Suomen presidentti Halonen ja Saksan liittokansleri Merkel ovat tohtineet kyseenalaistaa pörssiyhtiöiden lakkautuspäätöksiä.
Halonen kyseenalaista StoraEnson Kemijärven lakkautuksen. Ja aivan samoin teki Merkel saksassa, kun Nokia päätti lakkauttaa Bochumin tehtaan.
Juuri näin pitää kansalaisilleen vastuussa olevan valtiojohtajan toimia.
Joskus tulee aika arvojohtajan sanoa mielipiteensä. Näin menettelivät sekä Halonen että Merkel.
Halonen kyseenalaista StoraEnson Kemijärven lakkautuksen. Ja aivan samoin teki Merkel saksassa, kun Nokia päätti lakkauttaa Bochumin tehtaan.
Juuri näin pitää kansalaisilleen vastuussa olevan valtiojohtajan toimia.
Joskus tulee aika arvojohtajan sanoa mielipiteensä. Näin menettelivät sekä Halonen että Merkel.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kauheeta punikki paskaa.
selkesti oikeistolaisiksi ymmärrettävät kirjoittajat ovat järjestään niin helvetin tyhmiä? Niin kuin tämäkin nappula.
Miten kukaan on niin tyhmä että vielä CCCP ja DDRn hajoamisenkin jälkeen uskoo sosialismiin.
Halonen ei tajua taloudesta mitään.
En ymmärrä minäkään paljoakaan taloudesta, mutta omasta taloudestani sen verran, että jos duuni viedään niin kuseen joudun..
Mitä järkeä on enää äänestää, jos tärkeimmät yhteiskunnalliset päätökset tehdään pörssistä käsin? Jos poliitikoilla ei ole enää mitään valtaa, niin mitä demokratiaa se semmoinen on? Ei paljon houkuttele vaaliuurnille tämmöinen järjestelmä, jossa poliitikot tanssivat pörssin pillien tahdissa.
Niin et sitten veiläkään tajunnut miksi se tehadas suljettiin, ehkä on parepi että olet hiljaa.
ps. uusia duuneja on tulossa kemijärvelle, kiitos hallituksen ripeän toiminnan.
terveisin: ex-yhtyneet paperitehtaalainen.
Tarkoitin siis sitä, että onko nykyään enää mitään järkeä äänestää, jos ja kun talouselämä on suurempi vaikuttaja kuin eduskunta?
Jos löytyy joku ehdokas, joka osaa ja haluaa luoda edellytyksen yrittämiselle (ja siinä sit työllistämiselle), niin silloin kannattanee äänestää, muuten ei.
mutta globaali talous on kasvoton isäntä, joka väijyy pörssissä eikä sitä kiinnosta pätkääkään paikallinen työvoima sen jälkeen kun jostain löytyy halvemmalla vastaava työsuorite..
Tällä hetkellä talouselämä on varmaan sama kuin kokoomus, joten siinä linkki eduskuntaan. Sanotaan että äänestämällä voit vaikuttaa mutta taitaa olla vaikutus aika heikkoa käytännössä, joten se ei houkuttele vaaliuurnille ainakaan eduskuntavaaleissa.
Jotain konkreettisempaa ehkä on vielä kunnallisvaaleissa äänestäjän vaikutuspiirissä, mutta kyllä sitäkin sektoria ohjaa vahvasti kasvoton globaali talouselämä estäen yrittämisen aika tehokkaasti maailmanlaajuisilla brändeillään..
...ja miehet vikisee.
...Halonen nössöjä täällä.