Varoitan teitä toverit,älkää valitko Erkki Tuomiojaa puolueen puheen johtajaksi.
Luurankoja löytyy toverit liikaa Erkin kaapeista.
Erkin valinta olisi puolueen ja koko maan tuho.
Luurankoja löytyy toverit liikaa Erkin kaapeista.
Erkin valinta olisi puolueen ja koko maan tuho.
Vastaukset 5
Vanhimmat
löytyy Suomen, Suomalaisuuden vastaisuus ja Suomenkielen vastainen toiminta.
"LPPONEN ON KARKOITETTAVA MAASTA".
Ekiltä löytyy jo sukuperintönä kaikenlaisia luurankoja kaapistaan, mutta entäs sitten?
Ei takuulla ole ainoa poliitikko jonka kaapit kolisevat - kolina taitaa pikemminkin olla maan tapa.
Demarit tarvitsevat nyt uutta suuntaa, ja tähän hätään Tuomiojaa pätevämpää ja kokeneempaa kaveria ei mistään komerosta kurkista ulos.
Eki tietää hyvin tosiasian että jos hänet valitaan, kausi jäänee tarkoituksellisesti yhteen, korkeintaan kahteen - jos nyt tarvitaan, ja Tuomioja sattuu viitsimään.
Eli juuri siksi aikaa että puolueen ilme viritetään oikeaan suuntaan - ja äänikelpoiseen kuntoon.
Nykyiset gallup tulokset ovat kamalaa luettavaa.
Kuinka on esimerkiksi mahdollista että jopa pääkaupunkiseudunkin nuoriso diggaa nykyään keskustaa?
Se puolue tuhoutuu joka tapauksessa, oli tikun nokassa kuka tahansa. Demarien aika on ollut ja mennyt.
Muu maailma katsoo eteenpäin ja suuntautuu tulevaisuuteen, demarit puolestaan vilkuilevat vain peruutuspeiliin.
Mitä tulevaisuuden visoita voisi olla puolueella, jonka jäsenten keski-ikä on 62 vuotta?
Eikä kyse ole kuitenkaan mistään eläkeläisten spesiaaliporukasta, vaan homma on ikäänkuin kääntynyt eläkeläisvetoiseksi,kun nuorisoa ei jaksa kiinnostaa.....jonninjoutavat vasemmistojorinat ja vallankumouksen tekeminen.
Siinnä olisi kaikille eläkeläisille oma puolue.
En ollenkaan usko, että Erkkiä puheenjohtajaksi valitaan, mutta antaa Erkin nyt koohottaa siellä ehdokkaana muiden joukossa. Tästä tulee oikein mielenkiintoinen kevät.
Onneksi demarit ovat - ja pysyvät- opppositiossa.
Suomi saa näin ollen kehittyä rauhassa kohti aina vaan parempia aikoja.