Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Naisten jalat. Kysymyksiä naisille.

Mieltymykseni naisen vartaloon ja sen eri alueisiin tuntuu muuttuvan.
Ennen rinnat oli numero yksi, takapuolta en juurikaan katsonut.

Sitten tuli takapuoli, pakarat. Se on edelleen kyllä vahvoilla, näin kesällä varsinkin, kun ohuitten kesähousujen läpi näkyy stringit niin silloin viedään!

Kesään varmasti liittyy myös uusin vahva mieltymys naisten jalkoihin.
Siis nilkka, lakatut varpaat jne. Kyllä tietysti sääretkin, mutta ei niin vahvasti.

Etelässä käydessäni oli aivan mahdotonta, kun illalla kävelimme Daamini kanssa ja joka puolella näkyi upeita korkeita kenkiä ja lakattuja varpaita.

Itsestäni on mukava vaikka saunan jälkeen hieroa naiseni jalkoja ja rasvata ne. Hän kyllä pitää siitä.

Varsinaista jalkaseksiä emme ole harrastaneet, jonkun kerran hän on hyväillyt penistäni ja tietysti se on tuntunut taivaalliselta.

Luulen hänen pitävän ko. puuhaa vähän pervona??
Kerran mainitsi pervotaipumuksista, mutta ei sanonut mitä se koskee enkä kehdannut kysyä.

Kertokaa naiset omia mielipiteitä asiasta!

Pidättäkö korkeita kenkiä "seksikkäinä"? Miltä "tuntuu" kävellä korkeilla kesäkengillä?
Pidättekö jalkojen hoidosta, jos oma mies sen tekee?
Entä seksi jalkoja käyttämällä???
1839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aloitan korkokengistä. Mä rakastan niitä, käytän läpi vuoden aina liikkuessani ihmisten ilmoilla. Tarpeen vaatiessa jalkaan pujahtaa matalat, esim. shortsien kanssa matalat näyttää paremmalta, mutta korkeat korot on must! Käveleminen koroilla vaatii opettelua, mikään ei ole kauheamman näköistä kuin polvet notkuen koroilla kävelevä henkilö. Mutta kun sen oppii, kävely on kaunista katseltavaa.
Korot tuovat pituuden lisäksi itsevarmuutta, vaistomaisesti kiinnittää huomion koko vartalon liikehdintään ja varsinkin ryhtiin. Kävely koroilla tuo itselleni erittäin seksikkään olon. Luultavasti se myös näkyy ulospäin.

Jalat. Yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta. Itse seurustelin aiemmin miehen kanssa, joka piti myös jaloista. Osa esileikkiä oli jalkojen hierominen, varpaiden suuteleminen/imeminen. Musta itsestäni se tuntui lähinnä kiusalliselta, koska miellän jalat, varsinkin varpaat, likaiseksi, olkoonkin ne vaikka kuinka suihkunraikkaat ja juuri pestyt. Jotenkin vaan en pitänyt. Häpesin jotenkin jalkojani koko ajan, sillä en koskaan ole pitänyt omista varpaistani, vaikka yritänkin hoitaa niitä kaikin mahdollisin keinoin. Näin ollen en halua varpaideni joutuvan lähemmän tarkastelun kohteeksi. Tuo pervo sanana on aika hyvä sana kuvaamaan ajatusta, joka tuli mieleen tilanteessa, jossa ensimmäistä kertaa jouduin jalkaleikkiin mukaan. Ymmärrän daamiasi luultavasti erittäin hyvin.
Seksikokemukset jaloilla jää tuohon esileikkiasteelle, josta jo mainitsinkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Feet Lover kirjoitti:

Mieltymykseni naisen vartaloon ja sen eri alueisiin tuntuu muuttuvan.
Ennen rinnat oli numero yksi, takapuolta en juurikaan katsonut.

Sitten tuli takapuoli, pakarat. Se on edelleen kyllä vahvoilla, näin kesällä varsinkin, kun ohuitten kesähousujen läpi näkyy stringit niin silloin viedään!

Kesään varmasti liittyy myös uusin vahva mieltymys naisten jalkoihin.
Siis nilkka, lakatut varpaat jne. Kyllä tietysti sääretkin, mutta ei niin vahvasti.

Etelässä käydessäni oli aivan mahdotonta, kun illalla kävelimme Daamini kanssa ja joka puolella näkyi upeita korkeita kenkiä ja lakattuja varpaita.

Itsestäni on mukava vaikka saunan jälkeen hieroa naiseni jalkoja ja rasvata ne. Hän kyllä pitää siitä.

Varsinaista jalkaseksiä emme ole harrastaneet, jonkun kerran hän on hyväillyt penistäni ja tietysti se on tuntunut taivaalliselta.

Luulen hänen pitävän ko. puuhaa vähän pervona??
Kerran mainitsi pervotaipumuksista, mutta ei sanonut mitä se koskee enkä kehdannut kysyä.

Kertokaa naiset omia mielipiteitä asiasta!

Pidättäkö korkeita kenkiä "seksikkäinä"? Miltä "tuntuu" kävellä korkeilla kesäkengillä?
Pidättekö jalkojen hoidosta, jos oma mies sen tekee?
Entä seksi jalkoja käyttämällä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu