Pohjoismainen

Kysyisin
Kirjoittanut: muutaman 4.2.2008 klo 05.17


jutun, jos viitsisit vastata. Tai joku, joka tietää enenmmän tämmöisestä touhusta kuin minä.

Mulla on toista vuotta kesken oleva norjalainen henkilökohtainen konkurssi ex-miehen järjestämien sotkujen vuoksi.
Odottelen siis, miten se tulee vaikuttamaan ja vaikeuttamaan minun ja lapseni eloa. Kun saan tietää velkojat ja summat, tulee minun hakea velkajärjestelyä. Ileisesti tietenkin Suomesta, koska päästiin kuin ihmeen kaupalla muuttamaan tänne. Olen kuullut huhuja, jotta joku tulee jopa täällä kotiin hakemaan kaiken rahaksi muutettavan, voiko tämmöinen olla totta ?
Asumme siis ihan tavallisesti eikä meillä ole mitään luxusarvotavaroita.
Asumme myös suuremmassa vuokra-asunnossa, kuin kahdelle ihmiselle kela on säätänyt. Tuleeko meidän nyt siis muuttaa pienempään asuntoon velkajärjestelyn myötä ?
Olen töissä ja maksan vanhaa suomalaista luotton pois ihan kaikella maksuyvylläni. Olen yrittänyt rikosilmoittaa ex- ukkoni touhut ym laittanut kirjallisia selvityksiä näille velkojille, joilta on tullut laskuja.
Monen vuoden jujutuksesta jo kärsineenä tuntuu, että tämä saisi riittää. Voiko siis lisäksi olla, että velkojat hakevat velkasaneerauksenkin jälkeen uudelleen rahojaan niin, että koko loppuelämä menee täysin pilalle ?
Lapseni isä porskuttaa, on uusi rakas ja vauva tuloillaan, ei paina teot omaatuntoa eikä maksele elatustukea eikä kysele lapsen kuulumisia ym.
Mutta parempi näin joka tapauksessa kuin ennen...
1211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tämä kysymys, mutta koetetaas vastata ainakin johonkin.

"Asumme myös suuremmassa vuokra-asunnossa, kuin kahdelle ihmiselle kela on säätänyt. Tuleeko meidän nyt siis muuttaa pienempään asuntoon velkajärjestelyn myötä "

Velkajärjestelyssä tehdään velalliselle hänen maksukykyään vastaava maksuohjelma. Siinä otetaan huomioon kohtuulliset asumiskulut. Voi siis olla, että jos asumiskulut ylittävät sen, mitä ko. paikkakunnalla voidaan kohtuullsina pitää, kaikkia asumiskuluja ei oteta huomioon maksuohjelmassa ja velallisen pitää siten tinkiä muista käyttövaroistaan. Joudut joka tapauksessa ottamaan yhteyttä velkaneuvojaan velkajärjestelyhakemuksen laatimiseksi, joten asumiskustannuskuviot selviävät kyllä sitä myöten.


"Voiko siis lisäksi olla, että velkojat hakevat velkasaneerauksenkin jälkeen uudelleen rahojaan niin, että koko loppuelämä menee täysin pilalle ? "

Ei. Nyt on kysymys yksityishenkilön velkajärjestelystä. Maksuohjelma kestää pääsääntöisesti viisi vuotta, ja kun maksuohjelmansa on suorittanut, niin loput veloista käytännössä annetaan anteeksi.

"Olen kuullut huhuja, jotta joku tulee jopa täällä kotiin hakemaan kaiken rahaksi muutettavan, voiko tämmöinen olla totta ? "

No periaatteessa kyllä, mutta ei normaalia koti-irtaimistoa ulosmitata kun ei sillä ole yleensä juurikaan kummempaa arvoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hlökohtainen konkurssi kirjoitti:

Kysyisin
Kirjoittanut: muutaman 4.2.2008 klo 05.17


jutun, jos viitsisit vastata. Tai joku, joka tietää enenmmän tämmöisestä touhusta kuin minä.

Mulla on toista vuotta kesken oleva norjalainen henkilökohtainen konkurssi ex-miehen järjestämien sotkujen vuoksi.
Odottelen siis, miten se tulee vaikuttamaan ja vaikeuttamaan minun ja lapseni eloa. Kun saan tietää velkojat ja summat, tulee minun hakea velkajärjestelyä. Ileisesti tietenkin Suomesta, koska päästiin kuin ihmeen kaupalla muuttamaan tänne. Olen kuullut huhuja, jotta joku tulee jopa täällä kotiin hakemaan kaiken rahaksi muutettavan, voiko tämmöinen olla totta ?
Asumme siis ihan tavallisesti eikä meillä ole mitään luxusarvotavaroita.
Asumme myös suuremmassa vuokra-asunnossa, kuin kahdelle ihmiselle kela on säätänyt. Tuleeko meidän nyt siis muuttaa pienempään asuntoon velkajärjestelyn myötä ?
Olen töissä ja maksan vanhaa suomalaista luotton pois ihan kaikella maksuyvylläni. Olen yrittänyt rikosilmoittaa ex- ukkoni touhut ym laittanut kirjallisia selvityksiä näille velkojille, joilta on tullut laskuja.
Monen vuoden jujutuksesta jo kärsineenä tuntuu, että tämä saisi riittää. Voiko siis lisäksi olla, että velkojat hakevat velkasaneerauksenkin jälkeen uudelleen rahojaan niin, että koko loppuelämä menee täysin pilalle ?
Lapseni isä porskuttaa, on uusi rakas ja vauva tuloillaan, ei paina teot omaatuntoa eikä maksele elatustukea eikä kysele lapsen kuulumisia ym.
Mutta parempi näin joka tapauksessa kuin ennen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu