Ei ole mahakipuja eikä suuhun tule hapanta makua.Ei ole poltetta tai korvennusta. Mutta röyhtäsyttää ihan jatkuvasti. Rintalastan alle tulee paineen tuntua jos ei röyhtäise heti kun on tarve. Maha on välillä kuin jalkapallo, vaikka en syö paljoa kerralla.
Neljä vuotta sitten tehty mahalaukun tähystys muista syistä kuin nyt(oli maha usein kipeä.) eikä mitään löydetty.
Olen syönyt nexium 40mg eikä se auta mitään. Hulluksi tässä tulee. Piti saada aika vatsalaukun tähystykseen mutta ylilääkäri haluaakin minut laktoosirasitustestiin. Just...
En ymmärrä mitä tämä voisi olla..? En ole ylipainoinen, en syö rasvaista ruokaa ja karkin olen jättänyt pois, mutta ei auta sekään. Kahviakaan en juo. Liikuntaa olis kiva harrastaa mutta ei pysty kun röyhtäsyttää.
Olen ihan masentunut eikä päivistä tahdo tulla mitään kun suren tätä mahaani niin paljon.
Olen vasta reilu 20v. enkä millään haluis tällaisesta vaivasta kärsiä lopun elämääni.
Röyhtäilen koko ajan. Mikään ei auta.
28
25691
Vastaukset
- tavallista
kaupasta ostettavaa ruokasoodaa maksaa n.euron purkki.
Laita lasilliseen vettä 1-2 tl.ruokasoodaa sekoita ja juo.Toimii kuin närästyslääke.
Biophilus:ta kannattaa myös kokeilla.
Laktoosiintoleranssin huomaat jos jätät kaikki maitotuotteet kuukaudeksikin käyttämättä.Tee juuri tuollaiset oireet,mutta myös vatsan polttelun.
Kannattaa tutkituttaaniin apua löytyy.- galhu
mulle sanoi lääkäri että kaikki ilma mitä yläkautta tulee ylös on myös mennyt sinne yläkautta.eli mitään käymistä ei tapahdu vielä mahalaukussa mikä itsestään lisäisi ilman tuloa.jatkuva nieleskely,purkan pureminen tai jopa tupakan poltto vie ilmaa mahaan ja sitten röythäyttää kun mahapaisuu...
- Outo lintu
refluksitaudin ensiaste.
Ei mullakaan tuossa iässä ollut mitään nykyisiä refluksivaivoja, ne ovat tulleet nyt vasta seitsemän vuoden sisällä.
Vatsatähystystä minä ehdottaisin, ei tuollainen vaiva viittaa todellakaan mihinkään laktoosijuttuun.- refluksi
ja jatkuvaa,myös äänekästä on kyllä refluksivaivaa.
Joku kerto et suokasooda olis hyvä närästykseen, tai joku suola mutta itse en vois käyttää sillä sehän vasta polttaakin ruokatorvessa.
Tietysti jos on terve limakalvo,mutta refluksissa se ei sitä ole useinkaan.
- magen
Mulla on kans ollut jo pidemmän aikaa samanlaisia oireita kun sulla, jatkuvaa röyhtäilyä ja turvotusta, mahan kurinaa ja kipua etenkin vatsan vasemmalla puolella. Ja mahaa on tosiaankin tutkittu oikein urakalla, on otettu ulostusnäytteet, helikobakteeri-, laktoosi- ja keliakiakokeet. Tähystetty kans molemmista päistä. Eikä mitään ole löytynyt. Lääkäri tuli lopulta siihen tulokseen, että oireet ovat toiminnallisia vatsavaivoja eli veikkasi ärtynyttä paksusuolta, johon ei oikeastaan auta muu kuin ruokavaliohoito. Lääkärit eivät näköjään kauhean mielellään laita heti lähetettä vatsatähystykseen, vaan ottavat ensin noita kokeita joita sullekin on näköjään suositeltu.
Röyhtäilyyn voisit kokeilla ilman reseptiä apteekista saatavaa Minifom-lääkettä. Vähentää kaasunmuodostusta ruoansulatuskanavassa. Huomasin itse, että auttoi ainakin jonkin verran röyhtäilyyn.
Kahden viikon maidoton ruokavalio voisi antaa osviittaa sulle siitä, onko kyseessä laktoosi-intoleranssi.
Tsemppiä! - Hmmg
luontaistuotekaupasta niin johan närästykset loppuu.
- refluksi
tekiskin kun lääkäri neuvii,eli noudattas ruokavaliota:maustetut,rasvaset,hapokkaat ruuat pois myös kahvi,joskin kuppi aamulla on juotava.
Niin,varmasti olis helpompaa,itse söin eilen laskiaisruokaa ja laskiaipulla vielä kaiken päälle.
Aamulla heräsin kun kauhea maku suussa,polttelee kurkkua ja olo kun krapulaisella.
Itsekuria tävä vaiva vaatii.- Outo lintu
mitkä olen ainakin itse omassa vatsassani huomannut vähentävän refluksivaivaa on vesi ja korkeampi tuoli.
Vesi jostain syystä närästyttää/hengenahdistuttaa, muut juomat vähemmän. Samoin jos on tuoli, joka on korkeammalla, rasittaa vatsaa vähemmän eli vähentää hengenahdistusta.
Ruokailun yhteydessä ei kannata juoda mitään, jos ei ole ihan pakko. Ja luumut eivät sovi ainakaan minulle.
Samoin istumista kannattaa välttää jos suinkin mahdollista, seisomis-asennossa ainakin minulla hengenahdistusta selvästi vähemmän jos lainkaan.
Ruokailun jälkeen esimerkiksi pitäisi tunnin verran puuhastella jotain sellaista että välttäisi istumista. - Outo lintu
on nuo samat "liirum-laarum"-puheensa, kaikkein parhaat oireet antaa oma vatsa. Kyllä sen tuntee mikä on pahasta.
Minustakin tulisi jo melko hyvä refluksilääkäri... - refluksi
Outo lintu kirjoitti:
mitkä olen ainakin itse omassa vatsassani huomannut vähentävän refluksivaivaa on vesi ja korkeampi tuoli.
Vesi jostain syystä närästyttää/hengenahdistuttaa, muut juomat vähemmän. Samoin jos on tuoli, joka on korkeammalla, rasittaa vatsaa vähemmän eli vähentää hengenahdistusta.
Ruokailun yhteydessä ei kannata juoda mitään, jos ei ole ihan pakko. Ja luumut eivät sovi ainakaan minulle.
Samoin istumista kannattaa välttää jos suinkin mahdollista, seisomis-asennossa ainakin minulla hengenahdistusta selvästi vähemmän jos lainkaan.
Ruokailun jälkeen esimerkiksi pitäisi tunnin verran puuhastella jotain sellaista että välttäisi istumista.kun olla voi,myös minun kohdallani :)
Ei todella sovi kaikki hedelmät,jos mitkään.
Olen selvästi huomannut,että istumista pitää välttää syönnin jälkeen tai sitten laittaa kohottava tyyny selän taakse että ylävatsa ei jää "kasaan".
Yskin taas kun flunssassa,se eilinen syöminen..ja tietysti henkeä ahdistaa. - refluksi
Outo lintu kirjoitti:
on nuo samat "liirum-laarum"-puheensa, kaikkein parhaat oireet antaa oma vatsa. Kyllä sen tuntee mikä on pahasta.
Minustakin tulisi jo melko hyvä refluksilääkäri...ihan helpottaa nyt kun huomaa miten samanlaista voi olla muillakin.
Kellä ei ole tätä vaivaa,ei todella tiedä,mistä kyse sillä tämä ei ole mitään tavallista närästystä. - Outo lintu
refluksi kirjoitti:
kun olla voi,myös minun kohdallani :)
Ei todella sovi kaikki hedelmät,jos mitkään.
Olen selvästi huomannut,että istumista pitää välttää syönnin jälkeen tai sitten laittaa kohottava tyyny selän taakse että ylävatsa ei jää "kasaan".
Yskin taas kun flunssassa,se eilinen syöminen..ja tietysti henkeä ahdistaa.voisi olla myös se että kun otat Nexiumin, niin vasta tunnin päästä syöt aamiaisen. Se voi olla vähän hankalaa jos heti aamusti tekee mieli aamupalaa, mutta tuokin auttaa mulla jonkin verran. Minä siis käytän Somacia.
Mutta ehkä tiesitkin jo tuon. - refluksi
Outo lintu kirjoitti:
voisi olla myös se että kun otat Nexiumin, niin vasta tunnin päästä syöt aamiaisen. Se voi olla vähän hankalaa jos heti aamusti tekee mieli aamupalaa, mutta tuokin auttaa mulla jonkin verran. Minä siis käytän Somacia.
Mutta ehkä tiesitkin jo tuon.vinkistä ja kokeilen huomenna.
Purkissa lukee et 1kpl vrk,ei muuta eikä apteekissa sanottu mitään.
Kokeilen varmasti sillä vaikka välillä tuntuu että nythän olo helpottuu,niin eikös taas kaikki palaa ennalleen..eli ähky,olo syö tai ei,limaa kurkussa,henki pihisee ym.pahoinvointia ja yskää,yskän päälle... - Outo lintu
refluksi kirjoitti:
vinkistä ja kokeilen huomenna.
Purkissa lukee et 1kpl vrk,ei muuta eikä apteekissa sanottu mitään.
Kokeilen varmasti sillä vaikka välillä tuntuu että nythän olo helpottuu,niin eikös taas kaikki palaa ennalleen..eli ähky,olo syö tai ei,limaa kurkussa,henki pihisee ym.pahoinvointia ja yskää,yskän päälle...tyypillistä on oireiden vaihtelevaisuus, ja fiiliksilläkin pystyy vaikuttamaan, ei aina, mutta ajoittain.
Mulla ei tämä vaiva ole varmaan pahimmasta päästä, 40% huonompia jaksoja, 60% parempia, yskää ei varsinaisesti ole mutta hengenahdistusta on, mutta oikeastaan koko ajan opiskelee tätä tautia, ja oppii taas jotain mikä ei sovi. - refluksi
Outo lintu kirjoitti:
tyypillistä on oireiden vaihtelevaisuus, ja fiiliksilläkin pystyy vaikuttamaan, ei aina, mutta ajoittain.
Mulla ei tämä vaiva ole varmaan pahimmasta päästä, 40% huonompia jaksoja, 60% parempia, yskää ei varsinaisesti ole mutta hengenahdistusta on, mutta oikeastaan koko ajan opiskelee tätä tautia, ja oppii taas jotain mikä ei sovi.voimistuu jos kiire silloin tuntuu että vatsanportti valskaa todella.
Eli stressistä tulee selvästi vatsan kanssa ongelmia,pitää muistaa ottaa rennosti. - EksynytSielu
refluksi kirjoitti:
ihan helpottaa nyt kun huomaa miten samanlaista voi olla muillakin.
Kellä ei ole tätä vaivaa,ei todella tiedä,mistä kyse sillä tämä ei ole mitään tavallista närästystä.Nexium auta jos kerta se on sitä refluksitautia? En ymmärrä...
Kävin tänään lääkäris TAAS ja sain ajan tähystykseen. Saas nähä kuinka kauan sitä aikaa saa odotella. Viikko tolkulla tietysti.
Mut miten hyvät ihmiset voitte liikkua vaivojenne kanssa? Kun en juosta voi laisinkaan, kävellä vaan ja salilla käynti on kans yhtä H*lvettiä. Uimaan sentään pystyy jotenkin.
Onkohan se normaalia jos veren makua tulee suuhun kun röyhtäsee..? - ja refluksi
EksynytSielu kirjoitti:
Nexium auta jos kerta se on sitä refluksitautia? En ymmärrä...
Kävin tänään lääkäris TAAS ja sain ajan tähystykseen. Saas nähä kuinka kauan sitä aikaa saa odotella. Viikko tolkulla tietysti.
Mut miten hyvät ihmiset voitte liikkua vaivojenne kanssa? Kun en juosta voi laisinkaan, kävellä vaan ja salilla käynti on kans yhtä H*lvettiä. Uimaan sentään pystyy jotenkin.
Onkohan se normaalia jos veren makua tulee suuhun kun röyhtäsee..?Raskaampi liikunta hengästyttää, uiminen ei.
Jaksan uida pitkänkin matkan ja melko kovaa.
Uimisessa asento, joka ei vaivaa?
Minulla oli pahasti tulehtunut ja haavainen ruokatorvi ( ja palletyrä). Silloin tuli joskus verta. Leikkaus tehty eikä sen jälkeen ole tullut röyhtäilyjäkään. - edelliseen
ja refluksi kirjoitti:
Raskaampi liikunta hengästyttää, uiminen ei.
Jaksan uida pitkänkin matkan ja melko kovaa.
Uimisessa asento, joka ei vaivaa?
Minulla oli pahasti tulehtunut ja haavainen ruokatorvi ( ja palletyrä). Silloin tuli joskus verta. Leikkaus tehty eikä sen jälkeen ole tullut röyhtäilyjäkään.Eipä Nexium auttanut minullakaan
- Outo lintu
EksynytSielu kirjoitti:
Nexium auta jos kerta se on sitä refluksitautia? En ymmärrä...
Kävin tänään lääkäris TAAS ja sain ajan tähystykseen. Saas nähä kuinka kauan sitä aikaa saa odotella. Viikko tolkulla tietysti.
Mut miten hyvät ihmiset voitte liikkua vaivojenne kanssa? Kun en juosta voi laisinkaan, kävellä vaan ja salilla käynti on kans yhtä H*lvettiä. Uimaan sentään pystyy jotenkin.
Onkohan se normaalia jos veren makua tulee suuhun kun röyhtäsee..?aamulla ottaa Nexiumin ensimmäiseksi ja vasta tunnin päästä aamupala. Se on vinkki numero 1.
Vinkki numero 2 on se että Nexium sopii toisille täysin, toisilla taas ei. Minä käytän Somacia kun Nexium ei sovellu minulle, eli jos Nexium ei sovi, kokeile vaikkapa Somacia. Joillakin taas Zolt on paras vaihtoehto.
En harrasta juoksemista, reipasta kävelyä kylläkin, vaivoja varsin vähän.
Normaalissa refluksitaudissa ei ole käsittääkseni normaalia että veren makua tulee suuhun kun röyhtäisee.
Kuinka usein siellä tähystyksessä käyt kun mainitsin sanan "TAAS"?
Jos sulla kerran on refluksitauti, salille käymiset pitäisi lopettaa, se pahentaa vaivaasi huomattavasti koska käy vatsan päälle.
- herkkävatsa
Mulla oli ruokatorven alempi sulkijalihas löysä, joten tuntuu ymmärrettävältä, että ilma kulkeutuu suun kautta ulos. Minullakaan ei ole närästystä. Söin kuitenkin lääkärin kehoituksesta Nexiumia ennen tähystystä Se ei auta röyhtäilyyn. Lääkäri sanoi vaan, että voi käyttää happosalpaajia, ne auttavat, tai sitten ei.Primperania olen ottanut pahoivointiin. Se auttaa myös röyhtäilyyn mulla. Otan myös Cuplatonta.Tuon neuvon sain myös, että ruokaa vähän kerrallaan.
- EksynytSielu
vaan lääkärissä, olen hypänny siellä nyt ainakin neljä kertaa tän vuoden puolella. Ku ikinä ei sieltä mitään apua saa, niin on pakko käydä sitten uudestaan ja uudestaan, jos se lääkäri vihdoin alkais käsittää. Ja alkoihan se. :D
Eipä ole vaikutusta tosiaankaan koko nexiumilla,otin sen aamulla kun heräsin ja söin vasta töissä, tunti siinä oli väliä.
Pelkään, että tähystyksessä ilmenee mahalaukun ja ruokatorven välisen "portin" löystyminen, enkä saa apua kuin leikkauksella. Okei, olen hieman vainoharhainen...Mutta taitaa se olla hyvinkin yleinen vika. Siis kumpikin:D
Tuntuu, ettei minulla olekaan ihan samanlaisia oireita kuin muilla. Vaan tämä röyhtäily ja kuvottava veren maku suussa. Mistään ei satu eikä polttele. Henkeä kyllä tosin ahdistaa välillä, mutta taitaa johtua siitä kun selkä on jumissa aina. - Outo lintu
EksynytSielu kirjoitti:
vaan lääkärissä, olen hypänny siellä nyt ainakin neljä kertaa tän vuoden puolella. Ku ikinä ei sieltä mitään apua saa, niin on pakko käydä sitten uudestaan ja uudestaan, jos se lääkäri vihdoin alkais käsittää. Ja alkoihan se. :D
Eipä ole vaikutusta tosiaankaan koko nexiumilla,otin sen aamulla kun heräsin ja söin vasta töissä, tunti siinä oli väliä.
Pelkään, että tähystyksessä ilmenee mahalaukun ja ruokatorven välisen "portin" löystyminen, enkä saa apua kuin leikkauksella. Okei, olen hieman vainoharhainen...Mutta taitaa se olla hyvinkin yleinen vika. Siis kumpikin:D
Tuntuu, ettei minulla olekaan ihan samanlaisia oireita kuin muilla. Vaan tämä röyhtäily ja kuvottava veren maku suussa. Mistään ei satu eikä polttele. Henkeä kyllä tosin ahdistaa välillä, mutta taitaa johtua siitä kun selkä on jumissa aina.Ei kannata jänniittä sitä vatsaportin löystymistä, se on hyvin yleinen vaiva, minulla mm. sen lisäksi palleatyrä.
Tuo tunnin väli Nexiumin ja aamupalan välillä, niin ei se ala tietystikään heti vaikuttamaan, vie useamman päivän tai useamman viikon ennenkuin auttaa, jos sitten ylipäätään auttaa, sekään siis ei ole varmaa.
Tuo "kuvottava veren maku suussa" on outo tunne, jospa se onkin vaan ns. tunne. Onhan minullakin suussa joku tunne että siellä on outo maku, mutta en kuvailisi sitä "veren maku suussa".
Vatsatähystykseen meno on ihan järkevä päätös. - verenmaku
EksynytSielu kirjoitti:
vaan lääkärissä, olen hypänny siellä nyt ainakin neljä kertaa tän vuoden puolella. Ku ikinä ei sieltä mitään apua saa, niin on pakko käydä sitten uudestaan ja uudestaan, jos se lääkäri vihdoin alkais käsittää. Ja alkoihan se. :D
Eipä ole vaikutusta tosiaankaan koko nexiumilla,otin sen aamulla kun heräsin ja söin vasta töissä, tunti siinä oli väliä.
Pelkään, että tähystyksessä ilmenee mahalaukun ja ruokatorven välisen "portin" löystyminen, enkä saa apua kuin leikkauksella. Okei, olen hieman vainoharhainen...Mutta taitaa se olla hyvinkin yleinen vika. Siis kumpikin:D
Tuntuu, ettei minulla olekaan ihan samanlaisia oireita kuin muilla. Vaan tämä röyhtäily ja kuvottava veren maku suussa. Mistään ei satu eikä polttele. Henkeä kyllä tosin ahdistaa välillä, mutta taitaa johtua siitä kun selkä on jumissa aina.Moikka, mulla myös oireina jatkuva röyhtäily ja verenmaku suussa. Lisäksi mulla on pahoinvointia. Mitään poltteita ei ole koskaan tuntunut.
Nää mun oireet tulee oikeestaan vaan silloin kun oon syönyt jotain raskaampaa. Syönnin jälkeen kaikki on ok, mutta seuraavana aamuna kärsin "krapulasta". Nyt kärsin tästä tokaa päivää putkeen. Pahin pahoinvointi on mennyt ohi, mutta en kyllä voi juuri mitään syödäkään :-(. Rennietä oon popsinut, siitä on pieni apu. - edelliseen..
verenmaku kirjoitti:
Moikka, mulla myös oireina jatkuva röyhtäily ja verenmaku suussa. Lisäksi mulla on pahoinvointia. Mitään poltteita ei ole koskaan tuntunut.
Nää mun oireet tulee oikeestaan vaan silloin kun oon syönyt jotain raskaampaa. Syönnin jälkeen kaikki on ok, mutta seuraavana aamuna kärsin "krapulasta". Nyt kärsin tästä tokaa päivää putkeen. Pahin pahoinvointi on mennyt ohi, mutta en kyllä voi juuri mitään syödäkään :-(. Rennietä oon popsinut, siitä on pieni apu.Minäkään en ole ylipainoinen, enkä syö rasvaista ruokaa. En juo kahvia enkä tupakoi.
- Röyhtäilijä
Eksynyt sielu.... löytyikö syytä vaivaasi? Mulla samanlaisia oireita....
- Anonyymi
Minulla sama. Röyhtäisyt lähtee syvältä vatsasta ja tulee pitkääää röyhtäisyä kunnes helpottaa hetkeksi ja taas kohta uusiksi ja on jatkuvaa. Olen kärsinyt jo kaksi vuotta.
- Anonyymi
Olisiko dyspepsia ?
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00101 - Anonyymi
Minä myös röyhtäilen jatkuvasti, myös tyhjä vatsa röyhtäyttää, heti aamulla kun nousen ylös alan röyhimään, sitä jatkuu koko päivän, närästystä en juuri tunne, kun olen ruokailut, voi vähän aikaa olla ettei röyhtäilyä tule, mutta jonkin ajan kuluttua alan taukoamatta röyhtäilemään. Minulla on todettu kookas palleatyrä ja löysä alasulkija, vain leikkaus voi auttaa tässä vaivassa, mitkään ppi lääkkeet ei auta ja leikkaus arveluttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123880MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808