Välirauhan

Välirauhaksi kutsuttua ajanjaksoa talvisodan ja jatkosodan välillä leimasi kiristyvä maailmanpoliittinen tilanne sekä yleisesti Euroopassa että erityisesti Itämeren ympäristössä, ja Neuvostoliiton Suomeen kohdistama jatkuva painostus. Samoin myös länsivaltojen heikkeneminen 1940 aikana, Ranskan, Norjan ja Tanskan valtaus, yhteyksien tuleminen yhä enemmän Saksasta riippuvaksi sekä Neuvostoliiton painostus Suomen puolueettomana pitämiseksi Saksan hyökkäyksen uhan alla.

Varsinaisena välirauhan käännekohtana on marraskuu 1940, jolloin Molotovin Berliinin vierailun aikana Adolf Hitler kieltää Neuvostoliittoa selvittämästä välejään lopullisesti Suomen ja Romanian kanssa sekä alkaa valmistella operaatio Barbarossaa, hyökkäystä Neuvostoliittoon. Näin ollen Suomi saa ikään kuin turvallisuustakuun Neuvostoliittoa vastaan Saksalta, joka kuitenkin alkaa valmistautua käyttämään Suomen ja valtaamansa Norjan aluetta Neuvostoliittoa vastaan.
5214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Väkivalloin ryöstettyjen alueiden takaisin saami-
seen.

Punikkien pääkoppaan ei mahdu millään että Jatko-
sota on suoraan yhteydessä Talvisodan aiheuttamaan
Suomen alueiden RYÖSTÖÖN!

Ei Talvisotaa, ei Jatkosotaa.

Näin yksinkertaista tämä on.

Punapaviaanien pääkoppa on vain liian kostunut
ymmärtämään näiden kahden sodan syy yhteyttä.

Näkevät asian puhtaasti kupparuven ja neukkutun-
kion näkökulmasta.

Ihme kun eivät muuttaneet sinne!

Jaa miksikö?

No tietysti siksi että Suomen puolella on liha-
vammat oltavat.

Kukas sitä nyt kehitysmaahan ja alkeellisiin
oloihin oikeasti.

Paitsi kunnon kommunistina joka pääsee Berjosh-
kaan ostoksille, ettei tarvitse katsella perus-
työläisiä samassa kassajonossa.

Ai perkele että tekisi mieli sanonko mitä, jos
tulisi oikea punikki vastaan!

Nyt punapölhöt ajattelevat että "aatun malliinko"?

Ei toki.

Nauraisin vain oikein kunnon röhönaurut.

Tyystin rauhanomaisesti ja rehellisesti.

Äänestä
  • "Varsinaisena välirauhan käännekohtana on marraskuu 1940, jolloin Molotovin Berliinin vierailun aikana Adolf Hitler kieltää Neuvostoliittoa selvittämästä välejään lopullisesti Suomen ja Romanian kanssa "'

    tämä näyttää siltä, että stalin olisi halunnut jatkaa kesken jäänyttä talvisotaansa.

    Äänestä

  • No kuinkas Suomen sitten oikein kävi?
    Saiko Suomi ne kertomasi väkivalloin riistetyt maat takaisin itselleen?
    Jos Suomi olisi tyytynyt talvisodan jälkeen tehtyyn rauhansopimukseen ja Suomi olisi hyväksynyt uudet rajansa.Niin ei jatkosotaa olisi ikinä syttynyt.
    Suomihan lähti tekemään suursuomea.

    Äänestä

  • Luulen että saisit vain köniisi jos alkaisit uhoamaan vastaan tuleville ihmisille.
    Sinulla tulisi vain nenä kipeäksi.
    Äitisi joutuisi pistämään nenääsi laastarin.

    Äänestä

  • Raukkaa kirjoitti:

    No kuinkas Suomen sitten oikein kävi?
    Saiko Suomi ne kertomasi väkivalloin riistetyt maat takaisin itselleen?
    Jos Suomi olisi tyytynyt talvisodan jälkeen tehtyyn rauhansopimukseen ja Suomi olisi hyväksynyt uudet rajansa.Niin ei jatkosotaa olisi ikinä syttynyt.
    Suomihan lähti tekemään suursuomea.

    Välirauhan aikana Molotov sai toistuvasti Saksalta kiellon hyökätä Suomeen.

    Suomen hallitukset Talvisodan ja välirauhan aikana olisivat mieluimmin suuntautuneet Englantiin ja Ranskaan, kuin Saksaan. Churchillin sotasuunnitelmat "pohjoisen Saksan-vastaisen rintaman" luomisesta Suomen "avuksi" lähetyistä joukoista jättivät Suomelle vain yhden vaihtoehdon: Tiivistyvän yhteistyön Saksan kanssa.

    Mannerheim ja pääministeri Risto Ryti olivat tietoisia Saksan ja NL:n välille väistämättä puhkeavasta sodasta, joten he joutuivat valitsemaan joko A* Suomen taistelemisen Saksaa vastaan, mikä ei olisi onnistunut ilman puna-armeijan tuloa Suomen maaperälle "avuksi", eli häviön sattuessa tuho, ja voitto olisi ollut itseaiheutettu tuho.

    Tai B* liittyminen Saksan rinnalle Venäjää vastaan.

    Mannerheimin, Rytin, Kyösti Kallion ja hallitusten valinta kypsyi asteittain, vaihtoehtojen karsiutuessa kunnes vain yksi oli jäljellä. Se, että kirjoitan tätä suomeksi, osoittaa että valinnat olivat onnistuneita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


aika. kirjoitti:

Välirauhaksi kutsuttua ajanjaksoa talvisodan ja jatkosodan välillä leimasi kiristyvä maailmanpoliittinen tilanne sekä yleisesti Euroopassa että erityisesti Itämeren ympäristössä, ja Neuvostoliiton Suomeen kohdistama jatkuva painostus. Samoin myös länsivaltojen heikkeneminen 1940 aikana, Ranskan, Norjan ja Tanskan valtaus, yhteyksien tuleminen yhä enemmän Saksasta riippuvaksi sekä Neuvostoliiton painostus Suomen puolueettomana pitämiseksi Saksan hyökkäyksen uhan alla.

Varsinaisena välirauhan käännekohtana on marraskuu 1940, jolloin Molotovin Berliinin vierailun aikana Adolf Hitler kieltää Neuvostoliittoa selvittämästä välejään lopullisesti Suomen ja Romanian kanssa sekä alkaa valmistella operaatio Barbarossaa, hyökkäystä Neuvostoliittoon. Näin ollen Suomi saa ikään kuin turvallisuustakuun Neuvostoliittoa vastaan Saksalta, joka kuitenkin alkaa valmistautua käyttämään Suomen ja valtaamansa Norjan aluetta Neuvostoliittoa vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu