Tutkitaanpa virtuaalivarallisuutta

http://www.suomenpankki.fi/NR/rdonlyres/BD52041A-5007-4BC8-9103-A9457EABE83A/0/ttied108.pdf

Kuiva kuvaus, mutta asiaa välissä.

"Asuntojen hinnat ja kulutus voivat
kehittyä samansuuntaisesti monestakin syystä.
Yksi niistä on se, että molempien muutokset
voivat johtua samasta sokista, esimerkiksi
odotetusta tulotason muutoksesta. Asuntojen
hinnat voivat myös vaikuttaa suoraan
kulutukseen luottomarkkinoiden vaikutusten
kautta. Asuntojen hintojen nousu tarjoaa
asunnonomistajille aiempaa enemmän
vakuuksia, mikä taas voi rohkaista heitä
ottamaan lisää lainaa rahoittaakseen haluamansa
kulutuksen ja asuntoinvestoinnit."

"Hän kuvaa edelleen, miten rahoituskriisi leviää ympäriinsä ja pyrkii vahvistumaan itseään ruokkivan prosessin tavoin. Rahoituskriisissä erityisesti
hinnat laskevat, odotukset muuttuvat päinvastaisiksi ja alkuun päässyt kehityskulku
voimistuu entisestään. Mikäli keinottelijat
toimivat velkarahalla, niiden on hintojen
laskun myötä toimitettava lisää vakuuksia tai
käteistä ja omaisuuserien realisointi kiihtyy.
Kun hinnat edelleen laskevat, pankkilainat
jäävät maksamatta ja yksi tai useampi pankki
menee konkurssiin."

"Toiseksi pankkeja ei kannusta
valvontaan sellaisten epäsuotuisten likviditeettihäiriöiden
entistä suurempi todennäköisyys,
jotka kohdistuvat koko rahoitusjärjestelmään
ja jotka ovat riittävän laajoja aiheuttamaan
varallisuushintojen huomattaviakin laskuja.
Tausta-ajatus tässä on se, että pankkien
omatoiminen valvonta ei pysty suojaamaan
pankkeja suurilta epäsuotuisilta koko
rahoitusjärjestelmään kohdistuvilta likviditeettihäiriöiltä,
jotka vaikuttavat varallisuushintojen
romahtamisen kautta."
1190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

http://www.rahoitustarkastus.fi/Fin/Tiedotus/Rata_tiedottaa/5_2007/1.htm


"Asuntojen hinnan kehityksellä ei ole merkitystä asuntovelalliselle, mikäli asuntoa ei aiota myydä tai sitä ei jouduta pakon edessä realisoimaan. Koska juuri asunto on kuitenkin useimmiten asuntolainan vakuutena, asuntojen hintatason lasku vaikuttaa velallisen maksukyvyn heikkenemisestä aiheutuvaan riskiin.

Mikäli velallinen haluaisi muuttaa lainan ehtoja tai ajautuu tilanteeseen, jossa maksuerien pienentämiseksi ehtoja jouduttaisiin muuttamaan, on vakuuksien arvon kehityksellä merkitystä. Ehtojen muuttaminen ja maksuerien pienentäminen onnistuu vain, mikäli vakuuksien vakuusarvot kattavat jäljellä olevan lainamäärän. Mikäli vakuusarvo ei enää kata tarvittavaa lainamäärää, ei lainan uudelleenneuvotteluun välttämättä ole mahdollisuutta. Ilman lisävakuuksien asettamista pankilla ei ole mahdollisuutta myöntää lainaa uusin ehdoin."

http://www.suomenpankki.fi/NR/rdonlyres/65D59463-76B1-4BD5-A30E-B2873A721266/0/07et3.pdf

Kotitalouksien kannalta
asuntomarkkinoiden kehitykseen liittyvät
riskit realisoituvat erityisesti tilanteessa,
jossa asunnon arvo laskee lähelle
tai alle kotitalouden lainojen arvon.
Tällöin kotitalouden lisälainan saanti ja
tätä kautta esimerkiksi kestokulutustavaroiden
hankinta ja mahdollisuus
vaihtaa isompaan asuntoon voivat
estyä. Kotitalous voi myös joutua tarjoamaan
velkojilleen lisävakuuksia olemassa
olevien lainojen kattamiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kas kummaa kirjoitti:

http://www.suomenpankki.fi/NR/rdonlyres/BD52041A-5007-4BC8-9103-A9457EABE83A/0/ttied108.pdf

Kuiva kuvaus, mutta asiaa välissä.

"Asuntojen hinnat ja kulutus voivat
kehittyä samansuuntaisesti monestakin syystä.
Yksi niistä on se, että molempien muutokset
voivat johtua samasta sokista, esimerkiksi
odotetusta tulotason muutoksesta. Asuntojen
hinnat voivat myös vaikuttaa suoraan
kulutukseen luottomarkkinoiden vaikutusten
kautta. Asuntojen hintojen nousu tarjoaa
asunnonomistajille aiempaa enemmän
vakuuksia, mikä taas voi rohkaista heitä
ottamaan lisää lainaa rahoittaakseen haluamansa
kulutuksen ja asuntoinvestoinnit."

"Hän kuvaa edelleen, miten rahoituskriisi leviää ympäriinsä ja pyrkii vahvistumaan itseään ruokkivan prosessin tavoin. Rahoituskriisissä erityisesti
hinnat laskevat, odotukset muuttuvat päinvastaisiksi ja alkuun päässyt kehityskulku
voimistuu entisestään. Mikäli keinottelijat
toimivat velkarahalla, niiden on hintojen
laskun myötä toimitettava lisää vakuuksia tai
käteistä ja omaisuuserien realisointi kiihtyy.
Kun hinnat edelleen laskevat, pankkilainat
jäävät maksamatta ja yksi tai useampi pankki
menee konkurssiin."

"Toiseksi pankkeja ei kannusta
valvontaan sellaisten epäsuotuisten likviditeettihäiriöiden
entistä suurempi todennäköisyys,
jotka kohdistuvat koko rahoitusjärjestelmään
ja jotka ovat riittävän laajoja aiheuttamaan
varallisuushintojen huomattaviakin laskuja.
Tausta-ajatus tässä on se, että pankkien
omatoiminen valvonta ei pysty suojaamaan
pankkeja suurilta epäsuotuisilta koko
rahoitusjärjestelmään kohdistuvilta likviditeettihäiriöiltä,
jotka vaikuttavat varallisuushintojen
romahtamisen kautta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu