Ahneus

En ole presidentti Halosen kannattaja, mutta mielestäni Halonen otti tärkeän asian esille.

Nyky-yhteiskunta on ajautunut "minä, minä" "minulle minulle" tilanteeseen, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Yhteiskuntavastuuta ei rikkaiden tarvitse kantaa, kun voidaan sijoittaa rahat osakeyhtiöihin niin, että menestyvän yrityksen toimintaan ei voida puuttua. Valtio on suuri omistaja Stora Ensossa, mutta se ei voi puuttua yrityksen sisäisiin asioihin, koska yhtiötä suojaa osakeyhtiölait ja muut krumeluurit..
Jos asiaa tarkastelee maalaisjärjellä ja moraalin kannalta, niin tämä on todella farssi.

Suurin osa Suomalaisista on häviäjien puolella silloin kun meidän menestyvät tehtaat siirretään halpamaihin. Ne jotka äänekkäästi mediassa puolustavat osakeyhtiön menettelyjä ovat suurelta osin niitä, jotka ITSE saavat satojen tuhansien eurojen hyödyn siitä, että toimintaa siirretään muualle. Hyvä palkkaisten konsernijohtajien ja toimitusjohtajien palkat ovat sitä luokkaa, että hyvän liksan määräämänä he puhuvat hienoilla termeillä paskaa.

Eduskunnassa pitäisi säätää pikaisesti laki, joka antaisi oikeuden valtiolle puuttua sellaisten yhtiöiden toimintaa, jolla on suuri vaikutus koko Suomen kansaan. Näitä voisi olla esimerkiksi "jätehuolto, vesi-ja energiayhtiöt, isot metalli- ja puuteollisuuden yhtiöt"

Suomella pitäisi olla määräämisvalta omiin metsiin, energiaan ja puhtaaseen veteen vai ?
18388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

tiivistyy kepulais yhteisössä

Äänestä
  • tasapuolisesti köyhyyttä, kunhan itse jäisi hieman vähemmälle siitä.
    Tämä on sitä demarien armaliaisuutta.

    Äänestä

kuten vaikka viranpuolesta lain puolella olevaa tahoa, kuten vaikka oikeusministeriä ?

http://www.youtube.com/watch?v=kkOPkyYIK58

vai oliko se lain väärällä puolella..??

Mitäs sinä sanoitkaan
"hienoilla termeillä paskan puhumisesta"
ja siitä
että "rikkaiden ei tarvitse kantaa vastuuta"...

todellakin, "tämä on todella farssi"..

Äänestä

Sitäkö, että tuloista maksetaan verot ?

Vai sitäkö, että yritysten tuloista maksetaan verot ?

Vai sitä, että pääomatuloista maksetaan verot ?

Vai tarkoitatko sinä "YHTEISKUNTAVASTUULLA" sitä, että yritys ajetaan konkurssiin, eikä yrityksen tuloista makseta veroja, eikä pääomatuloista makseta veroa eikä henkilöt maksa veroja,

kun ei ole mistä maksaa veroja, kun yritys meni konkurssiin.

Onko sinusta yhteiskuntavastuuta se, että yritys ei pysty maksamaan veroja, kun ei jää voittoa ja yritys menee konkurssiin?

Onko sinusta yhteiskuntavastuuta se, että omistaja ei pysty maksamaan pääomaveroa, kun ei ole pääomatuloa, kun yritys meni konkurssiin?

Onko sinusta yhteiskuntavastuuta se, että henkilö ei pysty maksamaan veroja, kun ei ole palkkatuloja, kun yritys meni konkurssiin..

Kerro nyt ihan omin sanoin miten yritys kantaa yhteiskuntavastuuta ?

Äänestä
  • , että johtajille ei pidä olla 100 kertaiset palkat ja yrityksen ei tarvitse tuottaa 100% voittoa vaan 10% riittää.

    Persereikä kyljellään tuottoa ODOTTAVAT osakkeenomistajat voivat itse mennä linjalle töihin ilmaiseksi tai minimipalkalla. Näin firmalle voi tulla lisää tuottoa.

    Entä onko kaikilla mahdollista ostaa firmansa osakkeita esim. pienemmissä yrityksissä ?. Ei, mutta hyvävelikaverilla ja pomon perseennuolijalla on.

    Minulla oli ja sain vitun hyvät rahat kun firma myytiin. Kaikille mahdollisuutta vaan ei anneta.

    Äänestä

  • on se kirjoitti:

    , että johtajille ei pidä olla 100 kertaiset palkat ja yrityksen ei tarvitse tuottaa 100% voittoa vaan 10% riittää.

    Persereikä kyljellään tuottoa ODOTTAVAT osakkeenomistajat voivat itse mennä linjalle töihin ilmaiseksi tai minimipalkalla. Näin firmalle voi tulla lisää tuottoa.

    Entä onko kaikilla mahdollista ostaa firmansa osakkeita esim. pienemmissä yrityksissä ?. Ei, mutta hyvävelikaverilla ja pomon perseennuolijalla on.

    Minulla oli ja sain vitun hyvät rahat kun firma myytiin. Kaikille mahdollisuutta vaan ei anneta.

    pyllyn puhtaaksi?

    Äänestä

Kun elämme kerran vapaassa markkinataloudessa omassa maassa, EU:n puitteissa lisäksi vielä vapaakaupan piirissä ja WTO:n säätelemässä melko vapaassa maailmantaloudessa, ei meillä ole muuta mahdollisuutta kuin antaa yritysten toimia juuri niin kuin ne katsovat sen olevan parasta yrityksen kannattavuudelle. Jos ryhtyisimme valtiovallan säätelyllä pitämään yllä meillä kilpailijoitaan huonommin kannattavaa yritystä kotimaassa, se kuolisi pois ajanoloon tai sitä olisi pidettävä pystyssä valtion tukiaisilla. Mutta tukiaisetkin on tarkoin säädelty EU:n ja WTO:n toimesta.

Voidaksemme elää omaa elämäämme, meidän pitäisi palata täydellisen säännöstelyn ja rajasuojan piiriin niin kuin sodanjälkeisinä vuosikymmeninä ja erota Kaikista kansainvälistä järjestelmistä, myös pitkäaikaiset pohjoismaiset vapaudet pitäisi lakkauttaa.

Kyllä tämä nykyinen järjestelmä, jossa yritykselle ei aseteta normaalin lainsäädännön, sopimusten ja hyvien tapojen yli meneviä yhteiskuntavastuita on paras. Yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa. Se takaa myös parkaan tuloksen yhteiskunnalle, se antaa työtä ja veronmaksukykyä.

Äänestä
  • Kerropa Oiva, miten yrityksen kannattavuuteen liittyy sellainen asia, että yritykset ovat alkaneet jakaa entistä suuremman osan voitostaan osinkoina tai siirreelleet voittopääomia investoinneiksi ulkomaille. Tuloerot Suomessa ovat kasvaneet nimenomaan sen vuoksi, että pääomatulot ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet. Samoin yrityksen johdon palkitsemiseen ei tunnu mikään raha riittävän. Yksikään yritys ei ole rutissut siitä, että sen kannattavuus heikkenee, kun yritysjohdolle maksetaan taivaallisia palkkoja ja kaikenlaisia kultaisia kädenpuristuksia heidän kuolemaansa saakka. Seuraava askel tässä kehityksessä on se, että näiden johtajien leskille ja lapsillekin aletaan maksaa samaa etua johtajan itsensä kuoltua.

    Nyt tämä yritysmaailman meno on levinnyt jo alemmalle tasolle. Asianajotoimistot ja lääkäriasemat ovat keksineet, että osan palkasta voi maksaa pääomatulona veroja kertäen, kun pääomatuloprosentti on alhaisempi kuin marginaalivero. Näin 50 %:n marginaaliveron voi mukavasti tiputtaa 29 %:iin. Minusta verottajan ei tietenkään pitäisi tällaista hyväksyä, vaan määrätä veronkorotus sanktioksi tuloveronkiertoyrityksistä.

    Valtionvarainministeri Kataisen temppu asian korjaamiseksi on verojen alentaminen ylemmissä tuloluokissa. Kas kun hän ei ehdottanut, että verot pitäisi kokonaan poistaa suurituloisia rasittamasta.

    Pääministeri Vanhanen taas puhuu, ettei palkansaajien enemmistöä pitäisi syyllistää tuloeroista, vaikka kukaan ei ole tätä enemmistöä koskaan syyllistänytkään. Aina on puhuttu edunsaajien vähemmistöstä eli pääomatuloilla ja huippupalkoilla elävistä. Vanhanen yrittää siis puolustaa tätä joukkoa häivyttämällä sen suureen palkansaajien enemmistöön kuuluvaksi. Tämä on varmaan jotain Kepun "uusalkiolaista" köyhänapulinjaa. Todennäköisesti Mikko Alkion suunnittelemaa.

    Yritystoimintamme rakenteet pitää toki kotimaassa saada kuntoon. Olet oikeassa siinä, että Kemijärvi ei ole hyvä paikka teollisuudelle, koska yritys haluaa sieltä pois yrityksen kannattavuutta parantaakseen. Nämä alueelliset korjaustoimet voidaan vielä sietää, mutta sitten ollaan vaikeuksissa, jos ei kyetä luomaan maahan uutta teollisuutta muualle siirtyvän tilalle. Niin kauan kun kyse on kotimaisista siirroista, pärjäillään kyllä.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kerropa Oiva, miten yrityksen kannattavuuteen liittyy sellainen asia, että yritykset ovat alkaneet jakaa entistä suuremman osan voitostaan osinkoina tai siirreelleet voittopääomia investoinneiksi ulkomaille. Tuloerot Suomessa ovat kasvaneet nimenomaan sen vuoksi, että pääomatulot ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet. Samoin yrityksen johdon palkitsemiseen ei tunnu mikään raha riittävän. Yksikään yritys ei ole rutissut siitä, että sen kannattavuus heikkenee, kun yritysjohdolle maksetaan taivaallisia palkkoja ja kaikenlaisia kultaisia kädenpuristuksia heidän kuolemaansa saakka. Seuraava askel tässä kehityksessä on se, että näiden johtajien leskille ja lapsillekin aletaan maksaa samaa etua johtajan itsensä kuoltua.

    ... osinkoa yritykseen sijoittajille, ei siinä ole mitään moittimista. Vain sitä vartenhan rahaa sijoitetaan, että sille saadaan paras mahdollinen tuotto. On turha kuvitella rahan omistajalta mitään muuta tavoitetta. Tuottava yritys on myös yhteiskunnan kannalta paras. Niin osinkoa saaneet omistajat kuin yhtiö itsekin sijoittavat voittovaroja laajennuksiin tai uusiin yrityksiin . Tällaista tapahtuu kansainvälisen markkinavapauden oloissa myös ulkomaille ja ulkomailta sijoitetaan myös Suomeen.

    Tuloerot ovat kasvaneet pääomatulojen kasvaessa.Mutta sehän on vain merkki siitä, että osataan hoitaa hyvin yrityksiä kansainvälisessä kilpailuoloissa. Se on taannut myös työtulojen tasaisen kasvun.

    Sen sijaan yrityksen johdon palkitseminen optioilla on perseestä. Tietynlainen tulospalkkio, esim. enimmillään 20 % vuosipalkasta on paikallaan, jos yrityksen tulos selvästi on parempi kuin oli budjetoitu, tämä pitää vain maksaa kaikille yrityksessä, ei vain johtajille.
    Esimerkiksi jokin Fortumin johtajien miljoonaoptiot eivät millään tavalla johdu nykyisen johdon erikoisen hyvästä toiminnasta, vaan suuri voitto ja kurssin nousu johtuu aivan heistä riippumattomasta syistä: Se johtuu kansainvälisestä energian hinnan noususta, öljyn niukkuudesta, pohjois-maisen sähköpörssin hintojen noususta siksi, että Norjassa ja Ruotsissa oli vähävetiset kesät ja vesivoiman niukkuus nosti hintoja. Myös Fortumin edullinen sähköntuotantokapasiteetti on rakennettu paljon ennen näitä nykyisiä johtajia, missä kunnia lankeaa myös silloisille maan hallituksille.

    En hyväksy myöskään veronkiertoa sillä, että otetaan palkkaa osinkona. Kun kerran sellainen on mahdollista nykyisten lakien aikana, niin lakeja pitää heti muuttaa. Kataisen esiintyminen oli naurettavaa kyselytunnilla tässä asiassa. Hän vain jankkasi kysyjille, että pitää alentaa tuloverotusta, jotta lääkärinkin kannattaa tehdä työtä tuloveron piirissä. Jokainenhan ymmärsi, ettei korkeiden palkkojen marginaaliveroa voida alentaa lähellekään osinkoveron 28 prosenttia. Pekkarinen otti sitten puheen vuoron ja alkoi puhua oikeasta asiasta.

    Mitä tuossa sanot Vanhasesta, en ymmärrä, mistä on kysymys.

    Eihän sellutehdas Kemijärveltä mihinkään siirry, se lopetetaan. Hupaisaa vain on havaita sossuinen mielenlaatusi tässäkin: iloitset asiasta vain siksi, että saadaan maakuntia näin kurjistettua ja tuotantoa ja ihmisiä siirtymään sieltä pois. Taidat kyllä pettyä, Kemijärvelle ja yleensä Lappiin saadaan uusia työpaikkoja, ettei sieltä monenkaan tarvitse Espooseen tulla.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kerropa Oiva, miten yrityksen kannattavuuteen liittyy sellainen asia, että yritykset ovat alkaneet jakaa entistä suuremman osan voitostaan osinkoina tai siirreelleet voittopääomia investoinneiksi ulkomaille. Tuloerot Suomessa ovat kasvaneet nimenomaan sen vuoksi, että pääomatulot ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet. Samoin yrityksen johdon palkitsemiseen ei tunnu mikään raha riittävän. Yksikään yritys ei ole rutissut siitä, että sen kannattavuus heikkenee, kun yritysjohdolle maksetaan taivaallisia palkkoja ja kaikenlaisia kultaisia kädenpuristuksia heidän kuolemaansa saakka. Seuraava askel tässä kehityksessä on se, että näiden johtajien leskille ja lapsillekin aletaan maksaa samaa etua johtajan itsensä kuoltua.

    Nyt tämä yritysmaailman meno on levinnyt jo alemmalle tasolle. Asianajotoimistot ja lääkäriasemat ovat keksineet, että osan palkasta voi maksaa pääomatulona veroja kertäen, kun pääomatuloprosentti on alhaisempi kuin marginaalivero. Näin 50 %:n marginaaliveron voi mukavasti tiputtaa 29 %:iin. Minusta verottajan ei tietenkään pitäisi tällaista hyväksyä, vaan määrätä veronkorotus sanktioksi tuloveronkiertoyrityksistä.

    Valtionvarainministeri Kataisen temppu asian korjaamiseksi on verojen alentaminen ylemmissä tuloluokissa. Kas kun hän ei ehdottanut, että verot pitäisi kokonaan poistaa suurituloisia rasittamasta.

    Pääministeri Vanhanen taas puhuu, ettei palkansaajien enemmistöä pitäisi syyllistää tuloeroista, vaikka kukaan ei ole tätä enemmistöä koskaan syyllistänytkään. Aina on puhuttu edunsaajien vähemmistöstä eli pääomatuloilla ja huippupalkoilla elävistä. Vanhanen yrittää siis puolustaa tätä joukkoa häivyttämällä sen suureen palkansaajien enemmistöön kuuluvaksi. Tämä on varmaan jotain Kepun "uusalkiolaista" köyhänapulinjaa. Todennäköisesti Mikko Alkion suunnittelemaa.

    Yritystoimintamme rakenteet pitää toki kotimaassa saada kuntoon. Olet oikeassa siinä, että Kemijärvi ei ole hyvä paikka teollisuudelle, koska yritys haluaa sieltä pois yrityksen kannattavuutta parantaakseen. Nämä alueelliset korjaustoimet voidaan vielä sietää, mutta sitten ollaan vaikeuksissa, jos ei kyetä luomaan maahan uutta teollisuutta muualle siirtyvän tilalle. Niin kauan kun kyse on kotimaisista siirroista, pärjäillään kyllä.

    mutta et esim. Summaa tai Voikkaata!

    " ... Olet oikeassa siinä, että Kemijärvi ei ole hyvä paikka teollisuudelle, koska yritys haluaa sieltä pois yrityksen kannattavuutta parantaakseen. ... "

    Ei taida olla näin ollen Etelä-Suomikaan hyvä paikka metsäteollisuuden yrityksille, kun lakkauttavat tuotantoaan kannattavuuden parantamiseksi.

    Se niistä metropoleista ja kepulandioista!

    Äänestä

  • On meillä taas yksi asia, Oiva, josta emme ole ollenkaan eri mieltä.

    Mukavaa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kerropa Oiva, miten yrityksen kannattavuuteen liittyy sellainen asia, että yritykset ovat alkaneet jakaa entistä suuremman osan voitostaan osinkoina tai siirreelleet voittopääomia investoinneiksi ulkomaille. Tuloerot Suomessa ovat kasvaneet nimenomaan sen vuoksi, että pääomatulot ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet. Samoin yrityksen johdon palkitsemiseen ei tunnu mikään raha riittävän. Yksikään yritys ei ole rutissut siitä, että sen kannattavuus heikkenee, kun yritysjohdolle maksetaan taivaallisia palkkoja ja kaikenlaisia kultaisia kädenpuristuksia heidän kuolemaansa saakka. Seuraava askel tässä kehityksessä on se, että näiden johtajien leskille ja lapsillekin aletaan maksaa samaa etua johtajan itsensä kuoltua.

    Nyt tämä yritysmaailman meno on levinnyt jo alemmalle tasolle. Asianajotoimistot ja lääkäriasemat ovat keksineet, että osan palkasta voi maksaa pääomatulona veroja kertäen, kun pääomatuloprosentti on alhaisempi kuin marginaalivero. Näin 50 %:n marginaaliveron voi mukavasti tiputtaa 29 %:iin. Minusta verottajan ei tietenkään pitäisi tällaista hyväksyä, vaan määrätä veronkorotus sanktioksi tuloveronkiertoyrityksistä.

    Valtionvarainministeri Kataisen temppu asian korjaamiseksi on verojen alentaminen ylemmissä tuloluokissa. Kas kun hän ei ehdottanut, että verot pitäisi kokonaan poistaa suurituloisia rasittamasta.

    Pääministeri Vanhanen taas puhuu, ettei palkansaajien enemmistöä pitäisi syyllistää tuloeroista, vaikka kukaan ei ole tätä enemmistöä koskaan syyllistänytkään. Aina on puhuttu edunsaajien vähemmistöstä eli pääomatuloilla ja huippupalkoilla elävistä. Vanhanen yrittää siis puolustaa tätä joukkoa häivyttämällä sen suureen palkansaajien enemmistöön kuuluvaksi. Tämä on varmaan jotain Kepun "uusalkiolaista" köyhänapulinjaa. Todennäköisesti Mikko Alkion suunnittelemaa.

    Yritystoimintamme rakenteet pitää toki kotimaassa saada kuntoon. Olet oikeassa siinä, että Kemijärvi ei ole hyvä paikka teollisuudelle, koska yritys haluaa sieltä pois yrityksen kannattavuutta parantaakseen. Nämä alueelliset korjaustoimet voidaan vielä sietää, mutta sitten ollaan vaikeuksissa, jos ei kyetä luomaan maahan uutta teollisuutta muualle siirtyvän tilalle. Niin kauan kun kyse on kotimaisista siirroista, pärjäillään kyllä.

    Osingot ovat palkkioita sijoittajille siitä, että nämä antavat pääomansa yrityksen käyttöön. Yritykset kilpailevat pääomamarkkinoilla sijoittajista, joten ne joutuvat kilpailemaan pääomasta myös maksamalla kilpailijoitaan korkeampia osinkoja.

    Yritykset sijoittavat voiuttovarojaan myös tulevaan toimintaansa ja investoivat silloin sellaisiin kohteisiin, missä tuleva toiminta on kannattavinta. Tämä on paisti sijoittajien, myös työntekijöisen etu, koska yritys pystyy maksamaan sitä korkeampia palkkoja sitä useammalle ihmiselle, mitä paremmin se kannattaa.

    Yritysjohdolle taas maksetaan korkeita palkkioita, bonuksia ja optioitakin siksi, että yritysjohto ottaa suurimmat riskit ja todella pätevästä yritysjohdosta on kansainvälisesti ottaen melkoinen pula. Kenkää saaneita ja maineensa menettäneitä yritysjohtajia on moninkertainen määrä menestyneisiin yritysjohtajiin suhteutettuna. Moni on myös epäonnistuttuaan tehnyt itsemurhan, kun epäonnistumisen häpeä on taloudellista menetystä suurempi.

    Asianajotoimistot ja lääkäriasemat ovat nousseet otsikoihin, mutta ilmiö ei ole ollenkaan uusi eikä poikkeuksellinen. Osakeyhtiölaki on hyvin yksiselitteinen sen suhteen, milloin yrittäjä (tai osakas) voi nostaa yrityksestä osinkoja palkkatulojensa lisäksi. Tämä on täysin laillista toimintaa ja sitä ovat kautta maailman sivu harjoittaneet kaikki yrittäjät, joiden yritys on niin vakavarainen, että osinkojen maksu on mahdollista.

    Korkeaa asiantuntemusta vaativilla palvelualoilla tapa on yleinen siitä syystä, että liiketoiminnan kulut ovat pääasiassa vuokria ja toimistokuluja palkan lisäksi, jolloin yrityksen katetuotto jää hyvin korkeaksi ja verotettava voittokin suureksi. Niinpä on aivan luonnollista, että tällaisilla toimialoilla palkkana nostetaan vain se, mikä perheen toimeentuloon ja muihin kuluihin kuukausittain tarvitaan ja loppu voitto nostetaan vuosittain osinkotuloina.

    Mitään laitonta veronkiertoa tässä ei tapahdu, koska korkeaa asiantuntemusta vaativien yritysten lulurakenne on sellainen, että jaettavia osinkoja suhteessa liikevaihtoon syntyy enemmän kuin teollisissa yrityksissä.

    Verojen alentamista ylemmissä tuloluokissa kukaan ei ole ehdottanut, mutta kohtuuttoman kova marginaalivero on ajanut monen yrityksen siihen tilanteeseen, että jo keskijohtoon tarvittavista asiantuntijoista tehdään osakkaita, jotta he voisivat saada asiantuntemustaan vastaavaa nettotuloa ilman, että yrityksen kulut kohtuuttomasti nousisivat kireän veroprogression ja kohtuuttoman jyrkän marginaaliveron vuoksi.

    Jos halutaan vakavissaan puhua hyvinvointiyhteiskunnasta ja tasa-arvosta, niin kannattaisi misluummin puhua siitä, millä keinoilla voimme nostaa pieniä palkkoja korkeammiksi kuin leikata suuria palkkoja, koska Syuomessa on edelleen niin onnettoman vähän suuripalkkaisia, ettei heidän tulojensa suurempi vrottaminen auta valtiontaloutta yhtään mihinkään. Kunhan ajaa nämäkin vähät huippuasiantuntijat muihin maihin.

    Äänestä

  • Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

    On meillä taas yksi asia, Oiva, josta emme ole ollenkaan eri mieltä.

    Mukavaa.

    ... koskee markkinatalouden perusperiaatteita eli sitä, että markkinoiden pitää antaa vapaasti päättää toimistaan. Mutta siitä emme ole samaa mieltä, että minä väitän olevan tärkeää, että koko maassa jo olevia rakenteita ja ihmisiä pitää käyttää kansakunnan rakennustyössä. Sinä olet enemmän sossujen linjalla, että maakuntien rakenteet pitää hylätä, keskittää kaikki Helsingin seudulle uudelleen ja pakkosiirtää väki sinne. Mielestäni on maalle halvempaa ja ihmiselle parempaa tukea työpaikkojen säilymistä maakunnissa.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Olemme samaa mieltä paitsi siitä, ettei mitään keskittämispolitiikkaa eikä pakkosiirtoja ole koskaan tapahtunut.

    Yritykset ovat kasvaneet eri aikoina eri tavalla siellä, missä ne ovat kulloinkin sijainneet ja työvoima on liikkunut kohti kasvua.

    Sille, että teollinen toiminta siirtyy kehitysmaihin, emme voi mitään niin kuin emme voi mitään sillekään, että palvelut kasvavat siellä, missä niille on eniten asiakkaita.

    Sossujen linjalla en ole, vaan markkinatalouden linjalla. Siihen linjaan kuuluu se, että yritystoiminnalle tarjotaan edellytyksiä. Maaseutu vaurastuisi, jos mm. lähiruoan tuotanto pääsisi nykyistä paremmin kaupan hyllyille.

    Myös pk-yritysten toimintaedellytyksiä pitäisi parantaa mm. yritys- ja verolainsäädäntöä uudistamalla, kun nykyiset lait on aikanaan laadittu vain raskaan suurteollisuuden ja muiden suuryritysten ehdoilla.

    Yhtenä maaseudun taantumisen jarruna näen nimenomaan sen, että kauppa sekä majoitus- ja ravitsemuspalvelut ovat rajusti keskittyneet suuryritysten haltuun, mikä ei ole enää vuosikymmeniin jättänyt tilaa paikalliselle pienyrittäjyydelle.

    Äänestä

jaksaa olla jakamassa toisten omaisuutta.

Tuolla logiikallahan sinun kämppääsi pitää pistää vähintään yksi vähäosainen asumaan vakituisesti.

Se on tietenkin eri asia, vai?

Äänestä

sosialisoida myös TeliaSonera.

Ruotsalaiset heittää urakalla finskejä ulos talosta.

Äänestä

Paperitehtaat pilasivat ennen vesistöt,

metsien käytöstä määräsi metsänhoitoyhdistykset julistamalla hakkuukiellon pullikoiville metsänomistajille..

energia tuotetaan kivihiilellä luonnosta piittaamatta, osa sähköstä tuodaan Venäjältä,
öljy ja kaasu tuodaan ulkomailta, pääasiassa Venäjältä..
Suomen turpeesta saisi tuotettua puolet Suomen liikenteen dieselistä, mutta turpeen käytöstä päättää Euroopan luonnonsuojelujärjestöt..

Katso peiliin punikki, ennenkuin alat vinkua sirppiliiterin perältä...!
-------------
Suomella pitäisi olla määräämisvalta omiin metsiin, energiaan ja puhtaaseen veteen vai ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nyky-yhteiskunnan vitsaus kirjoitti:

En ole presidentti Halosen kannattaja, mutta mielestäni Halonen otti tärkeän asian esille.

Nyky-yhteiskunta on ajautunut "minä, minä" "minulle minulle" tilanteeseen, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Yhteiskuntavastuuta ei rikkaiden tarvitse kantaa, kun voidaan sijoittaa rahat osakeyhtiöihin niin, että menestyvän yrityksen toimintaan ei voida puuttua. Valtio on suuri omistaja Stora Ensossa, mutta se ei voi puuttua yrityksen sisäisiin asioihin, koska yhtiötä suojaa osakeyhtiölait ja muut krumeluurit..
Jos asiaa tarkastelee maalaisjärjellä ja moraalin kannalta, niin tämä on todella farssi.

Suurin osa Suomalaisista on häviäjien puolella silloin kun meidän menestyvät tehtaat siirretään halpamaihin. Ne jotka äänekkäästi mediassa puolustavat osakeyhtiön menettelyjä ovat suurelta osin niitä, jotka ITSE saavat satojen tuhansien eurojen hyödyn siitä, että toimintaa siirretään muualle. Hyvä palkkaisten konsernijohtajien ja toimitusjohtajien palkat ovat sitä luokkaa, että hyvän liksan määräämänä he puhuvat hienoilla termeillä paskaa.

Eduskunnassa pitäisi säätää pikaisesti laki, joka antaisi oikeuden valtiolle puuttua sellaisten yhtiöiden toimintaa, jolla on suuri vaikutus koko Suomen kansaan. Näitä voisi olla esimerkiksi "jätehuolto, vesi-ja energiayhtiöt, isot metalli- ja puuteollisuuden yhtiöt"

Suomella pitäisi olla määräämisvalta omiin metsiin, energiaan ja puhtaaseen veteen vai ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu