saimme lokakuussa 2007 esikoisemme.
joulukuussa 07 tuli vasta vuosi seurustelua täyteen.
mies aloitti armeijassa tammikuussa 08 mutta tulikin jo 6.2.08 pois terveydentilan takia.
ongelmana on nyt se että olemme riidelleet koko ajan/joka päivä mitä tätä vuotta on nyt mennyt.
en tahtoisi sitä koska lapsi kärsii.
meinasimme erotakkin kerran mutta emme nähneet sitä kuitenkaan oikeaksi ratkaisuksi,silloin kun meillä menee hyvin niin olemme todella rakastuneita ja kummallakin on ihanaa.
riitaa tulee kaikkein eniten joka päiväisistä askareista ja toimista sekä siitä että mies luulee asuvansa hotellissa ja tottelee äitiään vielä kaikessa.
huollan itse enemmän lasta enkä haluaisi olla koko ajan sanomassa miehelleni esim tiskeistä,hänen likaisista vaatteistaan lattialla,koiran käyttämisestä ulkona..lista on loputon.
tuntuu että ei itse tajua.monta hommaa on jäänyt tekemättä vaikka useasti olen sanonut (nyt moni ajattelee että miksi et itse hoida).hoidankin useasti hänen sotkujaan ym kun en jaksa katsella niitä mutta esim lastenhuoneeseen pitäisi hakea kirjahylly 20km päästä,en itse pysty kun ei ole korttia enkä jaksaisi sitä kantamaan,en ylety laittamaan tauluja seinälle penkinkään kanssa (minä 157,mies 183) jne.
kun olemme riidelleet yritän sopia mahdollisimman nopeasti jotta voisimme jatkaa normaalia elämää mutta mies tekee omia johtopäätöksiä (jotka ovat yleensä aivan vääriä) ja saattaa mököttää useita tunteja.
otetaan esimerkki tästä aamusta:
Olin syöttämässä tytärtämme,meillä oli mieheni kanssa tarkoitus syödä samaan aikaan aamupalaa jonka hän lupasi tehdä.Tytön kanssa tuli hiukan ongelmia kun rimpuili lääkkeen annon aikana ja heitin sitten ruiskun lääkkeenannon jälkeen pois lattialle sanoen "paska ruisku,tätä ei enää käytetä." ja heitin miehelle että voisitko odottaa nyt sen aamupalan kanssa (oli jo munakas valmis ym.)
mies siihen että anteeksi että sotken teidän rytmit ja olen paska ihminen eikä minusta ole mihinkään ym.olin ihan että mitä?
sitten söi yksin mykkänä aamiaisen ja meni sänkyyn mököttämään.
menin sitten tovin jälkeen kysymään että mikä vaivaa ja voisitko hoitaa nuo tiskit mitkä eilen jäi kesken sinulta,kun 11 aikaa pitäisi olla menossa.
tyynyjen keskeltä kuului vaan: "minähän olen teidän eessä joten täällä en häiritse"
en tiedä olenko hermoheikki itsekkin mutta suututtaa tuollainen lapsenomainen käytös.
kun siitä mainitsin ja sanoin että ei tartte suuttua jos laitan oman lapseni syöttämisen etusijalle ja sen jälkeen vasta meidän yhteisen aamupalan.
lähti meidän herran ovet paukkuen ulos eikä se puhu vieläkään mitään,mököttää vaan.
mielestäni tuo on vaan niin lapsellista käytöstä aikuiselta ihmiseltä
onko kellään vastaavaa tilannetta.miten olette miehellenne saaneet kasvatettua päähän että kotityöt on jaettava etenkin kun pieni lapsi vie toisen aikaa rutkasti.
joulukuussa 07 tuli vasta vuosi seurustelua täyteen.
mies aloitti armeijassa tammikuussa 08 mutta tulikin jo 6.2.08 pois terveydentilan takia.
ongelmana on nyt se että olemme riidelleet koko ajan/joka päivä mitä tätä vuotta on nyt mennyt.
en tahtoisi sitä koska lapsi kärsii.
meinasimme erotakkin kerran mutta emme nähneet sitä kuitenkaan oikeaksi ratkaisuksi,silloin kun meillä menee hyvin niin olemme todella rakastuneita ja kummallakin on ihanaa.
riitaa tulee kaikkein eniten joka päiväisistä askareista ja toimista sekä siitä että mies luulee asuvansa hotellissa ja tottelee äitiään vielä kaikessa.
huollan itse enemmän lasta enkä haluaisi olla koko ajan sanomassa miehelleni esim tiskeistä,hänen likaisista vaatteistaan lattialla,koiran käyttämisestä ulkona..lista on loputon.
tuntuu että ei itse tajua.monta hommaa on jäänyt tekemättä vaikka useasti olen sanonut (nyt moni ajattelee että miksi et itse hoida).hoidankin useasti hänen sotkujaan ym kun en jaksa katsella niitä mutta esim lastenhuoneeseen pitäisi hakea kirjahylly 20km päästä,en itse pysty kun ei ole korttia enkä jaksaisi sitä kantamaan,en ylety laittamaan tauluja seinälle penkinkään kanssa (minä 157,mies 183) jne.
kun olemme riidelleet yritän sopia mahdollisimman nopeasti jotta voisimme jatkaa normaalia elämää mutta mies tekee omia johtopäätöksiä (jotka ovat yleensä aivan vääriä) ja saattaa mököttää useita tunteja.
otetaan esimerkki tästä aamusta:
Olin syöttämässä tytärtämme,meillä oli mieheni kanssa tarkoitus syödä samaan aikaan aamupalaa jonka hän lupasi tehdä.Tytön kanssa tuli hiukan ongelmia kun rimpuili lääkkeen annon aikana ja heitin sitten ruiskun lääkkeenannon jälkeen pois lattialle sanoen "paska ruisku,tätä ei enää käytetä." ja heitin miehelle että voisitko odottaa nyt sen aamupalan kanssa (oli jo munakas valmis ym.)
mies siihen että anteeksi että sotken teidän rytmit ja olen paska ihminen eikä minusta ole mihinkään ym.olin ihan että mitä?
sitten söi yksin mykkänä aamiaisen ja meni sänkyyn mököttämään.
menin sitten tovin jälkeen kysymään että mikä vaivaa ja voisitko hoitaa nuo tiskit mitkä eilen jäi kesken sinulta,kun 11 aikaa pitäisi olla menossa.
tyynyjen keskeltä kuului vaan: "minähän olen teidän eessä joten täällä en häiritse"
en tiedä olenko hermoheikki itsekkin mutta suututtaa tuollainen lapsenomainen käytös.
kun siitä mainitsin ja sanoin että ei tartte suuttua jos laitan oman lapseni syöttämisen etusijalle ja sen jälkeen vasta meidän yhteisen aamupalan.
lähti meidän herran ovet paukkuen ulos eikä se puhu vieläkään mitään,mököttää vaan.
mielestäni tuo on vaan niin lapsellista käytöstä aikuiselta ihmiseltä
onko kellään vastaavaa tilannetta.miten olette miehellenne saaneet kasvatettua päähän että kotityöt on jaettava etenkin kun pieni lapsi vie toisen aikaa rutkasti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei, onko tätä ollut jo ennen miehesi armeijan lähtöä? Voiko johtua siitä että joutui armeijasta pois oman terveyden takia!!?? Ja hänelle on siitä sitten tullut jotain eikä ole voinut käydä armeijaa loppuun.. toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitin..
Kyllä, miehesi käytös on todella lapsellista. Hän ei kuitenkaan näytä olevan ainut lapsi teidän taloudessanne. Ei aikuinen ihminen heittele lääkeruiskuja ja tiuski niille, vaikka ei lääkkeenanto ihan putkeen sujuisikaan.
Miestäsi sinun on hyvin vaikea muuttaa ja ehkä hän vielä kasvaakin tuosta (armeijasta päätellen olette siis iänkin puolesta aika lapsia vielä). Omaan käytökseesi voisit kyllä kiinnittää huomiota, jo se helpottaisi teidän yhteiseloa hyvin paljon. Miksi sinulla on oikeus kiukutella, mutta miehelläsi ei?
Sinun pitää nyt hieman ymmärtää tuoa miestäsikin. Se että hän kokee vain olevansa tielläsi ja tekevänsä sinun mielestäsi kaiken väärin, ei ole "lapsellista käytöstä" häneltä, vaan reaktio siihen tiuskimiseen ja määräilyyn jota hän saa jatkuvasti kuulla.
Mitä jos ottaisit rennommin? Jos olet väsynyt riitelyyn, älä riitele. Älä aloita. Jos jokin tekemätön ärsyttää sinua, mieti kaatuuko maailma siihen. Ehtiikö sen tehdä myöhemmin, ja mitä menetät jos sitä ei tehdä juuri nyt? Jos se ON tärkeää, tee se itse. Jos se ei ole, anna olla. Anna miehellesi pieni lepohetki nalkuttamisesta, se saattaa koitua teidän molempien parhaaksi.
Toista et voi muuttaa, vain itseäsi. Pahasti tuo vain kuulostaa siltä että mies on väsynyt siihen että häntä väheksytään ja annetaan ymmärtää hänen olevan tiellä ja huono ja tekevän asioita väärin... vähemmästäkin vittuuntuu.
Ymmärrän että sinua ärsyttää. Nyt kuitenkin tiuskiminen ei ole ratkaisu, ei liioin nalkuttaminen, vaan molemminpuolinen rehellinen puhe ja sopimus siitä että tärkeysjärjestys on yhteinen ja pikkuasiat saavat olla, niistä nipottamisesta ei hyödy kukaan.
***
me on nyt ukon kans seurusteltu kohta 5v, lapsi 2½v. me tapellaan koko ajan ihan pienistä ja mitättömistä asioista. pienistä kinoista syntyy valtava riita. mies ei mitään tee kotona, ei tehnyt sillonkaan kun oli työttömänä yksin kotona (poika hoidossa).viinaa vaan kittas naamaan joka ilta, sain sanottua sille ettei viittis aina juoda, mutta ei, silti sinne viinakauppaan piti aina päästä. vihdoin se tajus että mä en jaksa, viittä vaille olin nakkaamassa sen pellolle. raskauden aikanakin se joi aina, paariin piti päästä viikonloppuna. mun piti oikeesti itkee ettei se menis.. kotona on miehen vaatteita pitkin kämppää ja kaikki se jättää.. miellä onkin asunot yleensä niin ku pommin jäliltä, en mä jaksa ite kaikkee tehä..
puhuttu on, joo kaikesta muusta paitsi suhteesta.. muutaman kerran yritetty, minä puhun mies kuuntelee ja myötäilee vaan..
mä oon hälle ihan ensimmäinen..
nyt kun ajatteleen niin tollanen samanlainen se on ollu aina..
tällä hetkellä etsin itselleni ja lapselleni asuntoa..
ensinnäkin olette selvästi aika nuoria vielä. Toiseksi mies taisi muuttaa kotoa suoraan kanssasi? Ensin pitää itsenäistyä ja aikuistua jotta osaa pitää huolen itsestään ja sitten tajuta miten pitää huolta toisesta ja siitä kolmannestakin. Itsekkyyden ja omaan napaan tuijottamisen pitää unohtua aika vikkelään kun on vauva talossa.
Puhukaa asioista ihan selvästi niin että toinen tietää mitä toinen tarkoittaa. Tuossakin on väärinkäsitys taustalla ja kun niitä tulee monta päälletysten niin soppa on valmis. Tuore parisuhde on niin latis kaikelle että sitä on syytä tosiaan vaalia. Lapsen kanssa kun pinna menee jo vakiintuneeltakin parilta jotka tuntee toisensa saati sitten teillä kun toisen tuntemus ei voi ihan kamalan hyvä olla vielä.
Ja kumpikin vielä muututte koko ajan kun aikuistutte ja kasvatte vanhempina...
Ihan ekana istutte ja setvitte asiat mitkä arjessa ei suju ja miksi eivät. Sitten lupaatte puhua aina suoraan ja se on sitten aika vaikeaa ja useimmat ei sitä opi kunnolla koskaan. Suuttumisen ja närkästyksen sijaan kysytte toisltanne mikä on ja heti eikä vasta ajan kuluttua. Suhde vaatii työtä jotta se toimii.
Mies taitaa olla herkkänä tuon keskeyttämisenkin takia? MOnelle vaikeudet armeijassa, työssä jne on aikamoinen kolaus itsetunnolle varsinkin kun on perhe vastuulla.
Perusjuttu eli tunteet on kohdallaan joten muu on tahdosta ja halusta kiinni. Ja sen äitijutunkin voi puhua selväksi. Äiti on aina äiti eikä se noin vain kato aoltuaan koko elämän tärkein tai tärkeimpiä ihmisiä, mutta sen kanssa oppii tulemaan toimeen ja sitä ilman oppii olemaan se mieskin..
Niin ja kuule, meillä on taivalta takana reilusti yli kaksikymmentä suotta ja edelelen meillä kinataan koiran ulkoilutuksesta, tiskistä jne säännöllisin välein kun kumpikin on tehnyt sen viimeksi ja enemmän jne.. Eli se oma napa tuppaa olemaan lähimpänä ja arviointikyky sikäli pettää välillä. Pyykitkin lojuu ties missä jne..