hoitokokousvuosien osalta:
"Lestadiolaiseen kieleen ilmaantui 1970-luvun alussa liikkeessä siihen sakka harvoin esiintynyt käsite 'hengen vika'. Se oli oire uudesta aikajaksosta, joka tuli jättämään pysyvän jälkensä liikkeen historiaan: 'taistelu henkivaltoja vastaan' oli alkamassa. Haapajärvellä kamppailu käynnistyi 1973, huipentui 1978 ja päättyi 1982. Vajaat kymmenen vuotta jatkuneen kauden aikana tilastollisesti joka toinen yhdistyksen jäsen joutui paikallisen rauhanyhdistyksensä johtokunnan puhuttelemaksi. Näin yhdistyksen johtokunta käytti hallintavaltaa, joka oli luonteeltaan ilmeisen hengellinen. Siksi voidaan puhua 'Jumalan huoneen hallitus' -opista. Tällaiseksi 'hallitukseksi' kasvoi ajoittain yhdistyksen johtokunta. Yksityisten yhdistyksen jäsenten sielunhoidollisia asioita käsiteltiin julkisesti niin sanotuissa hoitokokouksissa, joissa 'hoidon' kohteena oli useimmiten 'väärä henki'. Näiden 'väärien henkien' nimet vaihtelivat 1970-luvulla.
Haapajärven rauhanyhdistyksen pöytäkirjoista voidaan analysoida 1970-luvulla neljä opillista erityispiirrettä. Kun yhdistyksen jäseniä tuli jonossa mikrofonin eteen tunnustamaan 'seurakunnalle' julkisesti syntinsä, voidaan puhua 'julkirippiopista'. Kun uskonveljiä tai -sisaria saatettiin vaatia tekemään parannusta rikkomuksensa sijasta 'väärästä hengestä', jonka hedelmäksi rikkomus katsottiin, puhutaan 'henkiparannusopista'. Joskus kävi niinkin, ettei asianomainen edes ymmärtänyt, mistä häntä syytettiin, jolloin häneltä saatettiin edellyttää parannusta sillä perusteella, että 'seurakunta sairasti'. Tällöin oli kysymyksessä 'kollektiivisen omantunnon' -oppi.
Ikäänkuin valtakunnallisena yhteenvetona Lohi toteaa: "Vanhoillislestadiolaisia yhdistyksiä ravisteli 1970-luvun 'henkien taistelu', joka on yhä tutkimuksellisesti avoin. Historian kirjoittajan tehtävänä ei ole toimia sen enempää tuomarina kuin lääkärinäkään. Tutkimuksellisesta näkökulmasta katsottuna liikkeen, joka hajoamatta kestää niinkin voimakkaan myllerryksen, täytyy olla sisäisesti todella vahva. Lestadiolainen herätysliike osoitti vahvuutensa selviytymällä 'henkien taistelusta' lähes yhtenäisenä rintamana. Vaikka monet 'kaatuivatkin' tässä taistelussa ja yhtä monet jäivät kantamaan 'sotavammojaan', vanhoillislestadiolainen kristillisyys lähti uudelle vuosikymmenelle myös Haapajärvelle yhtenäisenä ja vahvana."
"Lestadiolaiseen kieleen ilmaantui 1970-luvun alussa liikkeessä siihen sakka harvoin esiintynyt käsite 'hengen vika'. Se oli oire uudesta aikajaksosta, joka tuli jättämään pysyvän jälkensä liikkeen historiaan: 'taistelu henkivaltoja vastaan' oli alkamassa. Haapajärvellä kamppailu käynnistyi 1973, huipentui 1978 ja päättyi 1982. Vajaat kymmenen vuotta jatkuneen kauden aikana tilastollisesti joka toinen yhdistyksen jäsen joutui paikallisen rauhanyhdistyksensä johtokunnan puhuttelemaksi. Näin yhdistyksen johtokunta käytti hallintavaltaa, joka oli luonteeltaan ilmeisen hengellinen. Siksi voidaan puhua 'Jumalan huoneen hallitus' -opista. Tällaiseksi 'hallitukseksi' kasvoi ajoittain yhdistyksen johtokunta. Yksityisten yhdistyksen jäsenten sielunhoidollisia asioita käsiteltiin julkisesti niin sanotuissa hoitokokouksissa, joissa 'hoidon' kohteena oli useimmiten 'väärä henki'. Näiden 'väärien henkien' nimet vaihtelivat 1970-luvulla.
Haapajärven rauhanyhdistyksen pöytäkirjoista voidaan analysoida 1970-luvulla neljä opillista erityispiirrettä. Kun yhdistyksen jäseniä tuli jonossa mikrofonin eteen tunnustamaan 'seurakunnalle' julkisesti syntinsä, voidaan puhua 'julkirippiopista'. Kun uskonveljiä tai -sisaria saatettiin vaatia tekemään parannusta rikkomuksensa sijasta 'väärästä hengestä', jonka hedelmäksi rikkomus katsottiin, puhutaan 'henkiparannusopista'. Joskus kävi niinkin, ettei asianomainen edes ymmärtänyt, mistä häntä syytettiin, jolloin häneltä saatettiin edellyttää parannusta sillä perusteella, että 'seurakunta sairasti'. Tällöin oli kysymyksessä 'kollektiivisen omantunnon' -oppi.
Ikäänkuin valtakunnallisena yhteenvetona Lohi toteaa: "Vanhoillislestadiolaisia yhdistyksiä ravisteli 1970-luvun 'henkien taistelu', joka on yhä tutkimuksellisesti avoin. Historian kirjoittajan tehtävänä ei ole toimia sen enempää tuomarina kuin lääkärinäkään. Tutkimuksellisesta näkökulmasta katsottuna liikkeen, joka hajoamatta kestää niinkin voimakkaan myllerryksen, täytyy olla sisäisesti todella vahva. Lestadiolainen herätysliike osoitti vahvuutensa selviytymällä 'henkien taistelusta' lähes yhtenäisenä rintamana. Vaikka monet 'kaatuivatkin' tässä taistelussa ja yhtä monet jäivät kantamaan 'sotavammojaan', vanhoillislestadiolainen kristillisyys lähti uudelle vuosikymmenelle myös Haapajärvelle yhtenäisenä ja vahvana."
Vastaukset 8
Vanhimmat
ei ole ulkopuoliselle mitään hyötyä. Koska hän on itse Jumalan valtakunnan ulkopuolella.
Se Jumalan valtakunta on Jumalan valtakunta siitäkin huolimatta, vaikka olemme ihmisiä.
Ja se tie taivaaseen käy parannuksen kautta ja vieläpä Jumalan valtakunnan kautta.
Ja nimenomaan ahtaan portin kautta.
Se ahdas portti on varmasti ihmisessä omassa itsessä, että jaksais sitä jäykkää niskaa taivuttaa tarpeeksi, että sitä vois mennä vaikka konttaamalla sisään.
Ei sitä omalla voimalla jaksakaan nöyrtyä, mutta jos on oikea mieli, se Jumala antaa siihen voimaa.
Tämä on sitä saman toistamista, mutta kun Jumalan valtakunnan sanoma on sitä.
*Ennemmin olisin Jumalan valtakunnassa ovenvartijana, kun asuisin rikkaitten majoissa.*
onki niitä oikeita lestadiolaisia... ei sinne köyhiä ja syntisiä hyväksytäkään. vain rikkaita, hyvin toimeentulevia ja kauniita ihmisiä. Se on lestadiolaisuuden motto nykyään. Ei puhettakaan aidosta sydämen uskosta, lähimmäisenrakkaudesta, ymmärtäväisyydestä ja anteeksiannosta. Olet hyvä lestadiolainen kun hiukset on kammattu hyvin, päälläsi muodin mukaiset vaatteet ja varma vakituinen työpaikka. Jos muunlainen henkilö menee seuroihin niin saa naurut palkakseen ja poikajoukko pilkkaa muutamassa kuukaudessa tiehensä. Se on karu totuus.
Kirjoitat, että "Ja se tie taivaaseen käy parannuksen kautta ja vieläpä Jumalan valtakunnan kautta."
Katso itse, miten "ylilyönneistä ei SRK:n uuden opin mukaan tarvitse parannusta tehdä!
"Hoitokokouksista ei anteeksipyyntöä"
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=443&Itemid=38
"Huovi Leenanen"
"Ikään kuin valtakunnallisena yhteenvetona Lohi toteaa: "Vanhoillislestadiolaisia yhdistyksiä ravisteli 1970-luvun 'henkien taistelu', joka on yhä tutkimuksellisesti avoin."
Lohen tutkimus kertoo sen, mitä SRK haluaa salata viimeiseen saakka. Ristiriitaa on turha yrittää kääntää sen henkilön syyksi, joka havaitsee asiat ja uskaltaa kertoa niistä julkisuuteen. Tällaista oppiristiriitaa ei ole uskallettu SRK:n puolelta vieläkään julkisesti tunnustaa.
Lohen tutkimus osoittaa, että SRK:n johdolla on edelleen parannus tekemättä! Samoin SRKn johdon kirjoittelu osoittaa, ettei SRK:ssa ole asiasta enää edes synnintuntoa!
toivon että lohen tutkimus jatkuu myös 2000 luvulle asti .tutkimista kyllä on tällekin vuosituhannelle asti.eräs lukia
Hyvä että nostit tärkeät tiedot esille. Lohi jonka tutkimuksesta on kysymys, on Tuomas Seponpoika Lohi. Voisit vielä täydentää aloitustasi linkillä alkuperäiseen viestiini, jossa oli mainittu myös lähde.
Terveisin Leena Huovinen
Missä määrin 70-luvun hoitokokouksissa oli kyse ns. Kristuksen kirkkolain (Matt.18) lestadiolaisesta soveltamisesta käytäntöön ja missä mielessä hoitokokoukset rikkoivat Jeesuksen kieltoa erottaaa vehnä ohdakkeista ja kuolleet kalat elävistä?
Aiemmin 1960-luvulla jopa HS vastusti vehnän ja lusteiden sekä kuolleiden kalojen erottamista (ks. Mitta täyttyy 1967)koska puimatantereen puhdistuksessa puhujat voisivat ehdä virheitä.
Mutta v. 1979 suviseurasaarnassa HS jopa radiosaarnassa perusteli puimatantereen puhdistuksia. Tuolloin HS ja ER olivat eri mieltä siitä, milloin enekelit erottavat jyvät akanoista, aikojen lopulla vaiko maailnan lopun jo tultua. HS edusti kantaa, että puimatantere puhdistetaan aikojen lopulla, siis tässä ajassa. Puhdistajina ovat enkelit, joita HS:n mukaan ovat saarnamiehet.
Hoitokokousten kiihtymisvaiheessa (1970-luvun puoliväli aina vuoteen 1979 asti) myös ER oli innokas hoitomies. Hän huomasi siten, että menee päin mäntyä. homma karkaa käsistä. Myöhemmmin ER selitti taistelleensa fundamentalismia vastaan 70-luvulla ja käytännössä kyseenalaisti hoitokokoukset kaiveluoppeineen, julkirippeineen ja jumalan huoneenhallitusoppeineen.
1970-luvun vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä oli paljon samoja piirteitä kuin 1800- ja 1900-luvun vaihteen isoesikoisuudessa ja uusheräyksessä. Edellinen kannatti esikoisten seurakuntaa (jumalan huoneenhallitus)ja jälkimmäisen oman uskonperustan jatkuvaa tonkimista, ehdollista evankeliumia.
mitä Jeesus sanoi; että*Tämä maailma ei tunne teitä, sillä ei he Häntäkään tuntenut'
Eikö teitä yhtään huolestuta, kun sen näkee ihan selvästi, että Jumalan valtakunnan ääni, näyttää vaimenevan tällä palstalla mitei kokonaan.
Jos ei ole vastaanottavaista mieltä, se Jumalan Henki lähtee muualle.
Ja se Jumalan Sana otetaan ihmisten keskeltä pois, kun he ovat menettäneet oman etsikkoajan.
Ja kokonaiset kansakunnat on menettäneet etsikkoajan, sydämen kovuuden tähden.
Ok ja piste