Ketonen & Pyllyrinne

Ei jotenkin huvita. Väkisin tehtyä? Korkeintaan voi vähän hymähdellä. tosin ei naurattanu aikoinaan mikään Pirkka-Pekan juttukaan, pulttibois oli ihan perseestä.

Sietäis ottaa mallia esim. Kyllä isä osaa-sarjasta, Reinikaisesta tai Kummeleista, ne osaa naurattaa vieläkin.
234388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

siinä että toisen pääesittäjän sukunimestä saa väännettyä hauskan muodon Pyllyrinne muuttamalla vain yhden kirjaimen, sanoihan joku Subin juontajakin joko tahallaan tai vahingossa ensin Pyllyrinne mutta korjas sen samaan hengenvetoon Myllyrinteeksi.
Mä tykkään kyllä sanaleikeistä.

Mun suussa Vuosaari muuttuu helposti Puosaareksi (Puo on jotain pohjanmaan alueen murretta ja tarkottaa persettä), samoin Myllypuro muuttuu mun suussani herkästi Pyllymuroksi.

Äänestä
  • Aina kun näen 3-sen chatissa juontamassa Miikan, tulee mieleen lähettää viesti 'Koska viimeksi lakkasit perseesi?' (sukunimi=Puolakka). Että onkin hauskaa. Jee.

    Äänestä

  • jrjhrjrjr kirjoitti:

    Aina kun näen 3-sen chatissa juontamassa Miikan, tulee mieleen lähettää viesti 'Koska viimeksi lakkasit perseesi?' (sukunimi=Puolakka). Että onkin hauskaa. Jee.

    chattijuontajat eivät kertoneet missään vaiheessa sukunimeään, monet eivät edes ikäänsä tai asuinpaikkaansa.

    Sitten nykyään voi jo lukea toisaalta jonkun juontajan sukunimen ym. tietoa.

    Esim. juuri tämä viimeisin paljastus Miika Puolakka. Aluksi sukunimensä paljasti MTV3 chatin alkuvaiheen juontaja Vappu eli Vappu Pimiä, nykyään Voice radiossa. Sitten se flirttichatin Susanna joka tanssi Lamourettes-ryhmässäkin mutta hänen sukunimeä en enää muista mutta se sukunimi paljastettiin jossain tositv-ohjelmassa.
    Sitten yks ex-juontaja, Vapun aikoina juontanut, Rita, sukunimi paljastui NRJ radion sivuilta, Rita Kärki siis kyseessä.

    Nyt tiedämme että Tessi on koko nimeltään Tessi Reispakka.

    Ja aina yhtä suloinen ja ihana Suvi on kokonimeltään Suvi Lappalainen.

    Nämä viimeksi mainitut nimet löytyy Otaku-ohjelman sivuilta.

    mutta muuta tuo sana perse pyllyksi tai takapuoleksi niin se julkaistaan silloin helpommin. Jostain tekopyhyydestä johtuen maikkarin chateissa kun ei saa sanoa edes sanaa perse vaikka sen osaa nykyään jo lähes kehtoikäiset muutenkin, ilman chattejäkin (oppineet teinivanhemmiltaan).

    Mutta lähetä tosiaan Miikalle tuollainen viesti, hauska tuo oivalluksesi oli ainakin mun mielestä. Ja sitä olenkin naureskellut koko loppupäivän sen jälkeen kun viestisi luin. :)

    Äänestä

  • ennen vanhaan kirjoitti:

    Mikä sen Terhin sukunimi on?

    Äänestä

  • jrjhrjrjr kirjoitti:

    Aina kun näen 3-sen chatissa juontamassa Miikan, tulee mieleen lähettää viesti 'Koska viimeksi lakkasit perseesi?' (sukunimi=Puolakka). Että onkin hauskaa. Jee.

    En tiedä koska olen ruudussa seuraavan kerran, mutta hei, toimii tää näinkin. =)

    Ja älkää kysykö miten päädyin tänne.

    -Miika

    Äänestä

  • -mupelo- kirjoitti:

    Voi hitsit kun on ikävä Miikaa =( En tiedä onko hän ollut joskus tosi tosi myöhään tulevissa chateissä. Syöpähoidoissa ollessani heräsin usein öisin ja avasin telkan ja siellähän Miika oli, sai jopa minut hymyilemään vaikka olin tosi heikossa kunnossa. Merelliset äänet, ja oliko Miikalla ne jotkut eläintossutkin...ja Daisy ja Pörrö, joista toinen on mennyt Sinisten Kissojen Taivaaseen. Hyvää jatkoa sulle, jos todellakin luet näitä!

    Äänestä

  • sellanen viesti kirjoitti:

    mutta muuta tuo sana perse pyllyksi tai takapuoleksi niin se julkaistaan silloin helpommin. Jostain tekopyhyydestä johtuen maikkarin chateissa kun ei saa sanoa edes sanaa perse vaikka sen osaa nykyään jo lähes kehtoikäiset muutenkin, ilman chattejäkin (oppineet teinivanhemmiltaan).

    Mutta lähetä tosiaan Miikalle tuollainen viesti, hauska tuo oivalluksesi oli ainakin mun mielestä. Ja sitä olenkin naureskellut koko loppupäivän sen jälkeen kun viestisi luin. :)

    Chatjuontajat,Kerava&Helsinki

    Äänestä

  • ennen vanhaan kirjoitti:

    chattijuontajat eivät kertoneet missään vaiheessa sukunimeään, monet eivät edes ikäänsä tai asuinpaikkaansa.

    Sitten nykyään voi jo lukea toisaalta jonkun juontajan sukunimen ym. tietoa.

    Esim. juuri tämä viimeisin paljastus Miika Puolakka. Aluksi sukunimensä paljasti MTV3 chatin alkuvaiheen juontaja Vappu eli Vappu Pimiä, nykyään Voice radiossa. Sitten se flirttichatin Susanna joka tanssi Lamourettes-ryhmässäkin mutta hänen sukunimeä en enää muista mutta se sukunimi paljastettiin jossain tositv-ohjelmassa.
    Sitten yks ex-juontaja, Vapun aikoina juontanut, Rita, sukunimi paljastui NRJ radion sivuilta, Rita Kärki siis kyseessä.

    Nyt tiedämme että Tessi on koko nimeltään Tessi Reispakka.

    Ja aina yhtä suloinen ja ihana Suvi on kokonimeltään Suvi Lappalainen.

    Nämä viimeksi mainitut nimet löytyy Otaku-ohjelman sivuilta.

    Anun sukunimi-Kiitos!! Olis kiva tietää.

    Äänestä

  • -mupelo- kirjoitti:

    En tiedä koska olen ruudussa seuraavan kerran, mutta hei, toimii tää näinkin. =)

    Ja älkää kysykö miten päädyin tänne.

    -Miika

    RUUDUSSA!

    terveisiä jossa on mukana paljon sydäntä ja pusuja. On se sellanen nainen että sydän pumppaa ylimääräisiä lyöntejä kun sen näkee ruudussa. :)

    Äänestä

  • Suvi-fani kirjoitti:

    Kyllä Suvi Lappalainen on hyvä ja suosittu toimittaja!

    Kuka se oli joka piti hattua päässä sisällä? Mies oli kyseessä. Tapoja pkle!!

    Äänestä

  • Suvi-fani x100 kirjoitti:

    Kyllä Suvi Lappalainen on hyvä ja suosittu toimittaja!

    Kuka se oli joka piti hattua päässä sisällä? Mies oli kyseessä. Tapoja pkle!!

    on varmaan Kristian, ei niitä kai muita ole sellaisia miesjuontajia joilla olis pipo tai lippis päässä. :) Ja luulis että studion kuumien spottien alla tulis kuumakin pitää pipoa.

    "Kyllä Suvi Lappalainen on hyvä ja suosittu toimittaja!"

    On on on!! Ja kaunis ja suloinen. :)

    Se on imatralta kuulemma?

    Äänestä

  • hattu ja v**tt* kirjoitti:

    Se on imatralta kuulemma?

    Kristian, siis se joka yleensä vetää Pokeria ja sporttichattia niin se on ihan stadista.

    Sä varmaan tarkoitat tolla imatralaisella sitä Tommia vai mikä lie, kuitenkin se ihan nuori sälli, sellanen jolla oli viimeks vaaleenpunanen lippis, siis PINKKI LIPPALAKKI! Naiselta tollasta voi odottaa mutta että jätkällä???

    Äänestä

  • kun se kirjoitti:

    Toivon,että pojastani tulee hänen kaltainen miehinen mies. Myös se kampaaja on monelle miehelle esikuva OIKEASTA MIEHESTÄ.

