me ollaan mun miehen kanssa avoliitossa eikä tosiaan oo suunnitelmis mennä naimisiin, odotetaan esikoista ja nyt on tullu puheeksi lapsen nimeäminen..
minä kun haluan oman sukunimeni lapselle ja mieheni on taas sitä mieltä että lapselle tulisi antaa hänen sukunimensä..
haluan tosi paljon että mulla ja lapsella on sama sukunimi ja kun tiedän etten koskaan tulisi miehen sukuun niin en nyt sit tiedä miten täs tulis toimia..
mähän sen tietty loppujenlopuks päätän ku äiskä oon mut ottaa aivoon ku miehelle muka niin tärkeetä et lapsi nimetään hänen mukaansa..
minä kun haluan oman sukunimeni lapselle ja mieheni on taas sitä mieltä että lapselle tulisi antaa hänen sukunimensä..
haluan tosi paljon että mulla ja lapsella on sama sukunimi ja kun tiedän etten koskaan tulisi miehen sukuun niin en nyt sit tiedä miten täs tulis toimia..
mähän sen tietty loppujenlopuks päätän ku äiskä oon mut ottaa aivoon ku miehelle muka niin tärkeetä et lapsi nimetään hänen mukaansa..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei siitä kannata kuitenkaan riitaa haastaa toisen kanssa. Samalla lailla miehesi voi sanoa, että ottaa aivoon ku sinulle muka niin tärkeää. Miettikää mikä on oikeasti tärkeintä. Lapsen ja äidin terveys! Nimi on vain nimi. Oletta kumpikin ylpeitä vanhempia oli lapsen sukunimi sitten sinun tai miehesi.
Ei noi nimijutut oo varmastikaan helppoja jos molemmat omansa haluavat. Olisko kenties sellainen järjestely hyvä että jos tulee tyttö niin äidin nimi ja jos poika niin isän...kun miehillehän yleensä on tärkeää että suku jatkuu eteen päin. Sinun sukusihan ei jatku vaikka pojalle nimesi laittaisitkin.
Hankalaa päätöstä pukkaa... mutta sinuna pitäisin tässä asiassa oman pääsi. Hiukkasen oudoksuttaa tämä "suomalainen käytäntö", että avoliitossa syntyneille lapsille pitäisi aina antaa MIEHEN sukunimi. Tekeekö miehiselle egolle tiukkaa, jos lapsi "leimautuukin" äitinsä sukuun???
Yleensä taustalla vielä jylläävät miehen sukulaiset=vanhemmat, jotka pelottelevat, että ellei lapselle saada miehen sukunimeä, ei lapsi koskaan "oikeasti" kuulu isälleen.
Ja vaikkei pariskuntien ikänään tietenkään ole tarkoitus erota, niinkin saattaa joskus käydä... ja 99% prosentin varmuudella äiti kuitenkin kasvattaa lapsen. Hölmöä sitten olla eri sukunimellä kuin oma lapsi ja selitellä sukunimen olevan jäänne ex-miehestä :(
Millä tavalla SINUN sukusi on jotenkin vähempiarvoinen miehen sukuun verrattuna, ettei SINUN sukusi nimeä voitaisi antaa lapselle ja näin säilyttää SINUN sukunimesi seuraavallekin sukupolvelle?? Nykyään kun naisenkaan ei tarvitse edes naimisiin mennessä vaihtaa sukunimeään, eli ei voida perustella ainakaan esim. sillä, että tyttövauvan sukunimi "kuitenkin jossain vaiheessa muuttuu". ja olisi todella huikeata, jos lapsenlapsesi joskus mahdollisesti olisivat samalla sukunimellä kuin sinä :)
Fakta kun on, että SINÄ kannat lasta raskaat 9kk, kärsit synnytyskivut, vuodat synnytysveret, imetät, vaihdat vaipat, valvot yöt ja päivät ja tuskailet monta seuraavaa vuotta 24/7 täysin lapsessasi kiinni niin ilossa kuin surussakin. Ja kuitenkin kaikki "kunnia" ikäänkuin otetaan sinulta pois nimeämällä lapsi miehesi suvun "omaisuudeksi" ja itse jäät "ulkopuoliseksi" eri sukunimellä.
Ja ainahan miehellä on mahdollisuus kosaista ja sitten ehdottaa, että otetaan kaikki sama sukunimi... siis olettaen, että edes haluaisit ikänään naimisiin. Ja silloinkin voitte lapsen kanssa pitää oman sukunimenne, tai vielä parempi: MIESKIN ottaa SINUN sukunimesi :D
Mutta ennen kaikkea, ONNEA tulevan taaperon johdosta!!! Maailman ihanin asia, jota ei ikänään kadu! Miettikää rauhassa, onhan tuota aikaa monta kuukautta... mutta älä kuitenkaan anna painostaa itseäsi ratkaisuihin, joita saatat joutua myöhemmin katumaan. Ja muista, että näin raskaana ollessasi hormonit (ne pikku pirulaiset) jylläävät hurjana, ja välillä tuntuu helpommalta vain katsoa isojakin asioita läpi sormien, kun ei kerta kaikkiaan riitä energiaa alkaa vääntämään kättä mistään asiasta.
Itsekin olisin halunnut aikoinaan antaa lapsilleni oman sukunimeni (se kun on niin paljon harvinaisempi, kuin miehen), mutta taivuin kaiken muun taakan alla niin, etten kertakaikkiaan jaksanut enää asiaa edes miettiä...
Zemppiä!!!
Hiukkasen oudoksuttaa tämä "suomalainen käytäntö", että avoliitossa syntyneille lapsille pitäisi aina antaa MIEHEN sukunimi.
v: No niin muakin ihmetyttää tuo touhu. Mä kuitenkin äitinä koen olevani varsinkin pikkulapsivaiheessa jotenkin lähempänä lastani. Olkoonkin, että mieheni kyllä on tasavertainen huoltaja, ollut kotihoitajana syksyn jne. Siltikin, minähän se tyttöä käytän enimmäkseen neuvolassa ja muskarissa jne. Olen itse avioliiton kannattaja, mutta jos lapsi olisi sattunut syntymään avoliittoon, niin olisi saanut tulla, mutta minun nimelleni! Silloin, kun menimme naimisiin, niin otin kylläkin mieheni sukunimen.