Ajettaessa Annapolisin, Michiganin, Kalifornian, Nevadan tai Etelä-Carolinan
kaduilla turisti usein törmää taloihin, johon on kiinnitetty kyltti:
Myytävänä. Lähempänä todellisuutta olisi merkintä: ulosmitattu. Samaa
näköalaa avautuu muissakin Yhdysvaltain taajamissa ja osavaltioissa.
Taantuman merkit USA:n kansantaloudessa on nyt näkyvissä kaikkialla.
Joulun aattona television kamera vangitsi ja kuljetti koko maailmalle
amerikkalaisen unelman karmeat kuvat. Hylättyjen junavaunujen keskellä,
lentokentän kupeessa ja mielettömän melun keskellä asui kokonaisia perheitä
ja pieniä lapsia. Telttataajamia syntyy tällä hetkellä Yhdysvalloissa
ennätystahdissa. Ensimmäinen telttayhteisö perustettiin viime heinäkuussa
itäisessä Los Angelesissa. Siellä asui silloin 20 ihmistä. Nyt samoihin
puitteisiin on "mahdutettu" 200 henkeä, suurin osa heistä lapsiperheitä.
Inland empire -alueen julkisivu tuo mieleen vuoden 1929 romahduksen ja John
Steinbeckin tunnettun romaanin. Kapitalismin kriisin sosiaalinen katastrofi
alkaa olla mittava. Asunnottomien määrän räjähtävän kasvun lisäksi nousussa
ovat rikollisuus ja taudit. USA:n ennätys ulosmittauksissa on Kalifornian
niemellä: 250 000 ulosmitattua taloa koskettaa vajaan miljoonan ihmisen
kohtaloita. On vain ajan kysymys, milloin roskalainaansa lyhentämään
kykenemätön joutuu muuttamaan telttakaupunkiin.
Valtakunnallisella tasolla vuonna 2007 talojen ulosmittausten määrä nousi
405 tuhanteen. Jonossa konkurssinäköalaa odottaa vielä puoli miljoonaa
kuluvan vuoden aikana. Global Insight -sijoitusyhtiö arvioi muistiossaan
liittovaltion pormestareille, että ulosmittausten luku lienee ensi vuodeksi
n. 1 400 000 taloa. Muistion mukaan, mikäli tämä näkymä toteutuu, se
tietäisi vielä 524 000 työpaikan menettämistä, 6600 miljardin dollarin
saamattomia verotuloja sekä 130 USA:n kaupungin uppoamista lamaan ainoastaan
tästä syystä. Sen lisäksi se lamauttaisi entisestään asuntomarkkinat
Yhdysvalloissa 1200 miljardilla. Tämän perspektiivin vaikutukset jo
surkeassa tilassa olevaan sosiaaliongelmaan eivät askarruttaneet yhtiön
muistion tekijöitä.
Pörssiromahdukset nopeuttavat lamaansyöksyä.
Porvarilehdet yrittävät "valistaa" lukijoitaan aloittamalla
talouskirjoituksiaan tyyliin: kriisi alkoi viime kesänä
asuntolainarahastojen romahdettua. Tämä on vain osa totuutta. Kapitalismin
kriisi on kokonaisvaltaista. Se piilee järjestelmän rakenteissa ja johtuu
sen ratkaisemattomien ristiriitojen taipumuksesta tulla sovitelluiksi.
Kriisi koskee niin reaalitaloutta kuin fiktiivistäkin taloutta, sekä
tuotantoa että finanssi- tai luottotasoa. Kriisi reaalitaloudessa, eli
vaikeus kiskoa enempää lisäarvoa työvoimasta pakotti globalisaatioon,
resurssien rationaalistamiseen ja pääoman ekspansioon ennennäkemättömiin
mielikuvitussfääreihin. Glogalisaatio ja fiktiivinen talous, roskalainat
ja -rahastot eivät ole reaalitaloudesta erillinen sektori. Fiktiivinen kasvu
kehitettiin sen jälkeen kun reaalitalous ei pystynyt enää ammentamaan
lisäarvoa tuotantoprosessissa. Kun fiktiivinen sektori kaatuu, reaalitalous
ei voi jäädä henkiin.
Reaalitalouden ristiriitojen ratkaisu imaginaarista taloutta kehittämällä on
vain kärjistänyt ristiriitoja. Niiden räjähtäminen tänään on paljon
äänekkäämpää esim. vuoden 1929 kriisiin verrattuna. Tilanne
kokonaisromahduksesta tulee olemaan sitäkin kaaosmaisempaa, mitä suuremmaksi
kuilu on päässyt kasvamaan reaali- ja fiktiivitalouden välillä.
Kapitalismissa kansantalouden ylimääräiseksi kasvaneella osalla on taipumus
romahtaa. Silloin me puhumme kuplan puhkeamisesta.
Itse asiassa ainoa seikka, joka pitää kapitalismia yhä hengissä on
psykologia. Uskoa talouteen ja luottamusta epämääräisiin muuttujiin mitataan
ahkerasti ja se on osa tämän päivän kapitalistien taloustieteen tutkimusta.
Äskettäisessä puheessaan Kaliforniassa Bush kuvaili talousnäkymiä vaikeiksi,
mutta sanoi olevansa optimisti. Hän vielä vaati kansalaisilta, että tämä
hänen uskonsa tulevaisuuteen siirtyisi heille ikään kuin pyhän hengen
välityksellä.
Porvarianalyytikot hämäävät kansaa vesittämällä termien määrittelyt.
Kriisillä tarkoitetaan ohimenevää tilapäistä häiriötä. Kuplalla taas
tarkoitetaan markkinoiden ylikuumenemista tai korjausliikettä, joka toimii
tervehdyttävästi. Heidän mielestään kriisin jälkeen alkaa uusi kasvu ja
kaikki jatkuu ennallaan. Asiat eivät ole näin. Tämä kriisi on kuolemantauti
ja kupla on sen laajasti puhjennut oire.
Kriisi ei siis johdu viime kesän kriisistä asuntomarkkinoilla, vaan
päinvastoin. Kriisi rikkoi kapitalismin heikoimman lenkin, joka omalla
vuorollaan toimii verukkeena kriisin syvenemisessä joka tasolla. Sen vuoksi
kriisi asuntomarkkinoilla ei pysynyt oman alan viitekehyksessä vaan
laajentui koskemaan luottoa, pankkeja, velkakirjoja ja kansantaloutta
kokonaisuudessaan.
Tämän seikan vuoksi perinteiset rahavirtojen pumppaukset tai korkotason
laskemiset eivät pysty kääntämään taloutta alamäestään. Hillitsemättömän
inflaation uhkakaan ei estänyt Fediä laskemasta korkoa kolmeen prosenttiin,
eli tämän hetken inflaatiotasolle. Sellainen toimenpide, tai pelkkä sen
odotus riitti aikaisemmin piristämään kansantaloutta. Nyt se ei vaan riitä,
koska vika ei ole vain yhdessä talouden sektorissa. Sen vuoksi syntyy
lama -sanaa käyttävät nyt muutkin kuin vasemmistolaiset intellektuellit.
Äskettäin perinteiseen talousfoorumiinsa Davosissa kokoontunut kapitalistien
kerma käytti lama-sanaa fakta -sanan synonyyminä. Siellä pohdittiin vain
sitä, miten jyrkkää lamaan vaipuminen voi olla sekä millaiset voivat olla
sen vaikutukset yleismaailmaiseen talouteen.
Talouden syyskuun 11.
Mustamaanantaiksi on maailman pörsseissä kutsuttu tammikuun 21. päivää.
Vaikka Wall Street oli silloin kiinni pyhäpäivän takia, silti
osakemarkkinoilta haihtuivat koko vuoden voitot yhden päivän kuluessa, 1,2
kertaa Suomen kokoisen talouden BKT:n verran, 208 miljardia euroa katosi
vain Euroopan alueelta. Menetetyt arvot saavuttivat 7 % rajan, mikä on
suurempi kuin romahduksessa, jonka aiheutti syyskuun 11. päivän iskut. Tällä
kertaa ilman kaksoistornien "luhistusta". Musta maanantai alkoi aamuyöllä
Kaukoidän pörssien avauduttua. Nykyään romahdukset lähtevät idästä länteen
ja jatkuvat seuraavana päivänä kierrettyään maapallon ympäri. Aasian
markkinoiden musta maanantai oli pahin syöksy vuosiin.
Bushin lupaus 150 miljardin dollarin elvytyspaketista ja Fedin 0,75
prosentin koronlasku estivät toistaiseksi lopullisen romahduksen ja
lykkäsivät ongelmat viikoksi eteenpäin. Kuluneen viikon aikana huomattiin,
että positiiviset talousuutiset eivät kääntäneet markkinoita muuten kuin
päiväksi kerrallaan. Negatiivisia talousuutisia tulvii sen verran paljon,
että epävarmuus tulee jatkumaan aina suurromahdukseen asti. USA:n heikkous
näkyy Japanin viennissä, joka supistuu neljännen peräkkäisen kuukauden ajan.
Pelkästään joulukuussa vienti väheni 4.5 %. Se ei vain syvennä laman näkymiä
Yhdysvalloissa, vaan se pakottaa Japanin koko vuoden lukemat miinukselle.
Korot ovat Japanissa pitkään olleet miltei nollatasoa ja inflaatio alkaa
näyttää sielläkin hampaansa.
Dollarin entisestään heikentyminen tulee vaikuttamaan samansuuntaisesti myös
Euroopan viennissä. USA:n talouden näkymät tarttuivat myös
teknologiaosakkeisiin Euroopassa. Intelin osakekurssi putosi 14% yhden
päivän aikana vaikka teknologiayhtiö ilmoitti ennätystuloksestaan. Intelin
mikroprosessoreita käytetään 80 prosentissa tietokoneista. Yhtiön
liikevaihto kasvoi viime vuonna 10%, jonka seurauksena liikevoitto
tuplaantui kahteen miljardiin euroon. Uutiset "taudin" leviämisestä ja
laajentumisesta kaikkiin talouden sektoreihin pakotti Fedin laskemaan
korkoaan lisää.
Selkä seinää vasten ovat ennen muita ns. hedge funds:it. Pääomaa rahan
muodossa hedge fund -rahastoissa "lukittuna" on kahdentuhannen miljardin
dollarin edestä. Suurin osa näistä rahastoista kokee keskimäärin 10
prosentin tappioita. Tämä aiheutti pettymyksen osakkaille, jotka vaativat
sijoittamansa pääomat takaisin. Painostus ilmenee sillä, että osakkaat ovat
sulkeneet rahoitushanoja, mikä on tukahduttamassa markkinoita.
Eurooppalaiset hedge -rahastot päättivät myydä pois hinnalla millä hyvänsä
osakkeita sekä lakata maksamasta juoksevia laskuja. Sen seurauksena
osakehinnat romahtivat entisestään. Monet niistä pitävät päämajaansa
Lontoossa. Corin, Phylon, Addax FX1, Henderson Global Currency, Odey
Treasury, Sector ERV, Kinetic Special Situations tai Polar Technology ovat
muutamia nimiä. Hedge fund:it lukitsevat sijoittajiensa rahat kolmesta
kuukaudesta kahteen vuoteen. Syynä siihen on likviditeettikriisistä johtuva
paniikki.
Pankit ja vakuutusyhtiöt.
Kauko-idässä puhjennut romahdus 1997-98 siirtyi länteen kolmessa vuodessa.
Vuonna 2001 pyörremyrskyn silmässä ei ollut Aasian tiikerit vaan
yleismaailmaisen kapitalismin sydän, Yhdysvallat ja pääoman kehittynein
it-ala. Silloin puhuttiin dot.com -kuplasta. Sitten seurasivat "terrori-iskut",
uusi sotakausi ja USA-Kiina -suhteisiin perustunut stabiliteetti. Nyt
aikakauden tultua tiensä päähän, dot.com -kriisi muuttui ensin
home.com -kriisiksi ja saman tien valtavaksi kuplaksi pankkisektorilla.
Samalla vanha tuttumme dot.com -kupla palaa takaisin aikaisempaa
kärjistyneimpänä.
Tämän periodin ominaispiirteitä on pankkien osalta sarja ilmoituksia, jossa
kerrotaan monien miljardien dollarien tappioista. Tappiopankkien etupäähän
sijoittuvat amerikkalaiset jätit kuten Citigroup, jotka ovat Merrill Lynchin
kanssa maailman suurimmat pankit. Ensimmäinen ilmoitti 9,8 miljardin
dollarin tappioista, mikä pudotti sen osakearvon 50%:lla. Ainoastaan viime
vuoden viimeiselle neljännekselle, Merrill Lynch ilmoitti 9,83 miljardin
dollarin tappioista. Sen osakkeet menettivät 42% arvostaan. J.P.Morgan on
USA:n kolmanneksi suurin pankki. Sen tappiot subprime -kuplasta nousevat 1,3
miljardiin dollariin. Roskalainat ovat aiheuttaneet pankeille yhteensä
toistaiseksi yli 100 miljardin dollarin vahingot. Alamäki on vasta alussa.
Arvioiden mukaan yksistään Subprime -kupla tulee maksamaan pankeille
400 -500 miljardia dollaria. Summa ei sisällä keskuspankkien pumppaamia
summia likviditeetin helpottamiseksi. Nämä tulevat nousemaan tuhansiin
miljardeihin. West Fargo on suurin pankki länsirannikolla. Sen tappiot
roskalainoista nousevat 1,56 miljardiin dollariin.
Pankkikriisi leviä globalisaation oloissa kuin lintuinfluenssa. Japanin
suurin pankki, Mitsubishi UFJ Financial ilmoitti subprime -tappioiksi 50
miljardia jeniä. Viime vuoden syyskuuhun asti tappiot olivat neljässä
miljardissa. Saksan WestLB -pankki kirjasi viime vuonna yhden miljardin
euron tappiot. Tammikuun alussa saksalainen Hypo Real kirjasi 390 miljoonan
euron tappiot liittyen roskalainoihin. Eurobank ennustaa maailmanlaajuiselle
taantumalle jatkoa.
Virus iskee parasta aikaa USA:n vakuutusobligaatioihin. Tämä on
luottokriisin seuraava lenkki, joka katkeaa. Siihenkään Fedin koron
laskemiset eivät auta. MBIA on yhtiö, joka vakuuttaa velkakirjoja. Sen
tappiot viime vuoden viimeisellä neljänneksellä nousivat 3,5 miljardiin
dollariin. Roskalainat ovat jo vanha juttu, nyt kriisin ytimessä on pankit
ja vakuutusyhtiöt. MBIA (Municipal Bond Insurance Association) on alansa
suurin yhtiö. Euroopassa vakuutusyhtiöt noteeraavat vastaavanlaisia
tappiota.
Islannin pankkien tulokset romahtivat loppuvuonna. Rahoitusmarkkinoiden
epävakaus heijastuu ensin niissä pankeissa, jossa on otettu enemmän riskejä.
Sveitsin UBS -pankki ilmoitti äskettäin uusista tappioistaan. Pankki ei ole
tehnyt tappioita kertaakaan historiassaan. Nyt tappiot vain roskalainoihin
sekaantumisesta nousevat 12 miljardiin euroon. Prosentuaalisesti suurimpien
pankkien kurssit heijastavat luottokriisiä seuraavasti: Citigroup -46,3%,
Wachovia -33,4%, Bank of America -22,8%, JPMorgan -20,3%.
Vaikka ilmoitetut tappiot riittävät siihen, että voisimme tehdä
johtopäätöksiä, on sanottava, että ne taitavat olla todellisuuden jäävuoren
huippu. Räikein tapaus on ranskalainen Societe Generale:n jupakka. Pankin
nuori meklari Jerome Kerviel sai käytännössä vapaat kädet käsitellä 50
miljardin euron pankin rahoja "epävirallisissa pelissä" futuurikaupan
parissa. Kun tästä pankille aiheutui miltei viiden miljardin euron tappiot,
meklari tunnusti ja antautui poliisille vapaaehtoisesti. Meklarin asianajaja
Christian Charriere väittää, että Kervielin esimiehet tiesivät koko ajan
menoista. Muuten olisi täysin mahdotonta kiertää pankin
riskienhallintajärjestelmiä vaikka kuinka meklari olisi kuinka taitava
virkailija. Sitä paitsi jupakka paljastui vähän aikaisemmin, mutta pankin
johto päätti pitää sen salassa toivossa ratkoa kriisiä ennen kun tappioista
saataisiin avoimesti tietää.
Societe General on pyyhkinyt saataviensa luettelosta osia, jotka liittyvät
subprime -kriisiin. Sen seurauksena ranskalainen pankki ei kykene maksamaan
pois sen jälkeen saamiaan lainoja. Samassa veneessä on Belgian pankki
Fortis. Talousanalyytikot puhuvat nyt Societe General -syndroomasta, joka
kummittelee tämän päivän Euroopassa ja koko maailmassa. Sijoittajat
pelkäävät, että muutkin pankit seuraavat toiseksi suurimman ranskalaisen
pankin esimerkkiä ja "siivoavat" kirjanpitonsa. Markit iTraxx -indeksi
mittaa pankkien kykenemättömyyttä lyhentää lainojaan. Niin 25 kuin 125:kin
suurimman pankin ja vakuutusyhtiön kohdalla indeksi oli noussut 64 yksiköstä
69:än.
Korkomarkkinat ovat täydessä paniikissa ja kaaoksessa. Luottamuspula on
näkyvissä ja on vain ajan kysymys, milloin paniikki heijastuu massiivisella
osakkeiden poistamishuumalla. Viimeistään silloin tiedetään, että kun jokin
kuolee, on hautajaisten aika.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ajamassa läpi Venäjän puoleisesn karjalan ja saat vähän suhteellisuuden tajua...
Kannattaa lukea ajatuksella.