Hei, tässä lyhyenä tarinani
Elokuun alussa sain ensimmäisen ahdistus/paniikkikohtauksen josta sitten alkoi ahdistus kaikkine ihanineen fyysisineen oireineen ja silloin ei tullut mieleenkään ottaa rauhoittavia, sen sijaan menin sydärin saaneena lääkäriin. Seuraavaksi tuli järkyttävä hulluksi tulemisen pelko, kamalat epätodellisuuden tunteet ja kaikki muu mukava.
Tällähetkellä olen masentunut. Enää ei ahdista tuolla oikeasti HULLULLA tavalla, mutta mikään ei tunnu miltään.
Lähdin kaverin asunnolle, jotta olisin saanut itseni liikkeelle mutta palasin vanhempien luokse.
Lukio jäi kesken, töitä olen etsinyt mutta huonolla menestyksellä. Olen muuttamassa omaan asuntoon, mutta raha on vielä este.
Ei tosiaan auta,että alkaa ajan kulkea!?
Makaan, en jaksa mennä edes tupakalle, syön, syön, syön ja syön ja sitten ajattelen olevani kamala ihrakasa ja ahdistus on mukava.
Olen 18 vuotias ja ennen kesää olin täysin ns. normaali. pirteä yms..
Nyt lääkitykseni seronil 40mg(ei auta, vei pahimman ahdistuksen), otan illalla 50mg seroquelia nukkumiseen sekä usein nuk.lääkkeen. Rauhottavia oon nyt taas nappaillut välillä kun ollut niin turhauttava olo..
Se auttaa jos saa itsensä jotain tekemään, mutta ajaudun taas tähän päivän parin päästä. En yksinkertaisesti jaksa
Perun psykologiajat muka flunssan takia, koska en jaksa mennä. En halua nähdä ihmisiä.
Miten tästä pääsee eroon? Pitäisikö kokeilla esim efexor lääkitystä? minulla olisi sitä aloituspakkaus.
Elokuun alussa sain ensimmäisen ahdistus/paniikkikohtauksen josta sitten alkoi ahdistus kaikkine ihanineen fyysisineen oireineen ja silloin ei tullut mieleenkään ottaa rauhoittavia, sen sijaan menin sydärin saaneena lääkäriin. Seuraavaksi tuli järkyttävä hulluksi tulemisen pelko, kamalat epätodellisuuden tunteet ja kaikki muu mukava.
Tällähetkellä olen masentunut. Enää ei ahdista tuolla oikeasti HULLULLA tavalla, mutta mikään ei tunnu miltään.
Lähdin kaverin asunnolle, jotta olisin saanut itseni liikkeelle mutta palasin vanhempien luokse.
Lukio jäi kesken, töitä olen etsinyt mutta huonolla menestyksellä. Olen muuttamassa omaan asuntoon, mutta raha on vielä este.
Ei tosiaan auta,että alkaa ajan kulkea!?
Makaan, en jaksa mennä edes tupakalle, syön, syön, syön ja syön ja sitten ajattelen olevani kamala ihrakasa ja ahdistus on mukava.
Olen 18 vuotias ja ennen kesää olin täysin ns. normaali. pirteä yms..
Nyt lääkitykseni seronil 40mg(ei auta, vei pahimman ahdistuksen), otan illalla 50mg seroquelia nukkumiseen sekä usein nuk.lääkkeen. Rauhottavia oon nyt taas nappaillut välillä kun ollut niin turhauttava olo..
Se auttaa jos saa itsensä jotain tekemään, mutta ajaudun taas tähän päivän parin päästä. En yksinkertaisesti jaksa
Perun psykologiajat muka flunssan takia, koska en jaksa mennä. En halua nähdä ihmisiä.
Miten tästä pääsee eroon? Pitäisikö kokeilla esim efexor lääkitystä? minulla olisi sitä aloituspakkaus.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sekä Zanor ainekin minulla auttoivat monia lääkkeitä kokeiltiin ensin.Mene ihmeessä psykologille kerran
pääset,vaikea päästä.
Moikka
tilasi on ilmiselvästi vakava, mutta ei liian vakava ainakaan vielä.
Nyt ihan ensiksi sanon, että mielen rikkoutumisen hoitoon tarkoitetut lääkkeet on tarkoitettu ensisijaisesti ihmisen jaloilleen nostamiseen. Niillä hoidetaan seurauksia, ei syitä.
Tämän takia on ensisijaisen tärkeää että menet psykologille. Terapiassa löydetään usein ongelmien syyt ja niitä aletaan hoitaa. Usein lääkitys on terapian aikanakin mukana vain oireiden hoitamista varten. Ja todella, jos olet saanut ajan psykologille, kannattaa tuo mahdollisuus ehdottomasti käyttää. Kaikilla ei tätä mahdollisuutta ole, vaikka tarve olisi.
Ja ilmiselvästi myös lääkityksesi on väärä, kun sinua ei ole saatu jaloillesi edes sen vertaa, että lähtisit sängystä ylös. Senkin takia, psykologille!
Huomioni kiinnittyi myös tuohon, että sanoit kesällä olleesi vielä aivan normaali nuori. Mitä elokuussa tapahtui? Ihmissuhdesotkuja? Yllättäviä ongelmia? Eli tätäkin syypuolta kannattaisi lähteä psykologin kanssa pohtimaan.
Reippautta! t. saman kokenut.
Se on siinä, että olen siellä psykologilla käynyt syyskuusta asti.. Ensin yksityisellä ja kun tilani huoni entisestään pääsin psyk.poliklinikalle. Kävin siellä 2/krt viikossa psykologilla ja psykiatrilla välillä.
Eipä auta. Nyt tuntuu jo turhalta mennä sinne. Torstaina uusi aika, sinne menen.
Tuntuu idioottimaiselta, että tälläkin hetkellä haluaisin juoda vain kännit. Säälittävää