    Äänestä

  • toivon kovasti kirjoitti:

    Nyt on tullut paljon poikia joilla on ihan samanlaiset ,samalla tavalla leikatut tummat hiukset. Samanoloinen poika on myös siinä ohjelmassa joka tulee sieltä uimastadionilta. Jopa puheäänet samanlaisia. Myös se kaveri joka huusi juontaessaan Ki**** on ihan samanlainen. Tässä meille miehenmallia!!

    Äänestä

  • Anun sukunimi kirjoitti:

    Anun sukunimi-Kiitos!! Olis kiva tietää.

    Anuhan juonsi silloin jokunen vuosi sitten jotain mikälieollut tekstailukilpailua ja ihan kerrottiinkin ruudussa, että kyseessä oli Anu Hämäläinen. Taisin tässä kerran Anulta chatissä tästä juontamisesta varmistaakin. Muistan tuon pörröpään niiltä ajoilta.

    Äänestä

  • toivon kovasti kirjoitti:

    Toivon,että pojastani tulee hänen kaltainen miehinen mies. Myös se kampaaja on monelle miehelle esikuva OIKEASTA MIEHESTÄ.

    OIKEASTA miehestä ei voitane puhua eikä todellakaan se kampaaja ole mikään esikuva miehille ja ihmettelen jos joku haluaa omasta pojastaan sen kampaajan kaltaisen SETA-miehen, mikä lie ollutkaan hänen nimensä en muista. Muistan vaan että se tyyppi sai pahoinvointia ja niinpä piti sulkea telkku aina kun nassu ilmestyi ruutuun. Hinttejähän noi kampaajamiehet yleensä on. Sitä kampaajajuontajaa ei olekaaan näkynyt aikoihin, lienee lopettanu. Hyvä niin.

    Äänestä

  • -spooky- kirjoitti:

    Anuhan juonsi silloin jokunen vuosi sitten jotain mikälieollut tekstailukilpailua ja ihan kerrottiinkin ruudussa, että kyseessä oli Anu Hämäläinen. Taisin tässä kerran Anulta chatissä tästä juontamisesta varmistaakin. Muistan tuon pörröpään niiltä ajoilta.

    Mä muistan kanssa kun Anu hillui Nelosen puolella jossain tv-pelissä. Ääni oli silloinkin jo nariseva.

    Äänestä

  • Suvi-fani kirjoitti:

    on varmaan Kristian, ei niitä kai muita ole sellaisia miesjuontajia joilla olis pipo tai lippis päässä. :) Ja luulis että studion kuumien spottien alla tulis kuumakin pitää pipoa.

    "Kyllä Suvi Lappalainen on hyvä ja suosittu toimittaja!"

    On on on!! Ja kaunis ja suloinen. :)

    Imatran MIEHELLÄ on lippis,melkein aina.

    Äänestä

  • niinpä niin kirjoitti:

    OIKEASTA miehestä ei voitane puhua eikä todellakaan se kampaaja ole mikään esikuva miehille ja ihmettelen jos joku haluaa omasta pojastaan sen kampaajan kaltaisen SETA-miehen, mikä lie ollutkaan hänen nimensä en muista. Muistan vaan että se tyyppi sai pahoinvointia ja niinpä piti sulkea telkku aina kun nassu ilmestyi ruutuun. Hinttejähän noi kampaajamiehet yleensä on. Sitä kampaajajuontajaa ei olekaaan näkynyt aikoihin, lienee lopettanu. Hyvä niin.

    Sekä kampaaja,että tommi,että se kuka huusi ki...aa ovat saman näköisiä.myös summerin juontaja on samanoloinen. ja ruotsalaisella kanavalla yksi nuori juontaja.varmasti toi muoti on pojilla esim.hiuksissa sattumalta sama-MIEHINEN.

    Äänestä

Mtv3:n mukaan se olisi Terhi Honkasalo
Mutta shophow:n mukaan taas Terhi Hankosalo

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sketsit ei aukee kirjoitti:

Ei jotenkin huvita. Väkisin tehtyä? Korkeintaan voi vähän hymähdellä. tosin ei naurattanu aikoinaan mikään Pirkka-Pekan juttukaan, pulttibois oli ihan perseestä.

Sietäis ottaa mallia esim. Kyllä isä osaa-sarjasta, Reinikaisesta tai Kummeleista, ne osaa naurattaa vieläkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu