Halme kärysi myös rattijuoppoudesta ja tuli siitä tuomituksi kansanedustajuutensa aikana (aiempien törmäilyjensä lisäksi).
Halme oli persujen eduskuntaryhmän jäsen.
Sanokoon Olli Sademiehet mitä vaan.
Halme oli persujen eduskuntaryhmän jäsen.
Sanokoon Olli Sademiehet mitä vaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
puolusteltavaa tuossa asiassa.
Pilluhuolet.
pääministerin sosiaalinen kanssakäyminen lainvastaista ja rikollista? Ei! Mutta Halmeen amfetamiini sekoilut, ampuma-ase rikokset, ja rattijuoppoudet ovat kaikki rikoslain määrittelemiä asioita, ja siten rangaistavia tekoja.
eivät kuulu Peruss-puolueelle pätkääkään. Halme on aivan itse tiensä valinnut ja laki on myös niistä tekosista häntä rangaissut. puolue ei voi vahtia jokaisen "lapsen" tekosia. On ajan hukkaa yrittää tuommosilla heppasilla aiheilla vahingoittaa puoluetta, sen ymmärtää jokainen täysijärkinen kansalainen.
-seles-
sössötä. halme kuului perussuomalaisten eduskunta ryhmään ja se on fakta. Miksi änkytät ku sairas pulu, vaikka tiedät olevasi väärässä. Soini puolusti Halmetta kuin "lastaan", joka liittää myöskin Halmeen persuihin. Täysjärkiset nimenomaan ymmärtää Halmeen törttöilyt ja liitännän persuihin, mutta sinä et.
mukavasti nuoriso suhtautuu. järkevästi ajatteleva nuoriso ei halmeesta piittaa. Kehuivat kovasti timppaa. puhuu kuulemma ymmärrettävästi kansalle kansankielellä.
-seles-
piitata ja kannattas ehkä tutustua tuohon nuorison tapaan, kehua jotakin. On meinaan hieman merkitykset muuttuneet, vanhan ajan kehumisista. Se on vähän samaa ku käänteispsykologia.
aika ovelasti, ihan toista luokkaa kun tämän palstan välki.
uffet ja alhot sun muut jäätteenmäet ja sasikin vain tappoi. Tanja Saarelalla on ainakin rattijuopumus takanaan. Kauko Juhantalo sai aikoinaan tuomion talousrikoksista. kokoomuksen Petri Salo, rattijuopumuksia, ym.ym.(poliisi). Vapaavuori asuntoministeri onkin oikein konkari. Ollut tuomiolla niin murrosta,pahoinpitelystä kuin rattijuopumuksestakin. Eikös huumeiden käytöstä ainakin Mikko Alatalo ja Veltto virtanen ole saaneet sakkoja. Matti Ahde (sd) tuomittiinko näisten käpälöinneistä Veikkauksessa?!
Joten eiköhän se riitä jo siitä halmeesta hän ei sentään ole tuomionsa jälkeen ollut enää ehdolla saati sitten eduskunnassa toisin kuin moni muu.
On kait sitä muutama muukin POLITIIKKO ajellut humalassa/lääkkeissään ja jopa Ihmisiä hengiltä. Silti on ura jatkunut. EIvätkä olleet PERSUJA