Pitkään aikaan ei ole ollut ainuttakaan kumisaappaisiin liittyviä juttuja.Nyt kun on loskakeliä ympäri Suomen niin jotenkin kaipaa kannanottoja tähänkin asiaan.Kumpparit kun jotenkin piristävät tätä alakuloiselta tuntuvaa arkea.
Olettehan muutkin sitä mieltä että kaunein ja seksikkäin jalkine mitä naisen jalassa voi olla on kumpparit.Katsomatta merkkiin tai malliin.Itse haluaisin tällä hetkellä naiselleni jalkaan nokian mustat kontiot,joita olemmekin harvoin mutta senkin hartaammin käyttäneet sänkyleikeissämme (noin viisi kertaa vuodessa).
Vaikka naisille on vaikeaa hyväksyä miehen fantasioita,niin ehkä olen onnekas kun olen saanut naiseni edes tämänkin verran ymmärtämään viettejäni.Yleensä aktin aikana nuolen naiseni saappaat,saaden itselleni alemmuuden tunteen joka fantasioissani kuvastaa omaa heikkouttani olla alistettu.
Kertokaa kokemuksistanne kumisaapasleikeissänne kumppanin kanssa tai ilman.Sana on vapaa.
Olettehan muutkin sitä mieltä että kaunein ja seksikkäin jalkine mitä naisen jalassa voi olla on kumpparit.Katsomatta merkkiin tai malliin.Itse haluaisin tällä hetkellä naiselleni jalkaan nokian mustat kontiot,joita olemmekin harvoin mutta senkin hartaammin käyttäneet sänkyleikeissämme (noin viisi kertaa vuodessa).
Vaikka naisille on vaikeaa hyväksyä miehen fantasioita,niin ehkä olen onnekas kun olen saanut naiseni edes tämänkin verran ymmärtämään viettejäni.Yleensä aktin aikana nuolen naiseni saappaat,saaden itselleni alemmuuden tunteen joka fantasioissani kuvastaa omaa heikkouttani olla alistettu.
Kertokaa kokemuksistanne kumisaapasleikeissänne kumppanin kanssa tai ilman.Sana on vapaa.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Onhan noita kumppareista kertovia juttuja lähes joka sivulla. Samanlainen kiista tuntuu jatkuvan. Pitääkö nainen olla mukana vai ei. Kontiot eivät ole naisten kumpparit jne. Ei mitään uutta auringon alla.
Enne oli vaan yksi juttuketju "Kumpparijutut huippuja". Nyt niitä ripotellaan joka sivulle vaikka millä nimillä. Minusta yksi ketju riittäisi. Se kirjoitettaisiin loppuun ja sitten aloitettaisiin taas uusi.
Joskus kumpparijuttuihin mahtuivat liiskaus- ja tallomisjutut, Kontio- ja korkokumpparijutut ja kaikki muukin kumppareihin liittyvä saman otsikon alle. Nyt on näköjään tullut näitä uusia kirjoittajia, joille ei kelpaa mikään. Yrittävät vaan kaikin mahdollisin keinoin saada sabotoitua kumpparijuttujen suuren suosion ja räksyttävät joka asiasta.
Niin se vaan on, että toisille ei kelpaa mikään, vaan aina täytyy arvostella toisten kirjoituksia kumppareista. Toiset tästä taas provosoituvat puolestaan ja kirjoittavat juuri sellaisia juttuja, joista tietävät pilkunviilareiden ja pikkusielujen provosoituvan. Kierre on valmis.
Sivulta 1 sivulle 16 löytyy ainakin yksi kumppareita käsittelevä aiheketju. Miksi hajottaa niitä joka sivulle?
Ihmettelen, miksi yleensäkään tulitte lukemaan tätä viestiketjua, jos teitä ei muka aihe kiinnosta? Kehittäkää sitten omat ketjunne. Miksi ihmeessä pitää arvostella muiden juttuja? Taitaapa kuitenkin kiinnostaa salaa, vaikka ei kehtaa tunnustaa... No, joka tapauksessa on teidänkin myönnettävä, että aihe on yleinen ja kiinnostusta siihen on paljon, joten ei ihme, että näitä ketjuja tulee. Ehkäpä kumpparikiinnostus onkin jopa normaalimpi tapa harrastaa seksiä kuin lähetyssaarnaaja-asennossa pimeässä peiton alla lauantaisin yhdeksän jälkeen. Minä en sitten ole eri nimmarilla liikkuva, en aloittele viestiketjuja, mutta olen aiheesta kiinnostunut, vieläpä nainen. Minusta kontiot ovat seksikkäät naisellakin, on mullakin sellaiset, niiden monien muiden söpöjen kumppariparien lisäksi. Mitäs pahaa siinä teidän ahdasmielisten mielessä voi edes olla? Ei varmasti mitään muuta kuin teidän oma ahdistus, eiks niin?
Kiitos sinulle että puolustit minua,koska alkuperäinen viestini käännettiin toisin kun alkuperäinen viestini sanoma oli.Ja sen minkä lopussa sanoin on tosi.nautin naisen jalassa olevista saappaista merkkiin tai malliin katsomatta.Hyväksyn kaiken mikä tämän palstan kirjoittajilla on mielessään,aliarvioittamatta ketään tai poissulkematta mitään kirjoituksia.Enkä ole koskaan enkä milloinkaan esiintynyt muilla palstoilla kuin tässä.
Kysyn miten me alkuperäinen kirjoittaja ja (kummpparityttö),saamme yhteyden.Muutoinkin kuin netin kautta.
[email protected]
Tuollainen "tukistus" on tällä palstalla ihan paikallaan. Ja vielä naiselta. Hienoa.
Yhdellä tyypillä näyttää olevan elämäntehtävänä yrittää torpetoida keinolla millä hyvänsä kukoistavia kumpparijuttuja. Yksi keno tämäkin. Yrittää ripotella juttuja moneen eri paikkaan, niin eivät paisu liiaksi. Hyvä yritys!
Minä en ole se joka laittaa juttunsa joka puolle palstoja.Kaksi eri kertaa olen kirjoittanut ja yksinomaan tälle palstalle leikit ja fetissit.
Ihmettelen miksi joku väänsi tämänkin aivan kieroon,kertoen minun olevan juuri sekoittaja tämänkin asian suhteen.
nyt tulee tunne että kirjoitanko enää koskaan tälle kyseiselle palstalle,jos näin asian tulkitsevat muut palstankäyttäjät.Ja sen minkä sanon on tosi.
vastustajiin, joka ei ymmärrä palstalla kaivattavasta sisällön lisäämisen tarpeesta.
Mitä huonoa on siinä jos tulee uutta sisältöä, sitähän täällä sanotaan, että sana on vapaa.
Teet myös itse parhaasi tuon tuon "torpedoinnin" eteen edistääksesi sitä.
...ja kuten olet jo varmaan huomannut ja jopa ymmärtänyt tuon yhden olevan todellisuudessa useamman eri kirjoittajan.
Ihmeen vainoharhainen todellakin kieltämättä olet.
Älä suotta jätä jatkossakaan kirjoittamatta mielipiteitäsi muutaman typeryksen takia. Niitä riittää jokaiseen keskusteluun. Uskon, että ovat niin ahdistuneita omien seksuaalisten mieltymystensä takia, että sitä pitää purkaa muiden juttuihin epäasiallisesti. Ei kannata sen takia vähentää omia kirjoitteluita, jokaisellahan on oikeus olla täällä ja aloittaa vaikka joka päivä uusi viestiketju, vaikkapa kumppareista.
Väitän vaan, että vanhat kumpparijutut olivat mielenkiintoisempia monipuolisuudessaan. Sinne mahtuivat mummokumpparit, Kontion klohmot, liiskajutut sun muut samaan sakkiin.
Nyt saivarrellaan Kontioiden valkoisuudesta ja vaikka mistä älyttömyyksisistä, vaikka jokainen kumpparifani tietää tasan tarkkaan, mitä kirjoittaja tarkoittaa. Muutamalle tuntuu olevan oikein elämän tehtävä päästä "oikomaan".
Kiitos sinulle kun kehoitit kirjoittamaan jatkossakin.Kirjoitin nyt tähän vanhaan koska palstalle on ylempänä jo tullut yksi uusikin samaa aihetta koskeva joka ei kylläkään minun alkuun laittama,enkä siihen ole vielä edes kantaa ottanut,enkä varmaan otakkaan.Ehkä palaan kirjoituksillani joskus myöhemmin taas näihin kumpparijuttuihin.
tulevissa kirjoituksissa, olihan tuo tuttua ja turvallista, mutta myös pahuksen yksitoikkoista.
Outo käsite tuo "mielenkiintoinen" sinulla!
(monipuolisuus oli aina sama tarina, paikka vain vähän vaihteli, mutta kuitenkin sama asia moneen kertaan)
Lisää puuhaa sinulle intin saappaat.
Näitä riittää, kun aloitit niin eipä lopeteta kesken mielenkiintoista rupeamaasi ...
Kyllä totuus on, että kumpparijuttukeskustelu on päättynyt tällä foorumilla. Syynä on keskusteluja jatkuvasti häirinnyt sabotööri.
Ehkä oli kyseessä vaativampi kumpparifani, häiritsee se sinua varmaan kun vaaditaan enemmän kuin pystyt antamaan.
No noita kontiojuttuja ei jää ikävä, eikä noissa menneissä kumpparikeskusteluissa ollut lukijalle enää mitään annettavaa, kaikki oli tuttua ja turvallista vanhan kertausta.
Ei jäänyt ikävä noita "sabotoituja" toisintoja kohtaan.
Juuri sinä.
Aivan turha selitellä.
SINÄ olet tuhonnut keskustelut näiltä sivuilta. Toivottavasti nyt on hyvä mieli, kun täällä selittelet yksiksesi.
No hui kauhistus jos sinulta on vaadittu likaa, ei pidä syytellä toisia jos voi katsoa syitä peilstä. Ymmärrän että tuo saman kelaaminen sopi sinulle, ethän uskaltanut nostaa rimaa.
Kyllä mä täällä olen mieluummin yksin kuin lukisin sinun tuttuja ja turvallisia mitään kumpparinille antamattomia toisintoja.
Ei ole mitään omantunnon tuskia siitä että vaadin keskustelun sisällöltä jotain mikä yli ylitti sinun kumpparijuttutasosi ja vaatimuksesi kumpparijutuilta.
Kyllä kieltämättä jäi hieman huono mieli kun sinäkään et kyennyt vastaamaan ajan haasteisiin vaan syyttelet täällä aivan suotta vaativampaa fania.
Etpä tuota itsekään pystynyt parempaan. Toisten kommenttien mollaaminen, muiden nolaaminen ja keskustelujen läskiksi lyöminen ei todellakaan nosta keskustelujen tasoa milllään lailla.
Miten voisikaan jos ei ole vastakaikua, vain kontiopelotetta.
Kontiopelotetta joka ei enää toiminut ja johti kumpparijuttujen päättymiseen.
Yritettiin kyllä, mutta kontiopelotteesi ei sallinut sisältöä keskusteluun,
mitään ei siis nolattu, sinä ehkä nolostuit kun vaadittiin enemmän kuin sinulla oli antaa.
Etkö osaa katsoa syitä myös itsestäsi, jarrutithan kaikin mahdollisin tavoin sisällön saamiseen keskusteluihin mukaan ...
(toivottavasti vastasin oikeaan viestiin, ilmeisesti ko. viestin *ottia tuota* kirjoittaja ei osaa vastata tarkoittamaansa viestiin, vaan vastaa aina keskustelun avaukseen)
Se, että kumpparijutut lähtivät tältä keskustelualueelta johtui täysin siitä, että yhdelle henkilölle ei kelvannut muiden "väärät" kommentit. Kun asiallisia keskusteluja ja niiden avauksia poistatetaan tarpeeksi usein, moni katsoi parhaimmaksi mennä muualle, jossa voi häiriköiden häiritsemättä oikeasti keskustella.
Kontio pelko hoisi asian lopulliseen pisteeseen, totuutta unohtamatta.
Tuskin kukaan jäi noita paikallaan juntanneita turinoita todellisuudessa edes kaipaamaankaan .....
Juuri tuosta se johtuu, että kaikki katosivat täältä ja lähden minäkin. Kuka tuollaista jaksaa.
sellainen joka ei narise omaa surkeuttaan kuten sinä, jos ei pysy ajan vaatimuksissa mukana, ymmärrän sinua hyvin ....
Toivottavasti tämä tuli vastattua oikealle kommentoijalle, kaikki kun eivät osaa käyttää tämän keskustelupalstan käyttöominaisuuksia mm. viesteihin vastatessa ja ne menevät minne sattuu.
Jos jatkat rutinaasi, yritä edes opetella miten viesteihin vastataan, sun viestit kun liittyy aina avaukseen, tämä inkiksi keskustelun seuraamisen helpottamiseksi ....
häiriköllemme ....