Onko tämän ilmoituksen tarkoitus heittää pyyhe kehään saappaat jalassa ja kypärä lommolla?
Suoraan sanottuna tämä on kieltämättä takaisku näin kuntavaalien alla, mutta minkä Saqittarius, eli Leteensuo kestää täysosumia isänmaan turpeen lennellessä yläilmoihin keskityksisssä, olkoon se määrä paskaa, mikä voi yhtäaikaa olla ilmassa poliittisen sopankeiton epätasapainotilanteessa aiheuttamassa vatsahappojen voimistumista ja närästystä sopimattomuuden kummankin puoleisina esityksinä.
Erityisesti toivotan Sagittariukselle
menestystä valitsemmallasi urallasi sähköisen tietoisuuden parissa.
Toivon perhe-elämällesi menestystä, ja erityisesti toivotan sitkeyttä jaksaa kasvattaa lastasi kaikista vaikeuksista huolimatta. Synnynnäinen rajattu yhteys ulkomaailmaan on ollut monelle tieteentekijälle siunaus, sillä he ovat voineet keskittyä täysillä mielenkiintonsa kohteisiin.
Joten, pidä huoli siitä, että lapsellasi on mahdollisuus kokea monia erilaisia mielenkiintoisia asioita, jotta hän ehkä jonain päivänä löytää oman mielenkiinnon kohteen ja tätä kautta yhteyden maailmaan.
Ja muista, että Suomen Keskusta toivottaa sinut aina tervetulleeksi kannattajajoukkoonsa, tapahtuipa se sitten oman henkilökohtaisen valintasi muodossa tai poliittisten voimien yhdistymisen kautta.
Se, että minä, Hietanen ja moni muukin olemme olleet ahterissasi paiseena peräpukamien vieressä märkien haavojen uumenissa - kuin höyläämättämöstä istuimesta tarttuneet tikut,jotka ovat märkineet takalistossasi useista katkaisu ja poistoyrityksistä huolimatta, suorittaessasi tätä sheriffin epäkiitollista, mutta niin ihanaa tehtävää, ei tarkoita sitä, etteikö meillä olisi käsitystä tehtäväsi tärkeydestä.
Leteensuo, sinussa on ainesta poliitikoksi, koska politiikassa, jos missä tarvitaan erityisesti sietokykyä kestää erilaisia mielipiteitä. Jos et vielä liity Keskustan riveihin, suosittelen sinua lämpimästi aktivoitumaan entistä enemmän aikaisemmin esittämäsi kannattajajoukon parissa.
Siellä sinun järjestelykyvyillesi olisi aivan varmasti käyttöä.
Olen varma, että näistä moderaattori vuosistasi koituu sinulle jotain hyvääkin kokemusta, kaikesta harmista huolimatta.
Ennenkaikkea, älä menetä luottamustasi huomiseen ja kansan tulevaisuuteen, vaikka ihmiset murtuvatkin,
jatkuvasti,
ihan joka kerta,
ja vielä senkin jälkeen,
ja vielä toistamiseen.
Sillä on niitäkin, jotka
eivät anna periksi,
vaan ovat valmiita
tekemään Suomen kansan tulevaisuuden eteen
kaiken sen, mitä itsenäisen Suomen kansalainen
voi ja pystyy,
kaikin tavoin
kaikkina aikoina
kaikissa oloissa
--------------------------------------
Lopetan
Kirjoittanut: SagittariusM-61 6.2.2008 klo 10.25
Monelle tämä on varmaan ilouutinen eli lopetan tämän palstan valvonnan kuten myös Maailman menoa palstan valvomisen.
Koittakaa kirjoitella asiallisesti ja pysykää palstan aiheeseen liittyvissä asioissa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.