Pienlainayhdistys

Tutustuin ehkä ensimmäistä kertaa kunnolla siihen, mitä löytyy pienlainayhdistyksen sivuilta osoitteessa http://www.pienlainayhdistys.fi ja yllätyin.

Ensinnäkin kyseessä ei ole enää neljän kopla, vaan perustajajäsenien lisäksi mukana on Vippi24 ja PikaVippi. Olisiko asia todellakin niin, ettei muut vain tällä hetkellä täytä yhdistyksen jäsenyyskriteerejä ja eettisiä sääntöjä?

Lisäksi vaivauduin lukemaan sivustolta löytyviä artikkeleita ja tilastoja ja huomasin, että valtamedian meille syöttämä "tieto" alasta perustuu pitkälle arvauksiin ja vaikuttaa olevan suurelta osin ns. tuubaa. Ilmeisesti on niin, ettei lehtiä myydä totuudella, vaan skandaalinmakuisella mässäilyllä.

Kannattaa tutustua ennenkö teilaa.
232477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

yksi maku, onko sakilla tarve perustaa yhdistys: ehkä on mukava joskus tuolta maaseudun rauhasta kokoontua pääkaupungin vilinässä.
Perheyrityksen ollessa kyseessä on tuo vippashomma lopulta aika yksinäistä hommaa, että on varmaan lysti välillä paeta eukkoa ja pentuja poikaporukkaan.
Ja mitä tuohon eettisyyteen tulee; onko asiallista tarjota vippiä tekstiviestinä ihan yllättäen ja pyytämättä kuten tuo yhditysksen yksi uusi jäsen ainakin viimeksi viime kuussa kännykkääni tarjosi.
Minulla on viesti onneksi puhelimessani tallessa, että voin kuvata sen ja laittaa tänne luettavaksi.
Jotta tämä siitä eettisyydestä eli tuommoista sanahelinää on turha toitottaa, koska viesti ehkä menee pirille vähemmän aivotoimintaa omaaville - jos heillekään...

Äänestä
  • Ei se ole yksi lysti. Ymmärrän että varmasti olet polttanut noihin oikeisiin lainayhtiöihin siltasi ja olet katkera mutta meille kenellä on varaa valita ei ole yksi lysti. Mielummin haen lainaa sellaiselta taholta joka on yhdistyksessä niin tiedän ainakin sen että hakemukseeni vastataan ja myönteisen lainapäätöksen jälkeen saan rahat viivytyksettä tilille eikä ole mitään "päivityskatkoksia". Voit tunkea sen kamerapuhelimesi hanuriin joka on varmasti ostettu kytkyllä koska muuten kaltaisellasi tuskin olisi varaa kamerapuhelimeen. Esko on aivan oikeassa siinä että yhdistys on hyvä asia ja on varvasti myös totta että suurin osa vippifirmoista tuskin omaa mahdollisuutta mennä yhdistykseen.

    Äänestä

  • Muumituumi kirjoitti:

    Ei se ole yksi lysti. Ymmärrän että varmasti olet polttanut noihin oikeisiin lainayhtiöihin siltasi ja olet katkera mutta meille kenellä on varaa valita ei ole yksi lysti. Mielummin haen lainaa sellaiselta taholta joka on yhdistyksessä niin tiedän ainakin sen että hakemukseeni vastataan ja myönteisen lainapäätöksen jälkeen saan rahat viivytyksettä tilille eikä ole mitään "päivityskatkoksia". Voit tunkea sen kamerapuhelimesi hanuriin joka on varmasti ostettu kytkyllä koska muuten kaltaisellasi tuskin olisi varaa kamerapuhelimeen. Esko on aivan oikeassa siinä että yhdistys on hyvä asia ja on varvasti myös totta että suurin osa vippifirmoista tuskin omaa mahdollisuutta mennä yhdistykseen.

    mihinkään ja sinä et taida ymmärtää lukemaasi; en maininnut kamerapuhelimesta mitään, en nimittäin tarvitse sellaista.
    Puhelin on minulle ainoastaan puhumista ja tekstareita varten. Kuvaamista harrastan vanhalla järjestelmäkameralla sekä digikameralla.
    Ja jos minä lainaa tarvitsen, otan sen Monetista, mutta eipä nyt viime aikoina ole tarvinnut ottaa sieltäkään.
    Että minua ei paljon hetkauta, mitä Muumi tuumii; ota vaan kovasti vippejä sieltä mistä onnistut saamaan, jos nyt ylipäätään olet vippaaja.
    Taidat kuitenkin olla vippasfirman omistajaporukkaa...

    Äänestä

  • Muumituumi kirjoitti:

    Ei se ole yksi lysti. Ymmärrän että varmasti olet polttanut noihin oikeisiin lainayhtiöihin siltasi ja olet katkera mutta meille kenellä on varaa valita ei ole yksi lysti. Mielummin haen lainaa sellaiselta taholta joka on yhdistyksessä niin tiedän ainakin sen että hakemukseeni vastataan ja myönteisen lainapäätöksen jälkeen saan rahat viivytyksettä tilille eikä ole mitään "päivityskatkoksia". Voit tunkea sen kamerapuhelimesi hanuriin joka on varmasti ostettu kytkyllä koska muuten kaltaisellasi tuskin olisi varaa kamerapuhelimeen. Esko on aivan oikeassa siinä että yhdistys on hyvä asia ja on varvasti myös totta että suurin osa vippifirmoista tuskin omaa mahdollisuutta mennä yhdistykseen.

    fyffee, kanikonttorista. Vien sinne jonkun kultahelyni niin ei tarvii maksella tommosia järjettömiä korkoja. Se on sit ihan toinen juttu jos ei oo mitään pantattavaa. Sit tarvii vaan lihottaa pikavippiyritysten pankkitilejä.

    Äänestä

  • Muumituumi kirjoitti:

    Ei se ole yksi lysti. Ymmärrän että varmasti olet polttanut noihin oikeisiin lainayhtiöihin siltasi ja olet katkera mutta meille kenellä on varaa valita ei ole yksi lysti. Mielummin haen lainaa sellaiselta taholta joka on yhdistyksessä niin tiedän ainakin sen että hakemukseeni vastataan ja myönteisen lainapäätöksen jälkeen saan rahat viivytyksettä tilille eikä ole mitään "päivityskatkoksia". Voit tunkea sen kamerapuhelimesi hanuriin joka on varmasti ostettu kytkyllä koska muuten kaltaisellasi tuskin olisi varaa kamerapuhelimeen. Esko on aivan oikeassa siinä että yhdistys on hyvä asia ja on varvasti myös totta että suurin osa vippifirmoista tuskin omaa mahdollisuutta mennä yhdistykseen.

    oletko käynyt kansa- tai peruskoulun loppuun: tuolla virheprosentilla noin lyhyessä tekstissä ei tulisi kovinkaan kummoista arvosanaa äidinkielessä.

    Äänestä

Juu kyllä lehtikirjoittelu on melkoista arvailua. Yks päivä luin Hesarista juttua noista vipeistä, oisko ollut viime viikolla. Siinä mainittiin mm. että yksikään pikavippifirmoista ei käytä verkkopankkitunnistusta. Mitä mä nyt oon noita nähny niin aika monella firmalla on nettisivuilla pankkilogot tunnistusta varten että en sitte tiiä mistä Hesari sen jutun on kaivanu...

Äänestä
  • hetiluottoni on myöhässä aika pahasti ja en oikeen saa sitä maksettua kerralla 600€.
    sieltä tuli tekstiviesti että jos en maksa heti niin ne laittaa tiedon luottotietoihin, siis tuo hetilaina firma. voiko ne sen tehä? eikö ensin tuu mitään perintä toimistosta?

    Äänestä

  • kellä kokemusta kirjoitti:

    hetiluottoni on myöhässä aika pahasti ja en oikeen saa sitä maksettua kerralla 600€.
    sieltä tuli tekstiviesti että jos en maksa heti niin ne laittaa tiedon luottotietoihin, siis tuo hetilaina firma. voiko ne sen tehä? eikö ensin tuu mitään perintä toimistosta?

    Hoitavat pyykkinsä ite. Soita heille äläkä narise täällä

    Äänestä

  • perintätoimistoa kirjoitti:

    Hoitavat pyykkinsä ite. Soita heille äläkä narise täällä

    etsiä numeroa mut ei löydy.
    pelkkä sähköposti on vaan

    Äänestä

mainostaa täällä, koska jokainen näillä sivuilla palloileva jo tietää, että teillä kuudella on tää oma juttu, pikavippiyhdistys eettisine sääntöineen, heh heh kun naurattaa!

Äänestä

marttakerho

Äänestä
  • tietävinämme, annetaan heidän huseerata ihan rauhassa. On heillä siinä tärkeää puuhailua keskenään.

    Äänestä

  • mutta ei olla kirjoitti:

    tietävinämme, annetaan heidän huseerata ihan rauhassa. On heillä siinä tärkeää puuhailua keskenään.

    me miehiä ja otetaan palkkapäivästä massit

    Äänestä

  • ollaan kirjoitti:

    me miehiä ja otetaan palkkapäivästä massit

    eikä maenittu mittään eettisyyvestä enkä mie älynnä kyssyykkää. Mie vuan arvostan enempi tuota rahhoo. Eettissyys olokkuun nuihen yhistyspoikkiin horinnoo.

    Äänestä

siis meiltä pikavippiyhdistyksen pojilta kannattaa vipata vain ja ainoastaan. Nuo muut pojat, joilla ei ole tätä yhdistystoimintaa saattavat käyttää aikansa ties miten. Miettikääpä itse!!!!!!
Pojathan voipi harrastaa vaikka minkälaista irstailua. Me sen sijaan pohdimme oikein poikaporukassa esim. tätä tupasta.
Huom! Nyt ei ole kyse TUPASVILLASTA! Se teidän täytyy nyt muistaa, vaikka ette mitään muuta muistaisikkaan.
Ja homma on saletti, sano känninen Pentti.

Äänestä

vippasfirman sivuilta löytyi. Pidätkö sinä ihmisiä ihan dilleinä?
No ei me ihan saamaan ylletä kanssasi; vai väitätkö vastaan?

Äänestä
  • Ai niin unohdin perustella miksi mua kiinnosta pätkäkään mitä tuolla lukee. Otan nimittäin vain ja ainoastaan palkkapäivästä lainaa. Vaikka siellä sivuilla lukee että emme myönnä mutta en välitä siitä vaan laitan viestejä sinne joka päivä. Miksi ottaisin sellaisesta paikasta josta oikeasti saa lainaa, sehän on niin kallistakin?

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    Ai niin unohdin perustella miksi mua kiinnosta pätkäkään mitä tuolla lukee. Otan nimittäin vain ja ainoastaan palkkapäivästä lainaa. Vaikka siellä sivuilla lukee että emme myönnä mutta en välitä siitä vaan laitan viestejä sinne joka päivä. Miksi ottaisin sellaisesta paikasta josta oikeasti saa lainaa, sehän on niin kallistakin?

    jotta saavat rahhoo joskus, että voivat sitten jollekkiin köyhistä köyhimmille lainata 20 tai 40 erkkii.

    Äänestä

niin ei tule sitten näitä luottotietonsa menettäneitä niin paljon, eiks joo: eli tarkottaa kansanomaisesti juuri tätä eettisyyttä.


"Pikavippausta yritetään saada kuriin

Paljon keskustelua viime vuosina herättäneet pikavipit eivät yleensä yksin aja ihmistä velkaongelmiin. Pikavipit aiheuttavat kuitenkin monille ongelmia. Viime vuonna käräjäoikeudet antoivat alle 300 euron vippilainoista velkomustuomioita 11 200 henkilölle yhteensä noin 25 500 kappaletta. Kaikista velkomustuomioista pikavippien osuus oli liki 18 prosenttia.

Kuluttajaviraston erikoissuunnittelijan Sanna Helesuon mukaan muutaman sadan euron pikavipit kovine korkoineen voivatkin katkaista velkaongelmaisen kamelin selän.

   
kännykkä ja rahaa    
Kuva: YLE, Lähde: Arja Lento/YLE
   
Oikeusministeriön työryhmä on etsinyt viime vuoden lopulta keinoja, joilla puuttua pikavippauksen ongelmiin. Pikavipeillä tarkoitetaan yleensä muutaman sadan euron suuruisia, alle kolmeksi kuukaudeksi otettavia kulutusluottaja, joihin ei tarvitse mitään vakuuksia. Lainoja tarjotaan usein kännykän ja internetin kautta.

Kauppa- ja teollisuusministeriön vuonna 2006 teettämän selvityksen mukaan pikavippeihin turvautuvat työttömät, yksinhuoltajat ja pienituloiset, jotka ansaitsevat kuukaudessa alle 1 500 euroa.

Oikeusministeriön työryhmä selvittää nyt, miten lainanhakijan tunnistaminen voitaisiin tehdä luotettavammin, jotta esimerkiksi alaikäiset eivät voisi ottaa luottoa. Toinen ongelma on se, ettei lainanhakija voi vertailla pikaluottojen hintoja muihin luottoihin ja että luotoista perittävät korot ja kulut ovat korkeita. Työryhmä pohtii myös lainan antamisen kieltämistä myöhään illalla ja yöllä sekä luottosopimuksen saamista kirjalliseksi.

Lisäksi EU:ssa on vuoden alussa päätetty uudesta kulutusdirektiivistä, joka koskee kaikkia yli 200 euron lainoja. Direktiivin myötä kulutusluottoihin tulisi muun muassa enemmän tiedonantovelvollisuutta. Direktiivi määrittää myös tiedot, jotka pitää antaa ennen luottosopimusta sekä markkinoinnin ja mainonnan rajat. Kulutusdirektiivi tulee voimaan aikaisintaan muutaman vuoden kuluttua.

Lakimuutoksiin suhtaudutaan ristiriitaisesti

Pikavippien kuriin saamiseksi on tehty myös kansallisella tasolla ainakin kaksi lakialoitetta.

Ulla-Maj Wideroosin (r.) aloite pakottaisi pikalainaajan kertomaan todellisen vuosikoron aivan pienimmissäkin lainoissa. Tällä hetkellä kuluttajasuojalaki ei pakota lainanantajaa kertomaan lainan todellisia kustannuksia, jos lainasumma alittaa 168,20 euroa tai jos laina-aika on alle kolme kuukautta.

Miapetra Kumpula-Natrin (sd.) aloite taas veisi pikalainayritykset rekisteriin ja Rahoitustarkastuksen valvontaan. Nyt pikavippitoiminta ei vaadi Rahoitustarkastuksen lupaa kuten perinteinen pankkitoiminta.

Lakimuutokset pikavippejä kontrolloimaan ovat Kuluttajaviraston erikoissuunnittelijan Sanna Helesuon mukaan vaikeita asioita. Rekisteröinti on hänestä hyvä, koska se jossain määrin velvoittaa viranomaisia tietämään, kuka luottoja antaa. Nyt kuka tahansa voi antaa pikavippiä.

Korkokatto on hänestä taas huomattavasti monimutkaisempi asia. Nyt pikavippitoiminta on julkista toimintaa, ja korkokaton vaarana Helesuon mukaan on, että osa toiminnasta siirtyy harmaan talouden piiriin.

