jos on saanut tartunnan niin voiko tulos näkyä jo kahden viikon päästä tuloksissa?
hiv
moip1
1638
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vasta-aineet eivät näy vielä kahden viikon kuluessa. Ne alkavat kehittymään ihmisillä eri aikoina, aina kolmeen kuukauteen saakka. Kolmen kuukauden testi on kansainterveyslaitoksen virallinen aikaraja.
On paljon puhetta, että HIV-agab -testi (vasta-aine ja antigeeni) löytäisi vasta-aineita jo muutaman viikon kuluessa, mutta testaus on siinä mielessä turhaa, koska joillekin ihmisille ne vasta-aineet kehittyvät myöhemmin jopa parin kuukauden kohdalla. Jos on rahamiehiä, voi mennä ottamaan yksityiseltä puolelta PCR testin. Sen luotettavuudesta en osaa sanoa mitään, mutta se aika luotettava jo tartunnan alkuvaiheessa. Se vain maksaa 200 euroa.
Eli kannattaa mennä 3 kk testiin ja muistaa kumin käyttö testiä edeltävänä aikana.
Suomessa testaus ilmaista ja testin voi tehdä aidstukikeskuksessa ja terveyskeskuksissa. Itse suosin tukikeskusta, koska se ei ole niin byrokraattinen kuin terveyskeskus.
PS. Ainoastaan vitun idiootit ja bensalenkkarit eivät käy testissä. Itse käyn testissä vuosittain, vaikka käytän aina suojaa uusien kumppanien kanssa. Viime vuonna Suomessa oli tartuntoja noin neljä viikossa. Eli voitte päätellä, että joka viikonloppu neljä uutta ihmistä saa HIVin (tai heillä todetaan HIV). Ja sitten siihen lisätään vielä ne, jotka ovat piileviä kantajia. KTL arvioi, että suomessa olisi noin tuhat piilevää kantajaa, jotka eivät tiedä positiivisuudestaan. HIV ON TOTTA. Suojaamaton seksi tuntemattomien kanssa tai ihmisen kanssa, jonka HIV statusta ei tiedä on on uhkapeliä elämällä. Useimmat tartunnat tapahtuvat siten, että kumppani ei itse ole tietoinen edes tartunnastaan. HIVissa ei yleensä ole oireita, vaan se salakavala pöpö.
Mars mars testiin...