Ahdidtuksen tunteet...

ekat viikot on hankalia; hormonit heittelee päin seiniä, jännittää, pelottaa, ei uskalla luottaa osaamiseensa, välillä tekee mieli lähteä karkuun.. näin itse ainakin koin, ja usean itkun tirautin tai raivosin miehelle, kenellepä muulle =)

soita neuvolaan tai puhu kun tulevat kotikäynnille tuntemuksistasi. pyydä numeroita auttaviin puhelimiin (esim. mannerheimin lastesuojeluliiton vai mikä se oli) vaikka vaan varmuuden vuoksi, kysy sopiiko lääkkeesi imetyksen kanssa (jos et imetä, niin kannattanee aloittaa ne heti)joitain masennuslääkkeitä voi syödä vaikka imettäisitkin.

jatka terapiaa.

pyydä ainakin alkuun seuraksesi päiviksi sukulaisia tai kavereita joihin luotat, olettaen tietenkin että löytyy joku jolla on mahdollisuus.

itseluottamus kasvaa lasta hoitaessasi, ei hänelläkään ole tietoa mistään "oikeasta" tavasta hoitaa häntä, opettelette yhdessä.

toivottavasti tästä on edes hieman apua, etkä loukkaannu hyvon suorasta tekstistä!

onnea tuoreille äidille, isälle ja pikku-prinsessalle ja valoisaa keväänodotusta!

Olin samanikäinen saadessani esikoiseni lähes neljä vuotta sitten. Lapsi oli odotettu ja toivottu, mutta kotiuduttuamme ja oikeastaan jo sairaalassa oloni oli kummallisen ahdistunut. Hermoilin, miten selviämme kotona ja pelkäsin koliikkia kuin ruttoa, aivan kuin sinäkin. Minulla ei ollut mitään masennusta taustalla, mutta silti oloni oli aika karmea, vaikka toki vauvasta olin onnellinen.

Aika monet äidit jännittävät juuri sitä, kuinka selviävät vauvan kanssa yksin. Siihen en voi sanoa muuta kuin sen, että ensin kaikki saattaa olla yhtä räpellystä (itse en tiennyt, miten päin vaippa pitää laittaa, ennen kuin poikani syntyi), mutta päivä päivältä elämä vauvan kanssa alkaa sujua yhä paremmin. Sinullekin muodostuu varmasti nopeasti rutiineja, jotka auttavat arjen sujumista. Pian huomaat olevasi tosi kätevä vauvanhoitaja! Koti saattaa olla kuin pommin jäljiltä, mutta älä hyvä ihminen ainakaan tee sitä virhettä, että tuhlaisit kalliit vapaahetkesi (eli sen ajan kun vauva nukkuu) kotitöiden tekemiseen, vaan ota pakkolepo jokapäiväiseen ohjelmaan! Jos joskus saat lisää lapsia, tällaista mahdollisuutta ei todennäköisesti enää ole.

Lopuksi onnea terveestä lapsesta! Vaikka tulevat viikot ja kuukaudet nyt voivat tuntua ylivoimaiselta urakalta, sinun ei tarvitse selvitä kuin hetkestä kerrallaan. Tsemppiä!

P.S. Jos kaikesta huolimatta masennus pyrkii päälle, hae ajoissa apua! Se on nimenomaan hyvää äitiyttä, että tunnustaa reippaasti, jos meinaa käydä liian rankaksi.

Hei, hanki tasokkaita Omega-3 kapseleita, älä halpoja. Niitä olisi kannattanut käyttää jo odotusaikana, ainakin 3 viimeistä kuukautta. Niillä on vaikutusta masennukseen. Lapsellekin ne ovat tärkeitä. Jos odotusaikana taso on ollut alhainen, lapsi vie kaiken ja äiti sairastuu helpommin synnytyksen jälkeiseen masennukseen.
Ehdit vielä vaikuttaa itsesi ja lapsesi hyvinvointiin imetysaikana. Täällä ei kyllä saa mainostaa, mutta apteekista tai luontaistuotekaupasta löytyy ns. kirunaaliöljy, jota voi ottaa aluksi 6 kpl/vrk, erään tunnetun suoramyyntiyhtiön valikoimista löytyy myös kalaöljyvalmiste, jota voi ottaa jopa 9 kpl/vrk.

Toivon sinulle ihania kevätpäiviä pienen tyttäresi kanssa, kyllä kaikki järjestyy.

Olipa tutunkuuloista tekstiä! Minusta tuntui ihan samalta, kun vauvani syntyi. Ahdisti ja pelotti, en uskaltanut olla vauvan kanssa kahdestaan kotona, koska pelkäsin että en saa itkua loppumaan tai osaa muuten hoitaa vauvaa oikein. Minullakaan ei ollut mitään kokemusta vauvoista, tai lapsista yleensäkään. Ensimmäiset kuukaudet olin kokoajan vaan ahdistunut, en pystynyt nauttimaan vauva-arjesta yhtään! Jännitin kaikkea, en pystynyt olemaan yhtään rentona vauvan kanssa.

Nuo tunteesi ovat siis ihan normaaleja, ja menevät ajan kanssa ohi. MUTTA jos ahdistus tuntuu kestävän, niin sitten kannattaa puhua asiasta neuvolassa tai siellä terapiassa. Itselläni tuo ahdistus kesti liian kauan, meni sitten jo masennuksen puolelle. Toivotaan, että sinulla kyse on ihan tästä normaalista "alkukankeudesta", joka menee viikkojen kuluessa ohi! Hormonisi ovat vielä niin sekaisin, että tunteet heittelevät senkin takia.

Vauvaa opit aivan varmasti hoitamaan. Itseäni jännitti alussa pelkkä vaipanvaihtokin, nyt homma sujuu jo ihan automaattisesti. Opit ajan myötä tuntemaan vauvaa, ja tiedät heti mitä hän haluaa ja mitä viestittää esim. erilaisilla itkuilla. Kuulostat fiksulta ihmiseltä, olen varma että pärjäät hyvin vauvan kanssa!

Toivotan teille aurinkoista kevättä! :)

Ahdisti ja pelotti ja itketti ensimmäiset neljä viikkoa ja nyt vasta viides menossa, mut nyt alkaa helpottaa. Tunnen jo iloakin ja onnistumisen riemua, kun olen oppinut tuntemaan vauvaani. Sehän on ihan ventovieras tyyppi joka sieltä putkahtaa maailmaan, ei tarvitse olla sairastanut masennustakaan, kun elämä pyörähtää mullin mallin muillakin vauvan tullessa. Lisänä hormoonimyrsky, väsymys ym. Itselläni ihana terkkari neuvolassa, joka jaksaa kuunnella ja neuvoa ja ystävät ja sukulaiset, jotka jaksoi itkuani (mies ei kyllä ymmärtäny). Toivon sulle kaikkea hyvää, kyllä se vielä iloksi muuttuu, niin minäkin jaksoin uskoa.