Mikähän ihmisikuntaa nykyään vaivaa kun lähes kaikki ihmiset palvelee ja ylistää Saatanaa / perkelettä. Hyvin monet suurella äänellä, julkisesti ja häpeilemättä, vaikka elävät Kristillisyytä tunustavan kansan keskellä, jonka lipussa vielä kristuksesta muitutuksena risti, ja jonka väritkin on samat kuin Israelin lipussa, kansan jonka Jumala aikoinaan valitsi omaisuus kansakseen joista sitten valitsi ja valmisti itselleen lihalliseksi ruumiikseen poikansa, joka sikisi pyhästä hengestään neitsyt mariassa.
Jonka sitten Israelin kansa kansakuntana sokeudessaan vaati ristiinnaulittavaksi ja surmattavaksi. Joka kuitenkin nousi kolmantena päivänä kuolleista, näin osoittaen olevansa kaikkivaltias Herra kaiken elävän ja kuolevan Herra ja tuomari, ja syntien sovittaja, niille kaikille jotka vain tahtovat ottaa armonsa vastaan ja hyväksyä myös armonsa ehdot, ilmenevät Raamatun uudessa testamentissa.
Edellä mainitusta todistuksena vuosiluku, josta ainakin länsimainen ajanlaskumme nykyäänkin alkaa, eli Vuosi 2003 Jälkeen Kristuksen syntymän.
Mutta tässä sitä nyt taas ollaan. Suuremmassa ja pahemmassa Jumalattomuudessa kaikkinaisessa laitoomuuden ja väkivallan, petosten, haureuden, aviorikosten, vääryyksien, ja hirmuisen moraalittomuuden syöksykierteessä. Kuin aikoinaan Nooan päivinä maailma oli, jonka Jumala joutui hukuttamaan vedenpaisumuksella, koska ei ollut enää sijaa kunnollisille eli vanhurskaille ihmisille.
Siksi Jumala joutui lopettamaan koko silloisen väkivalta rodun, joka oli tuon alussa mainitun Jumalan vihollisen, saatanan / perkeleen perässä juokseva ja sitä palveleva, lumakuntaa, toisiansa ja muitakin lähimmäisiään tuhoavaa sielullisia lihanhimoissa hinkuvaa petoksien uhri joukkoa. Joille ei kelvannut silloin, eikä näytä tänä päivänäkään kelpaavan Jumalan armo ja rakkaus / pyhyys / hyvinvointi ja turvallisuus, vaan kaikkinaista vihaa ja vihollisuutta kylvävä, vanhurskautta vastaan sotiva ja taisteleva pimeyteen mielistynyt paha ihmiskunta. Jotka Jumala loi Omaksi kuvakseen, asunnokseen josta Hän olisi pitänyt hyvää huolta, mutta asuntonsa hääti huoltajansa ja valitsi ryöstäjän, tuhoojansa Hänen sijaansa.
Että tässä sitä TAAS ollaan. Nyt taitaa olla jälleen se vaihe, noita uutisia kun katselee, selvästi huomaa että vitsaukset vain pahenee ja tihenee, ehkä vielä vähän aikaa olisi mahdollista vaihtaa leiriä, tulla Kristuksen Jeesuksen puolelle. muuten on Hevetti edessä, valitettavasti, mutta, "totisesti" näin se vain on.
Varoitukseksi, ei tuomioksi, koska jokaisen tulisi tietää että vain Jumalalla on valta tuomita kadotukseen. Onko se tuomitsemista jos varoittaa heikoilla jäillä seikkailevaa ???
Monesti tuomiopalautetta saanut varoittaja, Huutavan ääni erämaasta !

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tartu jostain kiinni ystävä hyvä!