Yhdyntään soveltuvien penisten minimi mitta on 22cm Onneksi nykyään lähes kaikilla miehillä on sellainen!
Minimi mitta.
nainen maalta
62017
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Puhut vähän mutta asiaa! Asia on juuri noin, pieni penis ei anna tyydytystä.
Itselläni on vain 17 cm pitkä mutta 5,5 cm paksu. Herkkumutteri on kaluni paksuin kohta. Olen saanut useammaltakin naiselta kuin nykyiseltä kehuja paksuudesta ja minulla on ollut elämäni aikana monia naisia, joilla on niin tiukka, ettei pohjaan asti ole mitään asiaa. Aika moni pitää takaapäin naimisesta, kun isolla herkkumutterilla hierotaan G-pistettä. Niillä joilla uppoaa pohjaan, jää vartta vielä ainakin 5 cm ulos. Eihän tätä ulosjäävää mihinkään tarvita?
1) Minimimitta on yhdyssana
2) Minimitan lisäksi myös maksimimitta on tärkeä
3) Jos ajattelee maalaisjärjellä (jota sinun kuvitteellisen nimimerkin tapauksessa voisi olettaa löytyvän) niin eikös tietyn rajan jälkeen se ole naiselle ihan sama, kuinka pitkä penis on? Jos se ylettää "pohjaan" asti, niin ei kait se ulos jäävän juuriosan pituus tyydytykseen vaikuta?
On tosin totta (ainakin oman naiseni kohdalla), että se voi tuntua hyvältä naisesta, kun työntyy ihan pohjaan asti. Mutta se on vähän sellaista tasapainoilemista kivun ja nautinnon välillä, sillä jossain asennossa saattaakin upota liian syvälle ja se kuulemma koskee. Onneksi oma penikseni on juuri oikean mittainen, eikä noita lipsahduksia liian syvälle satu kuin oikein yrittämällä.
Vaikkei minulla siis ole tuollaista aloittajan mainitsemaa 22-senttistä, niin ei kyllä haittaa yhtään. Senttiäkään en haluaisi lisää, enkä kyllä vähempääkään. Kun kerran seksi tuntuu minusta niin hyvältä ja vastapuolikin tuntee samoin, niin kaiketi minun penikseni sitten soveltuu kaikkien normien vastaisesti yhdyntään.
--
P.S.
Olisi muuten hauskaa, jos joskus tulisi sellainen tempaus, että kaikki tänne suomi24(seksi)-palstoille kirjottavat ihmiset esittäytyisivät. Kertoisivat oikeasti keitä ovat, millaisessa asemassa ja miksi tänne kirjoittavat. Voisi moni "milla88", tai "johtaja45v" muuttua ihan toiseksi. Näkisi myös, miten paljon ihmiset kirjoittavat eri nimimerkeillä ja vastailevat itselleen. Nykyiselläänhän tämä palsta on enemmän provosoijien ja huumorimiesten/-naisten temmellyskenttä kuin mikään asiallinen keskustelufoorumi. Toisaalta hyvä niin, sillä tämmöstäkin tarvitaan.
no aloitetaanko siitä, että kerro sä millainen on "mies kaupungista" nimimerkin takana? Kuulostat järkevältä tyypiltä. Veikkaisin ettet ole ihan teini enää.
Sinulla on 8cm kovana, senhän sinä jo kerroitkin aikaisemmin tuolla alempana, samoin kun sen että olet oikeasti transu, niin miksi väität että kaikilla on 22cm kun itse olet todiste, että se ei ole totta.
on terska ohut kuin pikkurillin pää,ei puhettakaan ns herkkutattimuodosta.Itselläni on työasennossa 15 cm,terska on kuin poimittava iso herkkutatti,muodoltaan ja sehän se hinkuttaa klitoriksen pintaa,ai ai.Olen ollut kymmenien naisten kanssa yhdynnässä ja kehut ovat olleet ylitsepursuavia juuri tuon terskan muodon vuoksi.Ja huom.naisen orgasmin saantiin ei vaikuta munan koko vaan se miten sitä mies käyttää,ja esileikki.