Osaako joku arvioida vuosittaista leikkaustyötä miehenkorkuiselle kuusiaidalle kun se on ns. valmistunut?
Olen laittamassa uutta kuusiaitaa jonka pituus voisi olla jopa 150 metriä. Paljonkohan tunteja menee vuosileikkaukseen vaikka 10 metriä kohden?
kuusiaidan työmäärä?
4
602
Vastaukset 4
- tarvitaan.
Aiotko hankkia moottorikäyttöisen leikkurin vai harrastatko bodausta? Käsileikkurilla tulee kestämään ikuisuuden. Koneella saat varttitunnissakin molemmin puolin tasaiseksi täystiheänkin aidan. Alussa muuten kuusiaita kasvaa hitaasti ja lopullisesta korkeudesta pääset latvomaan vasta muutaman vuoden kuluttua ja sitten vasta alkaa leikkaustyö, joten aikaa suunnitella leikkuuta sinulla on. Lehtipuuaidan muotoleikkaus sen sijaan aloitetaan jo melkeinpä istutuksen yhteydessä, että tulee tiheäksi ja ei jää kaljuksi alhaalta.
- tarpen mukaan
Kiitos vastauksesta!
Moottorikäyttöinen olisi varmaan paras mutta ajattelin että leikkaako sillä jotenkin haitallisen epätarkasti kuusiaitaa? Pitääkö aina osua vain viimeiseen vuosikasvuun vai voiko ajatella leikkaavansa vaikka tasaisesti esim. 5cm kauttaaltaan. Mitä käy kuusen oksalle kun se katkeaa toissavuoden tai vanhemman kasvun kohdalta. Jääkö vain tynkä ja kasvu tyssää siihen? - tynkiä,
tarpen mukaan kirjoitti:
Kiitos vastauksesta!
Moottorikäyttöinen olisi varmaan paras mutta ajattelin että leikkaako sillä jotenkin haitallisen epätarkasti kuusiaitaa? Pitääkö aina osua vain viimeiseen vuosikasvuun vai voiko ajatella leikkaavansa vaikka tasaisesti esim. 5cm kauttaaltaan. Mitä käy kuusen oksalle kun se katkeaa toissavuoden tai vanhemman kasvun kohdalta. Jääkö vain tynkä ja kasvu tyssää siihen?jos aloitat leikkuuhoidon tarpeeksi ajoissa, vain liian paksuja oksia leikatessa. Kesäleikkuu ennen kesäkuun puoliväliä, että talvisilmut valmistuvat. Oksat tuuhenevat sivuversoilla.
- p.t.
Kommentistasi saa sellaisen käsityksen, ettei kuusiaita vaatisi minkäänlaista leikkaustyötä, kuin vasta täyskorkeana. Latva katkaistaankin vasta siinä vaiheessa, kuten kerroit.
Sivujen kavennus on kuitenkin syytä aloittaa jo toisena vuonna istutuksesta. Mitä kapeampana aitansa kasvattaa, sitä vähemmän se myöhemmin kerää oksia katkovaa lumikuormaa päälleen. Aita on myöskin syytä leikata A-malliseksi = ylöspäin kapenevaksi, silloin myös alaoksat saavat valoa, eivätkä ränsisty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051780
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS471322Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441257Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231000Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita173856Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13800- 48742
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16713Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40646