Pikavippiyritykset joutuvat myös poliisin syyniin. Valtakunnansyyttäjävirasto ja YLEn A-studio ovat tehneet pikalainojen koroista tutkintapyynnön. Molemmat ovat pyytäneet selvittämään, onko pikavippiyrityksiä syytä epäillä koronkiskonnasta. Laskelmien mukaan pikavippiyritysten korot voivat nousta jopa yli tuhanteen prosenttiin. Yritykset kiistävät syyllistyvänsä koronkiskontaan.

Myös eduskunnan talousvaliokunta haluaa pikavippien kustannukset näkyviin. Valiokunnan mukaan kuluttajalta perityt kustannukset voivat olla kiskonnan rajamailla. Valiokunnan mukaan todellisten kustannusten pitäisi olla nähtävissä, jotta harkitsemattomalta velkaantumiselta vältyttäisiin. Myös Takuu-Säätiön toiminnanjohtaja Leena Veikkola on samaa mieltä.

- Pikavippi-ilmiö on aika mielenkiintoinen. Mielestäni pitää tutkia, että onko kyse koronkiskonnasta. Pikavippeihin turvautuvat ne, joilla menee jo nyt heikosti, ja sitten heidän pitää maksaa vielä tuhannen prosentin korkoa. Olen tyytyväinen, että ainakin asiaa selvitellään, Veikkola sanoo.

Pikavipille on myös vaihtoehto. Veikkolan mukaan joillakin kunnilla on mahdollisuus myöntää sosiaalista luototusta, joka on tarkoitettu vähävaraisille. Sosiaalinen luototus on vaihtoehto pikavipille, vaikkei sitä saa yhtä nopeasti. Kyseessä on alhaisella korolla lainattava pieni summa.

Anna Solovjew, YLE Uutiset"

Äänestä
  • "Pikavippeihin turvautuvat ne, joilla menee jo nyt heikosti, ja sitten heidän pitää maksaa vielä tuhannen prosentin korkoa."
    Siis tästä on eettisyys kaukana!

    Äänestä

  • tolokuttaa: kirjoitti:

    "Pikavippeihin turvautuvat ne, joilla menee jo nyt heikosti, ja sitten heidän pitää maksaa vielä tuhannen prosentin korkoa."
    Siis tästä on eettisyys kaukana!

    sen faktana että "Pikavippeihin turvautuvat ne, joilla menee jo nyt heikosti, ja sitten heidän pitää maksaa vielä tuhannen prosentin korkoa."

    Eivät ainakaan nämä tahot jotka asiaa kommentoivat. Hehän eivät nää kuin sen ongelmaisen osan omassa työssään.
    Ja miksi yleistetään tuhannen prosentin korkoa kun kellään muulla kuin suoravipillä ja sen johdannaisilla ei ole tuollaista korkoa?

    Äänestä

Siis kaikki nämä pikavippifirmat pitää heti lailla kieltää, pistävät köyhät vielä vaikeampaan asemaan! Aivan sikamaista touhua, kukaan normaalituloinen ei edes tarvitse näitä joten hädänalaisten asemaa käytetään hyväksi. Ja aivan turha väittää muuta. Koronkiskureita!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esko007 kirjoitti:

Tutustuin ehkä ensimmäistä kertaa kunnolla siihen, mitä löytyy pienlainayhdistyksen sivuilta osoitteessa http://www.pienlainayhdistys.fi ja yllätyin.

Ensinnäkin kyseessä ei ole enää neljän kopla, vaan perustajajäsenien lisäksi mukana on Vippi24 ja PikaVippi. Olisiko asia todellakin niin, ettei muut vain tällä hetkellä täytä yhdistyksen jäsenyyskriteerejä ja eettisiä sääntöjä?

Lisäksi vaivauduin lukemaan sivustolta löytyviä artikkeleita ja tilastoja ja huomasin, että valtamedian meille syöttämä "tieto" alasta perustuu pitkälle arvauksiin ja vaikuttaa olevan suurelta osin ns. tuubaa. Ilmeisesti on niin, ettei lehtiä myydä totuudella, vaan skandaalinmakuisella mässäilyllä.

Kannattaa tutustua ennenkö teilaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu