Olen usein ollut vaimoni kanssa saunassa, jonkun vieraan pariskunnan kanssa ja saa siitä mielihyvää, jos vieras mies katselee vaimoani sillä silmällä. Kerrankin viime kesänä erään kaverin kulli alkoi seisoa oikein kunnolla, kun katseli vaimoni hyvännäköisä tissejä ja karvaista vittua.
Onko muilla vastaavia tilanteita?
sauna
29
10499
Vastaukset
- Sepi
Me ei kyllä ihan tuntemattomien kanssa olla pariskuntana saunottu. Ystävien ja kavereiden kanssa kyllä. Kerran kun oltiin kavereiden kanssa mökillä talkoissa, tuli vaimo sinne myös avuksi. Illalla menin kolmen miespuolisen kaverini kanssa saunaan. Pian vaimo tuli myös lauteille. Kyllä siinä tunnelma aika lailla sähköistyi, kun vaimoni oli alastomana kanssamme saunomassa. Kaverit ensin vaivihkaa vilkuilivat vaimon rintoja, mutta aika nopeasti aivan avoimesti antoivat katseen levätä hänen a-kupin nuppurinnoissaan.
Pian vaimo lähti järveen uimaan, ja me miehet perässä. Silloin huomasin yhdellä kavereistani vähän ongelmia alkavan erektion kanssa. Oli semmonen "puoliheijari". Uimme vähän aikaa virkistävässä vedessä, kunnes vaimo sanoi palaavansa saunan lämpöön. Jotenkin kummasti kaverit uivat lähemmäs laiturin portaita, ikään kuin vuoroaan odottamaan. Vaimon noustessa portaita käsitin mistä oli kyse.
Vaimon kavutessa hitaasti porrasaskelmia, oli meillä hieno näkymä hänen pakaroihinsa ja niiden välistä pilkistävään pimppiin. Vaimo oli tilanteesta tietoinen, ja viimeisellä portaalla vielä kumartui korostetusti eteenpäin. Näin myös pienet häpyhuulet vilahtivat näkyvissä.
Kun tulimme saunaan, oli vaimo istumassa ylälauteella kantapäät lauteen reunalla ja käsivarret polvien ympäri kiedottuna. Hän oli muuten hyvin säädyllisessä asennossa, mutta posliinipimppi oli aivan selvästi näkyvissä, kun valoa tuli vielä sopivasti lampusta lauteiden välistä.
Oli siinä herkullinen näky kerrassaan. vaaleanpunainen klitorishuppu ja vähän tummemmat pikkuhäppärit olivat puristuneet kokonaan näkyviin. Kovasti kaverit viivyttelivät lauteille kiipeämisessä.- vain
Me ollaan oltu useasti ja aina tunnelma on sama. Kyllä vierailla mieheillä alkaa varmasti alapäässä tuntua, kun näkevät vaimoni melko hyvän näköiset tissit ja komean perseen, sekä tietenkin tuuhean vitun. Vaikka olemme jo keski-ikäinen pariskunta, niin kummallisesti vaikuttaa.
Viime kesänä olimme eräässä hotellissa ja siellä tuli kanssamme saunaan 5-miestä.
Vaimoni osaa hyvin vielä sen, että tissejä vähän nostellaan ja lapäätä levitetään.
Katsoa saa vaan ei koskea. - oikein "säädyllisessä...
asennossa lauteilla, jotta posliinitorttu näkyi taatusti oikein kunnolla kaikkien miesten silmien edessä. Akkasi nautti torttunsa esittelemisestä miespuolisille saunojille. Sitä nimenomaan kiihotti sen näyttäminen.
Torttu näkyi siten kuten akkasi oli sen tarkoittanutkin. Mutta olet ihmemies, kun annat vaimosi näytellä sitä muille miehille... - tunnelma
vain kirjoitti:
Me ollaan oltu useasti ja aina tunnelma on sama. Kyllä vierailla mieheillä alkaa varmasti alapäässä tuntua, kun näkevät vaimoni melko hyvän näköiset tissit ja komean perseen, sekä tietenkin tuuhean vitun. Vaikka olemme jo keski-ikäinen pariskunta, niin kummallisesti vaikuttaa.
Viime kesänä olimme eräässä hotellissa ja siellä tuli kanssamme saunaan 5-miestä.
Vaimoni osaa hyvin vielä sen, että tissejä vähän nostellaan ja lapäätä levitetään.
Katsoa saa vaan ei koskea.Viimeksi saunoessamme kolmen eri pariskunnan kanssa, minusta tuntui siltä, että kaverit ainoastaan katsoivat minun vaimoni hyvännäköisiä paikkoja. Persettä, tuuheaa karvoitusta ja oikein hyvän näköisiä ja kokoisia tissejä.
Siinä kaverien ja vähän minunkin melani teki merkkejä paisumisesta.
Saunakaljoilla äijäporukassa keskustelimme tilanteesta ja mukavalta se tuntui, kun kaikki kehuivat minun vaimoani. Jokainen myönsi, että alkoi vähän alapäässä tuntua, mutta kyllä se siihen jää.
Lupasimme kyllä jatkaa saunottelua tulevaisuudessakin.
Käymme kuitenkin myös aika usein kylpylöissä ja siellä höyrysaunoissa näyttäytymässä ja seuraamassa muita.
Joskus on tullut otettua pukukopissa ennen saunaan menoa ja se on komeaa, kun on vielä häpy pystyssä ja tissit kovana. - Anonyymi
tunnelma kirjoitti:
Viimeksi saunoessamme kolmen eri pariskunnan kanssa, minusta tuntui siltä, että kaverit ainoastaan katsoivat minun vaimoni hyvännäköisiä paikkoja. Persettä, tuuheaa karvoitusta ja oikein hyvän näköisiä ja kokoisia tissejä.
Siinä kaverien ja vähän minunkin melani teki merkkejä paisumisesta.
Saunakaljoilla äijäporukassa keskustelimme tilanteesta ja mukavalta se tuntui, kun kaikki kehuivat minun vaimoani. Jokainen myönsi, että alkoi vähän alapäässä tuntua, mutta kyllä se siihen jää.
Lupasimme kyllä jatkaa saunottelua tulevaisuudessakin.
Käymme kuitenkin myös aika usein kylpylöissä ja siellä höyrysaunoissa näyttäytymässä ja seuraamassa muita.
Joskus on tullut otettua pukukopissa ennen saunaan menoa ja se on komeaa, kun on vielä häpy pystyssä ja tissit kovana.Spedellä suoltaa taas paskaa tuutin täydeltä buaahaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Spedellä suoltaa taas paskaa tuutin täydeltä buaahaa
Sää mää ja bää on peräkamari luuseri cacan keskellä buaahaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Spedellä suoltaa taas paskaa tuutin täydeltä buaahaa
Samanpaskansuoltaja
- Anonyymi
Oltiin saunassa vaimon ja tämän kaverin kanssa, alkoihan siinä kalu koveta lauteilla, vaimo ei kestä löylyä ja siksi laitoin reilusti, mentiin ulos vilvoittelemaan, vaimo meni ensin pesulle, Niina sen jälkeen, vaimon tultua pois menin saunaan, Niina pesi hiuksia, menin taakse liikuttelin kalua jalkojen väliin kuiskas pane sisään, Niina oli aivan märkä kuiskas pane äkkiä vähän aikaa. Kuulin kun ulko ovi kävi menin lauteille vaimo avasi oven, kysyi mitä syötte, makkaraa tuli kummankin suusta ovi sulkeutui, Niina otti suihin tämä on hyvää vaikka maistuu pilluulle, tule äkkiä uudestaan, haluan tuntea kun täytät minut panin kunnolla syvälle ja laskin sisään.
Sisällä vaimo sanoi et olisi saanut löylyttää noin Niinaa kun on noin punainen.
Illalla kun mentiin nukkumaan, vaimo sanoi nait Niinaa,miten niin. Keittiöön kuulee kaikki puheet ilmaräppänän kautta, ei haittaa Niina on mun hyvä kaveri ja nousi.
Mietin mihin meni, Vaimo li Niinan luona imi pillua autuaana Niina voihki, menin omaan sänkyyn kun vaimo tuli sanoi olemme tasoissa ja läppäsi kalua ja nukahti, mietin voi saatana ja nousin Niina odotti jevitti jalkoja sanoin sain luvan että saan naida sinua kun olen leski. Saunottiin vyhdessä vaimon siskonpoka oli mukana, ulkona käydessä jäähyllä vaimo nauroi ei poika tullut. Sanoin älä kiusaa poikaa, kyllä tuommoiset rinnat ja posliini pillu saa kalun nosemaan, anna pojalle helpotusta, Siiri katsoi, MITÄ minäkö suutut sitte kun olet kunnolla päissään haukut huoraksi, en hauku ja ei nuori tule väliin.
Mentiin saunaan, vaimo meni pojan viereen venytteli olkapäitään, nauroi minulle nätisti. Sanoin pitää päästä vessaan laittakaa puita teen iltapalaa.
Illalla vaimo sanoi, kun läksin nousi siitä kyykkyasennosta, kalu seisoi kunnolla, katsoin poikaa ja hyväilin samalla sanoin anna autan . Heti kohta lensi kiukaaseen asti.
Istuin vieressä ja sanoin ohoh olipa painetta. Peseydyin ja huomasin taas nousee otin vettä ja virutin imin pojan kuivaksi sievästi, käskin alas ja pyllistin,oli huoramainen olo pani pitkällä kalulla innoissaan ja laukesi sisään.
Nyt se varmaan miettii millaista oli. Samalla Siiri hieroi kalua, sillä varmaan haluttaa vieläkin samoin kun sinulla. Mene sen luo sano että nukahdin viinaan, tule sitten panen liukkaille. Siiri katsoi taas, haluatko että minua naidaan ensin vieraalla kyrvällä, ihan tosissaan. Kokeilin pillua, sinähän haluat olla huora meille etkö haluakkin puristi jalkojaan yhteen, jos haluat ja nousi. Kuulin puhetta joku kävi ovella, kohta kuulin kun Siiri sanoi tule sisään en jaksa odottaa, kuului kiimaisia huokauksia ja inahteluja, oli pitkään hiljaista ja taas alkoi kuulua puhetta ja kuiskaus tule takaa, kuului läiskettä ja vaimeaa ulahtelua.
Siiri tuli viereen oli heti meno päällä kuiski korvaan, on tämä hullua haluttaa vain lisää, tunnetko pojalla tuli paljon puraisi korvasta kuiskas kaksi kertaa olenko hyvä huora, Kuiskasin sopiskohan se sun pyllyyn, älä puhu kokeilen sitä vielä jos yllytät, kuiskasin huommenna saunassa, voin lähteä kalalle saatte rauhaa, olet ihana mutta tule sisään haluttaa hulluna lisää.
Aamupäivän tehtiin töitä ilma oli kuuma, laitoin pojan lämmittämään saunaa sisällä härnäsin Siiriä saat sitte kertoa, tai hei laita puhelin yhteys haluan kuulla.
Meni aikaa ja ongin heitto uistimella puhelin soi. Kuului vaan puhetta kauempaa sitten läheltä. Jupe tule tänne, eikö ollutkin hyvä sauna levitä voidetta ihanaa kun on oma voitelija, vau rinnatkin nyt kyllä saat tehdä kokonaan, on sulla vikkelät sormet eiiih lisää, Jupe nuole vähän siitä siitä noin ei hitto minä tulen kohta jatka Eiiih nyt nyt, huh sinua anna minä kuului imemisen ääniä, olenko hyvä Jupe olenko? älä enää en kestä tule suuhun haluan maistella. Hyvää on hyvää.
Jupe saanko kysyä yhtä asiaa, panisitko pyllyyn mieheni ei halua plees. Jupee sinähän haluat anna imen vähän, laita voidetta pyllyyn ja kaluun, eiih odota sievästi oi oi nyt menee oi luojaah kun on pitkä miltä tuntuu, on tämä tiukka sattuuko , ei satu pane vaan ihanaa panet minua pyllyyn tuntuu oudolta mutta kiimaselta pane lujaa ei en kestä pane nyyyt tule tuntuu kuumalta , olet ihana mennään saunaan mieheni tulee kohta puhelu loppui.- Anonyymi
No sinä se jaksat näitä juttuja, mutta vedä vähän henkeä ja jäsentele mitä kirjootat.
- Anonyymi
On oltu usein ja innokkaasti ovat muut miehet vaimoa katselleet ja on kyllä naamasta näkynyt mitä on ollut mielessä. Alkavia seisokkeja olen nähnyt kimppasaunoissa vain silloin kun vaimo on ollut raskaana. Vaimoni nauttii huomiosta eikä peittele mitään.
- Anonyymi
Saunottiin ja istuttin aika pitkään vaimolla oli alussa saunassa pieni pyyhe tuttuni katseli vaimoa jo aika kuumana, istuttiin jo melko vapaasti puhuhuoneessa vaimo nousi saunatakki päällä ja veti kädestä lähdetään jo ylös.
Sanoin ota Reino mukaan istun vielä ja käyn saunassa. Nousin lopulta ylös, makuhuoneessa vaimo oli haarat levällään ja Raino pani voimalla vaimon vaikerrellesa. Istuin keittiössä Reino tuli ja pyysi anteeksi sanoi vaimosi on vain niin haluttava tehtiin juomat ja istuttiin, sanoin käy vielä sinulle on sänky tuolla. Meni aikaa vaimo ulisi taas kurkkasin oli nyt kontallaan ja Reino pani voimalla valkoista limaa oli pillun ympärillä reilusti. Istuin makkarissa kun Reino kävi pesulla ja meni nukkumaan.
Menin makkariin vaimo nullui selin haaroissa valui spermaa. Aamulla heräsin vaimo huuteli kahville, kukaan ei maininnut eilisestä. Laitettiin ruokaa ja makoiltiin, sanoin vaimolle oliko kiva ilta katsoi mitä et tullut oli ihana ilta, kuiskasin käynkö lenkillä vaimo kääntyi ja halasi jos sen teet saat lahjan aika pian.
Kun tuli takasin vaimo oli yöpaidassa kuiskas rakas kiitos. - Anonyymi
On vaimo usein kimppasaunoissa toisten miesten katseiden kohteena. Vaimolla on pienet rinnat, kapea vyötärö, leveä lantio ja todella muhkea pyöreä perse. Ala- ja yläosa ovat eri paria. Miesten katseista näkee mitä he ajattelevat. Muutama onkin sanonut että vaimoni näyttää siltä että siltä saa hyvät kyydit ja se ei pillua pihtaa. Olen myöntänyt sen ja kertonut muutamalle että vaimo antaa aika herkästi pillua myös vieraalle. Kiva nähdä toisten miesten nieleskelevän ja miettivän päässä omia mahdollisuuksia.
- Anonyymi
Meillä Juhannuksena kokoonnutaan Itä- Suomeen mökille. Kaksi vuorokautta nakuillaan mukana ystäviä ja ulkopuolisia eka kertalaisia. Saunotaan, tansitaan, pidetään hauskaa. Yhdyntää saa harrastaa kenen kanssa vaan ja missä vaan. Yleensä saunoessa ja järvessä välillä iloitellessa ekat löytävät toisensa. T. Parin vaihtaja pari
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä Juhannuksena kokoonnutaan Itä- Suomeen mökille. Kaksi vuorokautta nakuillaan mukana ystäviä ja ulkopuolisia eka kertalaisia. Saunotaan, tansitaan, pidetään hauskaa. Yhdyntää saa harrastaa kenen kanssa vaan ja missä vaan. Yleensä saunoessa ja järvessä välillä iloitellessa ekat löytävät toisensa. T. Parin vaihtaja pari
Lisää speden löpinöitä buaahaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisää speden löpinöitä buaahaa
Spede kuollut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisää speden löpinöitä buaahaa
Katos katos spedeilijällä taas sekottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä Juhannuksena kokoonnutaan Itä- Suomeen mökille. Kaksi vuorokautta nakuillaan mukana ystäviä ja ulkopuolisia eka kertalaisia. Saunotaan, tansitaan, pidetään hauskaa. Yhdyntää saa harrastaa kenen kanssa vaan ja missä vaan. Yleensä saunoessa ja järvessä välillä iloitellessa ekat löytävät toisensa. T. Parin vaihtaja pari
Hieno Juhannus teillä! Alastomana kaikki yhdyntä onnistuu vaikka nurmikolla tai laiturin nokassa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisää speden löpinöitä buaahaa
Samanpaskansuoltaja
- Anonyymi
Vaimo rakastaa kiusata vävypoikaa saunassa. Vilauttelee posliini pillua ja rintoja pojalle. Vaimo tietää että minäkin kiihotun kun vävyn kyrpä nousee,vähän juotavaa niin vävy esittelee kyrpäänsä vaimolle,kiihottavaa katsella
- Anonyymi
Karvainen vittu - harvinaista jos jollakin alkaa sellaisesta seisomaan. Yökkistä.
- Anonyymi
Ole sitten ilman, luuseri!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ole sitten ilman, luuseri!
Mitäs olet ilman ja luuseri. Mitä tuota täällä ilmottelet.
- Anonyymi
Sain vaimon houkuteltua yhteissaunaan sanoin voit olla uimapuku päällä, meillä oli mökillä käymässä kolme nuorta alaikäistä poikaa ja me.
Uitiin ja saunaan muutama kerta. Lopussa sanoin mulle jo riittää, vaimo pyysi älä vielä lähde. Sanoin saunokaa te vain. Katselin mökiltä rantaan, saunominen kesti ja vihdoin menivät uimaan, Vaimo tuli myös katseli mökilleppäin, pojat uiskenteli aika lähellä vaimoa ja näytti että välillä joku koskettelee , vaimo seisoi melkein kaulaa myöten kun yksi poika ihan takana vaimo teki muka uinti liikkeitä selvästi antoi pojan puristella rintoja. Porukka meni saunaan ja se kesti ja kesti. Sitten vaimo tuli mökkiä kohti, sanoi olipa kuuma.
Vaimo laittoi housuja jalkaan katsoin kyllä pillu oli paksuna kun seisoi edessä pillun huulet näkyi paksuna katseli ikkunasta pitäää pukea ennen kuin tulevat.
Myöhemmin viikkojen päästä kertoi kaikki mitä tapahtui. Pojat oli heti ottaneet housut pois ja seisoneen kalu pysyssä yksi oli tullut taakse ja aukonut yläosan naruja ja pudottanut housut alas rinnat oli saanut heti kiihkeitä suukkoja ja estely ei ollut saanut niitä rauhoittumaan kun ensimmäinen kalu oli uponnut oli antanut suosiolla kaikki oli naineet kahdesti ennen kuin uimaan, vaimo kertoi että olivat koko ajan olleet halukaina jopa vedessä.
Saunassa olivat naineet heti uudestaan, vaimo kertoi posket punaisena jaksoivat vielä kahdesti, kuiskas yksi nai pyllyyn kun oli kuulema ollut niin liukas.
Kertoi että poika oli nainut kuin koira tikannut hulluna ja toiset oli sanonu,t tuo se nai aina pyllyyn. - Anonyymi
Vaimo on liian ujo tullakseen saunaan muiden kanssa, mutta kun käy vuorollaan pesulla, niin se jo on vilauttamassa. Vaimo on pienikokoinen, isoilla tisseillä varustettu todella tiukka ja kaunis kiima pillu, jota muutkin miehet tykkäävät katsoa ja myöskin koskea, mikä on vain mahtavaa ja ollaan jo pitkään harrastettu muiden kanssa, mutta vain yhdessä ja ollaan kaadettu useampi mies ystäväpiiristämme, mutta yksitellen eikä tiedetä tietääkö ne että muutkin on olleet makuuhuoneessamme. Yksi kaverini luulee etten tiedä hänen panneensa vaimoani kolme kertaa, mutta todellisuudessa ne on olleet meidän sopimia, niin että käyneet pikapanolla, kun ollaan oltu samoissa illanistujaisissa. Yhtä kaveriani huijasimme, niin että kaveri oli odottamassa mua meillä ja ilmoitin että kestää vielä ainakin 1.5h että pääsen paikalle, mutta yritän päästä mahdollisimman pian. Vaimon kanssa oli sovittu, että iskee kaverini ja harrastaa seksiä hänen kanssaan. Maltoin odottaa n. Puoli tuntia ja menin kotiin hiljaa ja hiivin makuuhuoneeseen yllättämään heidät kuten oli sovittu ja kun keskeytin heidät, niin kaveri otti kullin ulos ja kääntyi. Esitin hämmentynyttä ja kyselin mitäs tää on , mihin vaimo vastasi, että me päädyttiin jo aloittamaan. Kaverin vaimo komensi takaisin jalkojen väliin hommiin ja itse menin vaimon pään viereen imettämään ja katsoin heidän panemistaan. Vaimo oli sanonut kaverille, että tahtoo takaa ja että hyvä, kun se panee minä kun tykkään niin paljon suihinotosta, mutta jostain syystä kaveri nojautuikin syliini ottamaan munani suuhunsa. Nyt oltiin minä ja vaimo suuauki hämmästelemässä. Pian vaimo komensi kaverin selälleen ja pomppi rattaille. Kaveri runkkailu mua samalla ja pyysi pian, että saisiko imeä minua samalla ja tulinkin hänen suuhunsa, sellaisen lastin, että sitä valui suunpielestä. Olin kuulemma ensimmäinen jota imi ja kosketti oikeasti. On kerran kimppailtu sen jälkeen ja koskettiin ja maisteltiinkin kunnolla toisiamme vaimon katsellessa joka innostui siitä ja kun vaimo ilmoitti, että ei Malta enää vaan haluaa nyt ja riisui loputkin vaatteensa ja kävi selälleen keittiön pöydälle jalat levällään ja kaverin asetin huulille... Itse lähinnä katselin ja runkkasin itseni loppuun kahdesti katsellessa no.
- Anonyymi
Kuka kiihottuu jostain karvamättäästä, jossa ei edes näy mitään?
- Anonyymi
Kävin vanhempaa nais puolista työ kaveria auttamassa. Seiniin koukkujen laittoa halon hakkuuta ( takkapuut ). Nurmikon leikkuuta pensaiden siistimistä. Tarjosi mahdollisuutta saunoa. Joulukuussa saunoin ja hänkin tuli lauteille istumaan. Minulla ei kestänyt 10 sekuntia kun oli jo kunnon seisokki päällä. Hän katsoi hetken kulliani sitten minua. Sinun taitaa tehdä mieli hän tokaisi. Niin taitaa vastasin nolona. Hän meni käymään suihku huoneessa ja tuli saippuoidun pesusieni kanssa takaisin. Tuu istuu alemmas hän pyysi istuin alemmas jolloin hän tuli eteeni. Laittoi kädellään esinahkani kunnolla taakse ja rutisti saippuaa pesusienestä siittimeeni kärkeen ja rupesi pyörittää sitä. Lopetti aina kun meinasin purkautua. Teki sitä 15 20 minuuttia. Sitten pyysi suihkun ja pesulle ja kielsi runkkaamasta. Pesin itseni ja kuvasin pyyhkeellä itseni. Menimme istumaan takka huoneeseen. Hän kysyi vieläkö seisoo . Pakko oli vastattava myönteisesti. Hän raotti kylpy takkiaan ja pyysi nuolemaan . Nuolin kiimoissani häntä ja laukesin itsekkin . Olin nolona. Mutta hän vaan hymyili.
- Anonyymi
Kuka mies ei pitäisi, jos oma nainen on muidenkin mieleen?
- Anonyymi
Tämä! Mukava katsoa, kun päät kääntyy oman naisen perään.
Ketjusta on poistettu 79 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1832482- 1201973
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill611642Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1791522- 1631440
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1821413- 521258
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761213- 591198
- 1191101