Oon 16-vuotias poika ja mulla on sosiaalista ahdistusta ja paniikkia sosiaalisissa tilanteissa. Huomasin tän mun vaivan noin puoltoista vuotta sitten. Menin 9. luokalle ja mulla oli aikamoista ahdistusta. Sit huomasin et tää ei oo ihan normaalia ja menin psykiatrille. Siitä asti oon syöny lääkkeitä ja ne onki auttanu vähän mua tässä puolentoista vuoden aikana. Oon nyt käyny noin vuoden myös psykologilla juttelemassa. Se nyt ei oo mun mielestä hirveesti auttanu. Ei se ainakaa näihin oireisiin oo auttanu. Kyllä se ehkä vähän on henkisesti auttanut
Oon aina ollut sellanen sosiaalinen ihminen et oon tullu hyvin muiden ihmisten kanssa toimeen. Tietysti oon ollu välillä vähän ujo ja hiljanenki, mut siis se on mun luonteenpiirre. Mut olin monesti kuitenki äänessä. Riippu vähän tilanteesta. Ja joskus 7 luokallaki heitin aina välillä jotai vitsii ja muut luokkalaiset repes. Ja jotkut tytöt on sanonu mua söpöks ja sillai. Ei mulla koskaa oo ollu mitää suhdetta, mut en oo muutenkaa mikää semmonen hurmuri tyyppi et osaisin iskee, ni ei se pelkästää tästä ahdistuksesta johdu.
Sillon ku mulle tuli tää ahdistus sillon puoltoista vuotta sitten, ni muutuin aika paljon. Musta tuli sellane ahdistunut ja mulle tuli masennusta. Koulukaveri sano et mä oon jotenki tylsistynyt. Se johtu ja johtuu tästä ahdistuksesta. Nyt on kuitenki vähän helpompi olo kun sillon puoltoista vuotta sitten. Lukio on alkanu ihan hyvin, vaikka siellä onkin aika ahdistavaa.
Sitten näistä oireista, niin yleensä sosiaalisissa tilanteissa ja varsinkin ryhmätilanteissa, niin syke nousee, hikoiluttaa menee ääni sillai käheeks ku alkaa puhumaa sillai jossai tosi ahdistavassa tilanteessa. On niinku semmone olo et olis just juossu 10 kilometrin lenkin. Vaikka mitä oon yrittäny niissä tilanteissa ni ei auta. Esim. yrittää ajatella et ei huomioi niitä oireita. Ja kaikenlaisia hengitystyylejä ja yrittäny rentoutua. Sit mulla rupee joskus hymy nykimään joissain tilanteissa eli ku haluaisin hymyillä, ni yhtäkkii suupielet alkaa nykii alaspäin.
Joo tämmöstä mulla. On tää nii inhottavaa. Ku en oikee tiiä et mistä hemmetistä tää johtuu. Mulla on ollu tosi mukava lapsuus ja paljon kavereita. Ei vaan ymmärrä. Jotenki alkaa pikkuhiljaa oikee raivostuttamaan ku joutuu joka tilanteessa taistelee, ku on nii inhottava olo. No tällästä mulla. Kertokaa toki omia juttujanneki:)
t: 16 v boy
Oon aina ollut sellanen sosiaalinen ihminen et oon tullu hyvin muiden ihmisten kanssa toimeen. Tietysti oon ollu välillä vähän ujo ja hiljanenki, mut siis se on mun luonteenpiirre. Mut olin monesti kuitenki äänessä. Riippu vähän tilanteesta. Ja joskus 7 luokallaki heitin aina välillä jotai vitsii ja muut luokkalaiset repes. Ja jotkut tytöt on sanonu mua söpöks ja sillai. Ei mulla koskaa oo ollu mitää suhdetta, mut en oo muutenkaa mikää semmonen hurmuri tyyppi et osaisin iskee, ni ei se pelkästää tästä ahdistuksesta johdu.
Sillon ku mulle tuli tää ahdistus sillon puoltoista vuotta sitten, ni muutuin aika paljon. Musta tuli sellane ahdistunut ja mulle tuli masennusta. Koulukaveri sano et mä oon jotenki tylsistynyt. Se johtu ja johtuu tästä ahdistuksesta. Nyt on kuitenki vähän helpompi olo kun sillon puoltoista vuotta sitten. Lukio on alkanu ihan hyvin, vaikka siellä onkin aika ahdistavaa.
Sitten näistä oireista, niin yleensä sosiaalisissa tilanteissa ja varsinkin ryhmätilanteissa, niin syke nousee, hikoiluttaa menee ääni sillai käheeks ku alkaa puhumaa sillai jossai tosi ahdistavassa tilanteessa. On niinku semmone olo et olis just juossu 10 kilometrin lenkin. Vaikka mitä oon yrittäny niissä tilanteissa ni ei auta. Esim. yrittää ajatella et ei huomioi niitä oireita. Ja kaikenlaisia hengitystyylejä ja yrittäny rentoutua. Sit mulla rupee joskus hymy nykimään joissain tilanteissa eli ku haluaisin hymyillä, ni yhtäkkii suupielet alkaa nykii alaspäin.
Joo tämmöstä mulla. On tää nii inhottavaa. Ku en oikee tiiä et mistä hemmetistä tää johtuu. Mulla on ollu tosi mukava lapsuus ja paljon kavereita. Ei vaan ymmärrä. Jotenki alkaa pikkuhiljaa oikee raivostuttamaan ku joutuu joka tilanteessa taistelee, ku on nii inhottava olo. No tällästä mulla. Kertokaa toki omia juttujanneki:)
t: 16 v boy
Vastaukset 6
Vanhimmat
olipas jotenkin sulonen viesti:) oikeestaan mua rupes naurattaa ku luin sitä ku itellä ihan samanlaisia oireita, varsinkin toi suupielien nykiminen on tosi raivostuttavaa! siinä tilanteessa on joko hymyiltävä suupielet nykien niin että se näkyy kilometrien päähän tai sitten vaan oltava ihan totinen(mikä luultavasti näyttää kaksi kertaa tyhemmältä:D)
oon kanssa aika ujo mutta se on kuitenkin eri asia kun tää jännittäminen sosiaalisissa tilanteissa, varsinkin isoissa rymissä.. sitten kun on tosi huono päivä ja vaan tarkkailee itseään ja puhiminenkin on tosi luonnottoman kuuloista kun jännittää... mä en oo koskaan hakenut apua tähän jotenkin uskon päräjääväni ilmankin mutta ehkä jonain päivänä jos tää menee tosi pahaksi...nojoo olipas sekava vastaus, onneksi meitä jännittäjiä on muitakin:)
Joo tällästä tää on. Täytyy vaa yrittää kamppailla näissä sosiaalisissa tilanteissa:) Varsinkin esitelmät on kauheita lukiossa. Oon pitäny yhen sellasen kunnon esitelmän jonka luin suoraa paperista, ni oliha se inhottavaa. Mut ku otti vähä beetasalpaajaa ja xanorii, ni kyllä se siitä jotenki meni:D
Oon kyl miettiny et onkohan näil suupieliennykimisoireilla mitään tekemistä ton ahdistuksen kaa. Ku mul on ihan itekki ku oon yksin ku hymyilen, ni hymy vähän sillai nykii välillä. Et en sit tiiä. Alotin tänään syömään magnesiumia, ni saa nyt nähä et auttaakse. Ku magnesiumin pitäis auttaa tollasiin suonenvetoihin. Ja oon kattonu netistä jotain kasvojumppaa et jos vois semmosta harjottaa(kuulostaa aika tyhmältä). Täytyy toivoo et nää oireet helpottais paljonki ku tuun vanhemmaks. Ja toivottavasti sullaki helpottaa.
Niin ei varmaan paljo lohduta kuulla et meitä jännittäjiä on paljon.Mä oon jo aikuinen,mut ihan tasan KAIKKI samat oireet ku mitä kuvailit aina jos joudun jotenki esiintymään,vaik pienellekin porukalle,tyyliin sanomaan mielipiteeni.En valitettavasti osaa neuvoa sua mistä apua,jos ei propralit sun muut ole auttaneet tarpeeks.Ite en ole vielä kokeillu noita beetasalpaajia ku en nykyisin joudu kovin usein ko. tilanteisiin,mut toisille ne auttaa hyvin.
Mut kaikki noi oireet varmaan liittyy siihen ahdistukseen sosiaalisissa tilanteissa,siis lähtee jostain aivojen ja hermojen automaattisesta toiminnasta,koska ne iskee päälle auttamatta,siis et ite ei voi vaikuttaa siihen.
Olet tosi viisas ja rohkea kun oot lähteny hakemaan apua itellesi.Kysele psykologiltasi vertaisryhmistä,jos tuntuu että sellainen sopis sulle.Siis tietääkseni on olemassa ryhmiä sosiaalisissa tilanteissa jännittäjille,joissa yhdessä käsitellään ongelmaa,kaikki samassa veneessä,ja harjoitellaan ongelman voittamista.Monesti helpottaa kun saa käydä ongelman kimppuun muiden samasta kärsivien kans,ei tarvitse pelätä olevansa outo:-)
Näiden sosiaalisesta ahdistuksesta kirjoittavien ihmisten suuresta määrästä päätellen tuollaisia vertaisryhmiä tarvittais Suomen joka kolkkaan,kylään ja kaupunkiin,lähiöön ja kortteliin;-)
Tosipaljon tsemppiä sulle,toivon et löydät apua rasittavaan vaivaasi.Kuulostat symppikseltä nuorelta,jolla on mukava persoonallisuus ja hyvä elämä tiedossa kun vain saat rohkeutta ja itseluottamusta.Älä jää yksin kärsimään ongelmastasi,etsi sinnikkäästi kohtalotovereita ja kaikki mahdollinen apu mitä psykologit osaavat neuvoa.Monet nuoret potevat samaa,asia ei ole häpeällinen vaikka se siltä tuntuukin.
Joo, mulla on samoja oireita. Luokassa ääneen lukeminen tai edes oman nimen sanominen opettajalle on täyttä tuskaa, aina tuntuu että luokkatoverit halveksuu muo, sydän hakkaa, punastuu ja ääni värisee. Kaupassa käyminenkin ahdistaa, kun tuntuu, ettei oo sinne tervetullut.
Mulla kanssa oli yläaste-lukiovuosina aivan hirveetä tuon paniikkihäiriön ja ahdistuksen vuoksi: en pystynyt pitämään esitelmiä, tärisin lukiessa ääneen, puhuessa, kirjoittaessa ja kartoin jopa lukiovuosina syömässä käyntiä, kun tuntui että kädet tärisi aivan kauheesti.
Nyt vasta 20 -vuotiaasta eteenpäin mulla on ollut Cipralex lääkitys. Edelleen jännitän ja panikoin kaupassa käyntiä, puhelimella soittoa jne. ja opiskelu/työ tuottavat ongelmia. Meen kait psykoterapiaan tänä vuonna, jos sieltä vaikka sit apuja.
Tsemppiä teille :)
Mulla on kans tuo puhelimella soitto. Nyt mulla on ongelmana, että oon monta viikkoa yrittäny saada itseni soittamaan koulupsykologille, mutta ei vaan tunnu onnistuvan :/