On raskasta elää uskoen, että ei kelpaa kenellekään... ystäviä on vähän, ja heistäkään juuri kukaan ei ota minuun päin yhteyttä. En kehtaa jatkuvasti kerjätä huomiota, joten tapaan ystäviä vain noin kerran viikossa. Naissuhteita on ollut elämässäni (olen 28-vuotias mies) tasan yksi, ja sitä pitkitin epätyydyttävyydestä huolimatta vuositolkulla koska pelkäsin etten kelpaa kenellekään muulle. Lopulta lähdin, ja kovasta yrityksestä huolimatta sen jälkeen ei ole uutta löytynyt. En jaksa enää edes yrittää. Kun saa osakseen aina vain torjuntaa, sattuu jokainen pettymys enemmän kuin edellinen.
En ehkä ole tälle palstalle tarpeeksi masentunut, koska käyn töissä ja nautin siitä. Töissä minusta pidetään, minua arvostetaan ja kunnioitetaan. Työni on osittain ihmissuhdetyötä, mutta omia ihmissuhteita en osaa luoda. Vapaa-ajalla en ole mitään kenellekään - olen "mies jonka ympäriltä tuolit viedään". Itsetuntoni on nollassa. Urheilemalla kovasti pysyn joten kuten kasassa.
Tällä hetkellä en käytä masennuslääkkeitä, mutta joudun ehkä kohta taas aloittamaan ne. Mieletöntähän tämä on - masennus on järkevän ihmisen reaktio siihen, että elämä ei ole ollenkaan sellaista kuin sen toivoisi olevan, eikä kykyjä sen muuttamiseen ole. Lääkkeillä mieliala kohenee hetkellisesti, mutta masennuksen syy ei poistu.
Itsemurhaa ajattelen lähes päivittäin. Olen kuitenkin sen verran vellihousu, että tuskin saan sitä koskaan aikaiseksi. Elämä ei ole elämisen arvoista, mutta biologinen itsesuojeluvietti estää sen lopettamisen.
Ahdistaa...
En ehkä ole tälle palstalle tarpeeksi masentunut, koska käyn töissä ja nautin siitä. Töissä minusta pidetään, minua arvostetaan ja kunnioitetaan. Työni on osittain ihmissuhdetyötä, mutta omia ihmissuhteita en osaa luoda. Vapaa-ajalla en ole mitään kenellekään - olen "mies jonka ympäriltä tuolit viedään". Itsetuntoni on nollassa. Urheilemalla kovasti pysyn joten kuten kasassa.
Tällä hetkellä en käytä masennuslääkkeitä, mutta joudun ehkä kohta taas aloittamaan ne. Mieletöntähän tämä on - masennus on järkevän ihmisen reaktio siihen, että elämä ei ole ollenkaan sellaista kuin sen toivoisi olevan, eikä kykyjä sen muuttamiseen ole. Lääkkeillä mieliala kohenee hetkellisesti, mutta masennuksen syy ei poistu.
Itsemurhaa ajattelen lähes päivittäin. Olen kuitenkin sen verran vellihousu, että tuskin saan sitä koskaan aikaiseksi. Elämä ei ole elämisen arvoista, mutta biologinen itsesuojeluvietti estää sen lopettamisen.
Ahdistaa...
Vastaukset 21
Vanhimmat
En halua masentaa, mutta useimmilla ihmisillä on mielestään isoja ongelmia, joiden voi antaa kaataa itsensä tai sitten ei. Paljon isompia ongelmia kuin siipan tai kaverin löytäminen.
Ensimmäinen lääke on katsoa ympärilleen ja nähdä miten muut pärjäävät ja rämpivät. On tarpeen unohtaa oma napansa ajoittain aivan kokonaan. Pahin kompa on monille kuvitelma siitä, että he voivat suunnitella elämänsä jonkin mallin ja aikataulun mukaan. Kun asiat eivät sitten suju suunnitelman ja haaveiden mukaan niin pettymys on suuri ja masennuskin voi yllättää.
No mitä eteen sitten? Suosittelen elämän elämistä päivä kerrallaan. Toimien vaihtelevien tilanteiden mukaan ja nauttien elämästä, ei sen suunnittelusta ja haavelinnoista. Voin taata, että tuolla tavoin hoituvat asiat varkain kohdalleen, ennemmin tai hieman myöhemmin, mutta eivät aina juuri kuten olisit suunnitellut vaan toisinkin, usein jopa paremmin kuin osasit etukäteen ajatella. Siis päivä kerrallaan eteenpäin pidemmälle huolehtimatta.
Ihmisen aivo ja mieli ovat sellaiset värkit, että ne kuitenkin tekevät taustalla suunnittelua ja haaveilua koko ajan tiedostamattamme. On hyväksyttävä sääntö: ihminen ei voi hallita elämäänsä kuin hyvin rajallisesti ja satunnaisesti. Toinen sääntö: tästä arvaamattomuudesta tulee oppia nauttimaan, koska se juuri on oikeaa elämää, ei suunnittelu ja haaveilu.
Päiviensä päättämisen suunnittelu on silteen viimeksi huvittavin ja tarpeettomin touhupiste, koska me kuolla kupsahadamme joka tapauksessa, ei sen eteen tarvitse erikseen vähäistä elinaikaansa ja energiaansa hukata.
Ja pari asiaa voit samantien unohtaa. Sen miettimisen mitä muut sinusta ajattelevat tai jaksatko yrittää eteenpäin. Miksi edes miettiä näitä? Vastoin yleistä käsitystä ihmissuhteet eivät vaadi yrittämistä. Kova yrittäminen pilaa ja latistaa, suhde muuttuu ahdistavaksi. Toisilleen sopivat ihmiset tulevat toimeen luonnostaan ja he haluavat olla toistensa kanssa ilman jatkuvaa suhdeanalyysiä ja yrittämistä.
Kun aikasi pörräät törmäät moneenkiin ihmiseen, joka on jo ollut ystäväsi aivan valmiiksi.
"En kehtaa jatkuvasti kerjätä huomiota, joten tapaan ystäviä vain noin kerran viikossa"
just just....
minäkään en kehtaa jatkuvasti kerjätä ns. ystäviltäni huomiota, joten tapaan heitä noin kerran kaksi vuodessa....
kumpikohan meistä on yksinäisempi....????????????????????????
siis oikeesti, sä et taida edes tietää mitä oikea yksinäisyys on?!
Kun ikinä yhtenäkään juhannuksena, jouluna, uutena vuotena, vappuna eikä arkena koskaan ei ole ketään jonka kanssa viettää aikaa, tehdä ruokaa tai mennä ulos syömään taikka vaikka bilettämään taikka muuten vain nauttia toistensa seurasta.....
Anteeksi, ei ollut tarkoitus loukata. Luulin tietäväni mitä yksinäisyys on, mutta en kai sitten tiedäkään. En osaa sanoa sinulle mitään lohduttavaa.
Ymmärrän kyllä sua.
Mulla ei ole ystäviä ainakaan täällä missä asun.
Miehestä ei tarvi unta nähdä, en kelpaa katujuopollekaan maksustakaan.
Olen epätoivoinen enkä usko elämän antavan mulle enää mitään hyvää.
:(
Vai vellihousu olet ,mielestäni päinvastoin sillä hän joka uskaltaa elää vaikeatkin ajanjaksot ei ole mikään vellis.
Tosi kamalaa on lukea kuinka ihmiset hautoo itsemurhaa päivittäin ,mietin voisinko jotenkin auttaa edes kirjoittamalla sillä muutahan en voi ,tosin on minulla ase jota äytänkin tänne kirjoitellessa se on RUKOUS.
"En ehkä ole tälle palstalle tarpeeksi masentunut, koska käyn töissä ja nautin siitä."
Tänne palstalle sinä juuri kuulutkin sillä olethan kokenut sen tunteen mitä sanotaan masennukseksi ja silti jaksat töissä pakertaa .
Itsekkin käyn töissä enkä ole masentunut silleen että tarvitsisin mitään hoitoa enkä lääkkeitä ,tosin mielialathan vaihtuu jokaisella ihmisellä päivittäin on niitä päiviä ettei jaksas millään huomiseen .
Kirjoittelen siksi tänne kun olen 18 vuotiaana käynyt pohjalla ja jopa yritin itsemurhaa yms ,eli tiedän nämä tunteet mistä kirjoitetaan .
Vuosia on mennyt ja olen löytänyt elämän tarkoituksen Jeesuksen ja voin kertoa että on olemassa valoa ja iloa vielä tässä ajassa ja senkin kertoa että elämän tarkoitus on löytää yhteys elävään Jumalaan .
Nyt olen yli 50 vuotias ja kauhulla ajattelen jos olisin onnistunut lopettamaan itseni silloin nuorena ,missä viettäisin iänkaikkisuuden sillä sekin on olemassa .
En tahdo peloitella vaan rohkaista etsimään totuutta ja sitä mikä on elämäsi tarkoitus
jaksat toitottaa uskonasioista apuna, joka helskutin viestissä muille. Niihin väsyy... Auttaa voi muillakin tavoin, kun tuomalla itseään sekä uskomuksiaan esiin, heti kun suunsa aukaisee. Yrität vain parantaa omaa oloasi, ei mitään muuta.
Luulisi aikuisen ihmisen itsekkin ymmärtävän, milloin menee liiallisuuksiin!
Siinäpä se onkin Jumalan ihme että jaksan vaan :)
Voit hyppiä yli kirjoituksieni sillä kirjoitan aina omalla nimimerkilläni .Tuon sitä hyvää mitä itse olen kokenut ja tiedän mikä on tärkeintä .
Jos en olisi käynyt omassa elämässä läpi vaikeita asioita en täällä kirjoittelis sillä tiedän todella mitä masennus on ,mutta tiedän senkin että on olemassa voima joka voi muuttaa elämän .
Sinä voit tuoda esille sitä mistä itse olet avun saanut ,onhan täällä tilaa kaikille eikö vaan .
Pahaa en tarkoita kellekkään vaan yritän auttaa lähimmäisiäni niillä leivisköillä mitä itselläni on ,sinulla on oma tehtäväsi ja kykysi käytä niitä .Erinlaisuus on sittenkin rikkautta vai?
Olen aika kauan lukenut Mejuun kirjoituksia ja ne ovat aina olleet helliä ja lempeitä sanoja lyödyille ja särkyneille. Kaikki me tuomme omat uskomuksemme tänne, ei meillä muuta jaettavaa olekaan. Usko on auttanut monia, vaikka mikään muu ei ole auttanut. Vain kymmenen prosenttia narkomaaneista pääsee "kuiville", moni heistä on löytänyt uskon. Onko siinä jotain pahaa? Usko on auttanut minuakin, kun elämäni näytti toivottomalta. Se antoi voimia kestää ja uskoa, että toivottomuudellakin on aikansa.
kyllä kirjoituksianne on luettu ja tiedän tilanteistanne ehkä enemmän kuin luulettekaan, senverran kauan olen ollut palstoja seurannut ja tehnyt tutkimusta.
MUTTA...Apua voi antaa muullakin tavoin, eikä aina toitottaa omia uskonasioitaan, kuin ne olisivat ainoita parannuskeinoja.
Tietysti nimimerkkinne nähtyään voisi viestin jättää väliin(niinkuin olen useasti tehnytkin) mutta silloin alkuperäisen kirjoittajan vastauksia on vaikea ymmärtää ja seurata keskustelua.
Narkomaanitkin voivat olla masentuneita mutta en ymmärrä, miten heidän tilanteensa liittyvät näihin kirjoituksiin.
Tunnen useita "uskovaisia", eivätkä he tuputa uskoaan muille, eivätkä yritä käännättää sairaita uskoonsa, sairauden kustannuksella, silloin kun ihminen on heikko.
Myös maaseudulta ja seurakunta naapurissa.
Kysyn vaan ? kun vastaisuus on noin iso että ei muuta osaa edes kirjoittaa, kuin vain vastustaa, ja vastustaa.
Niibkö se on saidaudenkin kanssa. Vastustuskyky?
Kauanko olet sairastanut. Haluatko parantua. Vai etkö haluakkaan. > No minkäs sille sitten voi ?
Tarkoitat varmasti hyvää, mutta uskontoa olen jo kokeillut eikä se minulle onnea tuonut, päin vastoin. En kiistä sitä että joillekin ihmisille usko voi tuoda elämään sisältöä. Minut se kuitenkin teki vain onnettomammaksi. EI KESKUSTELLA USKONNOSTA ENÄÄ. Sanottavaa minulla olisi paljon, mutta en halua loukata kenenkään uskonnollisia tunteita.
Tähän en voi lyödä kättäpäälle sopimusta etten keskustelisi uskonnosta .Täällä on moni jotka keskustelevat esim politiikasta tai jostain harrastuksesta mistä he ovat apunsa saaneet ja sehän on tosi hyvä että tuodaan eri näkökantoja .
Toki osaan keskustella muustakin sillä päivittäin juttelen satojen ihmisten kanssa ja voin sanoa että tulen kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen niin herrojen kuin narrienkin mutta missään seurassa en kiellä Jeesusta ja Hänen voimaansa .
Miksi ei voi tuoda täälläkin mielipiteensä ja kokemuksensa sellainen ihminen joka on saanut avun Jumalalta ,tuoden yhden näköalan että kaikki voi muuttua kun emme tuijota vain yhteen suuntaan vaan ollaan avoimia muutokseen omassa elämässäni .
Jokainen kirjoittaja tuo "pussistaan"sitä lääkettä minä todennut auttavan ,ja tärkein on mielestäni sisäinen rauha ja tieto minne olen matkalla .
Toinen voi tuosa jonkin terapiamuodon tai lääkkeen joka auttanut ja sekin ok .
Opitaan toinen toisiltamme täälläkin.
Suomi24:n keskustelupalstat on jaoteltu aiheiden mukaan. Ohjeena on mm. että jos haluat keskustella uskonnosta, kirjoita oikeaan paikkaan:
"Valitse oikea palsta aiheellesi. Jos haluat kirjoittaa esim. uskonnosta, käytä uskontoon liittyviä palstoja. Viestit jotka eivät mitenkään liity palstan aiheeseen poistetaan tai siirretään oikeaan paikkaan. [--] Toisaalta myös viesti, joka sisältää esimerkiksi uskonnollista julistusta ja on lähetty esimerkiksi Teiniäidit- tai Maailman menoa -palstalle, ei kuulu sinne, ja on tästä syystä asiaton."
Mielestäni on ok kertoa täällä esim. että "olen saanut suurta apua masennukseeni uskosta, suosittelen seurakunnan toimintaa." Mutta rukousten kirjoittaminen, jeesuksen, Jumalan ja pyhän hengen ylistäminen, raamatunlauseiden siteeraaminen jne. on turhaa uskonnollista julistusta. Se ei kuulu mielenterveyspalstoille!
Mielestäni jokainen voi tuoda sen julki mistä hän on avun saanut masennukseen ,oli kyse mikä palsta tahansa .Toinen saa avun kapakasta ja sen voi kirjoittaa ilman mitään äkäisiä kommentteja ,mutta kirjoitappas että olet avun saanut Jeesukselta niin pitäs mennä johonkin lokeropalstaan ,kukaan ei voi kumota kenenkään kokemusta eikä rajoittaa kirjoittamista täälläkään.
Olen syönyt lääkkeitäkin aikoinaan niin paljon ettei kynäkään pysynyt kädessä saati muutakaan tajunnut ,tiedän niitten turruttavan viakutuksen ,tiedän sairaalassa kamppailevat potilaat joitten olotila näyttää siltä ettei mitään apua ole enään olemassa ,kuitenkin on osa joka selviää uskon kautta ,miksi tästä ei saisi puhua aika outoa .
Valitsin tämän palstan missä kirjoittelen koska olen itse kokenut näitä asioita mitä täällä kirjoitetaan ,mutta jos poistetaan täältä sen takia että tuon julki mistä olen löytänyt elämäni perustuksen ja avun niin sillehän ei sitten mitään voi ,olen ainakin yrittänyt olla aito lähimmäinen .
Mielestäni sinä mejuu olet kirjoittanut uskostasi aina sopivan lyhyesti ja neutraalisti, et pitkiä pätkiä raamatusta siteeraten ja kovasti Jumalaa julistaen, kuten jotkut muut täällä. Kirjoituksissasi on myös muutakin sisältöä kuin uskonto, mielestäni kirjoituksesi ovat lohduttavia ja miellyttäviä. Mutta jotkut muut kirjoittavat hyvinkin julistavia uskonnollisia viestejä, jotka tänne eivät kuulu. On tietenkin vaikea tehdä sitä rajausta, mitkä keskustelut tänne sopii ja mitkä ei, ylläpito ne sitten päättää (mm. jos on ilmoitettu asiattomasta viestistä). Ja jos vain mainitset uskostasi (niinkuin tässä viestiketjussa olevassa ensimmäisessä viestissäsi), jotkut saattavat ärsyyntyä, koska muistavat, että täällä on niitä julistusviestejä aiemmin ollut. Mielestäni tuo tässä viestiketjussa oleva ensimmäinen viestisi ei ole asiaton.
Luin vielä tuon ekan viestisi. Ehkä siinä on ärsyttänyt se, että kerrot, että elämän tarkoitus on löytää usko Jeesukseen. Se saattaa provosoida niitä, jotka ajattelee, että elämällä on jokin ihan muu tarkoitus kuin usko. Jos olisit sanonut, että olet löytänyt oman elämäsi tarkoituksen, viestisi ei ehkä ärsyttäisi, koska se ei väittäisi, että muiden elämällä ei voisi olla muuta tarkoitusta kuin usko.
Tälläisiähän me ollaan että on erinlaisia kipukynnyksiä ja ärsytysrajoja .Eräillä ne on venyvimpiä tai korkeampia kuin toisilla.
Joskus on hyvä kun ärsyttääkin ja se saa pintaan uusia tunteita ja voi olla että rupeaa pohtimaan mikä sittenkin on tärkeintä elämässäni .Sinulla se voi olla jokin toinen asia kuin minulla eikö vaan .Kuitenkin kaikki yhdessä tälläisetkin ärsytykset voivat lopuksi koitua parhaaksemme .
Aikoinaan siis noin yli 30 vuotta sitten kun kävin oman elämäni synkeimpiä aikoja ,minua ärsytti kaikki sellaiset lohduttajat jotka eivät ole kokeneet sellaista kuin meikä eli hyvähän sitä on tulla sanomaan "kyllä se siitä jne",kuitenkin vuosien päästä olen huomannut heillä oli kuitenkin hyvä tarkoitus vaikkeivat osanneet valita sopivia sanoja juuri sen hetken tilanteeseeni.
En voi täällä puhua kuin omasta kokemusistani ja siitä mistä itse olen saanut apuni ,elämäni tarkoitus on löytynyt Jeesuksessa Kristuksessa ja ymmärrykseni mukaan tämä on kaikkien ihmisten elon tarkoitus löytää tie totuus ja elämä.
Huom .minun ymmärrykseni mukaan ,sinä voit ymmärtää asiat toisin ja olet kokenut ne niin ,hyvä kun tuotte julki miten olette päässeet yli vaikeitten elämän tilanteitten.
Ei niin pimeää päivää etteikö ylhäällä olisi aurinko .Olette moni matkustaneet lentokoneelle ja huomanneet kun pääsee paksujen pilvien läpi niin mitä näettekään ,kirkkaus jossa aurinko loistaa. Tälläistä on masennuskin joskus pilvet elossamme on niin paksuja ettei meinaa millään uksoa että mikään valo on olemassakaan saati että se valaisisi eloani .Usko vaan valo on !
Kyllä tänne saa kirjoittaa, vaikkei aivan sängyn pohjalla olekaan. En minäkään ole, enää. Syön lääkettä ja olen käynyt terapiassa ja kohta aloitan tiiviin pitkäkestoisen terapian, jotta minusta taas tulisi tunteva ihminen ja pääsisin sisäisistä möröistäni eroon tai ne eivät ainakaan vaanisi minua koko ajan. Lääke auttaa sen verran, että kestää terapian, pysyy pinnalla muistojensa kanssa.
On hienoa, että pystyt tekemään töitä. Se on suuri asia. Pystyt huolehtimaan itsestäsi. Saat iloa työstä, jaksat urheilla, suuntautua ulospäin. Se on hyvä!
Ajattelen, että sinullekin on joku aikanaan jankuttanut, ettet muka ole hyvä ja kelpaava. Niin minullekin on uskoteltu ja olen sen opin sisäistänyt, liian hyvin. Miksi ajattelet, ettet ole mitään kenellekään? Onko niin, että työkaverisi "eivät tiedä", että ajattelet olevasi huono tai kelvoton? He näkevät, millainen oikeasti olet ja olet ilmeisesti heidän mielestään aivan kelpo mies! Urheilu tai muu toiminta auttaa, koska se pitää omat synkät ajatukset kurissa, vaimentaa niitä. Mutta nuo ajatukset kuplivat pinnan alla nousevat esiin heti, kun tulee hiljainen hetki.
Ehkä sinuakin haittaavat nuo vanhat möröt, kuten minua. Minäkin ajattelin olevani kenellekään kelpaamaton, mutta sitten mieheni löysi minut ja otti omakseen. Kesällä tulee täyteen kaksikymmentä vuotta yhteistä elämää ja lapsia on syntynyt useita. Tahdon tämän kertoa, että sinäkin jaksaisit katsoa elämääsi kauas, horisonttiin asti, ei vain tätä päivää ja hetkeä, jossa näkyy synkkyyttä ja pimeyttä. Nyt voi tuntua ahdistavalta, mutta se ei tarkoita, että koko tulevaisuus olisi ahdistava. Minunkin pahin ahdistajani haudattiin kolme vuotta sitten, mutta ei ahdistus siihen loppunut. Vasta hitaasti terapeuttini turvallisessa hoidossa se on helpottanut. Enää en pelkää, että mörköjä on kaikkialla.
Hei!
Sinulla on yksi asia tosihyvin - sinulla on työtä, viihdyt siinä ja sinua arvostetaan.
Minä, nyt eläkkeellä oleva mummeli, olin murtua työssäni, sillä se otti tosilujille henkisesti - joka työpaikassa oli intriigejä, panettelua ja ainaisia ongelmia. Enkä kelvannut, vaikka olin hyvä ja pätevä.
Eikö niiden työtovereitten kanssa voisi tehdä jotain yhdessä - pikkujouluja, kevätretkiä tai muuta yhdessäoloa - entäpä jos sinä ehdottaisit jotain yhteistä - ulosmenoa tai illanistujaisia!
Sulla on ystäviäkin, joita tapaat eli heitä on enemmän kuin yksi. Voisitko uskoutua jollekin heistä ja kertoa ahdistuksestasi?
Keksi uusia toimintoja- voisit mennä erilaislle kurseille, joissa tapaat ihmisä. Ja chattailla internetissä ja panna ilmoitus sinkkunettiin, no niitä riittää vastaavia.
On paljon positiivista elemässäsi, kuten huomaat ja voit hankkia uutta "menoa ja meininkiä."
Ja olisi hyvä jonkun kanssa puhua, vaikka ammatti-ihmisen kanssa, - se helpottaa.
Teksitini rönsyilee, mutta kirjoitan, koska mulla on poika, jo yli kolmenkymmennen ja hän on sanonut, että hän ei enää edes halua yrittää löytää tyttöystävää, yksinäisyys on hänen kohtalonsa ja minä äitinä olen ollut hyvin huolissani, sillä ei sellaista kohtaloa voi olla, vaikka sanoo, ettei hän ole onneton. Olisin jopa esitellyt hänelle yhden kivan tytön, mutta hän kieltäytyi avustani - mikä mielestäni oli erittäin tyhmää.
Tämä elämä on ainoa, mistä tiedämme, tuonpuoleisesta kukaan ei voi sanoa mitään varmaan, eikä kukaan ole tullut sieltä kertomaan. Niin, että elä elämääsi; vielä koittaa paremmat hetket, voin kokemuksesta sen sanoa, sillä eläkkellä on ihna olla ja olen löytänyt uusia ystäviä - enää ei ole kilpailua, kateutta, eikä juoruilua, kuten työelämässä.
Moi!Minä olen kolmekymppinen nainen. Tässäkuussa täytän kolmekymmentä vuotta.Olen sairas eläkkeellä masennkuseni takia.Olen ihan tavallinen duunari eikä minulla ole muuta kuin masennus. Yasäviä olen saanut muunmuassa työväin yhdistksestä.Minä olen siis työtön mutta harrastuksia riittää.Laulan kertaviikossa karaookea yhden porukan kanssa. Käyn uimassa sillointällöin,Teen pitkiä sauvakävely lenkkejä aina sään salliessa,Kirjoitan kirjeitä ja sähköpostia vanhoille ystävilleni paljon.Minun uusin harraste on työväinyhdistys jonka jäsen olen. Käyn aina työväinyhdistyksen kuukausi kokouksissa sekä retkillä ja muussa toiminnassa mukana. Nytkin ensi lauantaina työväinyhdistys paistaa makkaraa K:marketin pihassa klo:10-11,00Ja puhuu politiikkaa. Olen siinäkin toiminnassa mukana makkaraa paistamassa.Työväin toiminta on minulle sydämmen asia.Vuodenverran olen nyt harrastanut työväin toimintaa.Kuuntelen kotimasita musiikia ja laulan karaooke cd-leviltä kotona työväin lauluja.Sellainen mukava on ainakin minun elämäni. Joskus minulla on väsyttävä kausi jolloin vain nukun.Mutta kun olen pirteä olen oma itseni ja jaksan paljon.Sinun kannattaa hankkia jokin harrastus töiden lomaan.Niin se harrastus piristää kummasti ninkuin minulla työväin yhdistys ja politiikka on.T: DEmari nuori kolmekymppinen nainen.
Pitäähän se kyllä paikkansa, että asiat voisivat olla huonomminkin. Osallistun kyllä kaikkiin mahdollisiin illanistujaisiin joita työkavereiden kanssa järjestetään. Ja olen puhunut yhdelle harvoista ystävistäni ajatuksistani. Tapaan uusia ihmisiä harrastusten puolesta paljon, mutta en osaa ystävystyä heidän kanssaan, vaikka en mitenkään ujo olekaan. Uusia toimintoja ei elämääni enää mahdu - olen tarkoituksella järjestänyt itselleni niin paljon harrastusta ettei elämän tarkoituksettomuuden pohtimiseen onneksi jää paljoa aikaa.
Nettideittailusta voin omasta kokemuksesta sanoa, että en löydä sieltä naisia sen paremmin kuin baaristakaan. Omaan ilmoitukseeni on puolen vuoden aikana tullut vastauksia viisi, eivätkä he vastanneet enää minun vastaukseeni. Käytin syksyllä kymmeniä tunteja kirjoitellen viestejä naisille, ja saldo oli kahdet epäonnistuneet treffit. Uskoakseni kirjoitan ihan järkevää tekstiä enkä mitenkään tarkoituksella tuo esille sitä, että olen aika epätoivoinen... kaipa se näkyy läpi jotenkin. Itsevarmuus on sellainen ominaisuus, jota monet näyttävät miehessä arvostavan. Sitä vaan ei oikein pääse syntymään, kun kokee jatkuvasti pelkkää torjuntaa.
Suomalaisilla naisilla näyttää olevan rima sen verran korkealla, että minä en siitä yli pääse. Ei riitä että mies on luotettava, rehellinen, urheilullinen ja akateeminen. Luullakseni kyse on sosiaalisten kykyjen puutteen ja ruman ulkonäön yhdistelmästä, muutakaan selitystä en keksi. Naamaa ei voi treenata eikä sosiaalisia taitoja opetella kirjoista, joten tilanne tuskin tästä paranee.
Lukekaapas huviksenne Ilman naista -sarjakuvaa http://kvantti.tky.fi/in/. Ihan hyvää huumoria. Tapahtumat vaan ovat niin tuttuja omasta elämästä, ettei hirveästi naurata.