En puutu aikaisempaan asiattomaankin keskusteluun vaan haluan selvyyttä ns. korvakynttiläparannukseen. Muistelen Kalle Päätalon jossain kirjoittaneen tai maininneen tehneensä korvatötterömuottia Riitulle, joka taas teki muotissa paperista korvakynttilöitä, joita asetettiin potilaan korvaan ja sytytettiin, jolloin korvakäytävään syntyi alipaine ja se paine imaisi korvasta töhnää eli vaikkua. Olenko oikeassa? Tätä vaikunpoistoa tapaa nykyisin ns. intiaanien korvakynttilnä samassa tarkoituksessa, eli Suomessa on käytetty samaa tapaa. Jostain tämä asia hyppäsi tajuntaani. Muistaako kukaan missä Kallen rommaanissa tuo parannuskeino esiintyy? Olen kiitollinen vastauksista.
Etsin Päätalo -tietoab asiasta
Korvakynttilämuori
6659
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Muistan lukeneeni ja keskustelleeni asiasta , mutten millään missä kirjassa esiintyy.
Riitun tekniikka on jopa järjellä käsittäen toimiva, koska tötterö oli alhaalta auki ja jonkinlainen mieto imu mahdollista. Jossakin kuningaskuluttajassa esiteltiin näitä nykysiä virityksiä, ja ihmeteltiin, aiheellisesti, miten umpinaiseen pohjaan vetoa syntyy. Saattaaha niitä olla monenlaisia huuhaita nykyisin liikkeellä.
Jossakin Iijoki-sarjan alkupäänkirjoissa Riitu valmisti matolääkkeen Kallen Arvi-sedälle. Tuloksena taisi olla "pesuvajillinen" matoja. Tietääkö kukaan mistä aineita Riitu käytti matolääkkeeseen. Käsittääkseni käytti siihen luonnon kasveja.
kirjoitin juuri tästä asiasta.Tuolta
"Mitä juustoa Kalle söi" ketjulta löydät jutun.
Kirjassa "Loimujen aikaan " sivu 556 väliotsikolla "Korvien polttaminen" Kalle kertoo kuinka Riitu puhdistaa Kurtti-Saimin korvat ko.tavalla.
Kotipaikkakunnallani eräs sairaanhoitajakoulutuksen saanut henkilö antaa kynttilähoitoja.Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä.
Kirjassa "Tammettu virta" sivulta 320 lähtien kerrotaan Arvin matojen häätöoperaatiosta.
ja etenkin Äitinkyykkänälle. Tutkin asian ja asiaa. Näyttää siltä, että alipaineimu toimii, aion mennä kokeilemaan. Hyvää talvenseläntaittumista.
olevia korvakynttilöitä, ja avasin niistä yhden käyttämättömänä tutkiakseni mitä se sisältää.
Minua oli kyllä neuvottu avaamaan se vasta kun se on poltettu korvassa, mutta miksi polttaa sitä korvassa, kun sitä vaikkua on jo valmiina niissä kynttilöissä?
se on humbuukija! Mie olen sitä aena eppälly! Ne noitat pittää pitättää jokka immeiste korvia polttaa ja kerrää rahat!