Simpansseja pidetään erittäin älykkäinä eläiminä. Ne voivat oppia kymmeniä viittomakielisiä sanoja ja jopa luomaan uusia sanoja tai sanayhdistelmiä. Ne osaavat käyttää alkeellisia työkaluja. Ne tajuavat oman peilikuvansa. Ne kykenevät "aistien vaihdannaiseen informaation siirtoon" - tosin sanoen löytämään jonkin esineen katseellaan muiden joukosta pelkästään tunnusteltuaan esinettä aiemmin sormillaan. Simpanssit pystyvät myös suunnittelemaan tulevaa toimintaansa lyhyellä aikavälillä.
Maailmankuulu simpanssien tutkija Jane Goodall olettaa simpanssien kehittäneen älyään hyvin pitkälti sosiaalisen elämänsä vaatimuksesta. Urosten, jotka haluavat päästä korkealle valtahierarkiassa, on oltava paitsi voimakkaita myös älykkäitä, sillä valtataistelu edellyttää usein juonittelua ja liittoutumista. Ja niiden, jotka ovat asteikon matalimmilla portailla, on opittava petkuttamaan vahvempiaan pystyäkseen toteuttamaan aikeitaan.
Valtahierarkia, valtataistelu, juonittelu, liittoutuminen... puhummeko todellakin apinoista?
Simpanssiyhteisön täysikasvuisten urosten välillä käydään jatkuvaa valtataistelua ryhmän johtajuudesta. Yleensä "johtajapeli" päättyy ennemmin tai myöhemmin jonkun uroksen ehdottomaan yksinvaltaan, vaikka pitkäänkin kestänyt ratkaisematon valtataistelu ei ole mahdottomuus. Joskus yksi uroksista onnistuu saavuttamaan vain puolittaisen johtoaseman, jolloin se pystyy päihittämään yksitellen kenet tahansa ryhmänsä jäsenistä, mutta joutuu kuitenkin taipumaan joukkovoiman edessä. Tällainen kontrolloitu johtajuus on kuitenkin tavallisesti vain välivaihe taistelussa ehdottomasta yksinvallasta.
Jos täydellinen valtaan pääsy onnistuu, hallitsevan uroksen johtava asema voi parhaimmillaan kestää jopa vuosia ennen kuin joku nuorempi syrjäyttää sen. Simpanssiyhdyskunnan johtajalla voi olla alaisenaan esimerkiksi 14 täysikasvuista urosta, lauma täysikasvuisia naaraita sekä sekalainen määrä eri ikäisiä pentuja ja nuorisoa. Aikamoinen joukko siis.
Teoksessaan "Apinoiden Valtakunta" Jane Goodall selostaa Figaniksi nimittämänsä simpanssiuroksen keinoja säilyä ryhmänsä johdossa:
"Tehokkaimpia olivat kuitenkin sen hurjat puunäytökset aamun-sarastuksessa, kun vielä oli melkein pimeää ja muut simpanssiryhmään kuuluvat olivat yhä pitkällään. Nämä aamunäytökset synnyttivät suur-kaaokseen. Yllätetyt simpanssit törmäilivät kiljahdellen yöpesistään. Figan säntäili edestakaisin, ylös ja alas, valtavin loikin oksalta oksalle, puisteli aluskasvillisuutta, kiskoi irti isoja oksia ja mäjäytti vielä varmuuden vuoksi muutamaa epäonnekasta alamaista ohi mennessään. Vallitsi suunnaton sekasorto ja metakka. Sitten kun tilanne oli ohi, uusi ykkösuros istahti maahan ottamaan vastaan alamaistensa kunnianosoitukset, kun paraskin suuri päällikkö.
Figan pysyi kuin pysyikin huipulla, kiihkeän motivaationsa ja päättäväisyytensä ja voimia säästämättömien fyysisten ponnistelujen ansiosta. Kun Faben (edellä mainitun veli ja tukija valtataistelussa) viimein palasi yhteisön alueen keskiosiin, Figan sai aikaa rentoutua ja nauttia uurastuksensa hedelmistä - kaikkien sosiaaliseen ryhmäänsä kuuluvien kunnioituksesta ja oikeudesta ottaa ensimmäisenä osuutensa miltä tahansa ruokapaikalta ja lähestyä ensimmäisenä puoleensavetävää naarasta, josta oli kiinnostunut. Se oli valtaa."
Kun Figanin ehdotonta yksinvaltiutta oli kestänyt pari vuotta, sen veli ja tukija Faben yllättäen katosi. Entiset haastajat huomasivat tilaisuutensa ja alkoivat kapinoida johtajaansa vastaan. Noin yhdeksän kuukauden ajan yhteisössä ei ollutkaan ketään selvästi nimettävää ykkösurosta. Figan, joka edelleenkin pystyi päihittämään kenet tahansa haastajista yksinään, ei kuitenkaan antanut periksi. Se hankki liittolaisekseen erään Humphrey-nimisen vanhemman uroksen, jota se aiemmin oli erityisen raa´asti terrorisoinut. Tämän tukijan avulla se sai vähitellen taas vakiinnutettua johtajan asemansa.
Goodall kertoo, millaisia myönnytyksiä johtaja saattoi joutua tekemään elintärkeää liittolaista hyvitelläkseen:
"Mutta sen sijaan että olisi alkanut syödä saalista se istui roikottaen velttoa ruumista toisella kädellä ja tuijotti kiinteästi kahta muuta urosta, jotka vielä jatkoivat metsästystä. Hetken kuluttua Humphrey kapusi kiireesti kohti Figania ja istahti sen lähelle. Se ei ollut vähääkään kiinnostunut meneillään olevasta metsästyksestä, se oli keskittynyt kerjäämään osuutta Figanin saaliista. Äkkiä Figan viskasi koko ruhon suoraan Humphreyn käsiin Hilalin (havainnoitsijan) suureksi hämmästykseksi. Sitten se loikkasi puusta ja ryntäsi mukaan metsästykseen ja saikin parissa minuutissa kiinni toisen emon ja sieppasi ja tappoi pennun. Tällä kertaa se söi saaliin itse."
Vakiinnutettuaan uudelleen valtansa, Figan-simpanssi pysyi vallassa vielä muutaman vuoden, mutta joutui sitten entisen suojattinsa ja oppipoikansa Goblinin haastamaksi. Jonkin aikaa hallitseva johtaja onnistui torjumaan nuoren haastajan hyökkäykset liittoutumalla neljän muun ikätoverinsa kanssa. Lopulta Goblin kuitenkin sananmukaisesti potkaisi entisen johtajan puusta ja alisti ja nöyryytti sen täydellisesti. Goblinin voitto ei kuitenkaan ollut lopullinen, sillä se pystyi päihittämään vastustajat vain yksi kerrallaan, mutta ei vielä kaikkia samanaikaisesti. Pari kuukautta myöhemmin Figan tukijoineen onnistuikin palauttamaan johtoasemansa hyvin verisessä kamppailussa, jossa syntyneitä puremahaavoja Goblin sai pitkään parannella.
Figanin johtajuutta kesti taistelun jälkeen vielä lähes vuoden - kunnes se katosi tai kuoli. Johtajan yllättäen poistuttua näyttämöltä entinen haastaja Goblin alkoi jälleen pyrkiä johtajaksi. Se terrorisoi erästä itseään suurempaa urosta, kunnes sai sen alistetuksi ja vähitellen houkutelluksi liittolaisekseen. Uuden ystävänsä tuella se noin vuoden kuluessa alisti pari muuta kilpailijaansa ja vakiinnutti lopulta oman kiistattoman johtoasemansa - menettääkseen sen vuosien päästä taas uudelle haastajalle.
Mitä kauemmin simpansseja tutkittiin, sitä enemmän ihmismäisiä piirteitä niiden käyttäytymisessä havaittiin. Simpanssien taistelu vallasta esimerkiksi ei juuri eroa ihmisten vastaavasta. Valtaa tavoitteleva simpanssi juonittelee, liittoutuu, etsii vastustajiensa heikkouksia, raivaa tieltään yhden vastustajan kerrallaan aloittaen heikoimmista naaraista ja edeten vähitellen yhä korkeammalle uroksiin.
Maailmankuulu simpanssien tutkija Jane Goodall olettaa simpanssien kehittäneen älyään hyvin pitkälti sosiaalisen elämänsä vaatimuksesta. Urosten, jotka haluavat päästä korkealle valtahierarkiassa, on oltava paitsi voimakkaita myös älykkäitä, sillä valtataistelu edellyttää usein juonittelua ja liittoutumista. Ja niiden, jotka ovat asteikon matalimmilla portailla, on opittava petkuttamaan vahvempiaan pystyäkseen toteuttamaan aikeitaan.
Valtahierarkia, valtataistelu, juonittelu, liittoutuminen... puhummeko todellakin apinoista?
Simpanssiyhteisön täysikasvuisten urosten välillä käydään jatkuvaa valtataistelua ryhmän johtajuudesta. Yleensä "johtajapeli" päättyy ennemmin tai myöhemmin jonkun uroksen ehdottomaan yksinvaltaan, vaikka pitkäänkin kestänyt ratkaisematon valtataistelu ei ole mahdottomuus. Joskus yksi uroksista onnistuu saavuttamaan vain puolittaisen johtoaseman, jolloin se pystyy päihittämään yksitellen kenet tahansa ryhmänsä jäsenistä, mutta joutuu kuitenkin taipumaan joukkovoiman edessä. Tällainen kontrolloitu johtajuus on kuitenkin tavallisesti vain välivaihe taistelussa ehdottomasta yksinvallasta.
Jos täydellinen valtaan pääsy onnistuu, hallitsevan uroksen johtava asema voi parhaimmillaan kestää jopa vuosia ennen kuin joku nuorempi syrjäyttää sen. Simpanssiyhdyskunnan johtajalla voi olla alaisenaan esimerkiksi 14 täysikasvuista urosta, lauma täysikasvuisia naaraita sekä sekalainen määrä eri ikäisiä pentuja ja nuorisoa. Aikamoinen joukko siis.
Teoksessaan "Apinoiden Valtakunta" Jane Goodall selostaa Figaniksi nimittämänsä simpanssiuroksen keinoja säilyä ryhmänsä johdossa:
"Tehokkaimpia olivat kuitenkin sen hurjat puunäytökset aamun-sarastuksessa, kun vielä oli melkein pimeää ja muut simpanssiryhmään kuuluvat olivat yhä pitkällään. Nämä aamunäytökset synnyttivät suur-kaaokseen. Yllätetyt simpanssit törmäilivät kiljahdellen yöpesistään. Figan säntäili edestakaisin, ylös ja alas, valtavin loikin oksalta oksalle, puisteli aluskasvillisuutta, kiskoi irti isoja oksia ja mäjäytti vielä varmuuden vuoksi muutamaa epäonnekasta alamaista ohi mennessään. Vallitsi suunnaton sekasorto ja metakka. Sitten kun tilanne oli ohi, uusi ykkösuros istahti maahan ottamaan vastaan alamaistensa kunnianosoitukset, kun paraskin suuri päällikkö.
Figan pysyi kuin pysyikin huipulla, kiihkeän motivaationsa ja päättäväisyytensä ja voimia säästämättömien fyysisten ponnistelujen ansiosta. Kun Faben (edellä mainitun veli ja tukija valtataistelussa) viimein palasi yhteisön alueen keskiosiin, Figan sai aikaa rentoutua ja nauttia uurastuksensa hedelmistä - kaikkien sosiaaliseen ryhmäänsä kuuluvien kunnioituksesta ja oikeudesta ottaa ensimmäisenä osuutensa miltä tahansa ruokapaikalta ja lähestyä ensimmäisenä puoleensavetävää naarasta, josta oli kiinnostunut. Se oli valtaa."
Kun Figanin ehdotonta yksinvaltiutta oli kestänyt pari vuotta, sen veli ja tukija Faben yllättäen katosi. Entiset haastajat huomasivat tilaisuutensa ja alkoivat kapinoida johtajaansa vastaan. Noin yhdeksän kuukauden ajan yhteisössä ei ollutkaan ketään selvästi nimettävää ykkösurosta. Figan, joka edelleenkin pystyi päihittämään kenet tahansa haastajista yksinään, ei kuitenkaan antanut periksi. Se hankki liittolaisekseen erään Humphrey-nimisen vanhemman uroksen, jota se aiemmin oli erityisen raa´asti terrorisoinut. Tämän tukijan avulla se sai vähitellen taas vakiinnutettua johtajan asemansa.
Goodall kertoo, millaisia myönnytyksiä johtaja saattoi joutua tekemään elintärkeää liittolaista hyvitelläkseen:
"Mutta sen sijaan että olisi alkanut syödä saalista se istui roikottaen velttoa ruumista toisella kädellä ja tuijotti kiinteästi kahta muuta urosta, jotka vielä jatkoivat metsästystä. Hetken kuluttua Humphrey kapusi kiireesti kohti Figania ja istahti sen lähelle. Se ei ollut vähääkään kiinnostunut meneillään olevasta metsästyksestä, se oli keskittynyt kerjäämään osuutta Figanin saaliista. Äkkiä Figan viskasi koko ruhon suoraan Humphreyn käsiin Hilalin (havainnoitsijan) suureksi hämmästykseksi. Sitten se loikkasi puusta ja ryntäsi mukaan metsästykseen ja saikin parissa minuutissa kiinni toisen emon ja sieppasi ja tappoi pennun. Tällä kertaa se söi saaliin itse."
Vakiinnutettuaan uudelleen valtansa, Figan-simpanssi pysyi vallassa vielä muutaman vuoden, mutta joutui sitten entisen suojattinsa ja oppipoikansa Goblinin haastamaksi. Jonkin aikaa hallitseva johtaja onnistui torjumaan nuoren haastajan hyökkäykset liittoutumalla neljän muun ikätoverinsa kanssa. Lopulta Goblin kuitenkin sananmukaisesti potkaisi entisen johtajan puusta ja alisti ja nöyryytti sen täydellisesti. Goblinin voitto ei kuitenkaan ollut lopullinen, sillä se pystyi päihittämään vastustajat vain yksi kerrallaan, mutta ei vielä kaikkia samanaikaisesti. Pari kuukautta myöhemmin Figan tukijoineen onnistuikin palauttamaan johtoasemansa hyvin verisessä kamppailussa, jossa syntyneitä puremahaavoja Goblin sai pitkään parannella.
Figanin johtajuutta kesti taistelun jälkeen vielä lähes vuoden - kunnes se katosi tai kuoli. Johtajan yllättäen poistuttua näyttämöltä entinen haastaja Goblin alkoi jälleen pyrkiä johtajaksi. Se terrorisoi erästä itseään suurempaa urosta, kunnes sai sen alistetuksi ja vähitellen houkutelluksi liittolaisekseen. Uuden ystävänsä tuella se noin vuoden kuluessa alisti pari muuta kilpailijaansa ja vakiinnutti lopulta oman kiistattoman johtoasemansa - menettääkseen sen vuosien päästä taas uudelle haastajalle.
Mitä kauemmin simpansseja tutkittiin, sitä enemmän ihmismäisiä piirteitä niiden käyttäytymisessä havaittiin. Simpanssien taistelu vallasta esimerkiksi ei juuri eroa ihmisten vastaavasta. Valtaa tavoitteleva simpanssi juonittelee, liittoutuu, etsii vastustajiensa heikkouksia, raivaa tieltään yhden vastustajan kerrallaan aloittaen heikoimmista naaraista ja edeten vähitellen yhä korkeammalle uroksiin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Johtava simpanssi ei suvaitse rinnakkaista vallankäyttöä vaan puuttuu herkästi alamaistensa keskinäisiin nahisteluihin tehden tällä tavoin kaikille selväksi, kenellä on yksinoikeus väkivallan käyttöön yhdyskunnassa. Hyvin ihmismäistä tämäkin. Koska simpanssit eivät osaa delegoida valtaansa, johtavan uroksen on itse hoidettava myös poliisin tehtävät valtakunnassaan. Uros, joka ei pysty pääsemään huipulle, käy sekin omaa valtataisteluaan alemmalla tasolla. Alistuttuaan vahvemmalleen se voi ryhtyä auttamaan sitä pysymään vallassa tai pyrkimään valtaan - mikä vaihtoehto milloinkin tuntuu taktisesti viisaimmalta. Johtajan tai valtaanpyrkijän avustajaksi pääseminen on joka tapauksessa monella tavoin palkitsevaa - mikä ajatus ei ole vieras ihmistenkään keskuudessa.
Kun oli kulunut kymmenen vuotta simpanssien tarkkailun aloittamisesta, Jane Goodallin havainnoima ryhmä alkoi yllättäen osoittaa hajoamisen merkkejä. Kuusi uroksista alkoi viettää yhä enemmän aikaansa erillään muista simpanssien elinalueen toisessa laidassa. Niihin liittyi myös yksi nuorempi uros sekä kolme naarasta poikasineen. Tutkijat nimittivät tämän uuden ryhmän Kahaman ryhmäksi. Alkuperäinen Kasakelan ryhmä jäi edelleen suuremmaksi näistä kahdesta; siihen kuului kahdeksan urosta ja kaksitoista naarasta pentuineen. Vähitellen kuilu ja samalla vihamielisyys ryhmien välillä kasvoi, ja kumpikin ryhmä muuttui omaksi yhdyskunnakseen omine alueineen, jonne toisen ryhmän jäsenet eivät olleet tervetulleita. Ryhmät esittivät kohdatessaan kiihkeitä hyökkäysnäytöksiä toisilleen. Kuitenkin vielä tässä vaiheessa kolme vanhinta urosta eri ryhmistä tapailivat rauhanomaisesti toisiaan. Kaksi näistä, Mike ja Goljat, olivat entisiä Kasakelan yhdyskunnan johtajia.
Kun ryhmien lopullisesta erosta oli kulunut vuoden verran, Figanin hallitsema Kasakelan partio teki yllätyshyökkäyksen erään Kahaman ryhmään kuuluneen nuoren uroksen kimppuun ja aiheutti sille kuolettavat vammat. Jonkin ajan kuluttua Figanin johtaman partion uhrina oli toinen nuori uros yhtä vakavin seurauksin. Tähän hyökkäykseen osallistui myös eräs Kasakelan naaras.
Kolmas Kasakelan uhri oli vanha entinen johtajauros Goljat, joka oli vielä synnyinyhdyskunnastaan lähdettyäänkin yrittänyt pitää yllä hyviä suhteita vanhoihin ystäviinsä. Figan ja neljä muuta Kasakelan urosta hyökkäsivät vanhan johtajan kimppuun, raatelivat sitä säälimättä ja jättivät sen kuolemaan haavoihinsa. Goodall selostaa, kuinka simpanssit, suoritettuaan "urotyönsä", lähtivät vaeltamaan kohti omaa aluettaan ilmeisen kiihtymyksen vallassa. Ne rummuttivat puun runkoja, heittelivät isoja kiviä, raahasivat ja heittelivät oksia sekä kajauttelivat koko ajan huutoja kuin julistaen voittoaan. Goodall kuvailee vanhan Goljatin kohtaloa:
"Goljat oli kuolettavasti haavoittunut, niin kuin muutkin uhrit. Se pystyi istumaan, mutta vain vaivoin, ja tähyillessään entisten kumppaneidensa perään se vapisi kuin horkassa. Se piteli toista rannettaan suojaavasti kädellään, kuin se olisi murtunut, ja sen ruumis oli yltä päältä haavojen peittämä. Seuraavana päivänä lähdimme kaikki etsimään sitä, mutta se oli kadonnut jäljettömiin."
Jonkin ajan kuluttua Kasakelan urokset tappoivat jälleen yhden Kahaman uroksista. Ruumiin vammat olivat Goodallin mukaan hirvittävät.
Seuraava Kasakelan uhri oli yllättäen eräs Kahaman vanhoista naaraista. Se hakattiin niin pahasti, että se kuoli neljän päivän kuluttua vammoihinsa.
Kun vielä yksi Kahaman uroksista oli tapettu, jäljellä oli ainostaan yksi nuori uros Sniff. Se onnistui välttelemään vainoojiaan vuoden ajan piileskelemällä pienellä rajatulla alueella kahden eri yhdyskunnan rajamailla. Tutkijat olivat kiintyneitä tähän miellyttävään eläimeen ja toivoivat sen jotenkin selviävän hengissä joko liittymällä johonkin yhdyskuntaan tai lähtemällä kokonaan vaaralliselta alueelta. Toiveet osoittautuivat kuitenkin turhiksi, sillä Sniff joutui sekin lopulta Kasakelan urosten tappamaksi.
Jonkin ajan kuluttua myös kaksi jäljellä olevaa aikuista naarasta poikasineen katosivat, ja niidenkin oletettiin jakaneen muiden kohtalon. Näin koko Kahaman yhdyskunta oli neljän vuoden kuluessa täydellisesti tuhottu.
Myös Kasakelan yhdyskunnan sisällä tapahtui veritöitä. Eräs naaras tyttärineen hyökkäsi neljän vuoden aikana yhteensä kuuden vieraan poikasen kimppuun tappaen ja syöden uhrinsa.
Jane Goodall kertoo järkyttyneensä pahan kerran havaitessaan simpanssien luonteen pimeät puolet. Hän kirjoittaa:
"Mutta havainnot simpanssiyhdyskuntien välisistä verisistä yhteenotoista ja kannibalismista olivat nekin tuoreita, ja ne muuttivat peruuttamattomasti minun käsitykseni simpanssien luonteesta. Monet vuodet olin uskonut, että vaikka simpanssit muistuttavat monin tavoin hätkähdyttävästi ihmisiä, ne ovat kaiken kaikkiaan 'mukavampia' kuin me. Nyt olin äkkiä huomannut kouriintuntuvalla tavalla, että simpanssit voivat tietyissä olosuhteissa olla aivan yhtä raakoja kuin ihmiset, että niidenkin luonteessa on pimeä puolensa. Se teki kipeää."
Kasakelan yhteisö sai kuitenkin maksaa hinnan aggressiivisuudestaan. Aluksi se sai nauttia voittonsa hedelmistä ja hyödyntää rauhassa valtaamaansa Kahaman aluetta. Vähitellen viereinen Kalanden yhteisö alkoi kuitenkin tun-keutua tälle alueelle, eikä Kasakelan harventunut urosjoukko enää pystynyt pitämään puoliaan. Menetettyään kaksi urostaan Kalanden partioille, yhteisö alkoi kokea paineita myös erään toisen naapuriyhteisön taholta. Pentuja katosi salaperäisesti. Tilanteen ollessa jännittyneimmillään, Kasakelan urokset vaeltelivat äänettömästi ja jättivät poikkeuksellisesti jopa erään virran äärellä olevan herkullisen hedelmäsadon koskemattomaksi - peläten ilmeisesti kosken pauhun peittävän alleen mahdollisten hyökkääjien äänet. Aiemmilla tappajilla oli nyt itsellään aihetta pelätä.
Kasakelan yhteisö ei sentään kokenut Kahaman kohtaloa, sillä hyvä synty-vyys kohensi vähitellen sen tilannetta, ja eri yhteisöjen ollessa vihdoin tasa-vahvoja, palasi Status quo Komben simpanssipopulaatioon.
Kirjassaan "Simpanssien valtakunta" Jane Goodall tekee yhteenvedon simpanssin ja ihmisen luonteenpiirteistä. Hän kirjoittaa:
"Simpanssien ja ihmisten käyttäytymisessä on monta yhtäläisyyttä - perheenjäsenet yhdistävä lämmin, auttava ja kestävä suhde, pitkään kestävä lapsuus ja riippuvuus, oppimisen merkitys, ei verbaalisen viestinnän mallit, työkalujen käyttö ja valmistus, yhteistoiminta metsästyksen yhteydessä, pitkälle kehittyneet sosiaaliset kuviot, aggressiivinen reviirinmuodostus ja lukuisat erilaiset auttavan käyttäytymisen muodot, vain muutaman mainitakseni."
Goodall uskoo, että monet simpanssien elämäntavat ovat olleet luonteenomaisia myös alkukantaisille ihmisille. Ratkaisevin ero ihmisen ja simpanssin välillä onkin puhuttu kieli, joka on vain ihmisen etuoikeus. Goodall on sitä mieltä, että simpanssit ovat psyykkiseltä kehitykseltään aivan kielen omaksumisen kynnyksellä. Ne eivät osaa puhua, mutta ne pystyvät eleillään ja ilmeillään vivahteikkaaseen ja pitkälle kehittyneeseen sanattomaan kommunikointiin.
Goodall toteaa, että simpanssit ovat erään toisenkin yksinomaan ihmiselle ominaisen käyttäytymismuodon kynnyksellä - nimittäin sodan. Hän pohdiskelee pitkään sodan kehittymisen problematiikkaa ja nostaa esiin teorioita sodan vaikutuksesta ihmisaivojen kehittymiseen. Hänen mielestään näyttää erittäin todennäköiseltä, että esi-isiemme harjoittama primitiivinen sodankäynti vaikutti osaltaan ihmisen evoluutioon. Kohdistihan sota huomattavia valikoivia paineita älyyn ja yhteistoimintaan. Goodall olettaa, että jo ennen varsinaisen sodankäynnin kehittymistä ihmisen varhaisilla esi-isillä on täytynyt olla nähtävissä samanlaisia alustavia valmiuksia kuin nykyisellä simpanssilajeilla - yhteistoimintaan perustuva yhteiselämä ryhmissä, yhteistoimintaan perustuva reviirinmuodostus, yhteistoimintaan perustuva metsästys, aseiden käyttö. Tämän lisäksi niillä on pitänyt olla vielä yksi valmius: peritty vieraiden pelko tai viha, joka purkautuu ajoittain aggressiivisiksi hyökkäyksiksi.
Koska sotiminen oman lajin edustajia vastaan on aina vaarallista, osallistumista pitää jollakin tavoin rohkaista. Nuoret aikuiset urossimpanssit ovat Goodallin mukaan viehtyneitä ryhmien välisiin konflikteihin, vaikka niihin liittyykin vaara. Jos esi-ihmisilläkin on ollut tämä piirre, se on hänen mukaansa tarjonnut vankan biologisen jalansijan sotureiden ja sotimisen nostamiselle kunniaan.
Goodall olettaa, että simpansseilla on kyky jakaa mielessään lajitoverit "meikäläisiin" eli oman ryhmän jäseniin ja vieraisiin "epäsimpansseihin". Hänen mukaansa simpanssit ovat yltäneet asteelle, jossa ne ovat vain kukonaskeleen päässä ihmisen saavutuksista tuhoamisen, julmuuden ja suunniteltujen ryhmien välisten konfliktien alalla.
Jottei kuva simpansseista muodostuisi yksipuolisen aggressiiviseksi, Goodall nostaa esiin myös niiden miellyttävämmän puolen, jonka niitä tarkkailevalle sentään useimmiten on näkyvissä. Simpansseilla on paljon ystävyyttä osoittavia käyttäytymismuotoja, joilla ne palauttavat sopusoinnun ryhmässä ja lujittavat sitä. Simpanssit halaavat toisiaan, suutelevat toisiaan, taputtelevat toisiaan, pitävät toisiaan kädestä, sukivat toisiaan, jakavat ruokaa toisilleen, hoivaavat sairaita ja haavoittuneita sekä auttavat hätään joutuneita tovereita jopa oman henkensä uhalla.
Eikö tämä ole aika luonnollista? Tietäväthän ihmistenkin vallanpitäjät, ettei pelkkä väkivalta ja raakuus saa kansakuntaa pysymään yhtenäisenä.