Parkinsonin tauti on toki vakava sairaus ja hallitsee koko lähiympäristöä jossain vaiheessa. Sama juttu on Alzheimerin taudin kanssa, Syöpäsairaat voivat sairastaa vuosikausia mielensauksista puhumattakaan. Hyvin vakava sairaus on myös diabetes ja muitakin vakavia tautinimikkeitä kyllä riittää. Kaikki mainitsemani taudit ovat kuitenkin samalla tavalla persoonallisuutta muuttavia sairauksia ja aiheuttavat suuria kärsimyksiä. Pitäisikö meidän suhtautua sillä tavalla, että elämä nyt on kärsimystä, eikä hakea epätoivoisesti jenkkitapaan onnea ja onnellisuutta ja hyväksyä ajatusta, että "jokainen on oman onnensa seppä". Uskomusomalla tavallaan syyllistää meitä kärsiviä, vaikka tässä protestanttisessa yhteiskunnassa syyllistämiskohteita löytyy puhumattakaan syyllistäjistä, joita on pilvin pimein. Jotkut omat sairaat ja sairastaneet lähiomaiseni kyllä osaavat meitä mukamas terveempiä syyllistää vaikkapa moittimalla elämäntapojamme. Samaa elämäntapojen moittimista ja syyllistämistä harjoittaa koko yhteiskunta. Lihavuus, laihuus, pienimuotoinenkin alkoholinkäyttö tai tupakointi nyt varsinkin tekevät ihmisestä holtittoman ja hoitokelvottoman yksilön. Pahansisuisuus, omahyväisyys ja tuomitsevuus taas ovat ominaisuuksia, joiden haltijoita kannattaa pitää yhteiskunnan varoilla hengissä lähes parisataavuotiaiksi.
Aivan parhaimmillaankin Suomen terveydenhuolto on uskomattoman tietämätöntä, vailla oppineisuutta tai sivistystä eli todella epäammattimaista. Vaikka nokkava kansamme halveksii lähes kaikkien muiden valtioiden toimintatapoja, kuitenkin esimerkiksi Kenian ja Zimbawen terveydenhuoltoa on tutkitusti parempaa kuin Suomen.
Kun me surkimukset voivotamme näillä nettipalstoilla ja kaiketi odotamme ihmettä, voisimme kai myös miettiä ja ottaa selvää, millä tavalla maailmalla hoidetaan vaikkapa nyt Parkinson-potilaita. Uskon kuitenkin, että tieto ja vaikuttaminen ovat kehityksen lähtökohtia. Yksilöt ovat tietenkin tärkeitä, mutta yksilöllisyyden korostamisessa ei kannata yliampua.
Pyritäänkö voimaan paremmin ja olemaan vahvempia?
Jos kuitenkin Parkinsonkin olisi vain yksi sairaus
hhtth
1
884
Vastaukset
- pikakävijä
on kovin muotioikuista riippuvaista. Tällä hetkellä tunnutaan ajattelevan, että levodopa aloitetaan vasta äärimmäisessä hädässä, ei alle 70-vuotiaalle ollenkaan (kitukoot mokomat!).
Parkkissivustoilla kuitenkin semmoisia henkilöitä joilla dg 16-20 vuotta ja hoito aloitettu heti levodopalla ja aika isolla annoksella vielä. Hyvässä kunnossa (autolla-ajo, aikuisopiskelu). -Jospa se olikin oikeampi tapa?
Vanhan vitsin sanoin: Syö lapseni porkkanoita, vielä tänään ne ovat terveellisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.704908Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113339Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j192574Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561653- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441326- 941282
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2171037Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.71975IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51865