen. Jos katson pitkään kiinostuneesti, yleensä saan osakseni aika suoraa niskojen nakkelua :/. Mutta jos itse katson muualle ja vasta lähellä otan katsekontaktin, usein vastaantuleva nainen katsoo jopa hyväksyvästi ja lempeästi... Mitä se semmoinen peli on?
Oikeastaan minä pidän hieman ujoista naisista. Miten sitä saattaa yhteen kaksi hieman ujoa? Ja kun minä olen vielä hieman estynytkin :/.
Kunpa apteekista saisi ostaa rakkautta, kosketusta, ulkoiluseuraa...
On se tämäkin. Istua lauantai-iltaa koneen ääressä ja vuodattaa yksinäisyyyttä. Kuuntelen samalla hyvää kotimaista iskelmää nappikuulokkeilla. Nyt soi Neljänsuora.
Eräs tuttava sanoi minulle, että minulle olisi ottajia, jos vaan tietäisin. Jos joku nainen on oikeasti kiinnostunut minusta, olisi oikein suotavaa tulla se kertomaan minulle. En minä pure, minä vaan pelkään...
All the best!
-Yleinen vuodattaja
Miksi pelkään? Pelkään osoittaa kiinnostusta, vältänkö siten torjutuksi tulemista?
Miten katkaista se pelonkierre, johon olen oppinut lapsuudessa?
Se on surullista, jos minä vaikutan ylpeältä ja EVVK niitä naisia kohtaan, jotka pitävät minusta. Se on pelkoa, anteeksi. Olenko sitten tullut joskus niin pahasti torjutuksi, että olen alkanut käyttäytyä estyneesti? Kärsin sosiaalisesta estyneisyydestäni. Kuten jo tiedättekin, hain itsestäni viat, joidenka arvelin olevan syynä yksinäisyyteeni. Tein itsestäni omassa mielessäni epäviehättävän, eli ruman. Se ei ole syy. Minua on mainittu mm:
-Komeakin olet
-Oot komee mies
-Salskea, komea nuorimies
-Hyvännäköinen nuorimies
-Oot ihana!
-Sä oot aika söpö
-Kato peiliin!
-Perkele jos ei tuollainen naama ja kroppa riitä!
-You're like Spiderman (Tobey Maguire)
-Ihan kivanäköinen
-Mukavannäköinen nuorimies
-Kiltinnäköinen
Eli jospa sen rumuuskomplekisin sitten heittäisin lopullisesti pois.
Pelkoa on alettava tehokkaamin käsitellä. Sanotaan, että pelot pitää kohdata. Palstaa lukevat naiset voisivat hieman valaista, miksi minä Yv pelkään Teitä? Olen kuullut, että monet nuoret naisetkin ujostelevat lähestyä kiinnostavaa miestä. Olen huomannut mm. tällaisenkin jutun: Yleensä kun olen vaikkapa iltalenkillä ja huomaan, että vastaan tulee miellyttävännäköinen nuori nainen. Jos katson pitkään kiinostuneesti, yleensä saan osakseni aika suoraa niskojen nakkelua :/. Mutta jos itse katson muualle ja vasta lähellä otan katsekontaktin, usein vastaantuleva nainen katsoo jopa hyväksyvästi ja lempeästi... Mitä se semmoinen peli on?
Oikeastaan minä pidän hieman ujoista naisista. Miten sitä saattaa yhteen kaksi hieman ujoa? Ja kun minä olen vielä hieman estynytkin :/.
Kunpa apteekista saisi ostaa rakkautta, kosketusta, ulkoiluseuraa...
On se tämäkin. Istua lauantai-iltaa koneen ääressä ja vuodattaa yksinäisyyyttä. Kuuntelen samalla hyvää kotimaista iskelmää nappikuulokkeilla. Nyt soi Neljänsuora.
Eräs tuttava sanoi minulle, että minulle olisi ottajia, jos vaan tietäisin. Jos joku nainen on oikeasti kiinnostunut minusta, olisi oikein suotavaa tulla se kertomaan minulle. En minä pure, minä vaan pelkään...
All the best!
-Yleinen vuodattaja
Vastaukset 34
Vanhimmat
Kokeile Aasialaisia naisia.
Niitä on kiva panna.
Kokeilisit kerrata kielioppisäännöt. Teit nimittäin juuri sangen räikeän kirjoitusvirheen.
olit varattu tai ettei sinua sittenkää kiinnostanu..
torjuin kaikki muut kun odotin sinua..
minäkin arka nuori neito
siitä se lähtee. Jos peilistä katsoo mukiinmenevä mies, niin mietipä mistä se pelko johtuu? Oletko perheestä, missä sinua on henkisesti/fyysisesti nujerrettu? Jos olet, älä anna periksi! Näytä niille, jotka ovat sua nujertaneet, että täältä tullaan! Ujoa naista pitää lähestyä kaveripohjalta.
Jos löydät ujon naisen, ehkä voitte yhdessä käytä näitä ujolle tyypillisiä asioita, ymmärrätte toisianne. Eikä ujous ole aina pahe!
Huomasin jutussasi paljon yhtäläisyyksiä omaan tarinaani. Minä pelkään lähestyä miehiä.
Minua kiusattiin koulussa paljon, ja kiusaajia oli aina pojat, ei ikinä tytöt. Lähinnä haukutiin rumaksi, iljettäväksi yms. Alitajuntaani on siis vahvasti pinttynyt, että olen ruma ja inhottava. Ja pelkään kaikkia miespuolisia.
Nykyään olen saanut paljon kommentteja siitä, että olen nätti yms. Ja aina kun tulee ilmi, ettei minulla ole poikaystävää, ihmiset haukkovat henkeään: "miten noin nätillä tytöllä ei vielä ole ketään?" Joku poika jopa joskus sanoi, ettei ollut uskaltanut lähestyä minua, kun oli varma, että täytyyhän minulla jo olla poikaystävä.
MInun on itse todella vaikea arvioida ulkonäköäni. Peiliin katsoessa sieltä katsoo takaisin ihan nätti tyttö, mutta alitajuntaani on vaan pinttynyt liian lujaa kuva rumasta tytöstä.
En uskalla lähestyä miehiä yhtään. Kun huomaan, että joku mies on kiinnostunut ja vilkuilee paljon, muutun automaattisesti välinpitämättömäksi ja kylmäksi tätä ihmistä kohtaan, vaikka olisin oikeasti todella kiinnostunut hänestä. Se on vain joku suojareakotio, en voi sille mitään.
Jos jossain, esim. lenkillä, vastaantuleva mies tuijottaa liian pitkään, minulle tulee olo, että minussa on jotain outoa. Alkaa ahdistamaan, ja haluan äkkiä pois tilanteesta, olen mahdolisimman välinpitämätön ja katson muuaalle, ja toivon, ettei sieltä tule sitä eniten pelkäämääni ilkkuvaa kommenttia.
Pelkään miehiä myös muuten, en ikinä valitse kaupassa sitä kassaa, missä on miesmyyjä. En voi käydä ollenkaan esim. kännykkäkaupassa, koska siellä myyjät on usein miehiä. Kadulla käevllessä poikajengien ohittaminen on yhtä painajaista.
Niin, minulla tämä kaikki siis liittyy kiusaamiseen, En tiedä miten aloittajalla? Onko sinua kiusattu, vai mistä pelkosi johtuu?
En tiedä todellakaan miten tällainen ihminen voi ikinä löytää kumppania. Nettideittailuakin olen ajatellut, mutta minu pelottaa liikaa, että vastapuoli saisi minusta kuvien perusteella väärän kuvan, ja olisinkin sitten tosielämässä hänelle pettymys.
En minä kokenut, että minua olisi "liikaa" kiusattu. Ehkä oma tilanteeni johtuu siitä, etten ehkä saanut oikein riittävästi kannustustusta ja tukea kotioloista. Kotona vanhemmilla oli omat ongelmansa, eivätkä he ehkä huomanneet riittävästi lapsen/nuoren tarpeita. En uskaltanut kertoa minua vaivanneista asioista.
Harmillista kun sinulla pelko vaikuttaa jopa kassan valintaan.
Tää ei liity oikeastaan tohon keskustelun aloittelijaan (eli sori, ku et saa multakaan ratkaisua ongelmaasi :)), mutta mun on pakko vastata nimimerkin "---" viestiin.
Olen ihan samanlainen. Pelkään kuollakseni miehiä ja tunnen oloni epämukavaksi heidän seurassaan. Aivan kuin olisin vieläkin pikkutyttö, joka pitää kaikkia poikia tyhminä, mutta ei voi ymmärtää, että miten isä voi olla poika, ku se on niin mukava. :D
Erityisesti yläasteella pojat kiusasivat mua paljon. Syinä olivat enimmäkseen mun hiljaisuuteni ja akneni. No, lopputuloksena on ollut sitten, että olen tuntenut itseni rumaksi, joka ei ole kelvannut kenellekään. Opin vittuilemaan pojille takaisin, enkä erityisemmin ole luottanut heihin.
Nooh, kävipä sitten lopulta, että tapasin poikaystäväni. Hän aloitti keskustelun kysymällä ystävällisesti, olenko yksinäinen. Mä, joka olin tottunut siihen, että pojat vittuilevat silloinkin, kun he vaikuttavat ystävällisiltä, totesin töykeästi, että olen epäsosiaalinen, ja karkasin paikalta. (olipa toi äskeinen lause inhottavan pitkä -__-)
Myöhemmin hän tuli luokseni ja sanoipa siinä, että taidan olla ujo enkä epäsosiaalinen. Me sit aloimme keskustella enemmän, ja mä päästin hänet lähelleni. Vieläkin osa minusta yrittää uskotella, että hän vain leikkii tunteillani ja katsoo, kuinka nopeasti saa mut sänkyyn. Mutta valtaosa minusta tietää, että hän ei ole semmoinen ihminen ja häneen voi oikeasti luottaa. :)
Niin, piti vielä sanoa, että mun miespelkoni tekee mun kassavalinnan. Vaihdan usein kadun puolta, jottei mun tarttisi ohittaa miestä/miesjoukkoa. Miesopettajat ahdistavat minua koulussa.
Yleisesti voisi sanoa, että miehen (paitti isän ja poikaystävän) läsnäolo saa mut jonkinlaiseen paniikkiin. :S
että ujo saattaa vaikuttaa jopa ylpeältä ja itsevarmalta. Ja sitä kuvaa et halua antaa itsestäsi. Siinäpä sulle pulma, miten olisit rennompi naisten parissa. Torjutuksi tulemisen pelko on sulle haaste, mutta ei aina ole huono asia tulla torjutuksi. Ottaisitko itse avosylin vastaan kaikki ehdotukset tai yhteydenoton yritykset, tuskinpa vaan.
Sitten niistä katseista. Jos naisella on huono itsetunto, voi tulla vaivaantunut olo, jos tuijotetaan, siis katsotaan pitkään. Niin kuin nainen tuossa ed. viestissä kirjoitti. Toisaalta ei kannata myöskään liikaa tuijotella siksi, että siitä voi saada melkeimpä ahdistelijan leiman. Siis sellainen lyhyempi katsekontakti on parempi. Että revi siitä.
Ensin tuohon iltalenkkiin. Voin vastata vain omasta puolestani- en kaikkien naisten- mutta etenkin esim lenkkipolulla kiinteästi tujottava mies voi olla pelottava. Mitä eristyneempi paikka, mitä vähemmän ihmisiä lähellä sitä uhkaavampaa se naisesta voi olla. Pelko ei kohdistu suoranaisesti sinuun, vaan se johtuu tilanteesta, moni nainen arvioi tilannetta sitä kautta, että oletko mahdollinen uhka. Autio paikka ja kiinteästi tujottava mies voivat olla uhka. Koska paeta ei voi meistä moni vastaa tiukalla ilmeellä, jonka tarkoitus on viestiä: Älä edes yritä!
Eli kuten jo olet havainnutkin niin pienillä eleillä on suuri merkitys ja se vaihtelee tilanteesta toiseen. Kahvilassa se kiinteä katse usein palkitaan yhtä kiinteällä katseella. Jos vielä hymyilet niin olet vähemmän uhkaava ja viestit ystävällistä kiinnostumista ja olet vauhdilla mukana flirtissä. Monet miehet vain jättävät sen siihen tuijotteluun ja unohtavat hymyn...
Mä luulen että sun ongelmasi on siinä, että et vain osaa vielä lukea tilanteita oikein. Se ei ole vika, vaan sitä pitää harjaannuttaa. Olet mukavan näköinen mies, mutta naiset arastelevat kontaktin ottamista. Paras jäänmurtaja on hymy, joka yltää silmiin. Se, että et tuijota liian kauaa ilmeettömänä. Mieti miten naiset klassisesti flirttailevat; katse, pieni hymy ja pään kääntö pois ja uusinta:) Luo siitä oma miehekäs versiosi:)
Sen jälkeen vain sun pitäisi uskaltautua jutuille ja siitä se lähtee:)
"Mieti miten naiset klassisesti flirttailevat; katse, pieni hymy ja pään kääntö pois ja uusinta:) Luo siitä oma miehekäs versiosi:)"
Itse asiassa eräs nuori nainen tekikin minulle tuollaista katse-hymy-pään kääntö -toistoa koululla viime tai toissa viikolla :). Ehkä hän oli kiinnostunut tai muuten vaan kikkaili.
Kävin viikolla kirjastossa ja löysin sieltä mieleenkiintoisen opuksen "Lyhytterapian lähteillä, Milton H. Ericksonin terapeuttiset menetelmät". Tuo Erickson on omalla alallaan suoranainen nero. Takakansi kertoo hänen olevan lyhytterapian (ja perheterapian) kehittämiselle sitä mitä Freud oli psykoanalyysille.
Kirjassa kerrotaan paljon erilaisia tapauksia, joita Erickson hoiti. Ne ovat aivan uskomattoman hienoja ja teräviä hoitoja. Myös seurusteluvaikeuksia parannetaan. Usein niihin näyttää liittyneen monenlaisia pelkoja. Esimerkiksi eräs tyttö pelkäsi matkustamista aivan hirmuisesti. Bussiin tai junaan nouseminen oli sietämättömän vaikeaa. Erickson käski tytön mennä kulkuneuvoihin takaperin silmät kiinni ja menemään takapenkille ja katselemaan ikkunasta ulos jne. Lopulta tyttö matkusti poikaystävänsä luokse terapeutin ohjeistamana ja uskalsi mennä naimisiinkin, kun sillekin oli laitettu tiukat ohjeet.
Jos vain löydät tuon opuksen kirjastosta ja luet sen, uskon sinun saavan siitä apua enemmän kuin vaikkapa "Virtahepo olohuoneessa"-kirjasta. Olen lukenut "virtahevon" monta kertaa, mutta se avautuu minulle vaikeasti.
Muuten olen samaa mieltä kuin edelliset naishenkilöt. Jos mies (omani) katsoo minua pitkään (himoiten), tiedän kyllä, mitä hänellä on mielessään. Nopea ystävällinen katse ei sisällä sillä tavoin varausta. Varsinkin kun olet komea, neitojen mieleen voi tulla ajatus, että naisten iskeminen on aivan leipälajisi, vaikka todellisuus on juuri päinvastoin. Mikä siinä onkaan, mutta noita väärinkäsityksiä tulee helposti. Naapurissamme asuu lukiolaistyttö, joka häpeää itseään aivan mahdottomasti sekä on yksinäinen. Mutta hän käyttäytyy sillä tavalla, että hän antaa itsestään juuri päinvastaisen kuvan, kulkee nenä pystyssä ylpeän näköisenä ikään kuin ei tuntisi minua ja saa minut tuntemaan itseni mitättömäksi ja itsensä luotaantyöntäväksi niin, etten mitenkään voi lähestyä häntä, vaikka hän juuri janoaa hyväksyntää ja tarvitsisi sitä enemmän kuin mitään muuta. Täälä esimerkillä tarkoitan vain, että antamamme viestit voivat vaikuttaa aivan eri tavalla kuin niiden on tarkoitettu vaikuttavan. En tarkoita, että sinä olisit jotenkin sen kaltainen.
naispuolisia ystäviä?
Ajattelin vain, että jos tuntee vastakkaista sukupuolta olevia, ehkä tajuaa paremmin etteivät ne ole sen kummempia kuin omaakaan sukupuolta olevat.
On minulla jonkin verran naiskavereita, lähinnä koulusta. Ehkä sitä oppii ja saa rutiinia sitäkin kautta :). Varatut naiset ovatkin "turvallisia kavereita". Siitä katos puuttuu se miehen ja naisen välinen vetovoima. Mutta kyllä alkaa arastuttaa, kun ei tunne jotain naista ja saattaisi olla kiinostunut hänestä :/. Tieto siitä että nainen on varattu, saa arkuuden minimiin.. :/.
hankkia sinkkuja naispuolisia kavereita, vaikka netistä, jolloin on aina mahdollista että jostakin kehittyy jotain enemmänkin.
Tuo mitä nimimerkki --- kirjoitti voisi olla kuin suoraan minun näppäimistöltäni sillä erotuksella, että minä en ole koulukiusattu. Tuijotus on suorastaan sietämätöntä.
Ihminen se on nainenkin. Itse tulen melkeimpä paremmin toimeen naisten, kuin miesten kanssa. Tai ainakin tuntuu, että heillä on järkevämmät jutut, kuin meillä miehillä.
..estynyt olemus esteenä tuttavapiirin laajentamiseksi.
Tulen tosi hyvin juttuun naispuolisten opiskelukavereiden kanssa. Mutta siihen se sitten jääkin, sillä mikä heitä yhdistää? No, heillä on poikaystävät :D. Ja miksei olisi? Sillä kukapa terve täällä yksin olisi, parhaassa iässään?
Tiedän että elät ihan iloista elämää, käyt kaupassa ja koulussa yms. Mutta sitten sinulle iskee kuin kouristuksen omaisesti shokki että: "Ai nii, hitsi mullahan ei oo vaimoa".
Jos yrittäisit luottaa siihen että 100% varmasti saat naisen ajallasi ja että kyllähän sitä opiskelutkin viivästyvät tietyistä syistä, eli anna vaikka 10 vuotta aikaa itsellesi. Älä nujerra itseäsi tämän asian johdosta. Ole sisukas ja älä asetu tämän ongelman valtaan, vaan ole sen herra.
Mietinkin, että minne on SB mennyt kun ei ole näkynyt viimeaikoina palstalla. Tulin siihen tulokseen, että olet varmaan vähentänyt palstalla roikkumista. Minunkin pitäisi tehdä se. Olen ollut yli vuoden verran aika riippuvainen tästä Yksinäisyys-palstasta. Aiemmin en paljoakaan lueskellut/kirjoittanut keskustelupalstoille.
Sinä näytät tuntevan minut aika hyvin. Minullahan on periaatteessa asiat aika hyvin. Paitsi jos olisin vapaa ahdistuksesta ja itsesäälistä, olisin hyvinkin onnellinen. Suurimmat ongelmat ovat työurassa, sen saavuttamisessa ja perheen/parisuhteen puuttumisesta. Ne eivät mielestäni ole kohtuuttomia tavoitteita/haaveita, mutta se ahdistaa kun tuntee olevansa epäonnistunut niissä "perustehtävissä". Jotenkin tämä elämäntilanne olisi helpompi hyväksyä, jos olisin vasta parikymppinen, mutta kun on jo yli 29 v.
Olet aika hyvä tyyppi, sellainen empatiakykyinen ja kannustava :). Etenkin kun jaksat uskoa, että mullekin löytyy nainen 100% varmuudella. Itse asiassa kerran eräs sairaanhoitaja sanoi samat sanat (100% varma).
Olen tosin kehittynyt huimasti viimevuosina. En voikaan olla sellainen shit, miksi minä itseni aina kuvittelin. Sen huomaa siitäkin, kun naiset katselevat "sillä silmällä". Olin vielä nuorempana huimasti epävarmempi itsestäni, mutta varmuutta on tullut lisää ja ulkonäkökin on saanut enemmän miehisiä piirteitä.
Ravintolassa saan nykyään suht. usein seuraa hieman vanhemmista naisista. Nuoremmat eivät ehkä uskalla lähestyä, eli minun pitäisi tehdä se :/. Tosin ravintolassa tutustuminen ei ole oikeastaan edes mukavaa. Täytyy vain olla itsensä herra ja luottaa omiin sosiaalisiin kykyihin ja että kyllähän minusta voisi joku nuori nainenkin pitää ;). Siihen uskominen on usein vaikeaa, mutta niin moni on puhunut toista.
En voi tietää, mutta ehkä jotkut voisivat olla jopa kateellisia minulle. Ongelmat eivät aina näy ulospäin. Välillä koen valtavaa pelkoa ihmisten joukossa, mutta ei se taida yleensä näkyä. Koska ei minulla tietääkseni ole älyttömän näkyviä paniikkioireita?
Eli pitäisi luottaa itseensä, kuin kapteeni kykyihinsä ohjata suurta merialusta tai lentokonetta. Minun on vain aina ollut vaikea uskoa kykyihini ja omaan arvooni. Kerran eräs opettaja hermostui minulle kun vähättelin kykyjäni. Ja miksi sitä edes teen? Esim. viimeviikolla sain yhdestä tentistä täydet pisteet.
Olen luopunut venlafaksiinista (tosin sitä lienee vielä jonkin aikaa plasmassa). Tilalle otettiin escitalopram ja testataan, että auttaisko se paremmin estämään ahdistusta ja sosiaalista pelkoa. Venlafaksiini-vieroitusoireet ovat aiheuttaneet kohtalaisia sähköiskumaisia nykäisyjä päästä kroppaan. Niitä tulee 2-3 kpl sarjassa. Nyt alkaa jo helpottaa, ei enää nykäise päätä kääntäessä.
Kaikkea hyvää alkaneelle helmikuulle!
-Yleinen vuodattaja
Spontaani kommentti: tulee juttujasi ikävä jos vähennät palstalla roikkumista! En useinkaan jaksa tai ehdi ottaa osaa keskusteluun, mutta luen juttujasi usein ja tunistan niistä entisen itseni, vaikka olenkin nainen. Olen sinua reippaasti vanhempi ja parisuhteessa, mutta muutoin voisin vaikka olla kiinnostunut ;-)
Kirjoitin tänne palstalle aikaisemmin tänään pienen kertomuksen otsikolla "Kenen elämä?!" ja toivoisin että lukijat kirjoittaisivat siihen lopun. Myönnän, että käytin henkilöasettelussa mielikuvia sinusta, sitä, millaisena minä tilanteesi näen. Olet niiin lähellä läpimurtoa, mutta et kuitenkaan käytä kaikkia mahdollisuuksiasi. Tietty kertomuksen tilanne on yleinen ja koskee myös omaa elämääni ja sitä että omaa tilannettaan ei näe kunnolla kun katsoo sisältäpäin ja kahlaa turhan syvällä eikä huomaa että toista reittiä ihan vieressä olisi helpompi kulkea... Olisi kiinnostvaa tietää, miten sinä jatkaisit ko kertomusta. Voi kun innostuisit vastaamaan siihen!
Kaikkea hyvää sinulle ja muille samojen asioiden kanssa painiville!
Huomasin kirjoituksesi "Kenen elämä?!" ja se jotenkin niin tuntuikin pelottavan tutulta.. :/. Tunnistin siitä ne piilevät kyvyt. Tosin siinä oli myös aika ristiriitaisia ajatuksia. Miten voi elää Fillarimaassa, jos siellä liikutaan vain pyörillä? Enkö ole käynyt siis ikinä missään? Vai olenko kävellyt tai liikkunut bussilla? Anteeksi saivarteluni...
Tarkoitus ois siihen kirjoittaakin oma versio, eli sait kalan melkein tarttumaan koukkuun. Ehkä se houkutteli, ja kävin sitä hieman tönäisemässä, kuin hauki viehettä. Mutta lopullinen koukun nieleminen jääköön vielä jännitykseksi :). Siinä tarinassa häiritsee se, ettei se nuorukainen osaa ajaa pyörällä... Minä kun todellisuudessa liikun aina pyörällä. En edes kaihda pahimpia jäätikkö-, pakkas- tai nietoskelejäkään.
Otamme siis aina tietoisen riskin ajaessamme jäätikölläkin (edessä minulla on nastaregas). Ymmärrän kuitenkin käyttämäsi vertauksellisen tarinan jujun. Miksen luota itseeni ihmissuhteissa, kuten luotan kykyihini pyöräillä kelillä kuin kelillä? Lähes joka aamu olen joutua onnettomuuteen. Yleensä joku autoilija yrittää tappaa minut :).
Syksyllä K-marketin kassanainen ajoi pihasta pyörällä kylkeeni. Onneksi emme kaatuneet. Ja onneksi tajusin olla fiksu ja kysyin, heti että kävikö pahasti, enkä alkanut syytellä ja kiukutella? (vaikutti sekin, kun oli niin miellyttävä kanssatörmäilijä..) ;). Se törmäys tuntui käsivarressani koko aamupäivän.
Mitenkähän saisin siihen kertomukseen oman jatkoni? Ehkä mietin jotain siihen :). Nyt välähti jotain mielessä... ;D. Oma jatkoversioini tulee siihen juttuusi keskiviikkona tai torstaina! Ehkä työstän sitä pian alkavassa yöunessakin. Minulla on ollut viimeaikoina paljon unia ja ne ovat jääneet hyvin mieleen.
ps. Palstalla roikkuminen ei vielä taida harventua, mutta varmasti minulla on jotain uutta tulevaisuudessa. Ehkä jotain hyvää, eikä aina vain yksinäisyyttä ja toivottomuutta. Ehkä se mainitsemasi "läpimurto" on tulossa... :).
Kiva kun olet tunnistanut jutuistani entisen itsesi ja toivottavasti ne ajatukset ovat olleet positiivisia.
Raamatussa on käytetty vertauksia ja kertomuksia. Onkohan siellä tarinaa kenestäkään, joka ei usko kykyihinsä ja tahdo nähdä itseänsä oikeassa valossa...
Tarinoimisiin!
-Yleinen vuodattaja
"Mietinkin, että minne on SB mennyt kun ei ole näkynyt viimeaikoina palstalla. Tulin siihen tulokseen, että olet varmaan vähentänyt palstalla roikkumista. Minunkin pitäisi tehdä se. Olen ollut yli vuoden verran aika riippuvainen tästä Yksinäisyys-palstasta. Aiemmin en paljoakaan lueskellut/kirjoittanut keskustelupalstoille."
Joo on tullut vähän kirjoiteltua muille foorumeille. Täältä nykyisin en enää lue muutakuin sinun aloituksesi.
"Suurimmat ongelmat ovat työurassa, sen saavuttamisessa ja perheen/parisuhteen puuttumisesta. Ne eivät mielestäni ole kohtuuttomia tavoitteita/haaveita, mutta se ahdistaa kun tuntee olevansa epäonnistunut niissä "perustehtävissä". Jotenkin tämä elämäntilanne olisi helpompi hyväksyä, jos olisin vasta parikymppinen, mutta kun on jo yli 29 v."
Tiedäthän kai että ei se aika ole pysähtynyt kun täytit 19- wee, joka itse olen ja sinä haluaisit olla :D On ihmisiä joilla menee huonommin kuin silloin kun sinä olit 19-wee, kuten esim minä :) Eli pointtini on että menetettyä aikaa toisella rintamalla( seksi, seurustelu) korvaa se mitä olet saanut toisella( lääkitys, kaverit, opiskelupaikka). Jotkut asiat tulevat toisessa järjestyksessä.
"Täytyy vain olla itsensä herra ja luottaa omiin sosiaalisiin kykyihin ja että kyllähän minusta voisi joku nuori nainenkin pitää ;)."
Kyse ei ole nyt siitä etteikö sinusta voisi kukaan nainen pitää, vaan siitä että sinä oletat että sinun tulisi olla joku bodari jolla on mallityttö. Jos ottaisit ihan ruohon( ei SE kasvi!:))juuritason asenteen ja lähestyisit naisia samalla tasolla kuin olet täällä ja oikeassa elämässä.
"En voi tietää, mutta ehkä jotkut voisivat olla jopa kateellisia minulle. Ongelmat eivät aina näy ulospäin. Välillä koen valtavaa pelkoa ihmisten joukossa, mutta ei se taida yleensä näkyä. Koska ei minulla tietääkseni ole älyttömän näkyviä paniikkioireita?"
Monilla ei ole lääkitystä, kuten esim Korppi83:sella ei ollut ja hän oli siitä kade. Sinulla on sentään ylioppilastutkinto ja opiskelupaikka joten sietäisit olla ylpeä itsestäsi. On tuolla monta tuurijuoppoa maailmalla joilla ei ole mitään suuntaa elämässään.
"Eli pitäisi luottaa itseensä, kuin kapteeni kykyihinsä ohjata suurta merialusta tai lentokonetta."
Tai pientä henkilö-autoa. Tuo on juuri sinun ongelmasi: kaikki pitää olla SUURTA ja MAHTAVAA, kuten entisessä Neuvostoliitossa :)Laskeudu alas niistä pilvilinnoista, tiedän että se voi tuntua ällöltä, mutta se kannattaa.
"Olen luopunut venlafaksiinista (tosin sitä lienee vielä jonkin aikaa plasmassa). Tilalle otettiin escitalopram ja testataan, että auttaisko se paremmin estämään ahdistusta ja sosiaalista pelkoa."
Itseäni huvittaa ihmiset jotka kuvittelevat olevansa pössiksessä kun he ovat juoneet Ediä ;)Meillä on sentään kunnon tavaraa.
"Kaikkea hyvää alkaneelle helmikuulle!"
Kiitos samoin.
Ainahan ne alussa EHKÄ on kiinnostuneita. Mutta mä olen tähän asti melkein aina saanut toimia jonain terapeuttina naisille ja tullut silti jätetyksi. Muista myös, että jos toinen ei hyväksy sua sellaisena millainen olet, niin äkkiäkös nämä suomilutkat häviää kuvioista jonkun rentun mukaan.
Vai että oikein suomilutkat... Ei mikään ihme että olet yksinäinen, kun ajattelet NAISISTA noin.
Onpa hienoa kerrankin lukea Suomi24:sen palstoilla näin asiallista ja kannustavaa keskustelua! Aina välillä tulee selailtua palstoja läpi, mutta ikinä ennen en ole mitään kirjoittanut, ei ole ollut tarvetta. Nyt kuitekin tuli tunne että voisi vähän avautua :)
Olen kokenut melko samanlaisia tunteita ja tilanteita omassa elämässäni, tosin keskustelun aloittajaan verrattuna naisnäkökulmasta. Tässä jo kahdenkympin puoltaväliä lähestytään, enkä koskaan ole ollut vakavassa seurustelusuhteessa. Deittailu- juttuja toki ollut, mutta aina tuppaan karata.. Kauniiksi ja mukavaksi ihmiseksi monesti kehuttu/haukuttu;). Mutta mitä tulee miesten tapaamiseen ja tutustumiseen (vakavammassa mielessä), asiat menevät täysin solmuun. En vain osaa ja jaksa uskoa, että kukaan mies olisi minusta kiinnostunut. Olen epävarma itsestäni mitä tulee suhteen etenemistä intiimimpään vaiheeseen (nauraako hän minulle jos teen jotain väärin jne). Hullua eikö totta.
Miespuolisia kavereita löytyy useita, ja yleensäkin tulen loistavasti miesten kanssa toimeen, kaveripohjalta. Ehkä se alitajuntainen epävarmuus paistaa niin pahasti läpi että käyttäytyy luotaantyöntävästi tilanteissa, joissa olisi mahdollisuus tutustua ihmisiin muultakin kuin pelkästään kaveripohjalta. (?!)
Jonkin tasoista koulukiusaamista (laudaksi, pennuksi/lapselliseksi haukkumista, "et sinä missään voi olla hyvä" -kommentteja) olen kokenut vuosia sitten ala-asteella. Vasta parin viime vuoden aikana olen tiedostanut, että niinkin kaukaiset tapahtumat ehkä vaikuttavat nykytilanteeseeni.
Mutta eipä sillä, voin rehellisesti sanoa, että olen isommassa mittakaavassa erittäin tyytyväinen elämääni. Kavereita löytyy paljon, opiskelen kiinnostavaa alaa, haaveita on, arvostan itseäni tarpeeksi, että joka päiväiset elämäntilanteet eivät tule ongelmaksi. Ongelmat kiteytyvät lähinnä lähemmän suhteen kehittämiseen.
Joten Yleinen vuodattaja, et ole ainoa :)
Kiitän keskusteluun osallistuneita asiallisesta ja kannustavasta keskustelusta.
Välillä tuntuu, että onko edes vapaita naisia, jotka kaipaavat parisuhdetta ja rakkautta. Ja ovat ehkä ujoja ja epävarmoja löytämään sopivan miehen. Tiedän kuitenkin että on sitten paljon parisuhteeseen tyytymättömiä, joiden on vaikea lähteä suhteesta.
Mutta ehkä uskon pikkuhiljaa, että on myös paljon nuoria naisiakin, jotka samalla tavalla kaipaavat ja elävät yksin.
Nyt täytyy vähän avata sanaista arkkua, sen verran asiallista ja painavaa kamaa tällä palstalla!
Itsellä vähän samoja ongelmia, olen nuorimies ja parisuhteita on viimeksi harrastettu kolme vuotta sitten, ja nekin aikaslailla epäonnisia.
Naispuolisia kavereita riittää, ei heitä ole vaikea lähestyä kaveripohjalta. Sen sijaan seurustelusuhteita ei ole ollut tarjolla, ei kiinnostuneita enkä ole oikeen osannut niissä merkeissä lähestyäkään.
Joitakin kertoja olen pyytänyt kivoilta vaikuttavia tyttöjä ulos, mutta menestys on ollut lähinnä komedia-leffoista tuttua epäonnistumista, voi minua.
En mäkään luota itseeni. Olen sen sijaan aktiivisesti yrittänyt keskittyä muihin asioihin, elää vaan täysillä vaikka sitten yksin. Ei ketään voi pakottaa rakastumaan suhun etkä sä voi pakottaa maailmaa tarjoamaan sulle naista.
Jos se oikea on jossain, se tulee vielä kohdalle ja näin uskon.
Tällä mennään ja otetaan päivä kerrallaan.
Iloista kevättä kaikille!
...päivältä. Tai sitten siitä erkanee vaan entisestään... :/.
Kävin tuossa äskettäin 1,5 tunnin kävelylenkillä. Pitäis vielä laittaa sumpit pihisemään, eli iltakaffeet töräyttää tulemaan...
-Yleinen vuodattaja
Ois kiva päästä kesäksi töihin. Juuri nyt on haku kuumimmillaan. Kannattaakohan hakemuksessa mainita sivilisäätyä, jos on epäonnistunut perheen muodostamisessa? Se vois enemmän herättää kiinnostusta, jos olisi naimisissa ja pari lasta. Työnantaja voisi pitää hakijaa vastuullisena sen perusteella. Ehkä vastaan itse omaan kysymykseeni: En taida laittaa hakemuksiin olevani sinkku/yksineläjä/yksinäinen/poikamies. Se taitaa valitettavasti viestiä vain negatiivista kuvaa.
Tosin, minusta saisi joku työnantaja hyvän rengin kesäksi. Ahkeraksi on mainittu ja ei ole niitä perhekiireitä. Pitääpä olla nyt tehokkaana kesätyön saamiseksi!
"Tosin, minusta saisi joku työnantaja hyvän rengin kesäksi. Ahkeraksi on mainittu ja ei ole niitä perhekiireitä. Pitääpä olla nyt tehokkaana kesätyön saamiseksi!"
Joku kiimainen mimmi saisi sinusta myös hyvän rengin...vaikka kesäksi....tai...eliniäksi :)
että perheellisillä olisi koko ajan jotain lasten sairastumisia ym. poissaoloja. Samanikäiselle naiselle on varmaan ainakin etu olla sinkku, muuten oletetaan että alkaa hetimmiten laittaa lapsia.
Pitäisi saada vain tarpeet kohtaamaan, eli löytää sellainen vapaa, ok-mimmi, mielellään pitkäaikaiseksi kumppaniksi :).