Tämän tunteen osaa jo välttää aika hyvin, mutta sitten sen taas saa jonkun baarireissun jälkeen riesakseen. Siis jää joku mies mieleen ja taas ollaan kusessa pitkän ajan. Yöt valvottaa, työt ei tule tehtyä ja minkä takia, ihan turhaan. Ei pitäisi koskaan ihastua. Eikä varattu saisi edes ihastua.
Teen taas tiliä itselleni miksi ihmeessä olen tässä suhteessa. Vai pitäisikö sulkea slmät ja laittaa sydän pieneen poksiin ja ei koskaan enää kuunnella sitä. Onkohan se edes sydän joka valittaa,vai järki vai muut halut. Katoaako tuollaiset haihaittelut yhteisten lasten, auton ja asuntovelan myötä. Vai pahenee?
Teen taas tiliä itselleni miksi ihmeessä olen tässä suhteessa. Vai pitäisikö sulkea slmät ja laittaa sydän pieneen poksiin ja ei koskaan enää kuunnella sitä. Onkohan se edes sydän joka valittaa,vai järki vai muut halut. Katoaako tuollaiset haihaittelut yhteisten lasten, auton ja asuntovelan myötä. Vai pahenee?
Vastaukset 7
Vanhimmat
kuinka voit edes ajatella perheen perustamista, asunnon ostamista ja sitä muuta, kun haihattelet tuolla lailla? joku sinulle, sinussa, taitaa kertoa, ettet ole vielä valmis asettumaan.
vakavassa parisuhteessa on vastuunsa. silloin pitää kyetä unohtamaan ne haihattelut ja keskittyä rakentamaan sitä yhteistä ja omaa. eikä vilkuilla kaihomielisenä muihin maisemiin.
tietysti etenkin pitkässä suhteessa saattaa eteen tulla ihastus, mutta tuo sinun kuulostaa enemmänkin tavalta kuin poikkeukselta. sori, jos tuli ankaraa tekstiä.
Taas yksi jolla on vakavia tunne-elämän ongelmia. Sydän vaan sinne poksiin. Ja onnellista loppuelämää.
Ja toinen vastaaja oli kyllä oikeassa, pitäisi tehdä tiliä itsensä kanssa ennen kuin alkaa tekemään lapsia keskelle kaikkea tuota haihattelua.. Uusia ihmisiä joiden elämä on pilalla jo ennen kuin syntyvät.
Lisään vielä että tiedän mistä puhun koska minä olin juuri sellainen lapsi.
Voi miten tuttua..tuli nuoruus mieleen. Minulla oli just tuollaista ja ajattelin, etten koskaan vakiinnu. No sitten ammatti valmis, työ valmis, sitten järki käteen ja naimisiin. On lapset, asunnot, velat yms.. Mutta kun tapaa niin ihania ihmisiä ja suhde ehkä sittenkin enemmän järki kuin tunne perustein tehty, niin minäpä ihastun vieläkin niin helposti. No tosin se ei johda mihinkään, mutta olisko ollut parempi ilman perhettä?? Olisiko löytynyt se oikea tunneihminen jostakin...ei vastauksia. Mutta rankkaa se on tuokin vaihe, tosi rankkaa. MInä en ole ehkä kasvanut aikuiseksi, en kai kasvakkaan. Mutta parempi elää sydän vauhdissa mukana kuin robottina.
Ihanaa (ja kamalaa) että joku muukin tuntee noin ja painii samoissa soissa. En tiedä.. riippuu varmaan siitä onko järki -vai tunneihminen. Haluaako tuttua arkea vai uusia kokemuksia. Itse olen alkanut taipua sen puolelle, että KERRAN tässä vaan eletään. En halua olla katkera vanhus, enkä myöskään tunnontuskainen. En siis halua miettiä silloin, että kumpa olisin valinnut toisin ja että hitto kun tuli tuhlattua elämä toimistotöissä 24/7. Voiko sitä katua että on kuunnellut sydäntään? Takkiinsa voi saada, mutta tulipahan koitettua.. Mielestäni voi tehdä mitä ikinä haluaa, kunhan ei tallaa toisten varpaille. Ehkä olen naivi, mutta ehkä haluan säilyäkin sellaisena. :)
klöljö