joko

minkäläisen päätöksen tekisit nyt näiden keskusteluiden perusteella,liittyä vai ei capitaan? Kiinnostusta olis,mut ei tarvittavaa tietoa löydy mistään.
11930
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Itse en liittyisi missään tapauksessa. Alkusijoitukseen olisi kyllä varaa, mutta liian epäilyttävä kokonaiskuva on tullut. Nyt liittyvät joutuvat hyvin todennäköisesti pelkiksi maksumiehiksi (6 kk karenssi "ilman rahaa"). Oma mielipide vain, liittyköön toki ken tahtoo.

Äänestä
  • Oandan demotilillä, tai vaikka oikean rahan tililläkin ja tee sen jälkeen päätös.. Itse olen treidannut ensin Oandan demolla ja nykyisin Oandan FXTradella ja eikä epäilytä lainkaan että käykö clubi kauppaa.

    Olen kuitankin itsekin ollut jo yli 3 vuotta jäsenenä ja ei voi kuin kiitellä sitä sponsoria, joka minulle asiasta aikoinaan vinkkasi. Jo silloin googletettaessa WinClubilla löytyi keskusteluita, joissa puhuttiin ponzista ja kuinka Clubi johto karkaa rahojen kanssa.. siitä on nyt yli 3 vuotta...

    Äänestä

  • työttömät puhuu karensseista. Tuo 6 kk:n karenssi hieman jopa naurattaa.. eli termi on aivan väärä, parempi olisi puhua sijoitusperiodista tai määräaikaisesta sijoituksesta. Ja se koskee kaikkia sijoituksia ei pelkästään uusien sijoituksia eli myös omiani sijoituksiani vaikka olen 3 vuotta vanha jäsen. Mutta limittämällä sijoituksesi joka kuukaudelle 6 kuukauden ajan saat luotua tilanteen jolloin sinulla rullaa limittäiset sijoitusperiodit siten että saat joka kuukausi tuottoja.

    Moni elää virhetiedon varassa ja kun huhulähtee liikkeelle niin on huhulla tapana muuttua fiktiosta faktaksi ellei asiaa korjata. Ja ulkopuolisille ei hirveästi huvita selitellä kun vastaukset on mitä on.

    Äänestä

  • karenssi kirjoitti:

    työttömät puhuu karensseista. Tuo 6 kk:n karenssi hieman jopa naurattaa.. eli termi on aivan väärä, parempi olisi puhua sijoitusperiodista tai määräaikaisesta sijoituksesta. Ja se koskee kaikkia sijoituksia ei pelkästään uusien sijoituksia eli myös omiani sijoituksiani vaikka olen 3 vuotta vanha jäsen. Mutta limittämällä sijoituksesi joka kuukaudelle 6 kuukauden ajan saat luotua tilanteen jolloin sinulla rullaa limittäiset sijoitusperiodit siten että saat joka kuukausi tuottoja.

    Moni elää virhetiedon varassa ja kun huhulähtee liikkeelle niin on huhulla tapana muuttua fiktiosta faktaksi ellei asiaa korjata. Ja ulkopuolisille ei hirveästi huvita selitellä kun vastaukset on mitä on.

    Sitä termiä olen jossain nähnyt tästä käytettävän. Itse en tunne sijoitusmaailmaa, enkä edes ponzimaailmaa, mutta kerroin "mielipiteeni".

    Pointti on kuitenkin se, että ensimmäinen konkreettinen "todiste" asian toimivuudesta eli mahdollinen tuotto tilille voi tulla puolen vuoden päästä sijoituksesta, eikö niin? Vahvistaisitko vielä tämän?

    Äänestä

  • Oma mielipide kirjoitti:

    Mietippäs pankkien karenssitalletuksia joissa rahat saa ulos muka korkoineen vasta vuosien kuluttua.
    Aika epäilyttävältä vaikuttaa, ettei vaan pankkiherrat häviäisi rahojen kanssa.
    Ja tästä konkreettista todistetta saakin odotella vuosia.

    Ja ovatpa nuo manipuloivat pankkiherrat keksineet tälle karenssitalletukselle nimityksen(määräaikaistalletus) jonka saa kuullostamaan rahvaan korvassa hienommalta.
    Rahvas itse tästä karenssitalletuksesta saa korkoa 5%/vuosi, kun pankkiherrat pitävät sen suuren kakun itsellään.

    Äänestä

  • ilman sijoitettua pääomaa, joka on sisällä tietyn ajan. En kutsuisi sitä "karenssiksi"
    Näin on myös pankkitalletuksissa, rahastoissa ym.
    Rautalankaa... maajussikin laittaa siemenet peltoon jotka itää ja tuottaa satoa, heillä on sinun mukaan 4kk "karenssi".

    Äänestä

  • ei tuottoa kirjoitti:

    ilman sijoitettua pääomaa, joka on sisällä tietyn ajan. En kutsuisi sitä "karenssiksi"
    Näin on myös pankkitalletuksissa, rahastoissa ym.
    Rautalankaa... maajussikin laittaa siemenet peltoon jotka itää ja tuottaa satoa, heillä on sinun mukaan 4kk "karenssi".

    Outoja aggressioita herätti, kun kyseli kuuden kuukauden "maksamattomuusajasta". Onko siinä jotain mieltä kalvavaa, kun pitää verrata pankkeihin (joissa sijoituksen voi nykäistä itselleen milloin tahansa maksamalla sanktion) ja maanviljelyyn (outo vertaus, vaikka on siinäkin kai sijoitus upotettuna multaan/paskaan :)).

    Äänestä

  • aggressivista kirjoitti:

    sijoitettuna... peruna 600-800%,vilja 2000-6000%
    Yksi kultajyvä poikii...

    Äänestä

  • aggressivista kirjoitti:

    Outoja aggressioita herätti, kun kyseli kuuden kuukauden "maksamattomuusajasta". Onko siinä jotain mieltä kalvavaa, kun pitää verrata pankkeihin (joissa sijoituksen voi nykäistä itselleen milloin tahansa maksamalla sanktion) ja maanviljelyyn (outo vertaus, vaikka on siinäkin kai sijoitus upotettuna multaan/paskaan :)).

    Pankkien määräaikaisissa talletuksissa ja vaikkapa valtion joukkovelkakirjalainoissa on tietty määräaika jota ennen niitä ei voi muuttaa rahaksa. Pankkitalletuksilla on Suomessa kuitenkin valtion takaus ja pankkien toiminta on tarkasti viranomaisten valvomaa. Pankissa jos on talletus määräaikaiselle tilille, niin käytönnössä sitä vastaavan summan saa milloin vain lainaa pankista kun sen asettaa vakuudeksi.

    Valtion joukkovelkakirjalainoissakin takaajana on valtio. Ellei valtio ajaudu selvitystilaan niin rahan tulo on käytännössä riskitöntä. Mikäli joukkovelkakirjat haluaa muuttaa rahaksi ennen määräaikaa, niin niitä vastaan saa helposti lainaa pankista ja niillä on myös toimivat jälkimarkkinat.

    Winclub / Wincapita -pontsissa on käytössä myös määräaika mitä ennen "sijoitusta" ei voi muuttaa takaisin rahaksi. Winclubin toimintaa ei valvo kukaan eikä mistään voi kukaan edes tarkistaa sen taustalla olevan yrityksen ja henkilöiden tietoja. WC pontsin "sijoitukselle" ei ole myöskään olemassa minkäänlaisia takuita eikä kukaan takaa että sillä tavalla huijatut rahat saisi edes osittain takaisin. Winclub / Wincapitan toiminta perustuukin silkkaan lapsenomaiseen uskoon ja toiveajatteluun.

    WC-kerhon kuuden kuukauden "karenssi" on aika ovela systeemi. Ihan sama kuin itse lähtisin nyt ovelta ovelle keräämään sukkahousut päässä nimettömänä amisjampoilta rahoja ja lupaisin maksaa ne takaisin huikeine korkoineen puolen vuoden päästä. Jokainen vain voi arvata että maksaisinko niitä rahoja koskaan takaisin vai tekisinkö puolen vuoden päästä vain katoamistempun. Mikäli kysymys on liian vaikea jollekkin ratkaistavaksi, niin hommaa voi helpottaa sillä, että taustaltani olisin tunnettu talousrikollinen joka on huijannut aikaisemmin naapuriltakin rahat ja ulosotossakin on kuusinumeroinen summa euroja.

    Äänestä

  • Pontsi on aina pontsi kirjoitti:

    pitää rahansa sisällä kumuloitumassa. siitähän se tuotto tulee.
    kun oliskin sydeemi jonne sais laittaa kumuloitumaan vaikkapa viidexi vuodexi !!!! HuHHuh...se vasta olis jotain.

    Äänestä

"Tarvittavaa tietoa ei löydy mistään."

Näinhän se juuri on. Maailma on täynnä sijoituskohteita, joista saa oikeaa tietoa sijoituspäätöksen pohjaksi. Mieti ihan avoimin mielin miksi Wincapita ei halua tietoa antaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

keetoo kirjoitti:

minkäläisen päätöksen tekisit nyt näiden keskusteluiden perusteella,liittyä vai ei capitaan? Kiinnostusta olis,mut ei tarvittavaa tietoa löydy mistään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu