Onko kellään

Meillä 7-vuotiaalla lapsella on ollut käsissä syyliä useamman vuoden ajan. Monenmoista on koitettu, mm. apteekin kotona tehtävää jäädytysmenetelmää, kahtakin eri valmistetta. Ei auta.

6-vee neuvolassa terkkari meinas, ettei niitä kannata ruveta sielläkään hoidattaan, joutus ravata monta kertaa viikossa, ja tulos siltikin epävarmaa. Ei ne haittaa periaatteessa mitenkään, vaikka ovatkin aika isoja, mutta epämiellyttävän näköisiä ne tietysti ovat.

Pelkäsin että ne tarttuvat helposti, mutta pikkusisareen ei ainakaan vielä ole tullut. Jos joku tietää hyvän konstin syylien hävittämiseen, voisko kertoo?
7397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tälläisen kuulemma toimivan konstin kuulin eräältä tutultani. Jokaisen syylän päällä pidetään pientä ilmastointiteipin palaa koko ajan. Ilmatiiviys ja liiman kemikaalit jollain tapaa vahingoittavat tuota syylää ja se kuolee.

Äänestä

Osterivinokas
Osterivinokas pleurotus ostreatus - syylien torjuntaan.
Osterivinokaspuristeet ovat tehokas ja vaivaton apu syylien torjuntaan .
Omalleni tepsi !

Äänestä
  • Juu, ja helpompaa kuin joku teippi laastari juttu .

    Äänestä

2-vuotiaalla pojallani oli varpaiden välissä syylä. Laitoin joka ilta pesun jälkeen syylän päälle soodasta ja öljystä sekoitetun paksun tahnan ja laastari vielä päälle. Tein näin kaksi viikkoa ja noin kuukauden päästä iho oli normaali. Tepsi myös omiin syyliin.

Äänestä
  • Ostan heti osterivinokasta, jos ei auta niin koitetaan sitten noita kaikkia konsteja! Pitääkö muuten hakea luontaistuotekaupasta, vai käykö ihan joku tavaratalosta löytyvä valmiste? Kiitos paljon avustanne!

    Äänestä

Vielä yksi keino; koululääkärimme oli suositellut syylien hieromista raa'alla perunalla aamuin illoin... tuloksista en tiedä, mutta vinkki oli kuitenkin tullut hänelle lääkäripäiviltä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelmana syylät? kirjoitti:

Meillä 7-vuotiaalla lapsella on ollut käsissä syyliä useamman vuoden ajan. Monenmoista on koitettu, mm. apteekin kotona tehtävää jäädytysmenetelmää, kahtakin eri valmistetta. Ei auta.

6-vee neuvolassa terkkari meinas, ettei niitä kannata ruveta sielläkään hoidattaan, joutus ravata monta kertaa viikossa, ja tulos siltikin epävarmaa. Ei ne haittaa periaatteessa mitenkään, vaikka ovatkin aika isoja, mutta epämiellyttävän näköisiä ne tietysti ovat.

Pelkäsin että ne tarttuvat helposti, mutta pikkusisareen ei ainakaan vielä ole tullut. Jos joku tietää hyvän konstin syylien hävittämiseen, voisko kertoo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu